Flögstad

Viikko on nyt kulunut Kjartan Flögstadin merkeissä. Vielä en ole koskenut romaaneihin, esseekokoelmista on hoidettu kaksi, 70-luvulla kirjoitetut populäärikulttuuriesseet Loven vest for Pecos (se tarkoittaa "Laki Pecosin länsipuolella" - ja kaikki Lucky Luke -albumin Tuomari lukeneet tietävät kyllä, mihin se viittaa) ja myöhempien esseiden kokoelma Antipoder. Lisäksi matkakirja Etelä-Amerikasta, Suramericana. Näiden jälkeen aion kyllä käydä käsiksi itse Tuleen ja tappuraan (Fyr og flamme).

Postmodernistina ja populäärikulttuurin vakavastiottajana Flögstad on selvästi ollut jonkin verran aikaansa edellä kirjoittaessaan aiheesta jo 70-luvulla sellaisia juttuja, jollaisia pikkuälyköt alkoivat meillä väsätä siihen aikaan kun minä opiskelin kemiaa. Poliittisesti hän on vasemmalla, muttei tietenkään osaa olla sen enempää demari kuin kommunistikaan. Norjan demarien, eli sikäläisittäin työväenpuolueen, natottumisessa hän näki samalla tavalla kielteisiä piirteitä kuin meillä voitiin nähdä keskustapuolueen neukkumyönteistymisessä. Hän pohti tätä asiaa jännärissään U3 - en tietenkään ole sitä vielä lukenut (tosin sen verran kuitenkin selaillut Turun kaupunginkirjastossa kohta kahdenkymmenen vuoden ajan, että tarinan alkuasetelmat ja päähenkilön motiivit ainakin ovat selvät), tuossa pinossa se odottaa muiden kanssa, mutta tiedän siitä sen verran, että se on allegoria juuri Norjan työväenpuolueen natottumisesta. Päähenkilö on intellektuelli, asioita pohtiva ja lahjakas, mutta pohjimmiltaan naiivin kiltti nuorukainen nimeltä Alfemann Hellot, joka, vaikka onkin vahva ja väkevä urheilusankari, inhoaa väkivaltaa ja turvautuu siihen vain pannakseen öyhöttäjät järjestykseen (esimerkkinä liikunnanopettaja, joka kiehnää häntä nyrkkeilyotteluun kanssaan - Lyft opp guarden! Lyft opp guarden, Alfemann! Suojaus ylös, Alfemann! - ja kun jumppamaikka häntä sitten vähän tömäyttää, Alfemann panee äijän järjestykseen yhdellä ainoalla nyrkiniskulla). Ei ole ihme, että tällainen kaveri sitten hakeutuu sotilaskouluun ja NATOn palvelukseen ja päätyy lopulta amerikkalaisten uuden U3-tiedustelukoneen ohjaimiin (tarina sijoittuu kylmän sodan alkuvuosikymmeniin, jolloin satelliitit eivät olleet vielä tehneet stratosfäärissä lentäviä tiedustelukoneita vanhanaikaisiksi).

Mutta nyt siirryn siis Fyr og flammeen. Kyseisellä kirjalla on niin loistelias sisällysluettelo, etten malta olla yrittämättä suomentaa sitä lonkalta.

1. Jännittäviä kertomuksia,
1.2 mukaansatempaavia ja riipaisevia kuvauksia
1.3 perusteellisten tutkimusten tuloksia
2 tarkkoja, hyvin dokumentoituja, luotettavia ja dramaattisia selontekoja
3 eräistä valikoiduista sankareista ja antisankareista
3.1 kaikki kansanihmisiä lapsesta hopeahapseen
3.2 vakaassa palkkatyössä, urakalla muiden leivissä tai omissaan, urakkasopimuksella tai pestattuina ja
3.3 ennenkuulumattoman pitkillä ja tapahtumatäyteisillä matkoilla
4 lisäksi yksityiskohtaisia ja tosia kronikoita oppineista ja hurskaista henkilöistä
5 kehuja, omakehuja
5.1 kansanvalistusta, kansankomedioita ja henkilökohtaisia tragedioita, parodioita, travestioita, pyhäinhäväistyksiä, remuisaa riemua, jumalanpilkkaa ja
5.2 kommentteja kirjoituksiin ja kertomuksiin aikojen alusta viimeiseen päivään sekä
5.3 niiden matkintaa, plagiaatteja ja pastisseja, sekä edelleen
6 eläviä ja kuolleita malleja, karkeita solvauksia ja
6.1 avoimia ja peiteltyjä kunnianloukkauksia ja ilkeämielisiä vihjailuja
6.2 majesteettirikoksia
7 tyhjentävä kritiikki Gothan ohjelmasta
7.1 ja poliittisesta taloustieteestä sekä valtion luokkaluonteesta
7.2 kunnianosoitus rauhan, edistyksen ja sivilisaatiokehityksen esitaistelijoille
7.3 kehuja dialektiikalle
7.4 ylistys vapaudelle, tasa-arvolle, veljeydelle ja siskoudelle ja
8 päiväunia onnellisesta tulevaisuudesta
8.1 yöunia menneisyydestä ja alitajunnan pimeydestä
9 tulkintoja käsityöyhteiskunnan historiallisesta muutoksesta teollisuusyhteiskunnaksi, ja edelleen, yhä edelleen,
9.1 jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi, sekä lisäksi
9.2 pitkiä palopuheita ja loputtomia julistuksia ja
10 tunteikkaita ajatuksia
10.1 maailmanpelastusideoita yhdistettyinä
11 ikivanhaan perimätietoon
11.1 tosia tarinoita yhdestä jos toisestakin
11.2 ja samasta ja eri asiasta Norjassa, ja
11.3 erinäisistä samanlaisista tapauksista ulkomailla
11.4 pohjoisamerikkalaisten moottoriteiden järjestyksestä
12 viisautta ja hullutuksia
12.1 puhdasta konkretiaa ja vittumaisen abstrakteja juttuja
13 sisältä ja lopusta riimitettyjä lauluja ja viisuja, jotka kertovat jännittävistä ja sydäntäsärkevistä asioista
14 variaatioita tunnetuista ja tuntemattomista teemoista
15 raportti pitkistä ja rasittavista matkoista läpi poliittisen maiseman
16 täydellinen, lopettava, tyhjentävä ja lopullinen katsaus kaikkiin juoppohulluusnäyissä nähtyihin eläinlajeihin
16.1 lyhyt johdatus lastenkielen ihmeelliseen eläintieteeseen
17 avoimia ja peiteltyjä sitaatteja ja
17.1 sitaattihuijausta
18 johdantohuomautuksia länsinorjalaiseen murresanakirjaan
18.1 2,3,4,5,6,7,8 sekä 9 ehdotusta ylevällä ja teennäisellä kansliakielellä
19 vetoomuksia Norjan kansalle ja kaikille muille kansoille, sekä
20 SUMMUM OPUS
21 kaikki tämä ja
21.1 paljon, paljon enemmän siitä todella vertaansa hakevasta ja totisesti fantastisesta elämästä ja
21.2 traagisesta kohtalosta, jonka koki
22 suuri ja hirmuinen HERTINGEN, jota voimme tässä seurata
23 kehdon reunalta
23.1 haudan äärelle, läpi
24 koko 20.vuosisadan vuodesta nolla alkaen laskettuna, eli alkaen siitä kun hän oli
24.1 nyrkin kokoinen, siihen asti kun hänestä (näin sanoaksemme) tuli
25 nyrkillinen multaa.

(Flögstad, Kjartan: Fyr og flamme. Av handling. Det Norske Samlaget 2000, ensimmäinen painos ilmestynyt vuonna 1980. S. 7-9.)

Hertingenin oikea nimi on Hans Attraa, ja kuten tuon sisällysluettelon sävystäkin ilmenee, hän on eräänlainen norjalainen Gargantua - Rabelais'n "Suuren Gargantuan hirmuinen elämä" on ilmeinen pohjateksti sellaisen henkilön tarinalle, josta käytetään nimeä den store og vidgjetne Hertingen ja joka on syntynyt äitinsä suusta - äidin, joka on kantanut häntä ja hänen (normaalia tietä syntyvää) kaksoisveljeään kaksinkertaisen ajan. Vaikka suusta syntyminen onkin lainaa Gargantuan elämäkerrasta, skandinaavisten kirjailijoiden - Thórarinn Eldjárnista Göran Tunströmiin - voitaneen katsoa reipastuneen käyttämään tällaisia fantasia-aineksia vasta latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden vaikutuksesta. Ilman sitä Saudan työläiskirjailija Flögstadiltakin olisi voinut odottaa vain suomalaistyyppistä realismia à la Alpo Ruuth. (Markku Eskelisen kanssa on ikävä olla samaa mieltä, mutta tottahan se on, mitä hän muinoin sanoi Parnassossa, että suomalainen kirjallisuus kuokkii realismin suota mallivangin tarmokkuudella. Valitettavasti Eskelisen oma kirjoittelu on jäänyt tylsäksi ateljeekokeiluksi. Tässä muuten taas yksi syy opetella sitä pakkoruotsia: suomeksi ei kuitenkaan voi kirjoittaa, tai saada julki, maagista realismia.)

Lattarityylisiä fantasiaelementtejä löytää luonnollisesti myös Flögstadin tietääkseni ainoasta suomennetusta teoksesta Portlandin laakso, jonka päähenkilö Rasmus Höysand (varokaa juonipaljastusta!), Durdei Steine -nimisen maalaistytön avioton poika, aikansa merillä harhailtuaan (kuten kirjailija itse, jonka kiinnostus lattareihin juontaa juurensa hänen nuoruusvuosiltaan Buenos Airesin nähneenä meripoikana) hakeutuu yliopistoon ja osallistuu 60-70-luvun yliopistoelämään yli-ikäisenä, mutta merimiehen miehekkyydellä iskee itselleen nuoren petiaarteen, Ullan, osallistuvien opiskelijatyttöjen keskuudesta; tytön isä osoittautuu niljaiseksi vanhaksi liikemieheksi ja sodanaikaiseksi quislingiksi, joka kertoo luottamuksensa osoitukseksi Rasmus-vävypojalle suuren miestenkeskeisen salaisuutensa: nuornamiesnä appiukko on seikkaillut tämän kotiseudulla ja kehuu paikallisia tyttöjä muhevatissisiksi ja meheväpimppaisiksi, mutta toteaa seikkailujensa päättyneen siihen, että hän teki aviottoman pojan yhdelle näistä mehevistä pimpoista, tytölle, jolla on hassu etunimi - arvaatteko mikä: De brukte forresten noen barokke navn på de trakter. Durdei, husker det var en som hette. Ja, rett og slett Durdei som fornavn. Jeg döber deg Durdei. Tenk på det. Det ble forresten litt kinkig med Durdei. Hun ble med barn, men det ble jo satt bort, og hun, og vel forsåvidt også barnet, lever vel videre sitt enkle liv, slik de har gjort det fra Arilds tid. (Flögstad, Kjartan: Dalen Portland. Det Norske Samlaget, Oslo 2000. S. 285.)Toisin sanoen Rasmus osoittautuu tyttöystävänsä velipuoleksi. - Muuten, Ullan isä ei puhu nynorskia, vaan konservatiivista bokmålia (riksmålia), joka ei Norjassa ole virallinen valtion kieli (valtion bokmål on radikaalia, ts. lähempänä nynorskia ja kauempana tanskasta), vaan yksityisten, ennen muuta rahakkaiden tahojen, kuten suuryritysten ja konservatiivisten sanomalehtien ylläpitämä kieli. Myös Ulla puhuu Rasmukselle riksmålia, ja Rasmus vastaa nynorskiksi. Kun Rasmukselle syntyy ja hän saa tiedon siitä ollessaan armeijassa, upseeri ilmoittaa marssivalle joukko-osastolle, jonka seassa Rasmus on: "Höysandilla on tytär, kertokaa eteenpäin!" Kun upseeri sen sanoo, hän lausuu sanat Höysand har en datter, riksmåliksi, jossa kuten ruotsissa ja tanskassa on vain en- ja ett-suku. Kun viesti lähtee kulkemaan marssirivistössä mieheltä miehelle, kieli muuttuu riksmålista valtion bokmåliksi, jossa en-suku on kansannorjan mukaisesti jaettuna maskuliineihin ja feminiineihin, ja sana datter, tytär, saa feminiinin artikkelin: Höysand har ei datter. Sitten kun sanoma saavuttaa Höysandin, se on jo saanut nynorsk-muodon: Höysand har ei dotter. Tämä on vielä ns. radikaalia nynorskia (kummankin kielimuodon radikaaliksi muodoksi kutsutaan sitä versiota, joka tekee enemmän myönnytyksiä toiselle muodolle); veikkaan, että konservatiiviseksi nynorskiksi sanoma kuuluisi Höysand hev ei dotter. Tällainen kikkailu on hyvin tyypillistä Flögstadille, joka käyttää standardien rohkeaa sekoittamista tietoisena tyylikeinona. Hänen norjansa ei ole konservatiivista eikä puhdasta normitettua nynorskia, vaan ilmeisesti sitä kieltä, jota hän on lapsuutensa Saudassa kuullut puhuttavan ja jota hän eräässä esseessään kutsuu rautasulattonorjaksi: nynorskia lähellä olevista länsinorjalaisista murteista muodostuvaa koineeta, jota maustamassa on tiedotusvälineistä opittuja riks- tai bokmålin aineksia (mahdollisuus ei ole Flögstadille nynorskilaisella sanalla moglegheit, vaan riksmålin mukaisesti mulighet, mutta hän liittää siihen nynorskin mukaisen feminiinin määräisen päätteen -a, siis muligheta) sekä jopa hieman ruotsia. Norjan kielitilanne voi olla sekasortoinen, mutta Flögstadin kaltaiselle kirjailijalle se antaa loisteliaat ilmaisumahdollisuudet.

Kuten useampi kuin yksi Flögstadin romaani (U3, Det 7. klima,... ja onko muuten Portrett av eit magisk liv oikeasti elämäkerta, vai onko sekin romaani?), Fyr og flamme on elämäkerta, mutta tällä elämäkerralla on romaanin maailmassa kertojanääni, Wim Runar Leite -niminen tasapainoiselta elämäntyyliltään hieman Hyvärisen Juusoa muistuttava sympaattinen opettaja. Erektuslainen näkemys kirjaan voisi olla, että Fyr og flamme on alusta loppuun Wim Runar Leiten, alaluokkaa idealisoivan romanttisen keskiluokan ihmisen, kohosteinen ja hehkuttava näkemys Hertingenin elämään, joka todellisuudessa oli juuri niin viheliäinen, brutaali ja paha kuin alaluokan elämä oikeasti tapaa olla, ja että kirja kertoo ensi sijassa ensimmäisen keskiluokkaistuneen sukupolven kykenemättömyydestä nauttia elämästään ja nykytekniikan siunauksista, koska se kokee vielä velvollisuudekseen olla mieliksi vanhemman sukupolven tunteille ja niistä kumpuavalle raskaan työn ja turvattoman elämän ihannoinnin vaatimukselle. Jotenkin näin olettaisin ainakin Tommipommin tulkitsevan kirjan perusasetelmaa.