Ex cathedra

Oksana valittaa, että esiinnyn kuin haluaisin olla jokin erehtymätön paavi ja auktoriteetti. Vaikka Oksana ei edustakaan nuorten naisten fasistisen ripulipaskan kaikkein alimmaista saastaa (huomatkaa, miten hienostuneen kohtelias pystyn halutessani olemaan naisille), hän paljastaa taas kerran naisille tyypillisen kykenemättömyyden irrottautua omasta nuorten naisten fasistisesta mustavalkoisuudestaan ja nähdä maailmassa muitakin värejä. En ole koskaan vaatinut itselleni erehtymättömän auktoriteetin asemaa. Naiset yleensä itse vaativat, sen takia he eivät osaa suhtautua esimerkiksi minun elämänkokemukseeni niin, että se tulee ottaa huomioon ja sitä tulee kunnioittaa ja yrittää ymmärtää, vaikka ei haluttaisikaan yhtyä niihin johtopäätöksiin, joita itse teen kokemuksistani. Oksana osaa nähdä asian ainoastaan siten, että minä vaadin itselleni jonkinlaista auktoriteettia. Hänen maailmassaan mies saa ilmeisesti olla vain joko diktatorinen auktoriteetti tai munaton lattiarätti, tertium non datur. Tällainen dikotominen maailmankuva eli split on luonnehäiriön perusoire, jonka olen useaan otteeseen havainnut psykonartuissa; sen yleisyys - psykonarttujen yleisyys - on saanut minut ihmettelemään, onko todellakin niin, että älykkäät nuoret naiset ovat kaikki luonnevikaisia. Se, että Oksanakaan ei kykene näkemään muita värejä kuin mustan ja valkoisen, viittaa vahvasti tähän suuntaan: split onkin se Saatanan hiilihangollaan viiltämä märkähaava jokaisen naisen haarojen välissä.

Muuten minua edelleenkin ärsyttää se, että Oksana samastaa ammatinvalinnanohjaajien ym. virallisten tahojen jakaman propagandan naisten asemasta työmarkkinoilla elämänkokemukseen. Ei se ole elämänkokemusta, Oksana. Se on oppikirjatotuus.

Art Ó Cléirigh

Sin é an t-ainm cleite Gaeilge a thiocfadh leat a bhaisteadh ar an scríbhneoir Shasanach udaí Arthur C.Clarke, fear de lucht ceannródaíochta an fhicsin eolaíochta agus, mar a fuair mé amach le déanaí ag déanamh comhrádh ar an Usenet le cairde Fionlannacha na gné liteartha seo, scríbhneoir a maireann gnaoi na léitheoirí air i gcónaí. Cupla bliain ó shin, rith liom aithne úr a fháil ar a chuid saothar: nuair a chonaic mé a chuid gearrscéalta díolamtha in aon leabhar amháin - leabhar a rabh suaithníocht inti, thart ar mhíle leathanach ar fad - agus an bailiúchán seo ar díol ar phraghas thar a bheith réasúnta, cha rabh cloí na gcathuithe ionan sciob mé liom é. Ó shin, is minic agus is mionmhinic a chromanns mé uirthi, mar leabhar, agus cuimhní mo chéad óige ag teacht ar ais chugam gach uair dá gcaithim súil ar na scéalta seo.

Déanta na fírinne, dealraíonn sé nach bhfuil mise ar an t-aon duine amháin ins an tír seo a tháinig isteach ar an fhicsean eolaíochta bealach an Chléirigh. Is dócha gur thiar ins na seachtóidí a tháinig an chuid ab fhearr dá shaothar i gcló as Fionlainnis - is iad na saothair fhicsin atá i gceist agam, nó siúd is go bhfuil an fear i ndiaidh an dúrud aistí a chumadh fosta, níor bhac na foilsitheoirí Fionlannacha riamh ach lena chuid scéalta - úrscéalta thar aon chineál eile, ach tháinig díolaim chuimsitheach de na gearrscéalta i gcló thiar sna seachtóidí fosta. Bhí díospóireacht thaithneamhach chairdiúil chineálta agam ar an Eadarlíon le déanaí le duine nach mbím rómhór leis go ginearálta: dar leisean tá Clarke ar dhuine de chlasaicigh mhóra na gné liteartha seo i gcónaí, fiú beag beann ar an fhorbairt a rinne an scríbhneoireacht fhicseaneolaíochtúil ins an dá scór bliain dheireanacha. Tá mo dhuine cineál ródhíograiseach i dtaobh na "réabhlóide gnéis", nó tá sé ar dhuine acu seo a shíleanns gur dea-rud agus dea-chuspóir ann féin é an lánsaoirse chollaí agus an réabhlóid chraicinn. Ní rabh mé féin róshásta glacadh le soiscéala seo an ghnéis gan mo locht féin a fháil orm, fiú nuair a bhí mé i mo radacach óg. Mar sin, cuireann sé cineál isteach orm an domhan a shíleanns mo dhuine de "liobrálachas gnéis" an Chléirigh. Is é mo bharúil féin nach é an liobrálachas seo an chuid is tábhachtaí d'aisling na todhchaí i leabhair an Chléirigh, siúd is go bhfuil a fhios agam gur oibrigh sé isteach oiread áithrid de i gcuid dá scéalta le freastal ar an éileamh. Déarfainn féin nach rabh ann ach cineál tapadóireacht nó ócáidfhreastalacht. Nuair a chuaigh an craiceann i bhfaisiún, ghlac Clarke leis nach rabh cead a sheachanta aige ach oiread le haon scríbhneoir eile, má bhí sé lena sheanstádas a choinneáilt ar mhargadh an fhicsin eolaíochta, agus mar sin, chaith sé greim beag ilghráidh agus ilphóstaí isteach i Rendezvous with Rama mar spíosra, le fanúint bord ar bhord leis na forbairtí nua.

Dáiríribh, is é mo bharúil ná go rabh Clarke ar an bheagán de na luathscríbhneoirí ficseaneolaíochtúla a thuig nach mbeadh muintir na todhchaí ag déanamh páirte i mbrionglóid thodhchaí na ndaoiní eile, ach ag mairstint leofa agus ag streachailt leis an tsaol mar a dheánfadh duine ar bith in am ar bith. Bhí sé riamh in ann, fosta, greann den chineál chiúin a shamhlaítear leis na Sasanaigh (bhail, a shamhlaíonns muintir na dtíortha eile, seachas Éirinn, leofa..) a chleachtadh ina chuid scríbhinní, rud a chuidigh go mór leis an dóigh a dteachaidh na scéalta seo i bhfeidhm ar na léitheoirí. Cuid mhór de na húdair fhicseaneolaíochtúla, níor thuig siad riamh i gceart go bhfuil níos mó ná oiliúint eolaíochta de dhíth ar an té a chromanns ar scríbhneoireacht agus litríocht mar cheird - ar ndóighe, bhí aislingí agus brionglóidí draíochtúla ag cuid acu a thabhaigh léitheoirí dófa, ach nuair a thig an cruth ar an tairne, ní chreidim go bhfuil mórán mairsteana (nó marthana, b'fhéidir?) ina gcuid leabhar. An scríbhneoir nach bhfuil suim aige i ndaoiní ná cumas ann chun pearsana beo a chur os comhair an léitheora ní dóigh go léifear aon líne dár scríobh sé an lá is faide anonn, agus a chuid brionglóidí todhchaí fágtha chun deiridh ag na himeachtaí stairiúla.

Maidir le Clarke, bhí suim aige ins na daoiní, ach b'é suim an scríbhneora ghreannmhair é. Duine acu seo ar chardáil mé scéalta an Chléirigh leofa ar an Eadarlíon. bhí sé barúlach go rabh dúspéis na scéinséirí comhaimseartha i gcúlrú na mbithiúnach - i gcruatán a gcéad óige agus i mbréagshíceolaíocht - go rabh sé bunaithe ar chineál easpa sciliúlachta agus ar an neamhphroifisiúntacht: in áit glacadh leis nach n-éilíonn genre éadrom an scéinséara cúlrú síceolaíocht den tseort sin, cuireann scríbhneoirí éadroma den chineál seo geáitsí agus gothaí na síceolaíochta orthu féin; ach ós rud é nach bhfuil aon chiall cheart acu don tsíceolaíocht, ná fiú do shíceolaíoacht an ghnáthshaoil, ní thiocfaidh leofa ach cineál Freudachas bréige a tharraingt orthu; is dual don chineál seo scríbhneoirí a shílstint go bhfuil éacht mór millteanach éirithe leofa, agus iad i ndiaidh, cuir i gcás, slua-dhúnmharfóir a chumadh ar mharaigh an t-athair a choinín peata nuair a bhí an t-ábhar marfóra ina bhrín óg, agus míniú ins an mhíghníomh seo ar choireanna an bhithiúnaigh ó thús deiridh. Is éadócha go gcuirfeadh Clarke geáitsí den chineál seo air féin. Coinníonn sé é féin taobh istigh de shrianta a chumais féin, agus an chuid is mó den am, bíonn sé ag éirí leis go measartha, ar a laghad. Tá scéal le reic aige, scéal a éilíonns a cheart féin den chur síos ar na pearsana, agus é ag soláthar an oiread de agus atá de dhíth.´Ní dual ná ní gnách dó a dhul thar an riachtanas le haon rud, agus sin é an fáth go léitear a chuid saothar i gcónaí.

Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos

Tira ja Misu, tai jompikumpi siamilaisista kaksosista, jakelee AT-miehille elämänohjeita. Näistä elämänohjeista huomaa, että heille ei todellakaan ole mennyt yhtään mikään jakeluun.

AT-miehille: Lopettakaa ainainen ruikutus ja tehkää asialle jotakin! Opetelkaa keskustelua ja muita sosiaalisia taitoja. Peseytykää. Pukeutukaa säällisesti. Lakatkaa havittelemasta kuuta taivaalta: useimmat teistä tuntuvat kuvittelevan että teillä olisi jotain mahdollisuuksia älykkääseen ja kauniiseen naiseen "heti kun nämä naiset tajuaisivat oman etunsa". Haloo, pää pois ahterista! Ei teillä ole. Älykkäät ja kauniit pariutuvat kaltaistensa kanssa. Tämä pätee niin naisiin kuin miehiin. Ja muuten: netissä ruikuttaminen ja naisten julkinen halveeraaminen ei ainakaan lisää mahdollisuuksianne.

Tira ja Misu ilmeisesti pitävät itseään hyvinkin keskustelukykyisinä ja sosiaalisina, mutta he eivät ilmeisestikään itse kykene lukemaan, tai rekisteröimään, sanaakaan heille esitetyistä vasta-argumenteista. He kuvittelevat edelleenkin, että me AT-miehet olemme niitä "työttömiä ATK-tukihenkilöitä". Minä olen tässäkin blogissa todennut noin puoli tusinaa kertaa, että olen töissäkäyvä jatko-opiskelija, jonka keskustelutaidoissa ei ole mitään erityistä vikaa - ei sen enempää ruotsiksi, saksaksi kuin puolaksikaan. Mutta ymmärränhän minä: älykäs on se, jota nainen pitää älykkäänä, keskustelutaitoinen on se, joka ei väitä naiselle vastaan, ei niissäkään asioissa, joissa nainen on täysin rasismin luonteisten provinsiaalisten ennakkoluulojensa vanki. Jos nainen sanoo, että öljy on ruotsiksi öl, niin olen keskustelutaitoinen, jos en kerro hänelle, mitä sana oikeasti tarkoittaa.

Minusta Tira ja Misu ovat molemmat kiistatta minua tyhmempiä, ja mitä luultavimmin olen oikeassa. He ovat molemmat aivan varmasti minua kielitaidottomampia, vaikka ikäerosta annettaisiinkin tasoitusta. Enkä usko että kumpikaan on erityisen keskustelutaitoinen ainakaan niiden päivän muotiasioiden ulkopuolella, joista keskustelemiseen heidän käsityksensä "keskustelutaidosta" pelkistyy. Toisin sanoen minulla on kaikki maailman oikeus halveksia heitä, julkisesti. Ja ruikuttaa siitä, että isänmaalla ei ole tämän parempaa tarjottavaa.

Totuus ja defenssit

Oksana turvautuu naisväen tavalliseen defenssiin, eli visualisoi mielessään ATM:n ja nuoren naisen kohtaamisen "ällöttävän keski-ikäisen miehen" ja nuoren naisen kohtaamisena. Tämä on naisten tavanomainen tapa sotkea selvä asia, joten selvitetään Oksanalle vielä kerran: ATM ei ole ällöttävä keski-ikäinen mies, ATM on todennäköisemmin ujo ja kiltti nörtti eikä luultavasti keski-ikää ehdi näkemäänkään, kun tohtori Viikate tuo ikuisen yleislääkkeen kaikkiin ATM:n ongelmiin jo sitä ennen.

Lisäys Ilkalle

Kokkarisen Ilkka rinnastaa hauskasti feministien ja uusoikeiston argumentointitavan: ainakin seuraava on aivan pakko siteerata:

UUSOIKEISTO: "Kyllä jokainen fiksu ja siisti mies aina itselleen työpaikan löytää. Jos ei löydä, sitten täytyy kouluttautua ja muuttaa käytöstään ja olemustaan sellaiseksi, että kelpaa työnantajille. Jos oma asenne ei kestä alistua ja tehdä tätä, jääköön sitten ilman työtä. Kyllä Siperia lopulta opettaa, kun etsii ruokansa roskapöntöstä toisten syödessä parhaissa ravintoloissa."

FEMINISTIT: "Kyllä jokainen fiksu ja siisti mies aina itselleen naisen löytää. Jos ei löydä, sitten täytyy peseytyä ja muuttaa käytöstään ja olemustaan sellaiseksi, että kelpaa naisille. Jos oma asenne ei kestä alistua ja tehdä tätä, jääköön sitten ilman naista. Kyllä Siperia lopulta opettaa, kun runkkaa yksikseen toisten kulkiessa onnellisina käsi kädessä."

Lisään vain yhden asian, jota Ilkka ei eksplisiittisesti mainitse: uusoikeiston resepti toimii yllä mainitussa tapauksessa yleensä paremmin kuin naisten antama resepti. Kouluttautuminen on nimittäin oikeasti avuksi työnhaussa. Sitä vastoin naisille mieliksi oleminen, peseytyminen ja käytöksen muuttaminen ym. saattaa auttaa, tai sitten nainen saattaa tulkita sen pelkäksi mielistelyksi ja ATM:n yritykseksi päästä pakoon kohtaloaan. Sitten taas joku paskainen, kymmenen vuoden pesemättömiltä smegmoilta lemuava renttu saattaa saada naisen, koska nainen on tunnistanut tässä piilevän YTM:n.

Oikea ja tosi natsismi ei kaasuta ketään

Nimimerkki "Kevyesti" antoi Henryn ihmissuhdesivuilla linkin miestutkimusartikkeliin. Artikkeliin viitaten hän esitti retorisen kysymyksen:
"Olisiko miesten pelastus sittenkin se, että naisista tulisi "tosifeministejä", jotka myöntäisivät toiveittensa ristiriitaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden?"

Tässä on vastaukseni. (Kysymys perustuu siihen käsitykseen, jonka mukaan on olemassa jokin miehiä sortamaton ja läpeensä oikeudenmukainen "tosifeminismi". Juuri tähän uskomalla pilasin nuoruuteni.)

"Olisi. Miesten pelastus olisi myös se, että Jumala laskeutuisi taivaistaan maan päälle ja hävittäisi epäoikeudenmukaisuuden.

"Naiset voivat ihan rauhassa inttää vaikka maailman tappiin asti, että "oikea" ja "tosi" feminismi ei sorra eikä nöyryytä miehiä. Tämä on kuitenkin käytännössä aivan yhtä jonninjoutavaa kuin lännen idealistisen vasemmiston yritykset selittää Neuvostoliiton uhreille, että oikea ja tosi kommunismi ei heitä ketään vankileireihin, tai Matti Linnanvuoren tapa inttää, että oikea ja aito kapitalismi ei pakota ketään kuolemaan nälkään, tai IRA:n miesten selitykset siitä, kuinka oikea irlantilainen tasavaltalainen ei tapa ketään pelkästään siksi että hän on protestantti. Aatteiden ja ideoiden oikeat ja väärentämättömät muodot ovat aina ihanteellisia ja hienoja. Mutta meidän, nuorten naisten fasistisen ja säälimättömän pahuuden uhrien kannalta ainoa olemassa oleva feminismi on se yhteiskunnan todellisuudessa, vuorovaikutuksessa muiden aatteiden ja yhteiskunnallisten voimien kanssa muodostunut naistenlehtien vulgaarifeminismi. Se väkäleukainen ämmänhirvitys, joka mielipuolisesti nauraen polkee kiveksemme murskaksi kuulustelusellin lattiaan.

"Se aito feminismi on vain se seinälle heijastettu kaunottaren kuva, jolla meidät on houkuteltu sinne kidutusselliin. Minutkin hämättiin uskomaan sellaiseen tosifeminismiin, mutta nyt tiedän, että se on vihollisen vaarallisin valhe. Vihollisen lentolehtisiä ei rintamalla lueta, ja vihollisen kaiutinautoja ammutaan kranaatinheittimellä."

Artikkelin kirjoittajasta Arto Jokisesta sanoisin, että arvostan häntä huomattavasti enemmän kuin monet muut miesasiamiehet tekevät, koska olen sitä mieltä, ettei hän tarkoituksellisesti väheksy miesten kärsimyksiä eikä ongelmia. Mutta koska hän edustaa sitä "miestutkimuksen" paradigmaa, joka käytännössä merkitsee kritiikitöntä ideologisen "naisnäkökulman" hyväksymistä, hän on varsinainen paraatiesimerkki siitä, mitä Erich Fromm nimittää "paoksi vapaudesta", eli tietoisesta ja tahallisesta vapaan ajattelun esteiden omaksumisesta. Aina silloin tällöin on miltei nautittavaa nähdä, miten hänelle ei juolahda mieleen esittää maailman itsestään selvimpiä kysymyksiä.

Esimerkiksi tämä sitaatti Jokiselta on tiukkaa asiaa:

Ongelma vain on, että tasa-arvo on kaventunut tarkoittamaan naisten oikeuksiin suhteessa miehiin. Keskustelu tasa-arvosta on lattapäistynyt naiset vastaan miehet asetelmaan, jossa miehet kokevat itsensä uhatuiksi ja syytetyiksi ja naiset kokevat taistelevansa heiltä evättyjen oikeuksien puolesta. On syntynyt sukupuolten sota, jossa kaikki se, minkä nuo saavat on jollain tavoin meiltä pois. Sukupuolten sota ei vie tasa-arvoon ja onnelaan vaan katkeruuteen ja vihaan.

Valitettavasti Jokisen mieleen ei ikinä juolahda selittää tätä sinänsä oikein analysoimaansa tilannetta millään muulla kuin vanhalla feministisellä skåpmatilla, eli syyllisiä kaikkeen ovat miehet, jotka kulkevat entistä perinteisen miehen rataansa. Jokinen tiedostaa kyllä miesten syrjäytymisen, mutta hän ei kertaakaan pysty edes harkitsemaan sitä mahdollisuutta, että naiset käytännössä ovat osallisia siinä salaliitossa, jolla heitä itseään sorretaan, eli YTM:ien salaliitossa ATM:iä vastaan. Ei hänelle liioin juolahda mieleen se, että kahden sukupuolen malli ei selitä miesten syrjäytymistä eikä ATM:yyttä - tarvitaan kolmen sukupuolen malli. Sukupuolet ovat ATM, YTM ja nainen. Jos lähdetään dogmaattisesti siitä, että mies on aina sortaja ja nainen aina sorrettu, päädytään siihen kestämättömään ja järjettömään johtopäätökseen, että Piitu Kauppi on sorrettu ja että köyhä aikamiespoika, jolta Piitu haluaa kaikki avustusrahat pois, on sortaja. Jos lähdetään siitä, että YTM ja ATM ovat kaksi toisistaan täysin erillistä ryhmää, joita ei yhdistä toisiinsa minkäänlainen solidaarisuus, esimerkiksi Piitun ja aikamiespojan vastakkainasettelu on heti analysoitavissa.

Ärsyttävää on myös se, että Jokinen ja femakot eivät yritäkään ymmärtää naisen roolia YTMien liittolaisina, ATM/YTM -jaon pönkittäjinä sekä miesten tuhoavan ja näännyttävän statuskilvan yllyttäjinä ja uusintajina. Miehet rääkkäävät itseään ikään kuin omaa tyhmyyttään, ja naiset katselevat vain sivusta ja ihmettelevät, miksi mies kiusaa itseään. Noinko se todella menee?

Al Qaida Pyhän Byrokratiuksen liittolaisena

No niin, Hesarin uutinen kertoo sen mitä tässä on alusta pitäen arveltu: että syyskuun 11. päivän tapahtumat johtuivat tiedustelupalvelujen yhteistyön puutteesta, mahdollisesti väärinkäsitetystä esprit de corpsista, eli kun FBI saa tietoonsa mehevän juorun, sitä ei kerrota CIA:n pojille. Sen sijaan että jenkit intoutuvat ulkopolitiikassaan aggressiivisiksi ja menevät muihin maihin riehumaan, puhumattakaan nyt kaikenlaisten urkintavaltuuksien jakelemisesta tavoilla, jotka eivät ole sopusoinnussa heikäläisten omankaan perustuslain kanssa, tuonkin ongelman voisi ratkaista paljon yksinkertaisemmin: velvoittamalla FBI:n raportoimaan täysin rutiinitoimena kaikesta sellaisesta, mikä voi kuulua CIA:n pirtaan.

Ehkä se niiden uuden turvallisuusministeriön perustaminen ei ole aivan paska idea, jos sen avulla saadaan aikaiseksi edes jokin taho, joka saa haltuunsa, yhdistettäväkseen, vertailtavakseen ja analysoitavakseen kaikki tiedot eri tahoilta.

Falsch erlebt?

Oksanan hyökkäilyt markkina-arvoteoreetikkoja kohtaan ovat enimmäkseen oikeutettuja, enhän itsekään usko teoriaan muuten kuin näppäränä tapana näpäyttää tämän maailman Bööbeli-Hapuleita heidän tekohumaaniudestaan ja kaksinaamaisuudestaan (josta Ilkalla kyllä oli oikeasti hyvä heitto vastaukseksi Böblän viimeisimpään vuodatukseen). Mutta eräässä kohdassa Oksana (muistaakseni se oli hän?) kehotti minua olemaan yleistämättä omia alempitasoisen miehen kokemuksiani kaikkiin naisiin - ilmeisesti siksi, etteivät ne ole "objektiivisia". Minun täytyy sanoa, että tästä minä suutuin Oksanalle.

Eräs itäsaksalainen naisreportteri meni kerran töihin itäsaksalaiseen tehtaaseen, mikä harppi- ja vasarakombinaatti se nyt lienee ollutkaan, ja laati paljastavan reportaasin, joka kuvasi kombinaatin kurjia työoloja ja huonoa laatua. Juttu hylättiin, koska päätoimittaja piti sitä plagiaattina Günter Wallraffin länsisaksalaisia oloja ruotivista yhteiskuntakriittisistä reportaaseista (lukuvihje: suomeksi mm. Reportaaseja julkisivun takaa ja Pohjalla, saksaksi Der Aufmacher, Zeugen der Anklage, Ganz unten, Bericht vom Mittelpunkt der Welt, Von einem der auszog und das Fürchten lernte) - in unseren Kombinaten gibt es sowas nicht, ei meidän kombinaateissamme tietenkään tuollaista tapahdu. Aber wieso, wieso denn, ich habe es ja selbst so erlebt - miten niin, se on sentään itse koettua? Falsch erlebt, väärin koettua, sanoi päätoimittaja ja heitti jutun roskakoriin.

Noiden itäeurooppalaisten yhteiskuntien - joiden elämästä olen ammatillisista syistä joutunut oppimaan yhtä ja toista - masentavimpia piirteitä oli juuri tuo: että ihmiselle jatkuvasti intettiin, miten asiat oikeasti olivat, ideologian mukaan; ja kuitenkin hän näki ympärillään aivan toisenlaisen todellisuuden. (Ks. nettiartikkeliani sosialistisesta realismista.) Kun minun naiskokemukseni ja ATM-ystävieni naiskokemukset kuitataan samalla tavalla "väärin koetuksi" kokemukseksi, jota minulla ei ole lupa yleistää, niin koen sen hyvin nöyryyttävänä samalla tavalla kuin itäeurooppalaisten maiden ihmiset kokivat sen, että heidän elämänkokemustaan pidettiin arvottomampana ja vähemmän totena kuin ideologien määrittelemää virallista totuutta. Samasta väheksynnästä ja vaikenemisesta joutuvat kärsimään ATM:t yleensäkin. Mutta koska kukaan heistä ei uskalla avoimesti myöntää häpeällistä ATMyyttään, heillä ei ole edes tukea toisistaan, sitä lohdutusta, joka itäeurooppalaisilla oli - tietoisuutta siitä, että kaikista muista tuntui aivan samalta.

Svenska hedningar och fromma finnar

Nyligen surfade jag på nätet för att hitta information om skillnaderna mellan huvuddialekterna i albanska språket, och naturligtvis kunde jag inte undgå att råka på en hel del kristna missionärssidor. Kolla den här. Den handlar om "Unreached Peoples", dvs. folk, som inte ännu druckit sanningens vatten ur Herrens uppfriskande urkälla. (Förlåt mig om retoriken låter alltför sarkastisk eller kränkande.) Jag hör inte till de automatiska ateister, som uppfattar kristna missionärer såsom per definition skadliga och destruktiva, men vad jag inte kunde annat än bli illa berörd av är att Sverige klassificerats som ett gudlöst folk, men att Finland inte nämnts alls. Det ger nämligen vid handen, att dessa självutnämnda Guds budbärare fortfarande utgår från urgamla amerikanska fördomar om svenskarna som hutlösa och hejdlösa sexgalningar, medan en hel del av vad de säger på sin webbsajt om ett eller annat småfolk i tredje världen är överraskande grundligt utforskat och även intressant.

Jag vill absolut inte frånta amerikanska bibelbältsmänniskor rätten att sprida vad de själva uppfattar som sanning. Ryssland till exempel är ett helvete på jorden där folk helt och hållet tappat sin mest grundläggande moraliska känsel, och när den traditionella religionen för ryssarna är en för länge sedan korrumperad ortodox kyrka vars huvudsakliga lärosatser lyder att ¹) makthavaren alltid har rätt och ²) i en tvist mellan en utländsk inorodets och en ryss ryssen alltid har rätt, har jag svårt att tänka mig den mest obskurantistiska protestantism som ett dåligt inflytande - snarare tvärtom. Om någon naiv liten flicka från Shaggenooga County i Montana verkligen vill åka till Moskva och predika kärlek och förlåtelse till ryssarna så stör det mig inte det minsta. Det är nämligen mycket, mycket bättre än att låta de gamla KGB-prästerna hetsa fattiga ryssar till en rysk version av vad Mattias Gardell kallar för identitetskristendom och patriarken i Konstantinopel för phyletismos, dvs. kristendom inte som en allomfattande världsreligion, utan som en förlängning till och en ursäkt för den destruktiva och egoistiska nationalismen.

DET som irriterar mig är att dessa missionärer tydligen aldrig brytt sig om att analysera samtida sekularism med samma intellektuella ambition som de reflekterar över andra konkurrerande ideologier (kommunism, postkommunistisk cynism och brutalisering, islam, judendom, buddhism, hinduism). Kristna missionärer som på ett lovvärt sätt vinnlägger sig om att uppskatta positiva och ur kristen missionssynpunkt användbara aspekter hos andra religioner (eller, som cynikern skulle säga, hos andra totalitarismer) avfärdar västlig sekulär humanism och liberalism som en frånvaro av religionen, utan att försöka analysera den som ett positivt värdesystem som egentligen har mycket gemensamt med kristendomen. Men när allt kommer omkring är dessa missionärer automatiskt och oreflekterat konservativa, för det hör till när man är kristen och amerikan. Om de verkligen tog itu med västlig liberalism som en ideologi att analysera och jämföra med kristendomen, så skulle de löpa risken att rubbas i sin säkerhet på att konservatism och kristendom hör ihop. Och när en konservativ pseudokristen ställs inför valet mellan levande tro och nedärvda politiska fördomar, gissa vilket han vanligen föredrar?

Panuamisen paha tapa ja Colm Ó Ceallaighin Brídín, an Dilleachta

Joskus aiemmin kai mainitsinkin siitä tavastani, jota ystäväni Ivan Hlinka kutsuu panuamiseksi, eli vieraskielisten kirjojen tuhertamisesta täyteen muistiinpanoja ja alleviivauksia. Nyt kyllä alkaa olla vähän sellainen olo, että iirinkielisten kirjojen panuamisen tavasta pitäisi ehkä pikkuhiljaa yrittää hankkiutua eroon. Juttu on nimittäin niin, että olen jo parin vuoden ajan lukenut Colm Ó Ceallaighin iirinkielistä romaania Brídín, an Dilleachta, ja vaikka se ei ole erityisen paksu eikä vaikea kirja - Colm kirjoittaa nykyconnemaralaista iiriä, eli siis juuri sitä samaa kamaa, jolla kaikki nykyään aloittavat iirinopintonsa, jos heillä on riittävästi järkeä käyttää ensimmäisenä oppikirjanaan Mícheál Ó Siadhailin suurenmoista teosta Learning Irish (Ó Siadhail on muuten jättänyt iirinkielisyysliikkeen oman onnensa nojaan jo vuosia sitten - nykyään hän on englanniksi kirjoittava runoilija, mutta hänen runoihinsa minun ylhäisyyteni ei tietystikään koske tikullakaan - mutta nostaa yhä tekijänoikeusmaksuja oppikirjastaan, joka on oikeasti yksi parhaita tietämiäni minkään kielen itseopiskelukirjoja) - en ole edennyt siinä kuukausiin kahta sivua enempää. En nimittäin osaa nauttia kirjasta kaunokirjallisena teoksena, vaikka Brídín olisikin helposti sulava ja viihteellinen seikkailu (kuuluu lähinnä Mark Twain - Fenimore Cooper - Karl May -osastolle, ollaan näet villissä lännessä - iiriksi on olemassa hämmästyttävän paljon villin lännen romaaneja, mutta Brídín on parhaasta päästä), vaan minulla on pakonomainen tarve panuta kirja, ja sehän sitten hidastaa tahdin tervatun täin standardin mukaiseksi.

Silloin kun aloitin iirin harrastuksen, kaikki inttivät minulle, ettei iiriksi ole saatavissa riittävästi ajanvietekirjallisuutta. Minusta tuntuu, ettei se pitänyt paikkaansa silloin, mutta vielä vähemmän nyt. Colm Ó Ceallaighin debyytti, Deoir Ghoirt an Deoraí, ei ollut kovin vakuuttava - se ilmestyi joskus vuosikymmen sitten, kun vasta aloittelin iirin harrastustani ja lueskelin Comhar -aikakauslehteä - mutta jätkä on siitä saakka parantanut kuin sika juoksuaan, ja nyt se kirjoittaa sekä sujuvaa kertovaa proosaa että luontevaa dialogia - ja kun joku pystyy kirjoittamaan iiriksi luontevaa dialogia käyttämättä englanninkielisiä ad hoc -lainasanoja, se on oikeasti aikamoinen saavutus syntyperäiseltäkin. Meininki on rajua, vauhdikasta ja väkivaltaistakin, kuten villin lännen seikkailuissa kuuluu olla; toisaalta raakuuteen säilyy tietty distanseerattu asenne, kun näkökulmaksi valitaan haaksirikossa vanhempansa menettänyt orpotyttö. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että ainakin tähänastisen perusteella Brídín pärjäisi mille tahansa Hollywood-viihteelle erinomaisesti.

Toinen selvästi viihdepainotteinen iirinkielinen kirjailija on Maidhc Dainín Ó Sé, ja herrat muistuttavatkin toisiaan melkoisesti: kumpikin on elämänsä parhaat vuodet Amerikoissa viettänyt entinen siirtolainen, joka on palannut vanhaan maahan eläkkeelle. (Näyttääkin muuten siltä, että iirinkielisiä ihmisiä saattaa olla maailmalla - Yhdysvalloissa, Englannissa, Australiassa, koko anglosaksisessa maailmassa - paljon enemmän kuin itse Irlannissa. Jos ne kaikki saadaan palaamaan kotiin iirinkielisiä viihdekirjoja kirjoittamaan, niin eihän tässä ole hätäpäivää.) Maidgc Dainínilta olen lukenut romaanit Tae le Tae, Greenhorn, Dochtúir na bPiast ja Lilí Frainc - Chicago Driveriä ei tunnu enää saavan mistään - sekä kolmen novellin kokoelman Corcán na dTrí gCos ja Amerikan-muistelman A Thig ná Tit orm. Yleisesti ottaen Maidhc Dainín kirjoittaa sujuvasti ja hauskasti - pari kertaa olen kyllä nähnyt sellaisia anglisismeja, joita ei syntyperäiseltä oikein voi suvaita - mutta hänen ongelmanaan on se, että hän potee jonkinlaista morbidia sadistista kiinnostusta tappamiseen ja seksiin, mielellään yhtaikaa. Koska Greenhorn sijoittuu mafiamaailmaan, sen voi vielä sietää siinä kirjassa - päähenkilö on iirinkielinen siirtolainen, joka ajautuu mukaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ja niin tunnelma, juoni kuin tapahtumatkin teoksessa ovat suoraan Kummisedästä, tai tarkemmin ajatellen ehkä pikemminkin Mafiaveljistä. (Hetkinen, mikä se Henry Hillistä tehty leffa oli? En ole elokuvaharrastajia, en muista. Tai ehkä minun pitäisi muistaa. Olen keski-ikäistynyt jo niin pitkälle, ettei enää juurikaan ole klassikkoleffoja, joita en olisi nähnyt - vaikka pidän elokuvia, merkittäviäkin, lähinnä harmittomana ajanvietteenä, enkä lainkaan pyri tietoisesti keräämään katselukokemuksia. Videoitahan minulla ei ole sen enempää kuin televisiotakaan.) Mutta Dochtúir na bPiast ja Lilí Frainc ovat oikeasti hyvin epätervettä luettavaa väkivaltapornografisesti kuvattuine seksimurhineen ja raiskauksineen. Tae le Taen reipas maaseuturomanssi on huomattavasti miellyttävämmin eroottinen, ja siinä on elämän makua. Corcán na dTrí gCosissa yksi novelleista on aika puolivillainen vakoojatarina, mutta toisessa on jo potkua - siinä joukko hippejä tulee iirinkieliselle maaseudulle Kerryyn viljelemään kannabista, jota sitten tarjotaan yleisen hippirakkauden hengessä paikallisille iirinkielisille maalaisukoille - nämä tietysti ovat kovia piippumiehiä. Ó maigh-ó, miehet taivastelevat, kyllä tämä pitkätukkien tobac on sentään toista kuin kaupan mahorkka, ihan thar barr. Vähän ajan päästä vaimot alkavat ihmetellä, mikä miehiin on mennyt - ainahan ne ovat olleet kovasti trom ar an bpíopa, mutta nyt niitä ei kiinnosta mikään muu kuin piippuringissä istuminen, ovat aina niin poissaolevia. Iloisiahan ne kyllä ovat, muise, kovasti súgach, mutta mikäs siinä on kun henki ei haise ollenkaan uisce beathalta... - Vaikka vastustankin kaljaa, hasista ja muita kovia huumeita, minun täytyy sanoa, että petyin aika lailla Maidhc Daínínin tarinalle tarjoamaan loppuratkaisuun; siinä näet harmittomat hipit yhtäkkiä muuttuvat kylmiksi ja kyynisiksi huumekauppiaiksi ja tarinaan tulee moralisoiva sävy: maaseutufarssina alkavan jutun ei kuuluisi kehittyä halvan jännärin tyyliseksi rikostarinaksi.

Etuoikeuksia himmeille, osa 2

Hyvärisen Juuso on viisaana miehenä esittänyt tämän asepalvelushyvitystä koskevan riidan puolittamista siten, että niin ase- kuin siviilipalveluksesta saisi lisäpisteitä niiltä osin kuin niissä on toimittu tehtävissä, jotka ovat opiskeltavan alan kannalta hyödyllisiä. Tuskin kukaan vastustaakaan tällaista järjestelyä. On ilmiselvää, että lisäpisteitä kuuluukin antaa kirjaston sivarille, joka hakee kirjastonhoitajakoulutukseen, tai armeijan kipinämikolle ja lääkintämiehelle, jos ensimmäinen pyrkii opiskelemaan sähköteknikoksi ja jälkimmäinen lääkäriksi. Mutta yhtä ilmeistä on, että pääministerillä ei ole mitään tämän suuntaisia aikomuksiakaan, vaan kyse on pelkästään armeijan käymisen perusteella annettavista etuoikeuksista muita himmeämmille. Tässähän on kyse vain itsetuntolääkkeestä syrjäytymisvaarassa oleville isänmaallisille, ei suinkaan mistään rationaalisuudesta. Kun tulee puhe asepalveluksesta ja sen kehittämisestä, kohtuullinenkin järjen käyttö on tässä maassa jollei nyt lailla kiellettyä niin ainakin käytännössä mahdotonta, kun pyssyuskovaiset tulevat liikutuksiin ja alkavat huutaa suuri on efesolaisten Artemistaan niin ettei kukaan kuule enää mitään siltä melulta. Kuten jo totesin: suurin osa aseistakieltäytyjistä ei tässä maassa kieltäydy niinkään aseista kuin siitä efesolaisten Artemiista.

Suomi, maailmankieli

Tänään söin taas Shanghaissa, kiinalaisessa lounasravintolassa. Mikään gourmetpaikka se ei ole, vaan parempi vaihtoehto kaikille maailman mäkkäreille. Ruokalista ei ole kilometrin pituinen, mutta annokset ovat herkullisia ja monipuolisia: jokaiseen kuuluu riisiä (tai nuudeleita, kuten makaroneja nykyään nimitetään), lihaa ja vihanneksia, ja yhdellä tällaisella latingilla raavas mies kulkee loppupäivän. Mutta suurta hupia tarjosi ryhmä riikinruotsalaisia turisteja, jotka päästelivät kaameita riikinruotsalaisia äännähdyksiä - kai tiedätte sen hirvittävän riikinruotsalaisen yninävokaalin? - ja suuntasivat tiskille puhuen kiinalaisille (joiden suomen taidossa ei ole mitään moittimista, ovathan he sentään palveluammatissa) suomea: "kack-sij ka-NAAA...ycksi påssu..."

Niin sitä pitää. Tuosta se lähtee, suomen nostaminen maailmankieleksi. Seuraava tavoite on tietysti edelleenkin pakkosuomen tuominen riikinruotsalaisiin peruskouluihin. Se on tukholmalaisille ihan tarpeen, oikein ja terveellistä, ja myös hyväksi muiden kielten oppimiselle.

Jumala on voittanut Saatanan, Moolok on kaadettu!

Kaikki te, jotka ette ole uskaltaneet lukea Maalaisen blogia vähään aikaan: voitte huokaista helpotuksesta. Pojan rääkkääjä ja laiminlyöjä on ilmiannettu sosiaalitoimelle, toivottavasti asiassa ryhdytään ankariin toimiin. Tosin pahaa pelkään, että kohta siirrymme kaikki moittimaan viranomaisia, jotka eivät hoida virkavelvollisuuksiaan...

Etuoikeuksia himmeille

Uusi pääministeri on ottanut taas puheeksi tuon pyssyleikkiväen lempilapsen, eli varusmiespalveluksen suorittaneille pitäisi saada etuoikeus päästä yli- ja muihin opistoihin. Kerran jos toisenkin erinäiset pyssyuskovaiset - esim. Harri Holkeri, jonka juttuja aina silloin tällöin julkaistaan Turkusskaja Gazetassa - inttävät siviilipalvelusmiehille, kuinka näiden pitäisi harkita kahdesti, ennen kuin hankkivat ansioluetteloonsa siviilipalveluksen kaltaisen likatahran. Pyssyuskovaiset näet elelevät sellaisessa virtuaalitodellisuudessa, jossa työhönottaja yhä piittaa jostain muusta kuin työntekijän pätevyydestä; todellisuudessa tietenkin sellaiset työnantajat, jotka raakkaavat huippupätevän hakijan hänen töittensä kannalta täysin epäoleellisen armeijapalveluksen perusteella, eivät voi olla kovinkaan tärkeitä tai menestyviä työnantajia. Ja kuten tiedämme, innokkaana armeijankäynyt juntsukka Pohjanmaalta tai muualta takahikiältä ei todennäköisesti ole erityisen hyvää kansalais- eikä työntekijäainesta nyky-yhteiskunnan tarpeisiin. Äänekkäästi "isänmaallinen" tarkoittaa käytännössä todennäköisesti häiriköivää fanaatikkoa, joka ei sopeudu työympäristöön, vaan paheksuu työkaverien ihonväriä tai siviilipalvelusta. Ja tietenkin isänmaallisuuteen kuuluu taipumus turvata ulkoaopeteltuihin tyhjiin iskulauseisiin, mikä ei tee kenestäkään erityisen hyvää yliopistoainesta.

Keskustalaiset kyrmyniskat haluavat kuitenkin takaisin 80-luvulle, jolloin heikäläiset venyttivät siviilipalveluksen rangaistusmaisen pitkäksi päästessään määräilemään asioista, joiden päälle eivät ymmärtäneet eivätkä voineetkaan ymmärtää yhtikäs mitään. Ennen kaikkea ne haluavat maailmasta juuri semmoisen, että armeijankäyneisyys ja isänmaallisuus merkitsee enemmän kuin fiksuus ja ammattipätevyys. Siispä niiden täytyy vaatia armeijan käyneille himmeille ja pölvästeille etuoikeuksia, joilla nämä lahjattomuudestaan huolimatta pääsevät sivarinkäyneiden ohi.

No, räyhääminen sikseen, ja otetaan vähän rauhallisemmin. Tuskinpa tässä mitään asehullujen salaliittoa on, kyse on vain siitä, että Keskustapuolue on kerta kaikkiaan jäänyt jälkeen todellisuudesta toimiessaan esim. näissä armeija-asioissa maaseutuväen ahdistuksen ilmaisijana. Selväähän se on, että Keskustapuolueen kannatus on merkki oikeasta ongelmasta eli maaseudun ja kehitysalueiden syrjäytymisestä. Tuoreen uutislähetyksen mukaan alueelliset erot kasvavat Suomessa nopeammin kuin missään EU-maassa, ja kun olen seurannut entisen kotikaupunkini - joka ei ollut mikään paratiisi alun pitäenkään - Varkauden vääjäämätöntä rappiota 1990-luvun mittaan, ymmärrän hyvin, miksi ihmiset turvautuvat Keskustapuolueeseen yhä elinkelvottomammaksi ja viheliäisemmäksi käyvässä Savossa. Kysymys vain on, onko Keskustapuolueella näille ihmisille tarjottavanaan muuta kuin taantumuksellisia ja toteuttamiskelvottomia haavekuvia. Pääministerin pyrkimys tarjota etuoikeuksia isänmaallisille himmeille viittaa vahvasti siihen suuntaan, että vastaus on kieltävä.

Pääministeri järkeilee tietysti niin, että moisella järjestelyllä hänen tukiryhmänsä pojat pääsisivät helpommin yliopistoon, koska naiivi juntti-isänmaallisuus on yleisempää kepulaisten kakaroiden keskuudessa. Mutta vaikka savoa mölähtelevä vähäjärkinen plutkuhuuli pääsisikin helpommin yliopistoon, ei se tarkoita, että hän selviäisi sieltä valmiiksi, sillä ns. isänmaallinen arvomaailma ei todellakaan auta pärjäämään tieteissä, saati akateemisesti koulutettujen työelämässä. Jotta maaltapako saataisiin pysäytettyä ja kehitysalueet kehittymään taantumisen sijasta, junttien tulisi luopua isänmaallisuushöpötyksistään ja uudistaa junttilansa sellaisiksi, että fiksu ja lahjakaskin ihminen voisi siellä työskennellä. Tähän junttien puolue ei kuitenkaan kykene, vaan haluaa mieluummin elinkelvottomien junttiloiden antediluviaanisessa arvomaailmassa kasvaneille himmeille jukolanjusseilleen etuoikeuksia yliopistoon pääsyssä. Järkevä ihminen ymmärtäisi, että kun isänmaallisuushorina tyhmistää ihmisen ja pilaa elämänlaadun, niin isänmaallisuushorinasta on luovuttava, sen sijaan että sen tyhmentämille vaaditaan tasoitusta ja helpotusta.

Mitä sitten maanpuolustukseen tulee, yksi tärkeimmistä syistä siihen, että asepalveluksesta ylipäätään kieltäydytään, on se, ettei sitä nähdä maanpuolustuskouluna, vaan "miesten kouluna", initiaatioriittinä ja oikeistolaisena indoktrinointilaitoksena. Tämä ei ole välttämättä ollenkaan armeijan eikä pääesikunnan syy, vaan kaikenlaisen jälkeenjääneen äärioikeistoaineksen, joka avoimesti pitää armeijaa omana henkivakuutuksenaan "punaviherhörhöjä" (jotka todennäköisesti ovat kansan enemmistö) vastaan. Jos armeija todella haluaa vähentää siviilipalvelukseen menevien määrää, sen tulisi selkeästi ja ääneen sanoa, että tämän tyyppinen "isänmaallinen" propaganda on oikeasti vahingoksi armeijan asialle ja maineelle epäpoliittisena yleisyhteiskunnallisena instituutiona. Valitettavasti pääministerin aloite on taas kerran omiaan huonontamaan puolustusvoimien mainetta ja vahvistamaan todeksi fanaattisimpien porkkananpurijapasifistien vainoharhaiset ajatukset fasistisesta salaliitosta, joka pyrkii entisestäänkin militarisoimaan Pohjolan Preussin neuvostoliittolaistyyppiseksi DOSAAFlandiaksi ja viemään aseistakieltäytyjiltä kansalaisoikeudet.

Hoi hiio hoi, kun me Juveniilimerellä seilattiin

Allaolevaan en voi olla lisäämättä todellista paraatiesimerkkiä siitä, millaisiin ymmärtämisen kannalta täysin tyhjänpäiväisiin sanahirviöihin turhanaikainen vierasperäisten sivistyssanojen ihannointi voi johtaa. Se ei ole stiiknafuulia, vaan juvogynia. Tiedättekö, mitä se tarkoittaa? Ymmärtäisikö kukaan ulkomaalainen sitä? Ei ymmärtäisi, enkä minäkään tietäisi, jollen sattuisi muistamaan, missä yhteydessä sitä on ensimmäisen ja viimeisen kerran käytetty. Sen loi eräässä Hesariin kirjoittamassaan kolumnissa Anja Snellman-Kaurasen sylikoiramies, Saska Snellman-Saarikoski. Toisin kuin Pentti-vainaa, Saska-poju ei osaa kreikkaa eikä latinaa, mutta se ei tahtia haittaa, kun pitää keksiä uusia sivistyssanoja. Saska arvosteli näet Martin Saarikankaan itsetarkoituksellista vihamielisyyttä nuorisoa kohtaan, jota hän piti irrationaalisena kiukutteluna, ja oli tunnistavinaan yhteiskunnassa laajempaakin halveksuntaa ja vihaa nuoria ihmisiä kohtaan, joka ilmeni esim. yliopisto-opiskelijoiden kurmoottamisena opintotuen kaventamis- ja lukukausimaksuvaatimuksilla. Kolumnissa oli ideaakin, mutta Saska teki pahasti hallaa itselleen pieraisemalla tyhjästä vierasperäisen nimen tälle nuoriin ihmisiin kohdistuvalle vihamielisyydelle: juvogynia. Hän tiesi että naisviha on kreikaksi - tai "geneeriseksi ulkomaan kieleksi", lyhyesti sanoen "ulkomaaksi" - misogynia, ja sitten hän tietysti tiesi että nuorelle ihmiselle ominainen on "ulkomaaksi" juveniili. Näistä aineksista hän sitten kasasi naurettavan sanan juvogynia, jota taatusti kukaan ei ymmärrä, paitsi jos on lukenut hänen kolumninsa.

Saska tuntuu luulleen, että "missi" on kreikkaa ja että misogynian mis- -aines viittaa naiseen. Ei sinne päinkään, vaan vihaan - koska ihmisvihaaja on misantrooppi, ihmistutkimus on antropologiaa ja naisten pimppojen tonkiminen gynekologiaa, tyhmemmänkin olisi pitänyt hiffata, että misogyniassa miso- on se viha ja gyn- on se ämmänkääkkänä. Mutta Saska oli tyhmempääkin tyhmempi eikä hiffannut. Hän siis pätkäisi siitä sen gynian ja oletti että se on se viha. Vielä pahemmaksi kuitenkin homma meni kun tämä kielinero tarttui sanaan juveniili (joka siis tosiaan ei ole kreikkaa, vaan latinaa) ja oletti että siinä sanavartalon rajakohta tulee kolmen ensimmäisen kirjaimen jälkeen. Otetaan ne siitä, pistetään väliin sidevokaaliksi -o- kun sellaista kuulemma käytetään (niin lienevät isot pojat Saskulille kertoneet), ja vot, juvogynia...Jopa juvenofobia olisi ollut parempi, ainakin siinä olisi ollut latinan koko sanavartalo mukana, ja siinä olisi ollut ymmärrettävä pelkoa tai vihaa oikeasti ilmaiseva aines.

Mitä "viha nuorisoa kohtaan" sitten oikeasti olisi sivistyssanakreikaksi? Misoneotis? Hebefobia? Pedofobia? Misopedia? Neofobia? En osaa kreikkaa, joten en tiedä - joku klassista filologiaa ja tätä blogia lukeva henkilö (mieluiten tietysti Anna L.) saisi kaikella muotoa lähettää oman ehdotuksensa.

Saatanan tuhrurit

Saatanan luonnontieteilijätuhrurit eivät sitten osaa liimanäppejään pitää erossa eivätkä leipäläpeään tukossa asioista, jotka eivät niille kuulu ja joista ne eivät ymmärrä paskan haileata. Ensin Kokkarinen ja sitten Jantunen kerjäävät tulla koristelluksi omalla mehullaan ja taitavat inua vielä ns. metsurismiehen plastiikkakirurgiaa selittämällä pikkuvauvan innolla kielistä, joita eivät osaa, mutta joista niillä on juuri niin painokkaita mielipiteitä kuin ylipäätään lukutaidottomilla voi kirjallisuudesta ja runkkarilla yhdynnöistä olla. Saatanan plutkuhuuliapinat, en minäkään teille tule selittämään olio-ohjelmointia enkä mikä-vittu-se-Jantusen-erikoisala-olikaan.

Jantunen inisee, että voi voi kun suomen kieltä viitsitäänkin kehittää, miksei sen anneta omalla painollaan kansainvälistyä samanlaiseksi englannin, saksan, latinan, kreikan ym. sekaiseksi sotkuksi kuin esimerkiksi ryssä, jota hän nyt kuulee politettavan ympärillään (ja kun on laiska ja tyhmä, niin ei ole viitsinyt opetella, vaikka opettaja olisi omasta takaa). Se on kuule Jantunen ensinnäkin sillä tavalla, että tekniikan termistö kehitetään nykyisin pitkälti ns. termitalkooperiaatteella, eli esim. Tekniikan sanastokeskuksessa ei tosiaankaan keksitä termejä sinun kiusaksesi, vaan poimitaan talteen, kootaan ja normitetaan ne termit, joita alan miehet jo nyt käyttävät, ja niistä valitaan ne, jotka ovat levinneimpiä ja sopivat parhaiten jo olemassaolevien termien kanssa yhteen. (Esimerkiksi me emme suomeksi tosiaankaan puhu bentsolista kuten saksalaiset, vaan bentseenistä, koska meikäläisen termistön yleisperiaatteisiin kuuluu, että -oli-päätteitä käytetään vain hydroksyyliryhmän sisältävien molekyylien - alkoholien, enolien ja fenolien - nimissä.) Tavoite on nimenomaan saada verstaanlattian duunarien slangin ja virallisten termisanakirjojen normitetun kielen välille mahdollisimman pienet erot. Jos vierasperäinen sana kotiutuu riittävän hyvin kieleen, totta vitussa se kelpuutetaan viralliseksi termiksi. Mutta ei niitä suomalaisia termejä mikään maanalainen ZOG-salaliitto kehitä vain Jantusen Makelle pottuillakseen, vaan hommassa on mahdollisuuksien mukaan koko kieliyhteisö mukana. Saa siihen Jantunenkin oman ehdotuksensa heittää, mutta jollei kieliyhteisölle kelpaa, se on voi-voi. Jos haluat puhua suomea, puhu sellaista suomea, jota muutkin ymmärtävät ja joka on tilanteen mukaista. Jos Jantunen on niin ihastunut vierasperäisiin sanoihin, niin käyttäköön niitä snagarin jonossa (tai - omiin nuoruudenmuistoihini viitatakseni - fattan jonossa). Jos hänen sanansa ymmärretään, hyvä on. Jos taas Tony Halmetta äänestänyt Asikaisen Arska Rööperistä on sitä mieltä, että Jantunen on puheenparrestaan päätellen hienosteleva yliopistohinttari, joka ansaitsee opetuksen kansan karttuisesta kourasta, niin syyttäköön Jantunen itseään siinä vaiheessa, kun keräilee talteen leukaluunsa kappaleita kirurgia varten.

Luonnontieteilijänörtsärit tuntuvat näin kesäkuumalla inisevän jatkuvasti siitä, kuinka kieli on vain kommunikaatioväline. Ja vitut on. Kieli on vähintään yhtä suuressa määrin tapa määritellä, kuka on meiltä ja kuka meidän krannista. Luonnontieteilijät saavat ihan rauhassa keksiä mielessään Basic Englishejä, Cymraeg Bywta ja Éirishejä sun muita "rationalisoituja", "helpotettuja" ja "virtaviivaistettuja" kielitekeleitä. Juttu nyt vain on niin, että niitä tekeleitä ei käytä kukaan, ja jos jokin "säännöllistetty" tai "paranneltu" versio kielestä julistetaan viralliseksi, ei sitä sillä omaksuta arkikieleksi. Jos esimerkiksi suomen kielestä laadittaisiin nörtsäreiden mieliksi versio, josta olisi poistettu epäsäännöllisyydet (esim. olla-verbi taipuisi olen, olet, olee (olééé, olééé, olééé), olemme, olette, olevat, ja tehdä olisi korvattu muodolla tekeä), niin on selvääkin selvempää, että suuri osa kansasta, luultavasti enemmistö, käyttäisi ihan piruuttaan epäsäännöllisiä muotoja ivatakseen herrojen keksintöjä ja erottautuakseen herrojen nöyristelijöistä. Jo kielten standardointi ja normittaminen kirjakieliksi on yleensä raskas ja pitkällinen prosessi, minkä voi todeta esimerkiksi baskin ja iirin tapauksista.

Se mikä minua näissä nörtsäreissä ihmetyttää, on se kuinka ne kehtaavatkin selittää jotain kommunismin irrationaalisuudesta ja sitten uskovat naiivisti kuin stalinistit yhteiskuntasuunnittelun ja komentopolitiikan voimaan sellaisissa asioissa, jotka ovat yksinkertaisesti tietoisen suunnittelun ulottumattomissa. Ei mikään valvontaviranomainen voi sanella, miten ihmiset puhuvat keskenään kotonaan syödessään, juodessaan tai naidessaan, ja jos jokin viranomainen moista yrittäisi, olisi jo moraalinen velvollisuus nousta kapinaan sitä vastaan kalashnikov toisessa ja Robert Anson Heinleinin kootut toisessa kädessä.

Mielenkiintoista on taas kerran huomata, miten ns. "pakkoruotsin" vastustajasta löytyy hiukkasen raaputtamalla myös suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin halveksuja, joka haluaisi ilmeisesti vetäytyä virtuaali-Amerikkaansa tulematta sieltä koskaan ulos. Jos kerran tekee mieli muuttaa englanninkieliseen virtuaalimaailmaan, jossa ei enää puhuta suomea eikä muita ihan tyhymijä pikkukieliä, niin käykää joskus katsomassa maata, joka on luopunut omasta kielestään suuren maailmankielen eduksi: politiikka on niin korruptoitunutta, että sitä ei usko vanha Erkkikään; pääpuolueet ovat vielä pahemmin epäpoliittisia vaalikoneita kuin Yhdysvalloissa; paikallishallinto on pelkkä vitsi ja jokainen siltarumpukin on inuttava pääkaupungista karvalakkilähetystön voimin; se suuri maailmankielikin on opittu sillä tavalla "väärin", että paikalliselle aksentille nauretaan sen suuren maailmankielen alkuperämaassa eikä moisella korostuksella puhuvaa ihmistä oteta vakavasti; maastamuutto on sitä luokkaa, että maassa on seutuja, joiden asukkaat eivät käy kertaakaan oman maan pääkaupungissa ennen kuin tulee aika lähteä laittomaksi siirtolaiseksi rapakontakaiselle kultasaarelle. Tämänkö te meille tosiaan haluatte?

Kyseinen maa on tietysti Irlanti, ja on merkillepantavaa, että sen nykyistä taloudellista nousua edelsi iirinkielisyysliikkeen, erityisesti iirinkielisten koulujen (Gaelscoileanna, tai ulsterilaisittain Gaelscoltacha, hehhee) liikkeen uusi nousu. Nyt kun irlantilaiset ovat huomanneet, että rahaa ja varaa on, iirinkielisyysharrastus on kasvanut entisestään ja saanut uusia muotoja; myös uusi, ankara kielilaki on säädetty. Itse kukin tehköön johtopäätöksensä tästä.

Kommentaari Ihmissuhteet-blogiin

Seuraavassa laajemman yleisön tietoisuuteen kommenttini Ihmissuhteet-blogin vakiokommentaattorille, nimimerkille "Kevyesti":

[Kevyesti:]"Hassua tässä keskustelussa nyt on se, että koen joutuvani puolustamaan ihmisoikeuksiani (oikeutta olla kiinnostunut siitä mistä olen, oikeutta rakastaa niitä joita rakastan, oikeutta nähdä lapseni kasvavan turvatussa yhteisössä), koska maailmassa on miehiä, jotka eivät näillä pelisäännöillä löydä parisuhdetta."

Miesten jakaantuminen ATMiin ja YTMiin on oleellisessa määrin seurausta naisten oikeuksista.

Naisten oikeudet aiheuttavat miehille toivottomuutta ja kuolemaa. Sitä paitsi silloinkin kun naiset saavat itse valita, he valitsevat usein hölmösti, esim. väkivaltaisen ja tasapainottoman miehen, jonka kanssa oleminen aiheuttaa heille itselleen kärsimystä, vaikka maailma on väärällään kilttejä ATMiä, joita kukaan ei suvaitse valita.

Esimerkiksi alkoholin saatavuutta kuuluu yhteiskunnan toimin vaikeuttaa, koska silloin kun ihmiset saavat valita, he ahmivat viinaa kuin lapset karkkia, ja tämä aiheuttaa sekä taloudellisia että inhimillisiä kustannuksia. Aivan samoin yhteiskunnan kuuluisi huolehtia siitä, että pariutuminen tapahtuu parhaalla mahdollisella tavalla.

Alkoholistit inisevät aina, ettei heidän viinanjuontiaan saa rajoittaa, koska he ovat täysi-ikäisiä ihmisiä, joita ei saa holhota ja jotka tietävät kyllä paremmin omat rajansa. Mutta tosiasia on, että kun on kyse riippuvuutta aiheuttavasta ja tajuntaa vääristävästä aineesta, se nimenomaan riistää ihmiseltä kyvyn päättää asioistaan täysi-ikäisen tavoin, joten yhteiskunnan kuuluukin päättää hänen viinanjuonnistaan hänen puolestaan.

Aivan vastaavasti nämä parinhakuasiat ovat sellaisia, ettei kukaan niitä osaa päättää omalla järjellään, kaikkein vähiten nuoret naiset. Siksi päätösvalta tulee viipymättä ottaa pois heidän käsistään.

Mies ja nainen

Kun mies solvaa naista, mennään oikeuteen kunnianloukkauksesta. Kun nainen solvaa miestä, se ei ole solvaus ollenkaan, vaan epämukava totuus.

Kun mies lyö naista, se on hirveä rikos. Kun nainen lyö miestä, hän on ihailtava ja voimakas nainen, jota ei alisteta.

Kun mies pettää, mies sikailee ja juoksee kullinsa perässä. Kun nainen pettää, naisella on romanssi.

Kun nainen hakataan, se on hirveä rikos. Kun mies hakataan, mies on munaton surkimus, kun ei ole hankkinut tappelutaitoja, kuten oikean miehen kuuluisi.

Kun nainen on köyhä, nainen hakee rikasta miestä. Kun nainen on rikas, nainen hakee rikasta miestä.

Kun suomalaisella naisella on ulkomainen mies, se on kiehtova romanssi. Kun suomalaisella miehellä on ulkomaalainen vaimo, se on ihmiskauppaa ja prostituution peitenimi, ja kaikkien suomalaisten naisten pyhä velvollisuus on saada kärsivä siskonsa vakuuttuneeksi siitä, että häntä alistetaan. Suomalainen mieshän on niin alhainen ja saastainen olento, ettei sen kanssa kukaan nainen voi maata muuten kuin rahasta.

Personality test

Like just 12% of the population you are a GURU (SEAF)--kind, knowing, giving. Like Buddha of old, you can be a persuasive speaker, ---


hehheh...


and you use your creative talents to further the objectives of your heart instead of your mind. But be careful that your friends don't take advantage of your relaxed nature, that's what happened to Jesus.

Nuorten naisten fasistis-stalinistis-saastais-eläimellinen pahuus todistanee, että varoitus tulee liian myöhään.

Above all, you like going with the flow. And there is probably nothing in the world you haven't smoked.

Outoa. Minä en ole polttanut tupakkaa edes silloin, kun Pertti Vola, komisario Kettusen poika ja se kolmas kaveri yrittivät pakottaa minua ja silloista parasta kaveriani ottamaan sauhuja röökeistään, kun olimme kymmenvuotiaita. (Tämä tapaus on muuten varmaan yksi syy miksi en polta tupakkaa.)


That's cool. Oh yeah, you like to talk a lot. That's cool, too. Whatever.

Myötätunnon mureneminen

Oksana haluaa nähdä naisten ala-arvoisen käytöksen ja itsekkyyden takana yhteiskunnalliset syyt, vähän samaan tapaan kuin Orwell näkee Elizabeth Lackersteenin käytöksen takana yhteiskunnalliset syyt. Anteeksi vain, Oksana, mutta minä en enää jaksa. Ihan oikeasti. Silloin kun minä olin kaksikymmentäyksivuotias, ajattelin, että minun kaltaiseni hyvät miehet muuttavat maailman, koska me haluamme olla yhdessä naisen kanssa, tasa-arvoisina kumppaneina - että vanhanaikaisten kauhutarinoiden aika olisi ohi. Juuri minunlaiseni miehet olivat ja ovat kuitenkin juuri niitä ATM:iä, joita höynäytetään ja käytetään hyväksi vastikkeetta. Tiettyyn rajaan asti - tiettyyn rajaan asti siis - olin valmis antamaan sellaisen käytöksen anteeksi juuri niillä gammal skåpmat -perusteilla, joita Oksana minulle nyt tarjoilee. Mutta minunkin pinnallani on rajat, joiden jälkeen se katkeaa.

Oksana voivottelee sitä, ettei uskalla kulkea poikaystävänsä luo neljän kilometrin matkaa pimeitä kujia myöten. Voi voi, kohta mä spiidaan. Kuka mies uskaltaisi? Naiset on pumpattu niin täyteen tuota iänikuista propagandaa "pelon maantieteestä", ettei kukaan heistä ikinä tule kysyneeksi miehiltä heidän pelon maantieteestään. Suomalaiset miehet saattavat joskus hakata tai raiskata naisia - tilastojen mukaan muuten yleensä tuttuja naisia, joten Oksanalla on niiden valossa huomattavasti enemmän asiallista syytä pelätä poikaystäväänsä kuin vieraita miehiä (tämän tarkoitus ei ole vihjailla mitään Oksanan poikaystävästä, joka on epäilemättä juuri niin hyvä tyyppi kuin Oksanan järjellä ja ulkonäöllä pystyy valkkaamaan, kyseessä on ainoastaan tilastollinen tosiasia) - mutta suomalaiset miehet hakkaavat ja tappavat paljon mieluummin toisiaan. Miehen riski joutua tuntemattoman miesjoukon hengiltä rusikoimaksi on huomattavasti kouriintuntuvampi - tai kourina, tai oikeastaan nyrkkeinä, tuntuvampi - kuin naisen riski joutua oudon miehen vakavasti ahdistelemaksi.

Pelon maantieteestä höpöttäminen on suurelta osin kyynistä vanhenevien, nuoruutensa huumeissa, kännissä ja seksiorgioissa haaskanneiden ja aikaansaannoksiinsa syystäkin tyytymättömien 60-70-luvun ylijäämäharppujen propagandaa, joka ei palvele yhtään mitään muuta päämäärää kuin nuorten ihmisten elämän pilaamista. Se pilaa Oksanan elämänlaadun lietsomalla hänessä turhia pelkoja. Se pilaa miesten elämänlaadun, koska jostain kumman syystä naiset eivät koskaan kosta näitä pelkojaan oikeaan osoitteeseen, vaan kärsimään joutuvat vain ja ainoastaan minun kaltaiseni kiltit miehet.

Kaikki argumentit, joita Oksana on minulle tyrkyttänyt, ovat olleet toisen käden tietoa. Minä itse olen pilannut oman elämäni luottamalla liikaa toisen käden tietoon ja liian vähän omaan elämänkokemukseeni. Naisasioissa olen ymmärtänyt ja hyväksynyt liikaa sellaista, mitä ei ole oikein ymmärtää eikä hyväksyä, ja syyttänyt itseäni liikaa sellaisesta, mikä on toisen osapuolen syy.

Oksana kirjoittaa blogissaan:

Minä en voi enkä tule voimaan Panun näkemyksille mitään. Sen kuitenkin voin vielä sanoa, että suurin syy Irlantini riutumiseen ovat hänenkaltaisensa ihmiset. En tahdo sanoa sitä pahalla enkä syyttää häntä. Asia vain on niin, että kaikkein vaarallisimmaksi ja pelottavimmaksi vankilaksi minä koen vihan, joka kohdistuu tiettyyn ihmisryhmään kokonaisuudessaan, oli se ryhmä sitten naiset, juutalaiset, afroamerikkalaiset, helsinkiläiset tai inuitit, ketkä vain.

Aivan oikein, Oksana. Ja minun elämäni taas ovat pilanneet nuoret naiset, jotka vihaavat ja halveksivat miehiä. Jotka lähtevät siitä, että mies ei ole kumppani, jonka kanssa voi ja pitääkin tehdä ja kokea yhdessä kaikenlaista, jolla on tunteet, sielu ja omatunto, - vaan isäntäeläin, jota heidän tulee voida loisina imeä, tai herra ja patruuna ja kovis, joka ei saa osoittaa minkäänlaisia heikkouden merkkejä. Tällaisille naisille mies on joko herra, ylhäisyys ja idoli tai sitten halveksuttava ja hyväksikäytettävä ATM, muttei koskaan tasaveroisena rakastettava kumppani. Ja kokemukseni mukaan "tällaisia naisia" on hyvin paljon, luultavasti enemmistö, myös ns. älykkönaisista, joilta odottaisi parempaa. Tietyssä vaiheessa en enää jaksa kohdella ihmisinä sellaista ihmisryhmää, jotka kohtelevat minua kuin etelävaltiolaiset plantaasinekrujaan.

Korostan edelleenkin, siltä varalta että se olisi jäänyt joltakulta huomaamatta, että isovanhempani ja kasvattajani elivät elämää, joka vastasi hyvin pitkälle feministisiä ihanteita, sikäli kuin niissä ihanteissa nyt minkäänlaista johdonmukaisuutta tai tolkkua on. Isoisä osallistui (maailman luonnollisin asia) kotitöihin eikä katsonut niiden olevan arvonsa alapuolella. Minulla on siis elävä mielikuva siitä, että tasa-arvoinen, yhteisille ihanteille luotu pitkäaikainen suhde on mahdollinen. Valitettavasti nykynaisia ei oikeasti kiinnosta tasa-arvo pätkääkään, heitä kiinnostaa status ja kuluttaminen. Ja he valitsevat sellaisen miehen, joka järjestää heille lisää statusta ja rahaa. Kyse ei ole elannon takaajamiehestä, vaan nimenomaan statuksen kohottajamiehestä.

Ketään koulutettua nuorta naista ei nykyaikana Suomessa uhkaa mikään päälle kaatuva nälänhätä, joka pakottaisi heidät joko prostituutioon tai rahakkaisiin naimisiin. Jos nuoria naisia oikeasti kiinnostaisi parisuhde - jos ne oikeasti haluaisivat miehen, jonka kanssa voisi olla oma itsensä ja haistattaa paskat koko maailmalle - minut olisi viety väkisin alttarille 28-vuotiaana. Mutta todellisuudessa naisia kiinnostaa vain statusoravanpyörä - miehen hankkiminen juoksemaan oravanpyörässä omasta puolestaan.

Vladimir Vysotski laulaa Liritsheskajassa:

Soglashajsja hotja by na raj v shalashe,

jesli terem s dvortsom kto-to zanjal.

Se nyt vain on niin, että naisille ei kelpaa köyhempi mies, jonka kanssa olisi jotain yhteistä, raj v shalashe. Pitää olla terem s dvortsom. Jollei sitä järjesty, niin uskokaa pois että nainen pokidaijaa sen raj v shalashe siinä paikassa ja menee etsimään sitä kogo-to, joka zanjal sen terem s dvortsom. Vot kak dielot ovat tässä mierossa.

Haisee hiki alla taivaan

...PERKELE. Viikonloppu menee täysin harakoille kun ei kerta kaikkiaan jaksa yhtään mitään. Lämpötila lienee hyvän matkaa kahdenkymmenenviiden asteen pahemmalla puolella, ja loppua ei näy. Rytkyjen pyykkääminen on täysin turhaa touhua, koska puhtaat vaatteet muuttuvat parissa tunnissa entisenlaisiksi hikisiksi rääsyiksi. Miten muut pystyvät pysyttelemään edes kohtuullisen raikkaina tällaisilla ilmoilla?

Kirjaromahdus

Jääkaapin yläpuolisesta pienestä kirjahyllystä muuten romahtivat alas kaikki ne kirjat, jotka olin siihen ladannut - eikä siinä edes ollut minkään valtakunnan ylikuormitusta. Onneksi se tapahtui silloin kun olin poissa, ja onneksi pääni ei missään tapauksessa olisi ollut alla, mutta huolestuttavaa tuo silti on. Jos lähdetään siitä tuiki teoreettisesta mahdollisuudesta, että hankin koko seinän peittävän kirjahyllyn, en yksinkertaisesti voi nukkua missään, koska pelkäisin koko ajan kirjojen kaatuvan niskaani.

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Maalainen taitaa kallistua kannattamallemme kannalle tuossa sosiaaliviranomaisasiassa, lohduttavaa kyllä. Tässä kohdassa kulkee se nykyisen jumalattoman elämänmenon suuri moraalinen raja: lapsista on huolehdittava ja otettava vastuu, lasten turvallisuudentunne on maailmassa tärkein asia. Tämän moraalisen perussäännön nojalla myös lastenraiskaajat pannaan rautoihin. Tämän säännön nojalla myös hurrivihaajien lapsille tulee opettaa ruotsia, siltä varalta että he aikuisina älyävät valita paremmin kuin vanhempansa.