"An cineál saoil a bheadh aici ina seabhac siúil, agus bóithre na hÉireann roimpi..."
(Pádraic Mac Piarais)

Flunssaisena ja äreänä, kertaillessani paremman tekemisen puutteessa Richard Englishin loistavaa IRA:n historiaa Armed Struggle, en keksi muuta kuin kirjoittaa siitä, miten päädyin iirin kielen tutkijaksi, jos minua nyt edes voi vielä tutkijana pitää. (Ehkä sitten, jos ja kun se iiristä kirjoittamani kirja julkaistaan, vaikka sekin on kyllä tarkoitettu ennen muuta populääritieteelliseksi.) Olen tietysti kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta kun se niin monia tuntuu yhä vieläkin ihmetyttävän, niin kaipa asian saa ottaa puheeksi taas kerran.

Tässä välissä muuten tuli mieleeni, että iiri on yhdessä suhteessa paremmassa asemassa kuin monet vähemmistökielet: iirin kielen kohtalo on koko englanninkielisen maailman tiedossa, ja koko englanninkielinen maailma on täynnä innokkaita iirin pelastajaehdokkaita - irlantilaissyntyisiä amerikkalaisia, australialaisia ja muiden englanninkielisten maiden irlantilaisjuurisia kansalaisia. Vaikka omaan iiri-innostukseeni onkin pitkälti syyllinen se Mirja Metsolan dokumentti, Kahdesti syntynyt kieli, joka tuli televisiosta joskus teinivuosinani, siihen ovat varmasti vaikuttaneet myös iirin kieltä koskeneet maininnat erinäisissä amerikkalaisissa kulttuurituotteissa. Silloin pikkunassikkana tuli luetuksi sitä Kuohuvaa vuosisataa, oletettavasti anglosaksisperäistä viikottaisina vihkosina julkaistua 1900-luvun historiaa, jonka ansiosta olin jo yläasteikäisenä epätavallisen hyvin perillä mm. Venäjän vallankumouksesta, Saksan keisarin kaatumisesta ja - Irlannin itsenäisyystaistelusta, jonka keskeinen asema asianomaisessa julkaisussa on mielestäni yksi parhaita todisteita siitä, että sen näkökulma oli voittopuolisesti anglosaksinen.

Asiaa käsitelleet artikkelit olivat muuten suurimmaksi osaksi peräisin Constantine FitzGibbon -nimisen amerikanirlantilaisen journalistin kirjasta, jonka myöhemmin löysin Turun kaupunginkirjastosta nimellä Irlands frihetskamp; minulla on syy uskoa, että kirja on alkuperäiseltä nimeltään Out of the Lion's Paw - Ireland Wins Her Freedom. Suomennoksessa oli erinäisiä omituisuuksia, esimerkiksi vuoden 1916 pääsiäiskapinaa käsitelleessä artikkelissa St. Stephen's Green (Faiche Stiabhna) oli käännetty "St. Stephenin varuskunnan harjoituskentäksi". Se on itse asiassa puistoalue - yksi Dublinin kuuluisista suurista puistoista - keskellä kaupunkia, eikä se mielestäni ole varuskunnan harjoituskenttää nähnytkään.

Joka tapauksessa siitä artikkelista muistan edelleenkin mm. sen, että St. Stephen's Green oli kreivitär Markieviczin johtaman kapinallisosaston hallussa. Kreivitär Markievicz, tai paremmalla puolalla Markiewicz, oli Constance Gore-Booth, angloirlantilaiseen yläluokkaan kuulunut lady, joka meni naimisiin Kazimierz Markiewiczin, puolalaisen aatelismiehen, kanssa. Ainakin Markiewicz esiintyi kreivinä, ja puolalaisen perimysjärjestyksen perusteella saattoi ollakin virallisesti sekä kreivi että tyhjätasku, koska kaikki kreivin pojat saivat kutsua itseään kreiveiksi, vaikkeivät olisi perineet hehtaariakaan kreivikuntansa maata, jos olen oikein käsittänyt. Ketään ei ihmetyttäne, että puolasta tunnetaan sellainen hauska termi kuin szlachta brukowa, joka kai kääntyy suomeksi parhaiten "katuoja-aateliksi", vaikka "katukiveysaateli" onkin suorempi käännös - siis katukiveystä mittailevat aatelismiehet. - No, katukiveyskreivin irlantilainen rouva nousi arvoon arvaamattomaan äkkivääränä nationalistijääränä, joka siis osallistui myös vuoden 1916 kapinaan. St. Stephen's Greenillä on nykyään hänen patsaansa.

Pääsiäiskapina (Easter Rising, Éirí Amach na Cásca) muodostikin erottamattoman osan lapsuudenmaisemaani, kun luin ne artikkelit yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt kun avaan Irlannista ostamani Yeatsin kootut pääsiäiskapinarunon Easter 1916 kohdalta, minun ei tarvitse katsoa selityksistä, mihin runon eri kohdat viittaavat.

I have met them at close of day

Coming with vivid faces

From counter or desk among grey

Eighteenth-century houses

I have passed with a nod of the head

Or polite meaningless words

Or have lingered awhile and said

Polite meaningless words

And thought before I had done

Of a mocking tale or a gibe

To please a companion

Around the fire at the club

Being certain that they and I

But lived where motley is worn

All changed, changed utterly:

A terrible beauty is born.

Tässä johdanto-osassa Yeats kertoo nähdäkseni siitä, kuinka hän tunsi kapinajohtajat henkilökohtaisesti ennen kapinaa ja kuinka hän koki heidän nationalistiset uhoharrastuksensa lähinnä osana älykköpiirien kielipelejä ja älyllisiä leikkejä, jotka olivat pohjimmiltaan samaa skeidaa kuin intellektuellien uho ja elvistely yleensäkin pakkaa olemaan: huomatkaa nuo viittaukset ivalliseen sanailuun klubin mukavan takkatulen ääressä. Runon tässä osassa mainitaan kirjavien ja sekaväristen vaatteiden kantaminen ("motley is worn" vastakohtana runon loppuosassa toistuvalle runokuvalle "green is worn") juuri sellaisen älykköpluralismin kielikuvana: Yeats antaa ymmärtää olleensa varma siitä, ettei poikien kapinallisuus- ja nationalismipuheilla, joille hän mieliksi vähän nyökytteli sanoen pari kohteliasta merkityksetöntä sanaa, oikeasti ollut muuta funktiota kuin toimia sinappina siinä älykköpluralismin rokassa. Mutta nyt on alkanut oikea kapina, pyssyt paukkaavat ja tykit jyskäävät kaduilla, ja asiat ovat muuttuneet vakaviksi - "kauhea kauneus on syntynyt".


Kauhea kauneus tosiaankin oli Pääsiäiskapina. On vaikea sanoa, menikö se todella juuri niin kuin pitikin vai ei. Jälkiviisauden valossa - with hindsight, kuten Irlannin toisella kotimaisella sanotaan, iiriksi sanoisin itse vain le súil ar ais, vaikka pohjoisirlantilaisten työstämä kämmenelle mahtuva Collinsin sanakirja tyrkyttääkin hindsightin vastineeksi sellaisia uppo-outoja ja klassisen kirjaiirin vuosisatojen homeelta ja lukinseiteiltä kilometrien päähän haisevia sanoja kuin iarchonn ja iarghaois (olen kai joskus kertonutkin, että omissa iirinkielisissä kirjallisissa harrastuksissani pysyttelen aivan välttämättömiä tieteellisiä ja teknisiä termejä lukuunottamatta kansanmurteiden luontevissa ilmauksissa, enkä koske pitkällä tikullakaan sellaiseen käsittämättömään roinaan, jota jotkut törpöt väkisin hakevat klassisesta kirjakielestä?) - jälkiviisauden valossa historioitsijat ovat tyrkyttäneet meille sellaista käsitystä, että Pääsiäiskapinan johtaja Patrick Pearse/Pádraic Mac Piarais nimenomaan halusi toivottoman kapinayrityksen, joka päättyisi runollisesti ylevään tappioon ja hänen omaan teloittamiseensa. Omasta mielestäni kapina - joka alkoi Pearsen Irlannin pääpostitoimiston portailta lukemalla itsenäisyysjulistuksella - tuntuu olleen runollinen ele, jonka kuolemanvakavuutta kapinoitsijat itsekään eivät ymmärtäneet. Koska kapina tapahtui keskellä ensimmäistä maailmansotaa, Lontoon pinna oli hyvin lyhyt: kaupungin keskusta ammuttiin raunioiksi ja siviilejä kuoli.

Kapinan tukahduttamiseen liittyy muuten kummallinen asia: siinä FitzGibbonin artikkelissa väitettiin Liffey-joelle tuodun tykkiveneen "ampuneen hajalle" (näillä sanoilla) Liberty Hallin, ammattiliittojen päämajan (ammattiliitoilla oli oma yksityisarmeija, joka osallistui kapinaan Pearsen johtamien kansallismielisten vapaaehtoisten rinnalla). Kuitenkin artikkeliin liitetyissä kuvissa näkyi selvästi, että Liberty Hall seisoi mitä suurimmassa määrin pystyssä kapinan jälkiselvittelyjen aikana, kun ammattiliittojen armeijaa johtanut sosialisti James Connolly teloitettiin toukokuussa 1916. Kuvassa näet hallin julkisivun ikkunoiden editse oli vedetty banderolli, joka julisti: JAMES CONNOLLY MURDERED MAY 10, 1916. Jos Liberty Hall oli yhä pystyssä toukokuussa 1916, kun Pearse, Connolly ja muut johtajat teloitettiin, niin kuinka saakutassa se sitten muka "ammuttiin hajalle" pääsiäisviikon aikana? Todellisuudessa sitä ei tietenkään tulitettu aivan nurin, kuvassa se kyllä näytti autioituneelta ja kolhiutuneelta ja ikkunat olivat rikki. Sittemmin olen lukenut tarkempia tietoja tapauksesta, ja ilmeisesti Liberty Hallia ei saatu kunnolla edes vahingoitettua, koska suurin osa tykkiveneen tulituksesta osui muihin rakennuksiin ja surmasi viattomia ihmisiä. Tykkivene, jonka nimi oli muuten HMS Helga, päätyi myöhemmin Irlannin merivoimille ja sille annettiin jylhästi kalskahtava iirinkielinen nimi LÉ Muirchú, "Merikoira" (vai pitäisiköhän se kääntää "Merisusi"?).

Se Liberty Hall ei kuitenkaan enää ole pystyssä. Sen ampuivat nimittäin kuusikymmenluvulla oikeasti hajalle tonttigrynderien palkkaamat panostajat, ei suinkaan mikään kuninkaallisen laivaston tykkivene. Nykyisin siinä on uusi Liberty Hall, Halla na Saoirse, jossa toimii edelleen ainakin joidenkin ammattiliittojen päämaja sekä mm. ainakin yksi teatteri. Se on pilvenpiirtäjän korkuinen pytinki ja taitaa olla koko Dublinin korkein rakennus, ainakin korkeimpia. Se on siinä linja-autoaseman vieressä, ohi olen mennyt joka kerta kun olen Dubliniin erehtynyt, mutta sisällä en ole koskaan ollut. Se valokuvissa kummitteleva vanha Liberty Hall, jota Helga-neiti jokikylvystään ei sitten saanutkaan tykitettyä nurin, oli kaksikerroksinen talo.

Mutta eiköhän palata takaisin Yeatsin runoon.

That woman's days were spent

In ignorant good-will,

Her nights in argument

Until her voice grew shrill.

What voice more sweet than hers

When, young and beautiful

She rode to harriers?

No, tässä meillä nyt sitten on viittaus Constance Markievicziin, mutta mielestäni hän oli jo arvokkaan keski-iän tavoittanut täti-ihminen Pääsiäiskapinan aikana. Ignorantti hyväntahtoisuus viittaa nähdäkseni englantilaisperäisen irlantilaisen yläluokan elämäntyyliin, ja Constancen tyttönimi Gore-Booth kuulostaa pikemminkin juuri sille yhteiskuntaluokalle ominaiselta kuin erityisen irlantilaiselta.

This man had kept a school

And rode our winged horse

"Tämä mies" oli Patrick Pearse. Hän oli kai aika nuori mies, ei vielä neljääkymmentä, Pääsiäiskapinan aikaan. Ammatiltaan hän oli asianajaja, mutta ei juurikaan arvostanut lakimiehen työtä. Hänen kutsumuksensa oli opettajan, ja hän perustikin iirinkielisen poikien sisäoppilaitoksen Dubliniin: hänellä oli omia pedagogisia teorioita "poikien mielen ja ruumiin muovaamisesta" (mikä sinänsä ei liene ollut kovin ihmeellinen ajatus hänen aikanaan) ja näinä jumalattomina aikoina hänetkin on tietysti leimattu pedofiiliksi - tosin vain tiedostamattomaksi, mutta kun syytös esitettiin, muuan englantilainen populääritieteellinen kirja, joka käsitteli Brittein saarten historiaa lievästi sanoen irlantilaisia ihannoimattomasta näkökulmasta (mikä toki sinänsä on ymmärrettävä reaktio siihen naurettavan brittivihan läpitunkemaan mytologiaan, jonka amerikanirlantilaiset ovat onnistuneet levittämään viralliseksi historiantulkinnaksi rapakon toisella puolella), leimasi surutta Pearsen pederastiksi lisäämättä siihen mitään sellaisia kvalifikaattoreita kuin "tiedostamaton", "sublimoiva" tai "teoriassa". Tulee suoraan sanoen mieleen se ei-nyt-aivan-hauska tarina brittijunteista, jotka kivittivät erään lastenlääkärin ikkunat pedofiliahysterian vallassa, kun eivät osanneet erottaa pedofiilia pediatrista. Pearsen tapauksessa hiipii mieleen, että joku on nyt tainnut sekoittaa myös pedagogin ja pedofiilin. Alun perin ne pedofiilisyytökset esitti muistaakseni joku ihan irlantilainen nuorehko naistutkija (kaik. pah. alk. ja juur. sek. fasist. pah.), joka oli ilmeisesti lukenut liikaa huonoa kirjallisuutta, kuten Sigmund Freudia.

Jostain päin nettiä löytyy Pearsen elämäkerturin, Ruth Dudley Edwardsin artikkeli, joka huolimatta eräistä munauksistaan (Irlantiko demokratia vuonna 1916? Iso-Britannia oli hyvää vauhtia kehittymässä demokratiaksi ja parlamentarismi se jo oli, mutta oliko se muka demokratia siinä mielessä kuin me tänään sanan käsitämme - ja saattoiko Pearsen kaltainen irlantilainen todella luottaa siihen, että asiat olivat yleisesti kehittymässä demokraattiseen suuntaan myös Irlannin kannalta?) on varsin kiintoisa näkemys tähän asiaan: Edwards toteaa Pearsen varmasti olleen seksuaalisesti siveellinen ihminen, mutta innostuneen yksinomaan miehisen ruumiin kauneudesta; Edwardsin mielestä Pearse koki kasvattamansa pojat, joista hän käytti iirinkielistä termiä macaomh, pakanallisen Irlannin ihanteiden mukaisiksi soturioppilaiksi ja valmensi näitä nimenomaan herooiseen, eeppiseen taisteluun. Macaomh on muuten taas yksi sellainen klassisesta kirjaiiristä lainattu sana, joka ei kuulu minun junttimurteista kasattuun aktiiviseen sanavarastooni. Dinneenin sanakirja olisi ehkä parempi lähde kuin Ó Dónaill, mutta en jaksa penkoa Dinneeniäni esille kirjakasojen alta. Ó Dónaill on tuossa vieressä ja sanoo sen tarkoittavan yksinkertaisesti nuorta ihmistä, nuorukaista tai poikaa; feminiinisellä attribuutilla varustettuna se voi kyllä tarkoittaa myös neitostakin. (Duanairessa - minun pitäisikin muuten lahjoittaa Oksanalle oma kappale Duanairea - on muistaakseni runo nimeltä Laske aseesi, nuori nainen, ja "nuori nainen" on siinä macaomh mná, nais-macaomh.) Etymologialtaan sana on selvä, mac caomh, "rakas/lempeä/söpö/suloinen (caomh) poika (mac)".

Mitä sitten tulee siivekkään hevosen ratsastamiseen, kyseessähän on tietysti Pegasos, jonka selässä Pearse kunnostautui kirjoittamalla iirinkielisiä novelleja ja runoja. Ensimmäinen koskaan ikinä missään näkemäni paria sanaa pitempi iirinkielinen tekstikatkelma oli Kenneth Katznerin kirjaan The Languages of the World sisältyvä näyte kielestä - on ehkä syytä tässä välissä todeta, että Katznerin kirja on eräänlaista kielitieteellistä pornoa: siinä nimittäin näytetään kiihottavia leikkeitä eri kielten merkittävimmistä kaunokirjallisista teoksista englanninkielisellä käännöksellä varustettuna, ja joka leikettä seuraa lyhyt kuvaus kyseisestä kielestä. Suomesta näytteenä on Sinuhe egyptiläisen loppukatkelma ("Sillä minä, Sinuhe, olen ihminen ja ihmisenä olen elänyt jokaisessa ihmisessä..."), iiristä taas pätkä Pearsen novellia Na Bóithre, englanniksi The Roads. Pearsen novellit sijoittuvat kaikki Ros na gCaorach (Rossnageeragh) -nimiseen paikkaan - se tarkoittaa Lammasniemeä; todellisuudessa Pearse oppi iirinsä Ros Mucissa, Sikaniemessä, joka edelleenkin on Connemaran iirinkielisimpiä paikkoja - chomh daingean le tairne. Na Bóithre kertoo siitä, kuinka kylän väki kokoontuu suuriin juhliin, ja vain nuori tyttö nimeltä Nóra jää kotiin hoitamaan vauvaikäistä pikkusiskoaan. Siinä vauvaa liekuttaessaan hän miettii, miten ihanaa olisi vain jättää kaikki ja lähteä vaeltelemaan pitkin Irlannin teitä, bóithre na hÉireann, kulkurina, ina seabhac siúil, ympäri maata.

Pearsen iirinkieliset novellit ovat ilmestyneet kaksikielisenä editiona iiriksi ja englanniksi jonkun Desmond Maguiren toimittamina. Valitettavasti toimitustyö ei ole kaksista, kun akuutit aksentitkin ovat lennelleet minne tahansa.

This other his helper and friend

Was coming into his force,

So sensitive his nature seemed,

So daring and sweet his thought.

Tämä oli sitten Thomas MacDonagh, josta minulla ei ole juurikaan muuta sanottavaa kuin tuo, mitä Yeats tietää kertoa. Irlannin itsenäisyystaistelun eri vaiheissa menehtyi sankoin joukoin ihanteellisia nuoria miehiä, jotka olivat onnistuneet ilmaisemaan itsensä ja olemassaolonsa maailmalle lyyrisen ylevästi - runoilijanalkuja ja muutenkin kirjallisesti lahjakasta väkeä - ja jättivät jälkeensä juuri sen verran kirjallista jäämistöä, että jälkimaailma pystyy hahmottamaan heidät erillisinä ihmisinä, joilla oli haaveita ja koko elämä edessään. Esimerkiksi nälkälakkoon 1980-luvun alussa kuollut belfastilainen slummikovis Bobby Sands on onnistunut tällaisessa - onkohan tämä oikea sana? - individuaatiossa kirjoittelemalla sellissään niteellisen runoja ja muistiinmerkintöjä - kirjan nimi oli jotain sellaista kuin Skylark Sing your Lonely Song.

This other man I had dreamt

A drunken, vainglorious lout.

He had done most bitter wrong

To some who are near my heart,

Yet I number him in the song,

He too has resigned his part

In the casual comedy,

He too had been changed in his turn,

Transformed utterly:

A terrible beauty is born.

(Jatkuu. Taisin innostua liikaa, mutta pitkäjänteistä kirjoittelua on ihan hyvä harjoitella. Kommentit ovat toki tervetulleita jo ennen postauksen valmistumista.)