Diverse

Satu pojasta joka olisi halunnut olla öyhöttäjä

Genom att regelbundet lusläsa Ilkka Kokkarinens blogg har jag nu äntligen gjort det klart för mig vad som är den grundläggande skillnaden mellan våra attityder, trots att vi av allt att döma på många sätt har haft liknande utgångspunkter, inte minst för att Ilkkas reminiscenser av de skränfockar och värstingar - den uttrycksfulla finska term han använder lyder som bekant öyhöttäjät ja möyhöttäjät - som mobbade honom i skolan nog framkallar hos mig genuina solidaritetskänslor. Men det märkliga är att Ilkka alltjämt hör samma kultur till som skränfockarna och försöker vara framgångsrik på deras villkor. På sätt och vis är det symptomatiskt att Ilkka delar värstingarnas motvilja mot den obligatoriska svenskundervisningen - det faller honom aldrig in att försöka inrätta åt sig själv en motkultur oberoende av värstingarna - till exempel genom att av ren jävlighet omfatta och välkomna "tvångssvenskan" som en befrielse från skränfockarnas diktatur.

För mig var det alltid naturligt att ha annan kultur än värstingarna, egentligen var både mina språkliga och mina naturvetenskapliga intressen framför allt ett försök att få ett på alla möjliga sätt bredare perspektiv på världen än skränfockarna hade. Däremot framstår Ilkka som någon vars ambition det har varit att lyckas i livet på ett sådant sätt som även skränfockarna uppfattar och känner igen som framgång. För mig har det alltid varit klart att värstingarna och varkausborna inte förstår sig på något, allra minst på vad som är gott liv, och att det inte rör mig ett dugg i ryggen, om de ser mitt liv som framgångsrikt eller ej. Snarare har jag alltid sökt efter människor och miljöer som definitivt inte delar värstingarnas värld och värderingar. Erectuskillarnas världssyn är inte nödvändigtvis högervriden, men däremot är den feg och defaitistisk: de har egentligen redan gett efter för den generiske värstingen och gestaltar sitt liv så att även värstingen skulle förstå att de lyckats, att de är bättre än han.

Att Ilkka uppenbarligen på något sätt eller på någon nivå fjäskar för skränfockarna, är givetvis bara ett exempel på att det faktiskt är just värstingarna som är den tongivande gruppen i den finska kulturen. Småbrottslingarna och huliganerna är de vars kultur och levnadssätt man försöker emulera och imitera. De studerande på universitetet försöker inte skapa egen kultur, utan på någon nivå ser sig som misslyckade skränfockar. Det här fenomenet har Ilkka också skrivit om, men han har sett det så att det är främst humaniorastuderandenas problem. Nej, det är det inte. Det är problemet med hela den finska kulturen. Och det är precis därför som en människa som jag, hemma i tjugu-trettiotalets folkbildarkultur, inte kan identifiera mig med den finskspråkiga kulturen i dagens Finland.

Harry Potter ag labhairt Gaeilge

Den nyaste boken om Harry Potter utkommer på iriska. Pól Ó Muirí påstår, att boken ser ut som Gaeltachtiriska, men trots att han inte skriver så illa själv, misstänker jag att han inte kan bedöma det. Översättaren är en kvinna som tydligen jobbar åt statsförlaget An Gúm, vilket nog inger förtroende, men jag har lite för många gånger råkat ut för kritikerrosade böcker på iriska som visat sig vara skrivna på en oläslig, knagglig skolgaeliska.

Michel Foucault, revolutionsromantiker

Michel Foucault, en tänkare som jag aldrig varit särskilt förtrogen med, eftersom jag aldrig kunnat franska tillräckligt mycket för att bli insatt i den fransktalande världens litterära kultur, lär ha varit mäkta förtjust i Irans islamiska revolution som störtade schahernas schah Mohammad Reza Pahlavi, heter det hos Schizo-Janne. På sätt och vis kan jag förstå hur Foucault kunde göra bort sig så här. I slutet på sjuttitalet, då revolutionen i Iran inträffade, var folk alldeles säkert både trötta och besvikna på marxistiska och kommunistiska revolutioner i utvecklingsländer, ty i stället för att öppna dörren till folkets självbestämmande och en ny framtid hade de visat sig bara ge upphov till en ny sorts kulturimperialism - i stället för att vara universell var marxismen sist och slutligen en europeisk ideologi och som sådan precis lika främmande för uländerna som påtvingade kulturella importvaror överhuvudtaget - och förkväva den verkliga folkviljan genom att underordna befrielsekampens spontana utveckling sitt färdigskrivna revolutionsmanuskript. Den iranska revolutionen framstod som en spontan, folklig resning mot en förhatlig monark - som en motsvarighet till den franska revolutionen alltså, den revolution som hela vår egen demokratiska tradition bygger på - och att det muslimska prästerskapet var med om revolutionen framhävde bara det genuina, spontana och rotfasta i den folkvilja som tvingade schahen att avgå.

De första bioterroristerna

Jag läser Jan Nowak-Jezioranskis memoarer från krigsåren, Kurier z Warszawy. Han berättar att något medicinskt laboratorium faktiskt hjälpte motståndsmännen i Warszawa att förgifta anonyma brev till tyska ockupationsmyndigheter med en sjukdom som på polska heter wa,glik (kommatecknet står för en nasalhake under bokstaven a, ordet uttalas alltså som "vonglick"). Kan ni gissa vad det är för en sjukdom? Alldeles riktigt, det ÄR mjältbrand, eller "pernarutto" som det heter på finska.

Humanismin puute muslimimaissa

Blogistikollega Poliittisesti epäkorrekti, jolla on blogiksi niin pitkä ja vaikea URL, etten juuri nyt jaksa lykätä sitä tähän, pahentui tuossa taannoin siitä, kuinka joku töllössä oli mennyt sanomaan, että kiihkomuslimit ovat kaikki insinöörejä eivätkä humanistisen koulutuksen puutteen vuoksi hallitse laaja-alaisia kokonaisuuksia. Kollega kysyi, eikö insinööri muka pysty arvioimaan jonkin Puska-Yrjötyksen sotaretken motiiveja ja seurauksia.

Ihan aluksi lyön vyön alle ja kysyn kaikilta erektushenkisiltä, miten he sitten selittävät sen, että luonnontieteellis-tekninen koulutus ei ilmeisestikään pysty suojaamaan muslimismiestä sekoamasta kiihkouskovaisuuteen. Jos kokkarislainen maailmankuva olisi oikea, Khalidin pitäisi luonnontieteen jämeriin totuuksiin tutustuessaan unohtaa Koraanin ja hadithien epäloogiset houreet ja antautua luonnontieteellisten tosiasioiden, positivismin ja rationalismin kauneudelle ja kiistattomuudelle. Sen sijaan Khalid käyttääkin insinööritaitonsa hyvän pommimekanismin rakentamiseen, kemistintaitonsa sariinin tai heksogeenin värkkäämiseen ja lentotaitonsa suisidaaliseen surmansyöksyyn päin pilvenpiirtäjää. Arvon herrat luonnontieteilijät, eikö siinä pitäisi olla jokin ristiriita, että juuri insinööreistä tulee kiihkomuslimeja, ja juuri kiihkomuslimeja eikä esimerkiksi arabinationalismin elähdyttämiä partisaaneja?

Se siitä, mutta kun puhutaan humanistisen sivistyksen puutteesta muslimifundamentalistien keskuudessa, sillä tarkoitettaneen sitä laajalti tunnustettua ja valiteltua seikkaa, että siinä missä länsimailla on orientalistiikkansa, itämaiden tutkimuksensa, joka ajoittaisista rasistisista ylilyönneistään huolimatta on melko vilpittömästi kuitenkin pyrkinyt ymmärtämään muslimikulttuuria sen omista lähtökohdista, islamilaisella maailmalla ei ole omaa lännentutkimusta, oksidentalistiikkaa, joka auttaisi sitä ymmärtämään, miten länsimaat ovat kehittyneet nykyiselle tolalleen. Tätä muuten havainnollistaa Edward Saidin kuuluisa teos "Orientalismi" varsin osuvasti. Said oli toki palestiinalainen kristitty, mutta kuului sellaisenakin islamilaiseen kulttuuripiiriin, jolle on ominaista historiallisen lännentutkimuksen puuttuminen. Analysoidessaan läntisen islamintutkimuksen kuvaa idästä Said näki siinä vain rasismia, romanttisia haavekuvia ja sosiaalidarwinismia ym., ja päätyi siihen implisiittiseen johtopäätökseen, ettei lännen pitäisi tutkia islamia ollenkaan, koska länsi nyt ei islamin päälle ymmärrä kumminkaan eikä pysty saamaan aikaiseksi muuta kuin rasistisia paskilleja. (Siltä varalta että joku ei tiennyt: paskilli tarkoittaa solvaus- ja häväistyskirjoitusta - tämä sana sopii assosiaatioineen ja konnotaatioineen kaikkineen niin hyvin suomen kieleen, etten voi olla suosittelematta kaikille sen käyttöä.) Jos Saidilla olisi ollut jo kotona arabikulttuurissa opittu ote lännentutkimukseen, hän olisi toki ymmärtänyt, että läntiset islamtutkijat ovat luonnollisesti aikansa lapsia - myös aikansa rasististen virtausten lapsia - eivätkä muuta voi ollakaan, mutta että heidän tutkimuksistaan voi yrittää suodattaa pois ajan hengen ja miettiä, jääkö siitä käteen sen jälkeen mitään oleellista.

Tietysti Said käytti lännen itsekriittisen edistyksellisyyden paradigmaa väärään tarkoitukseen eli lännen arvostelemiseen. Itse arabialaisen kulttuuripiirin edustajana hänen olisi kuulunut soveltaa sitä itsekriittisestä arabinäkökulmasta ja kritisoida arabien oksidentalismia, jota heillä kyllä on, vaikkei (tai juuri siksi ettei) heillä ole oksidentalistiikkaa.

Mutta mietitään nyt vielä tätä muslimien länsikuvaa. Sinänsähän tietysti insinöörikin voi olla laajalti humanistisesti yleissivistynyt, ja minusta tuntuu, että meillä Suomessa huomattava osa insinööreistä on suorittanut myös lukion humanistiset aineet melkoisen hyvin arvosanoin. Kyllä minä uskon, että suomalaisella insinöörillä voi olla merkittävästikin humanistista yleissivistystä. Mutta onko Islamistanin insinöörillä sitä hyvää?

Aikoja sitten kirjoitin tässä blogissa, että Euroopan unionin tulisi rahoittaa klassisen eurooppalaisen proosakirjallisuuden kääntämistä tärkeille muslimikielille, ennen muuta tietenkin arabiaksi, persiaksi, turkiksi ja varmaan myös bahasa indonesiaksi. Klassisella tarkoitan nimenomaan realistisia kansankuvauksia, joissa potkitaan lehmää ylös ojasta tai seistään kirkossa paljastetuin päin veisaamassa virttä. Tätä ajatusta vähän laajentaakseni: lännen tulisi aktiivisesti panostaa siihen, että muslimit näkisivät lännen ihmiset historian ulko- ja yläpuolella sijaitsevassa futuristisessa teknomaailmassa elävien epäihmisten sijasta ihmisinä, joiden nykyisellä asemalla ja elämäntavalla on menneisyytensä, kehityksensä, syynsä, perustelunsa ja looginen tolkkunsa. Ja tietoisuus lännen historiasta ja kansankulttuurin kehityksestä voisi mielestäni auttaa tämän päämäärän tavoittamisessa edes jossain määrin. Lännen tulisi siis - esimerkiksi stipendien ja säätiöiden avulla - auttaa muslimeja perustamaan orientalistiikan vastineeksi oma tieteellisesti vakavamielinen oksidentalistiikkansa, jossa tutkittaisiin esimerkiksi antropologian ja historiantutkimuksen keinoin niitä syitä, joiden vuoksi keskilännen viljelijä kannattaa Bushin sotaretkeä.

Toisin kuin 1970-luvun PFLP:n lentokonekaappaajina kunnostautuneet terroristit, jotka olivat käsittääkseni (voin erehtyä) uusvasemmistolais-nationalistisia sekularisteja ja harrastivat mm. vapaita seksuaalisuhteita (nuori arabimies makasi nuoren arabinaisen kanssa ilman avioliittoa ja piittaamatta jalon Koraanin ja profeetan sunnan ankarista käskyistä) sekä oletettavasti myös miestä väkevämpää, nykyajan fundamentalistiset muslimiterroristit ovat mitä ilmeisimmin seksuaalisesti nälkiintyneitä naimattomia miehiä. (Sanalla sanoen juuri sitä, mitä me Blogistanissa ja Nyyssilandiassa kutsumme alempitasoisiksi miehiksi: myös insinöörikoulutus sopii siihen pirtaan.) Luonnollisesti tällaisten poikien mielessä seksi on verrattain usein, kuten ikäluokka ja elämäntilanne edellyttää, joten länsi, jossa he ehkä ovat opiskelemassa tai jonka viihdekulttuuri tavoittaa heidän maansa, on heille ennen muuta sukupuolisten päiväunien kohde - aivan samalla tavalla kuin villin prostituution, sensuellisti strippaavien napatanssijoiden ja haaremielämän tyyssijaksi mielletty arabimaailma oli vuosisata takaperin lännessä seksuaaliromanttinen fantasiamaa. En väitä, että arabi-ATM:ien ongelmaa voitaisiin varsinaisesti ratkaista järjestämällä arabinuorukaisille humanistista koulutusta, mutta niin kauan kuin ainoa mitä lännestä koulutusta hakevat musliminuorukaiset tietävät lännestä on se, että siellä on tekniikkaa, rahaa ja seksiä, heidän on vähän liian helppo viettää koko lännessäasumisaikansa omituisessa kuplassa, johon mahtuu kyllä uskonnollislähtöisten syyllisyydentunteiden täyteisiä kontakteja lännen seksimaailman kanssa (ja on oikeastaan aivan yhdentekevää, ryhtyykö muslimipoika todella tekemisiin paikallisten maksullisten naisten tai ilmaishuorien kanssa vai pitäytyykö hän pelkässä ahdistuneessa runkkaamisessa sekä mahdollisesti teinipoikatyylisissä pakkohomoseksuaalisissa kontakteissa toisten ATM-arabipoikien kanssa, joka tapauksessa syyllisyydentunnot ja syvä ahdistus ovat varsin todennäköisesti suuri ongelma) sekä koneteekkariopintoja oppilaitoksessa, joka tietenkin on yhteiskunnasta erilleen aidattu ansari. Mutta oppivatko muslimipojat mitään sen maan arkielämästä, jossa he asuvat? Näkevätkö he tavallisten perheiden elämää? Entä uskonnollista elämää? Tutustuvatko he kirkkoihin? Islamin suhde kristinuskoon on tunnetusti kaksijakoinen: toisaalta kristityt ovat vääräuskoisia, toisaalta taas Kirjan kansaa ja pohjimmiltaan samaa porukkaa kuin muslimit, ja konservatiivisten kristittyjen kauhu ja ahdistus syntisessä nykymaailmassa muistuttaa kuitenkin paljon musliminuorukaisen hämmennystä vieraassa kulttuurissa, ja tällaisilla konservatiivisilla kristityillä on - jos he itse kykenevät voittamaan ennakkoluulonsa muslimeja ja näiden uskontoa kohtaan - mahdollisuus toimia jonkinlaisina sillanrakentajina muslimeihin päin, koska heidän arvostuksensa ovat muslimipojille kuitenkin verrattain tuttuja ja turvallisia ja kodikkaitakin ja tuntuvat muslimipojan näkökulmasta kuuluvan ymmärrettävän ihmisyyden piiriin.

En tiedä, onko ongelma varsinaisesti siinä, että arabit ja muut muslimit eivät saa humanistista koulutusta. Ongelma on pikemminkin siinä, että muslimeilla ei ole humanistista, kokonaisvaltaista mielenkiintoa lännen elämään ja kulttuuriin. Mielenkiinnon puuttuminen ei johdu mistään tyhmyydestä tai alempirotuisuudesta, vaan siitä, että ainoa länsi, jonka muslimi tuntee ja tietää, on populäärikulttuurin länsi. (Toki arabimaassakin on mahdollista olla kommunisti ja uusvasemmistolainen antikapitalisti: Pablo Neruda on ollut merkittävä arabialaisen osallistuvan runouden innoittaja. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä taipuvaisempi olen näkemään kuusi-seitsemänkymmenluvun vaihteen uusvasemmistolaisuuden ja siihen liittyvän kirjoittelun ja kirjallisuuden, johon toki olen aikoinani asianmukaisessa määrin tutustunut, eräänä länsimais-ylikansallisen populäärikulttuurihutun alalajina.) Siinä missä eurooppalainen ja amerikkalainen opiskelleisto lääkitsee tyydyttymätöntä kulttuurinälkäänsä ja postkolonialistisia omantunnontuskiaan kiinnostumalla voimaperäisesti kaikista kulttuuri-ilmiöistä ja -virikkeistä, joita eksoottisissa maissa on, niin afrikkalaisesta kuorolaulusta kuin muslimien suufiveljeskuntienkin musiikista, niin feng shuista kuin voodoosta, niin chilipippureista kuin kiinalaisista nuudeliruuista, - muslimille ainoat ulkomaiset kulttuurivaikutteet ovat läntistä populaarikulttuurihuttua, ja siinä vaiheessa kun hän alkaa kapinoida tätä huttua vastaan, hänellä ei ole lännen keskiluokan postmodernia kulttuurisupermarkettia, josta hän voisi valikoida haluamansa vieraat vaikutteet, vaan sen sijaan hänen ainoa vaihtoehtonsa "länsimaiselle rappiolle" on pako puhtaaseen islamiin.

Öyhöttämisen kirjallisesta ilmentämisestä

Vilkaisin tänään taas sitä netistä löytyvää artikkelia nörttien epäsuosittuudesta - en jaksa kaivaa URLia esiin, googlettakaa niin se löytyy sieltä - ja eräs siihen sisältyvä huomautus sai minut innostumaan: nörtti tuntee murrosikäisten maailmassa usein olevansa joko aikuinen keskellä keskenkasvuisia, tai sivistynyt länsimainen ihminen (heh hee) keskellä jonkin alkukantaisen heimon rituaaleja.

Kaunokirjallisissa hankkeissani olen tunnetusti luopunut suoraviivaisesta realismista, koska Viktor Pelevinin Omon-Ra on opettanut minulle, että todellisuutta ei kuvata parhaiten fotorealistisesti jäljittelemällä, vaan pyrkimällä herättämään kirjallisin keinoin lukijassa samanlaisia elämyksiä kuin kyseiset tapahtumat välittömästi koettuina herättäisivät.

Oletetaan, että meillä on nuorisonäytelmä, jonka pääosassa on nörtti. Nörtin sosiaalisen aseman nuorisoyhteisössä havainnollistaa parhaiten seuraavanlainen symbolinen öyhöttäminen: aina kun nörtti on saamaisillaan keskusteluyhteyden johonkuhun - etupäässä tietysti ikäiseensä nuoreen naiseen - jostain ilmaantuu nuorisohuligaani, tarttuu häneen kovin kourin ja ärjäisee rytmikkäästi, miltei jonkinlaisella melodialla, hänen korvansa juuressa:

Öhö-ÖHÖ-öyhö-höö!

Tällöin kaikki muut - myös nörtin keskustelukumppani alkavat lasittunein katsein laulaa rytmikkäästi, huligaanin alkuärjäisyn määrittelemällä melodialla: Öhö-öhö-öyhö-höö, öyhö-öyhö-öhö-öö... Kommunikaatio katkeaa siihen, kun koko porukka tempautuu yhä syvemmälle "Öyhölauluun", josta tulee yhä selvemmin musiikkia ja laulu. Mahdollisesti tunnelma näyttämöllä muuttuu yhä enemmän diskomaiseksi, nahkatakkihuligaanin johdolla kaikki alkavat rytmikkäästi hytkyä ja tanssia öyhölaulun tahdissa ja näyttämön valaistus alkaa jäljitellä diskovaloja.

Mielestäni tämä vangitsee aika hyvin nörtin vieraantuneisuuden kaikki aspektit: kommunikaation mahdottomuuden, koulukiusaajien kyseenalaistamattoman tyrannian ja nörtille oudon seurustelukulttuurin. Jos öyhähdyksiä on kyllin usaein, ja jos ne alkavat aina silloin kun alkaa näyttää siltä, että päähenkilö alkaa päästä ulos kuorestaan, ne pystyvät kyllä herättämään aikuisessakin sen kuristavan toivottomuuden ja turhautumisen tunteen, joka on niin tuttu kaikille murrosikäisille pikkunörteille.

Das Nordic Walking

Radiossa kerrotaan juuri, että sauvakävelystä tehdään nyt miehissä isoa hittiä maailmalla. Joo, se kyllä tiedetään, että esimerkiksi saksaksi sitä ei kutsuta millään niin juntilla nimellä kuin sauvakävely tai stavgång, vaan das Nordic Walking. Sitten kun maanviljely tulee muotiin, ne kutsuvat sitä nimellä das Farming. Tai mahdollisesti das Hayseeding. Totta maar englannista on pakko kaikkiin kieliin lainata termejä, vallankin tieteellisillä ja teknisillä aloilla (vaikka sielläkin saksalaiset nykyään kunnostautuvat turhassa ja tarpeettomassa lainasanailussa). Mutta arkisten vapaa-ajan asioiden englantilaistamista on mahdotonta pitää muuna kuin turhana keekoiluna ja huonona makuna.