Elämän hankkimisesta ja nuorten naisten fasistisesta pahuudesta

Lienee tarpeellista tarkentaa tuota vuodatusta Schindleristä vanhurskaana miehenä. Kuten kaikki blogini lukijat tietävät, olen itse täysraitis ja paheksun yleensä kaikkia, joiden mielestä elämän hankkiminen tarkoittaa viinan juontia ja päihteiden "kokeilemista" ylipäätään. Kuitenkin olen sitä mieltä, että heidän puheissaan on tietyllä tasolla järkeä, ainakin siinä mielessä, että "elämän hankkimiseen" kuuluu oleellisena osana ihmisten sekaan meneminen ja monenlaisiin ihmisiin perehtyminen, myös kyky arvostaa monenlaisia ihmisiä. Ja tietysti kyky olla rehellinen, sekä itselleen että muille. Tässä mielessä en kyllä itse voi sanoa hankkineeni elämää ennen kuin kolmekymppisenä, juuri siksi että feminismin kaltainen totalitaarinen aate rajoitti rehellisyyttäni. Rehellisyyteen ja inhimillisyyteen kuuluu myös oleellisesti kyky ymmärtää niitä tekijöitä, jotka ovat esimerkiksi feminismin kaltaisten totalitaaristen ja sairaiden aatteiden taustalla. En todellakaan väitä, että kaikki feministit olisivat pahoja, kavalia ihmisiä, vaikka feminismin käytäntö nykyisellään vaatiikin ainakin välillisesti jo ihmisuhreja. Kyllähän kommunismiinkin uskoivat monet kunnon ihmiset juuri niiden ihanteiden takia; ja hyvin tiedämme, että tyypillinen äänekäs antikommunisti ei suinkaan vastusta kommunismin käytännön julmuuksia, vaan juuri niitä ihanteita, joiden mustaamiseen esimerkiksi Stalinin julmuudet sopivat erinomaisesti; luonnollisesti oikeistolainen, totalitaarinen antikommunisti vihaa näitä ihanteita myös silloin, kun ne esiintyvät esimerkiksi kristinuskon yhteydessä.

Tietenkään nimimerkki Kris-titityy ei kykene rehellisyyteen eikä inhimillisyyteen tarkoittamassani mielessä, hän on oikeastaan kaiken kommunikaation ulkopuolella, minkä vahvistaa hänen tuorein postauksensa. Kahdeksas käsky on häneltä todella pahasti kadoksissa: hän sanoo minun leimaavan fasisteiksi kaikki tasa-arvon puolesta toimivat naiset, kun minä sanon naisten fasistiseksi pahuudeksi sitä nuorten naisten keskuudessa laajalle levinnyttä ajattelutapaa, että nainen on aina naiseuttaan miestä moraalisempi olento, ja että miehen vastaväitteitä ei koskaan tule ottaa vakavasti - ajattelutapaa, jonka mukaan raiskausoikeudenkäynnissä ei tulisi vaatia näyttöä, vaan naisen esittämän syytteen tulisi riittää miehen tuomitsemiseen. (Myönnetään: käytännön tasolla ero ei ole suuri. Harva nainen pystyy vakavan itsekriittisesti miettimään feminismin tai naisten vapautumisen varjopuolia, koska käytännön ongelmat suljetaan aina pois sallittujen puheenaiheiden joukosta vetoamalla feminismin ihanteisiin.) Nimimerkki "Kris-titityyn" moraali koostuu tasan kahdesta perusoletuksesta: 1) naiset ovat sorrettuja ja heitä tulee suosia kaikin tavoin, 2) kun on uudestisyntynyt kristitty, voi rauhassa provinsiaalisten ennakkoluulojensa pohjalta ilman eri perusteita esittää moraalisia fatwoja ihmisistä ja asioista, joista ei tiedä yhtään mitään. Esimerkiksi tasapuolisuudesta ei hänen moraalisessa universumissaan näy tosiaankaan merkkiäkään.

Tietenkin on tavallaan ymmärrettävää, että feminismi tuossa katumuodossaan - jota Kris-titityy edustaa oikein hyvin - muodostuu osaksi juuri valistumattomien, luonnevikaisten, valekristittyjen ja äärioikeistolaisten tantaroiden arsenaalia, jolla he kasvattavat lapsiaan kieroon. Loppujen lopuksi feministinen liike ei ole tuonut maailmaan yhtään mitään uutta, sanoo Saarnaaja. Feminismissä oli kyse siitä, että naisten täytyi mobilisoitua ja organisoitua modernisoituvan ja teollistuvan maailman vaatimuksiin sopivalla tavalla, jotta he varmistaisivat uudessakin tilanteessa sen vallan pysyvyyden, jota he siihen asti olivat käyttäneet makuukamarista. Se suuri yhteiskunnallinen murros, jolla oli merkitystä, oli aatelisluokan katoaminen ja yhteiskunnan tasa-arvoistuminen luokkien kadotessa. Naisten aseman muutos oli vain osa tätä suurempaa yhteiskunnallista murrosta. Ja esimerkiksi porno tulee nähdä nimenomaan niin, että keskiluokkaiset pornon kuluttajat - miehet ja naiset - sortavat rääsyproletariaattia edustavaa tai kehitysmaalaista pornonäyttelijää - naista tai miestä. (Kuten jo joskus olen sanonut, sellaistakin tapahtuu, että syrjäseudulta pornofilmiin palkattu kouluttamaton isopeniksinen mies menettää elämänhallintansa ja menehtyy huumeisiin nuorena aivan samanlaisista syistä kuin vastaavalla tavalla pornoteollisuuden käyttöturpeeksi ajautunut nuori nainen. Esimerkiksi John Holmes oli yhtä lailla sorrettu ja riistetty kuten pornofilmien tytöt - ja hän oli riistetty nimenomaan kouluttamattomana syrjäseudun nuorukaisena, alaluokan edustajana.)

Ihmissuhde-Henkka sukupuolensa petturina

Ihmissuhde-Henkka esittelee nyt amerikkalaisten asehullujen propagandasivuja, joissa suositellaan aseita naisille raiskaajien varalta. Älä nyt jumalauta jätkä rupea antamaan niille ideoita! Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että noita aseita ei käytetä raiskaajia vastaan. Niitä käytetään nimenomaan ATMiä vastaan, sellaisia ATMiä, jotka kadulla kehtaavat katsoa naista silmiin kävellessään tätä vastaan. Älä kuvittele hetkeäkään, ettei niin olisi.

Kysyn vaanilla näkyy olevan paljon parempaa sanottavaa: Tolleen ku aattelee, niin miehet on oikeestaan tosi hyviä olentoja. Meidän naisten pitäisi keskittyä enemmän miesten miellyttämiseen. Meidän naisten pitäisi omistaa elämämme miesten satunnaisten mielihalujen totetuttamiseen, koska emme muuhun pysty.

Jesss! Lopultakin asiaa!

Mieluummin vanhurskas kuin hurskas

Vaikka pitäisikin olla käyttämättä etymologiaa moraalisena argumenttina, en voi olla mainitsematta sitä, heh, moraaliteologisesti kiintoisaa paradoksia, että suomen sanat hurskas ja vanhurskas ovat molemmat hyvin vanhoja skandinaavis-germaanisia lainoja ja ovat alun perin olleet toistensa vastakohtia. Hurskas tulee siitä nykyislannissakin sukupuuttoon kuolleesta sanasta, joka esiintyi muinaisislannissa muodossa horskr - virnuilevien pojankul-...öh, tota, siis pojankollien laumalle tiedoksi, että sana "huora" ei ole tätä samaa alkuperää, koska siinä oli pitkä vokaali muinaisislannissa (hóra). Horskr näyttää viitanneen nimenomaan arroganssiin, ylpeyteen, omahyväisyyteen: esimerkiksi Edda-laulujen viimeinen, sanomaltaan kristillinen runo Sólarljóð (siitä on ilmestynyt joskus 80-luvulla hienosti kuvitettu ruotsinkielinen käännös Solsången - Sólarljóð, joka löytyy ainakin Turun kaupunginkirjastosta) käyttää sanaa nimenomaan ylpeästä nuoresta naisesta, joka aiheuttaa riidan Sváfaðurin ja Skarthéðinnin, kahden ystävyksen välille, niin että molemmat kuolevat kaksintaisteluun:

Sáttir þeir vóru
Sváfaður og Skarthéðinn,
hvorgi mátti annars án vera,
fyrr enn þeir æddust
fyr' einni konu:
hún var þeim til lýta lagin.
"Sovussa olivat Sváfaður ja Skarthéðinn, ja aivan erottamattomat, ennen kuin riitaantuivat naisen takia, joka oli heille onnettomuudeksi asetettu." (Ruotsintaitoisille tiedoksi, että lýta on monikon genetiivi neutrista lýti, joka on sama sana kuin ruotsin ruumiinvammaa tarkoittava sana lyte. Án on "ilman", sama kuin saksan ohne; utan eli "ulkopuolella" on vasta myöhemmin alkanut tarkoittaa "ilman". Tässä se aiheuttaa annar sanan genetiivin - se on islannissa genetiivillä järjestyvä prepositio. Hvorgi tarkoittaa "ei kumpikaan"; sen jälkitavu -gi tai -ki esiintyy kieltoelementtinä. Ruotsin varken on samaa alkuperää kuin hvorgi, mutta -ki-loppu voidaan tunnistaa sellaisista sanoista kuin icke ja ingen.)

Hvorskis þeir gáðu
fyr' þá hvítu mey,
leiks né ljósra daga;
öngvan hlut
máttu þeir annan muna
en það ljósa lík.

"Vaalean neidon tähden he lakkasivat välittämästä niin leikistä kuin valoisista päivistä, eivätkä he voineet muistaa muuta kuin neidon vaalean varren." Ruotsia ja saksaa osaavien kannalta tuntuu hieman synkältä ja pahaenteisen nekrofiiliseltä, että sana lík tarkoittaa tässä elävän nuoren naisen kehoa. Öngvan on híeman pelottavan näköinen maskuliinin yksikön akkusatiivimuoto samasta pronominista, joka ruotsissa on muodossa ingen, sitä seuraava sana hlut on yksikön akkusatiivimuoto sanasta hlutur, "asia". Ruotsin lott "arpa, osa, kohtalo" lienee samaa alkuperää, mutta muistuttaa merkityksensä puolesta enemmän sanaa hluti, osa.

Daprar þeim urðu
hinar dimmu nætur,
öngvan máttu þeir sætan sofa;
en af þeim harmi
rann heift saman
millum virktra vina.

"Surullisiksi heille kävivät pimeät yöt, eivätkä he saaneet enää makeaa unta, ja siitä surusta syttyi viha ystävysten välille." Pimeä on islanniksi adjektiivina dimmur, vaikka substantiivina on toki olemassa myrkur. Tuo pahannäköinen sana urðu on yksinkertaisesti monikon imperfekti verbistä verða, tulla joksikin.

Fádæmi verða
í flestum stöðum
goldin grimmliga;
á hólm þeir géngu
fyr' hið horska víf
og féngu báðir bana.

"Yleensä huonosta arvostelukyvystä joutuu maksamaan kalliisti: he kävivät ylpeän neidon tähden kaksintaisteluun ja kuolivat molemmat." "Kuolla" on tässä fá bana, saada surmansa; surma on bani, joka voi tarkoittaa yhdyssanan loppuosana myös "surmaajaa", ruotsiksi baneman. Sana víf taisi olla vanhahtavaa runo- ja hienostelukieltä jo muinaisislannin aikaan, mutta on joka tapauksessa sama sana kuin englannin wife ja saksan Weib.

Mutta asiaan. Minua siis on jo kauan kiehtonut tuo ajatuksena, että vanhurskas ja hurskas ovat toistensa vastakohtia - että hurskas on se näkyvästi synagogassa brassaileva fariseus - kattokaas kaikki kuinka vitun hyvä jätkä mä olen, kun taas vanhurskas on se salaa ja piilossa syntejään katuva publikaani. Ja kyllähän esimerkiksi tuon viime vuosikymmenellä Spielbergin menestyselokuvan ansiosta paljon pinnalla olleen Oskar Schindlerin esimerkki osoittaa omalta osaltaan, että vanhurskaan ihmisen ei tarvitse olla erityisen hurskas uskonnollisessa mielessä. Schindler tunnetusti viljeli viinaksia ja remusi naisissa, mutta pelasti joukon ihmisiä ja loi näihin henkilökohtaisenkin ystävyyssuhteen - esimerkiksi liukuhihnapelastaja Fry tekee kiistämättömistä ansioistaan huolimatta hieman etäisen, kylmän ja epäsympaattisenkin vaikutelman Schindleriin verrattuna. Itse asiassa tuleekin mieleen, että Schindler ymmärsi elämän arvon juuri sen takia - että Schindler oli hankkinut elämän, mutta julmat, joukkomurhaavat natsit olivat itsetarkoituksellisia velvollisuudentäyttäjiä, jotka nimenomaan eivät olleet hankkineet elämää nykyisen muotifraasin tarkoittamassa merkityksessä. Hieman karrikoidusti sanoen: mies, jolle viina ja naiset maistuvat, järkyttyy syvästi ajatellessaan, että maailmassa on väkeä, jolta ollaan väkisin ja säälimättä riistämässä niin viina, naiset kuin kaikki muukin, mikä elämässä on hyvää ja nautinnollista. Muuan Ny Tidiin kirjoittava varsin hemaiseva runoilijamimmi perusteli tupakanpolttoaan taannoisessa lehden numerossa vetoamalla siihen, että en cigarett kan kännas verklig, että nyky-yhteiskunnan pumpulipeitteisessä elämässä hän katsoo tarvitsevansa röökiä tiedostaakseen olevansa olemassa ja todellinen. Jollain tasolla ymmärrän moisen argumentin, koska oma sosiaalinen eristymiseni raittiuteni takia on nuorempana aiheuttanut minulle nimenomaan epätodellisuuden, haamumaisuuden kokemuksia.

Ystävämme Kris-titityy on todellinen paraatiesimerkki siitä, että "hurskaus", tyhjä ja itsellään rehentelevä tekouskonnollisuus ja lakihurskaus, todellakin pystyy asettamaan ihmisen todellisuuden ulkopuolelle ja ennen kaikkea hävittämään täysin hänen kunniantuntonsa sekä särkemään hänen moraalisen kompassinsa. Hänen pikkuvauvan tasolle jääneestä etiikastaan olen jo kirjoittanut tarpeeksi, mutta en malta olla irvailematta sille, että tuollaisella kapistuksella vielä on otsaa moittia muita ihmisiä huonosta kasvatuksesta tai saarnata hyvin yksinkertaista seksuaalimoraalia, ts. sitä Ulla-Maija Aaltosen minun nuoruudessani tyrkyttämää, että paras ehkäisyväline on järki, hyvä ehkäisyväline on kiinnioleva vetoketju, ja paras tulos saavutetaan näiden molempien yhdistelmällä. Kristinuskolle on ollut suureksi vahingoksi se, että siksi suurimmaksi moraalikysymykseksi on nostettu se, naidaanko vai eikö naida, ja naidaanko oikein (vain vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, ei koskaan ehkäisyvälineitä käyttäen, eikä - hyi olkoon - koskaan kahta isommalla porukalla). - Jätän täysin arvattavaksenne, mitä noista suluissa mainituista asioista olen harjoittanut tai haluaisin harjoittaa, tai olenko taikka haluaisinko mitään, koska se ei ole olennaista. - Kuitenkin on olemassa suurempia moraalikysymyksiä, ja se kaikkein suurin on, olisiko meistä tekemään niin kuin Oskar Schindler - ei hurskas, vaan vanhurskas mies - teki. Ihmisten seksiasioihin puuuttuminen (ja aina toisten seksiasioihin, ikään kuin omissa ei olisi tarpeeksi tekemistä - joskus tuntuukin, että "kristityiksi" itseään nimittävien henkilöiden morbidi kiinnostus kaikkien muiden sukupuolielämään on jonkinlainen sublimoidun ryhmäseksin muoto) on kuitenkin halpaa lakihurskautta verrattuna siihen, mitä Schindler teki.

Ja vähän laajemmin: Jos sovitaankin, että heteroseksuaalinen pitkäaikainen parisuhde on kristillinen ihanne, olisi toki tajuttava myös se, että ihmisen pelastaminen kuoleman uhalta on välttämätön välitavoite tähän ihanteeseen pyrittäessä. Selväsanaisesti: Homomiehen on parempi olla uskollisessa parisuhteessa aviomiehensä kanssa kuin remuta orhiorgioissa ilman kondomia - siksikin, että jos homomies on "parannettavissa" heteroksi, on ehdottoman tärkeää pitää hänet hengissä niin kauan että hänet saadaan "parannettua", ja on vastuutonta ja armotonta - itse asiassa murhanhimoista - nähdä kirkon siunaama (ja seurakunnan homojen uskollisuusneuvonnan tukema?) homoliitto moraalisesti samanarvoisena (tai - absurdiuden huippu - moraalisesti paheksuttavampana) vaihtoehtona kuin itsetuhoiset orgiasekoilut.

Silloin kun tavalliset, kiltit ihmiset pelastivat oman henkensä uhalla juutalaisia kuoleman kidasta, monet heistä halusivat nimenomaan erikseen korostaa, että heillä - vaikka itse saattoivat olla hyvinkin hartaita kristittyjä - ei ollut aikomustakaan käännyttää juutalaista omaan uskoonsa, että he halusivat pelastaa juutalaisen juutalaisena. Jos kirkko siunaa homoliitot, se tarkoittaa nimenomaan, että kirkko haluaa pelastaa homon homona. Tietenkään kirkon siunaus ei voi estää ketään - homoa tai heteroa - harjoittamasta vaarallisia ja vastuuttomia seksielämän muotoja, mutta se on kuitenkin selvä signaali: Me haluamme, että sinä pidät itsestäsi ja kumppanistasi huolta, ja että te pysytte mahdollisimman kauan hengissä meidän keskuudessamme, sellaisina kuin olette.

Nuorten naisten eläimellinen saasta,

fasistinen pahuus

ja kaikki muu kiva

Tuo erinomainen nero, nimimerkki Kris-titityy nimittäin, toimii todella loistavana havainnollisena kuvituksena psykonarttukäsitteelle. Hän julistaa mahtavasti antavansa minulle anteeksi, koska kristityn velvollisuus on antaa anteeksi. Siis hyvää päivää, onko siellä joku kotona? Muija ensin harrastaa alkeellista juorutätimäistä vihjailua tyyliin "tiedän sinusta yhtä ja toista". Heh hee, tiedä pois ihan mitä haluat, minulla ei todellakaan ole mitään salattavaa, eikä kultaisessa kirjassamme/ ole riviä, ei pilkkuakaan, / joka varjostaisi kunniaamme. / Kyllä, on ollut, mikä ollut on! (Aleksandr Tvardovski - kääntäjänä luultavasti Esa Adrian.) Sitten hän ylhäisyydessään antaa minulle anteeksi sen, että hän on kirjoitellut minusta ämmämäisiä vihjauksia. Olen tavattoman kiitollinen. Jos arvon neiti, vai rouvako se neiti on, tulee joskus eteiseeni paskantamaan lattialle, niin luotan siihen, että hän hyvänä kristittynä antaa minulle anteeksi sen, että hän paskansi eteiseni lattialle.

Hän sitten vielä kehottaa opettavaisesti minua olemaan hankkimatta itselleni lukuisia vihamiehiä internetistä "kärkevillä" kirjeilläni. Heh. Hänen ystävättärensä M-a kirjoitti minulle tosiaan mairittelu- ja nuoleskelukirjeitä tammikuusta toukokuuhun 2002 sekä piirsi minulle sarjakuvan itsestään ja elämästään ja päätti sen sanoihin Haluan tietää, miten SINÄ koet kaiken. Minulla on se sarjakuva vieläkin tallessa, koska ajattelin (näköjään aiheellisesti) tarvitsevani sitä oikeudessa todisteena, jos se niljake vaikka on yhtä hullu kuin Kuivis ja tekee minusta rikosilmoituksen valehtelemalla poliisille suut silmät täyteen, kuinka minä muka ilman eri provosointia olen vainonnut häntä (se on muuten hauska ja hyvin piirretty sarjakuva, kyllä tytöllä lahjoja on). Selvitin hänelle alusta saakka, miten epäilevästi suhtauduin 19-vuotiaan neidon lemmenmaanitteluihin Kuiviksen ja neiti G:n tapausten jälkeen. Siitä huolimatta hän oikein vaivaa nähden ja kamppaillen pyrki voittamaan luottamukseni. Minulla on mielestäni kaikki maailman syy uskoa, että tällä tavalla käyttäytyvä ihminen todella rakastaa ja arvostaa minua, ja kun hän pettää luottamukseni ilmoittamalla, että hänellä jo jonkin aikaan on ollut oikea poikaystävä ja että hän on ollut minusta ainoastaan kuriositeettina kiinnostunut, minulla on kaikki maailman syy suuttua. Näin teemme me normaalit ihmiset, joilla on suhteellisen terve tunne-elämä, enkä minä rupea pyytelemään anteeksi sitä, että suutun, jos luottamukseni petetään, vieläpä sen jälkeen kun se lahja on noin kovalla vaivalla ansaittu. Ymmärrän tietysti, että luonnevikaisilla naisilla (onko muunkinlaisia? kovin harvassa ainakin näkyvät olevan) ei ole normaalia tunne-elämää eikä sielua. Juuri siksi he kuuluvatkin rautoihin eikä heille saa antaa minkäänlaisia kansalaisoikeuksia.

Muuten on tietysti selvää, että "poliisille meno" ei M-an kohdalla antanut minkäänlaisia tuloksia. Kuivis aikoinaan tunnetusti haastoi minut oikeuteen häirinnästä (häirinnäksi hän laski rikosilmoituksessa koko kirjeenvaihtomme, myös sen vaiheen, jossa hän selvästi esiintyi ihailijanani), mutta M-an poliisikeikka ei ole johtanut seurauksiin. Siksipä M-a ilmeisesti rupesikin värväämään kavereitaan minulle vihamiehiksi levittelemällä sähköpostejani heille, missä nimimerkki Kris-titityy ei suurenmoisine kristillisine vakaumuksineen pysty näkemään mitään väärää, vaikka kuka tahansa kahdeksanvuotias lapsi pystyy. Lisäksi se, mitä M-a tekee, voi hyvinkin olla lailla rangaistavaa yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämistä. Jos olisin yhtä alhaisella tasolla kuin hän, voisin hyvinkin harkita rikosilmoituksen tekemistä hänestä.

Syntymäpäiviä täällä ja siellä

Rakastettu ja kunnioitettu blogistikollegamme Oksana Hryntshenko, alias Anna Niskanen, täytti muuten 30. pnä joulukuuta 21 vuotta. Plöki onnittelee sydämellisesti ja valittaa, ettei ole nyt rahaa lahjoittaa skottigaelin oppikirjaa varustettuna Dwellyn sanakirjalla. Mutta eletään toivossa. Hän on muuten kirjoittanut muisteluksen minun syntymäpäiviltäni, joita hän ystävällisesti piristi läsnäolollaan (ja hauskaa oli).

Kauhea kommunistinen kirjasuositus

Nimimerkki Kris-titty epäilemättä paheksuu hirveästi tätä vallan kauheaa kommunismia, mutta paatuneena maanpetturina kehtaan kuitenkin suositella niin hirvittävää kirjaa kuin Martin Gilbertin The Righteous - the Unsung Heroes of the Holocaust. Kuten hyvin tiedämme, Saksa oli puolellamme kunniakkaassa Jatkosodassamme, joten on syvästi epäisänmaallista ja taistolaismaista ottaa liian yksityiskohtaisesti selvää puhtaiden aseidemme jalon liittolaisen puuhista sodan aikana; ylipäätäänhän vain minunlaiseni alhainen punikki tässä maassa ollenkaan alentuu lukemaan mitään haShoahia käsittelevää. Oikean, isänmaallisen suomalaisen mieleen tällaisten turmiollisten lukemistojen vilkaiseminenkaan ei juolahtaisi. Hyi, hyi minua. Olen paha, paha, epäisänmaallinen, vieläpä oikein filosemiitti, kuten muuan Pekka Siitoimen aateveljistä minua kutsui taannoisessa sähköpostissaan. Onneksi meillä on näitä jaloja kristittyjä, jotka minua paremmin sisäistävät sen, mitä miehen on vääräuskoisille tehtävä. Muuten, se hänen ystävättärensä, joka niin säikähti ahdasta ja sotkuista kämppääni, että pani välit poikki, lopetti lemmenlirkuttelut, alkoi uhkailla minua poliisilla ja levitteli ilmeisesti kirjeenikin kaiken maailman nähtäväksi, oli ilmeisesti jossain määrin myös natsi: minulla oli puolalainen kirja nimeltä Czy Bóg byl na stronie Niemców ("Oliko Jumala saksalaisten puolella"), joka käsitteli puolalaisten partisaanien daremne bohaterstwo, tyhjiin valunutta sankaruutta (koska saksalaisia vastustaneet Armia Krajowan partisaanit joutuivat sodan jälkeen kommunistien vankiloihin); ja kun käänsin kirjan nimen neidille, tämä vastasi aivan automaattisesti kirjan nimen kysymykseen: "Oli". Tyttö olikin muuten kova saksalaisten ihailija ja innoissaan saksan kielestä, koska harrasti saksalaisia viiksihevibändejä. (Terapiapanoihin suostunut ystävättäreni huomauttikin nauraen, kuultuaan että olin vehdannut savonlinnalaisen kuvataidelukiolaisen kanssa: Olitko todella niin pahassa puutteessa?)

No, vittuilu sikseen ja asiaan. Martin Gilbert on brittiläinen "hovihistorioitsija", jolle on uskottu Winston Churchillin virallisen elämäkerran kirjoittaminen, mutta polttouhrihistorioitsijana - muistutan, että Holocaust-televisiosarja oli aikoinaan nimeltään suomeksi Polttouhri, ja jos Euroopan juutalaisten joukkotuholle tarvitaan oma termi, niin olkoon se vaikka sitten Polttouhri, mutta tuon tympeän anglisismin sijasta käytän mieluummin hepreaa, onhan se tavallaan asianosaisten oma kieli - siis polttouhrihistorioitsijana Gilbert on käsittääkseni jokseenkin tunnustettu nimi. The Righteous - siis Vanhurskaat, hepreaksi termi kuuluu xasidei umot ha'olam, vanhurskaat ("hasidit"!) maailman kansakuntien joukossa - tarkoittaa juutalaisia avustaneita ns. "arjalaisia", tai pitäisikö sanoa kristittyjä. (Onko tuo ilmaus vanhurskaat kansakuntien joukossa muuten Raamatusta? Pitää kai lukea Vanha Testamenttikin taas kerran. Tällä hetkellä minulla kyllä ei ole muutakaan hepreankielistä lukukirjaa kuin juuri se, Biblia Hebraica Stuttgartensia, mutta jopa minulla on vielä toistaiseksi tiettyjä vaikeuksia heprean verbimuotojen tunnistamisessa, eikä sivu viikossa -lukutahti kuulosta oikein, heh, produktiiviselta. Niin että eiköhän lueta Testamentti jollain hepreaa ymmärrettävämmällä kielellä, kuten islanniksi tai iiriksi. Puolankielistä Raamattua minä jumalaton en tietenkään koskaan ole tullut hankkineeksi.)

Kirja on tietysti ennen muuta suunnattu nuorille ihmisille, jotka haluavat ihanteita ja esikuvia elämäänsä - ja nykysuomalaisen uusisänmaallisuuden vastapainoksi se olisikin aiheellista käännättää meidänkin kielellemme. Tietysti kaikenlaiset Kuopion-takaiset "kris-titityyt", joille juutalaisten suvaitseminen merkitsee ennen kaikkea Israelin kulloisenkin hallituksen lyhytnäköisimpien törttöilyjen kritiikitöntä tukemista, suojaavat itsensä tuumanpaksuisella lyijykerroksella moiselta kirjallisuudelta, varsinkin siltä epämiellyttävältä kysymykseltä, olisiko lukijassa itsessään miestä tai ihmistä nousta vastustamaan lakisääteistä fasistista pahuutta (ja tällä kertaa tarkoitan nimenomaan sitä oikeaa fasismia), varsinkin jos olosuhteet olisivat itäeurooppalaiset, eli miehittäjä ampuu rutiinitoimena kaikki, joiden havaitaan suojelevan juutalaisia. Tai jos tätä sovelletaan hieman ottamalla huomioon Suomen tilanne sodan aikana: olisiko itsestä ollut vastustamaan kommunistista vallansiirtoa ja miehitystä? Kaikenlaiset pikkuoikeistolaiset sun muut kerskurit kyllä mielellään vastaavat kysymykseen myönteisesti; mutta isänmaallisuudellaan leventelevät ja rehentelevät juntit ovat yleisesti ottaen mentaliteetin puolesta isänmaan vastenmielisintä ja opportunistisinta skunkkiainesta, juuri sitä porukkaa, joka miehityksen sattuessa olisi "viisaasti" ja "järkevistä käytännön syistä" heti ängennyt miehittäjän tukijoukkoihin. Joskus tosiaan toivoisi tähän maahan ryssän miehitystä ihan vain siksi, että saisi nähdä, miten nopeasti nämä isänmaallisuuttaan julistavat haisunäädät kääntäisivät takkia.

Gilbertin luettelemat vanhurskaat olivat kuitenkin yleisesti ottaen hyvin tavallisia ihmisiä. Toiset kuuluivat tietysti juutalaismyönteisesti asennoituneisiin protestanttisiin lahkoihin - eräs ukrainalainen baptisti suunnilleen kiitti polvillaan Jumalaa, että oli saanut kunnian majoittaa juutalaisia taloonsa aikana, jolloin näitä vainottiin. Suurin osa näyttää kuitenkin olleen hyvin arkipäiväistä väkeä, jotka sattuivat näkemään, kuinka jotakuta hakattiin avoimesti kadulla poliisin vain virnuillessa vierestä, jolloin asianomaisen takaraivossa naksahti: Ei perkele tollaista tartte katella. Esimerkiksi amerikkalainen Varian Fry, joka käsittääkseni oli jonkinlainen liikemies tai faijan rahoilla Eurooppaan seikkailemaan lähtenyt keikari, näki Berliinissä vähän ennen sotaa jotain tällaista ja päätti tehdä jäynää natseille - eihän tuollaista voinut sietää. Fryn jäynä pelasti hyvinkin parinkymmenen tuhannen ihmisen hengen. Hähä. Siitäs saitte. - Mutta Fry oli sikäli etuoikeutetussa asemassa, että häntä uhkasi vain maastakarkoitus, muttei mikään kuolemantuomio. Jos hänellä vielä oli suhteita kaikenlaisiin valtaapitäviin tahoihin rapakon takana, hän saattoi tuntea olonsa jokseenkin turvalliseksi.

Tuntuu siltä, että monet näistä ihmisistä eivät koskaan olleet erityisemmin joutuneet edes tekemään kovin mutkikkaita eettisiä ratkaisuja elämässään. Kun sitten tuli aika pelastaa jonkun henki, sekään ei ollut mikään vaikea eettinen ongelma. Totta kai herra Goldsztajn piilotetaan meidän ullakolle. Jos saksalaiset tulevat ja ampuvat? - no, sellaista se on, joskus käy niin. Voihan hengenpelastusta yrittäväkin hukkua kauhoessaan ulapalle avuksi hädässään huutavalle, mutta se riski on aina otettava.

Hyvin ikävä ajatus on, että jos jokin natsipuolue tai vastaava porukka kaappaisi vallan nyky-yhteiskunnassa, vainon uhkaamaa väestönosaa olisi paljon vaikeampi piilotella ja suojella. Sodanaikainen vanhurskaus oli pitkälti mahdollista sen takia, että esimerkiksi väärennetyillä henkilöllisyyspapereilla oli mahdollista selviytyä. Nykyisen huipputekniikan olosuhteissa se ei enää onnistuisi.

Ja muuten: en minä usko, että itsekään olisin välttämättä ollut kyllin rohkea tekemään niin kuin miehen kuuluu. Mutta toisaalta: minä olen juuri sellainen ihminen, jonka päässä saattaa naksahtaa, myös juuri tuolla tavalla.

Saatanana maailmassa

Huomasin, että Pinserin luokituksessa sukulaisuussuhteiltaan kauimmaisena blogistani oli senniminen nettipäiväkirja kuin Kristittynä maailmassa. Kävin sitä vilkaisemassa odottaen löytäväni jotain jenkkityylistä lällyuskonnollisuutta. Sen sijaan siellä leimattiin minun nettipäiväkirjani "vainoharhaiseksi uggapuggavihablogiksi", Birdystä taas sanottiin, että hän ei ole kirjoituksissaan koskaan "kohtuuton, kuten miesbloggaajat". Näyttää siltä, että "kristittynä oleminen", silloin kun se ei tarkoita amerikkalaistyylistä pölhöoikeistolaisuutta tai silkkaa provinsialismia, tarkoittaa nykyään keskiluokkaisen "edistyksellisyyden" pinnallisimpien ja typerimpien muotojen tahdotonta myötäilemistä. (Melarannan Jukka, alias Maalainen, on Omenapuukylän asioita sivutessaan viitannut siihen, että nimenomaan kirkollisella taholla on esiintynyt yllättävää naiiviutta, lapsenuskoa ja sinisilmäisyyttä suhteessa näihin maaseutuyhteisöihin sun muihin kibbutzeihin, joilla Jukka on elämänsä varrella ollut touhuamassa. Toivottavasti hän joskus vaivautuu määrittelemään tarkemminkin kirkon suhdetta vaihtoehtoyhteisöihin - olen näet itse elellyt juuri tuontyyppistä yhteisöelämää kokeilleiden kirkollisten piirien vaikutusalueella. En pidä mahdottomana, että Jukka tuntee isosiskoni ja että hän on ehkä jopa nähnyt minutkin omassa persoonassani joskus 15-20 vuotta sitten.) Totuuden etsimisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä kummassakaan muodossaan.

Tämä on tietysti yksi syy siihen, miksi en enää osallistu minkäänlaiseen organisoituun uskonnolliseen toimintaan. Mutta jos vielä vaivautuisin osallistumaan, niin sitten menisin mieluummin vaikka leppymättömimpien uskonnollisten konservatiivien seuroihin, koska heissä sentään on ihailtavaa uhmakkuutta ja kykyä olla maailmaa vastaan (tässä yhteydessä käytän sanaa maailma sen terminologisessa merkityksessä maailmallinen elämä) omien vakaumusten tähden - toinen asia on sitten, että nuo vakaumukset ovat seurausta lapsuuden indoktrinaatiosta ja omaan viiteryhmään samastumisesta, eivät henkilökohtaisesta ratkaisusta. (Ja itse uskonnollisuuden sisältökin on noissa piireissä latistunut pelkäksi nuorten seksuaalisuuden itsetarkoitukselliseksi rajoittamiseksi ilman laajempaa moraalista viitekehystä.) Keskiluokkainen sovinnaisuus - jota Birdy edustaa aivan viimeisen päälle, hänen "feminisminsä" on pelkästään naisten typerän itsekkyyden itsetarkoituksellista edistämistä, juuri sellaisen itsekkyyden, jota naistenlehdet ovat täynnään ja jota ei siksi juurikaan voi pitää kapinallisuutena tai päävirtauksesta poikkeavana arvona - pysyy keskiluokkaisena sovinnaisuutena ja nöyristelevänä konformismina silloinkin, kun sitä markkinoidaan muka modernina kristillisyytenä.

Luulenpa, että "Kristittynä maailmassa" on naisen kirjoittama. Naisille elämää suuremmat aatteet, kuten kristinusko, sosialismi, libertarismi, islam, juutalaisuus, anarkismi jne. (täydennä itse luettelo) ovat liian suuria; feminismi ei ole oma napaa ja banaalia ryhmäitsekkyyttä suurempi aate. Onneksi meillä on tällaisia tasapainoisia kristittyjä Miehiä, jotka eivät pelkää totuutta silloin kun se on epämukava ja ristiriidassa yleisten sovinnaissääntöjen kanssa. Itse asiassa Hyvärisen Juuso edustaa minulle sekä elämää että kristittynä ja miehenä olemista parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvää uutta vuotta sinullekin, Juuso, ja jatkukoon elämäsi nykyiseen malliin. Ainoa, mikä minua hiukkasen kaivelee, on se, että en itse pysty elämään tuollaista elämää, mutta onhan se hyvä, että edes joku.

Kristittynä maailmassa sitä vastoin kiittää Birdyä, tuota Perkeleen lihaksitulemusta tavalla, joka saa minut vakuuttuneeksi siitä, että Saatanana maailmassa olisi moisen otuksen blogille parempi nimi. Totisesti, totisesti on Saatanan valta maailmassa vahva. Voi niitä, joiden kautta eksytys tulee maailmaan.

PS: Mainittu pelle on tarkemman lukemisen perusteella poliittisilta näkemyksiltään Lumi Adela -tyylin naiivi, vainoharhainen ja lattea oikeistolainen. Itse asiassa poikkeaa Lumi Adelasta varsin vähän, huitoo stallu- ja kommarileimakirveellä samaan tapaan kuin Lumi.

Ihan vain varoitukseksi kaikenlaisille teko-"kristityille" ja muille poliittisesti naiiveille leimakirveen huitojille: minä en - isänmaallis-maalaisliittolaisine kotikasvatuksineni - ikinä ole ollut stalinisti, ja jokainen, joka eksplisiittisesti väittää minun olleen, löytää itsensä varsin pian oikeudesta herjaussyytteeseen vastaamasta. Onko asia selvä?

No, Lumi sentään älysi aikanaan poistua Blogistanista huomattuaan, miten vähän hänellä oli sanottavaa. Toivottavasti tämänkertainenkin Lumi-klooni älyää tehdä samoin. Birdyn "kapinallisuudesta" kertoo todella paljon se, että hän saa kiitosta osakseen juuri tämän sortin nilkeiltä. Luulisi Birdynkin hieman miettivän, onko jossain vikaa, kun hänen kirjoittelunsa saa osakseen innokkainta ja kritiikittömintä tukea homoja vihaavilta tekouskovaisilta äärioikeistoaineksilta.

PPS: Kaiken lisäksi tämä nero kertoo tuntevansa keväällä 2002 seuraani tyrkyttäytyneen pikkuhutsun, jonka kuulemma olin pelästyttänyt pahanpäiväisesti, ja minun pitäisi oikein katua aiheuttamiani loukkauksia. Aivan uskomatonta paskaa! Kuten blogini lukijat hyvin tietävät, kyseinen neito kirjoitti minulle kuukausimäärin mielistelypostia (kaikki se on tietenkin tallessa sähköpostilokerossani, koska vahingosta viisastuneena tiedän hyvin nuorten naisten oikeudentunnon olevan niin olematon, että he voivat tehdä poliisille täysin valheellisin perustein ilmiantoja) ja tuppautui suurin piirtein väkisin käymään luokseni. No, voin kyllä pistää kyseisen neidon sähköpostit näytteille blogiini nimineen, osoitteineen, päiväyksineen ja kellonaikoineen, jos kunnianarvoisa nimimerkin takaa mutaa heittelevä torvelo niin haluaa.

Täytyy sanoa, että tuollainen alhainen vihjailu ei anna tästä omanimitteisestä "Kristitystä" kovin mairittelevaa kuvaa. Arvon blogistikollegat ja muutkin ystävät, pienenä vihjeenä: hänet saa kiinni osoitteesta kristityn_maailma@hotmail.com, siltä varalta että teillä on hänelle jotain sanottavaa. Minä tyydyn toteamaan vain, että tuollainen niljake, joka hyvin alkeellisesti vihjailee joihinkin tietoihin, joita hänellä minusta on - ikään kuin en olisi penkonut elämäni pimeää puolta Blogistanin näkyville jo aikapäiviä sitten - loukkaa uskonrauhaani ja pilkkaa Jumalaa kutsumalla itseään "kristityksi". Kerropa, neitiseni, mitä se salainen tietosi on, ne hurjat jutut? Sitäkö, että elelen tuhannen kirjan keskellä opiskelija-asunnossa? Ja mitäs jos kertoisit itse oman nimesi maailman tietoon? Ja mitä se "osuva arvostelu" on, sitäkö, että ystävättäresi jälkeen päin nimitti minua valeakateemiseksi, kun minulla raukalla ei ollut akateemisuudestani laudaturmaisterin paperia kummempaa tositetta?

Kerron sinulle, kultaseni, erään ikävän tosiasian: Meidän normaalien ihmisten keskuudessa yleensä kunnioitetaan sitä, joka kertoo asiat niin kuin ne ovat, ja omalla nimellään. Sitä vastoin tyhjiä vihjailuja esittäviä, nimimerkin taakse piiloutuvia juoruilijoita ei kunnioiteta. Varsinkaan, jos nämä vielä esiintyvät jonkin jalon ja inhimillisen aatteen, kuten kristinuskon, kannattajina. Olet ehkä aika nuori, kun sinulle pitää erikseen selittää nämä asiat. No, hyvä kun tulit oikein Blogistaniin esittelemään omaa typeryyttäsi. Kaikki lukijani varmastikin arvostavat kovasti, että saavat nähdäkseen ihan ilmielävän esimerkin sellaisista tyhmistä, omahyväisistä ja tekopyhistä nuorista naisista, jollaisista olen kirjoitellut jo aikani. Ole kiitollinen! Mainokseni ansiosta kävijätilastosi nousee huimasti, ja pääset Pinserin kilpailulistallakin sadan parhaan joukkoon.

Merkillepantavaa muuten on, että Jumala noin hienovaraisesti kertoo mielipiteensä kyseisen tantaran sopivuudesta äidiksi. Myönnetään: Jumalalla on huomattavasti enemmän tyylitajua kuin minulla. Ikävä kyllä hedelmöityshoidot saattavat muuttaa tilanteen Jumalan tahdon vastaiseksi. Panen kuitenkin toiveeni siihen, että Jumala on kyllin voimakas estääkseen tuota olentoa lisääntymästä. Ja ehkäpä Hänen suunnitelmassaan on jokin paikka myös vanhemmiksi kelpaamattoman väen pilaamille lapsille, vaikka sääliksi käy sekä itse lapsia että heidän sopeutumattomuutensa uhreja.

Tommipiste jaossa?!

Tommi tarjoilee tommipistettä sille, joka tunnistaa Aku-repliikkiin Tarkoitatko sitä aivosairautta, josta menee älli? liittyvän tarinan. En muista ihan joka yksityiskohtaa, mutta se oli kaksoisolentotarina. Toisin kuin kaksoisolentotarinoissa yleensä, tässä kaksoisolento ei ollut alkuperäisen peilikuva, vaan aivan sen kaltainen: yhdessäkin Aku-sedässä oli tarpeeksi, kaksi on katastrofi, sanoi yksi -upuista. (Silloin kun pikkupoikina luimme ääneen Akuja, ainakin minulla oli tapana ilmoittaa veljenpoikien repliikit seuraavasti: Pue päällesi, sanoo yksi -upu. Muuten sinut vie, sanoo toinen -upu. Poliisi, sanoo kolmas -upu.) Oli tarpeen selvittää, kumpi Akuista oli alkuperäinen, ja heille esitettiin kysymyksiä valheenpaljastuskokeissa. Toiselta kysyttiin, oliko hänellä lapsena aivokuume: - Tarkoitatko sitä aivosairautta, josta menee älli? - Vaiti, minä täällä kysyn. No, oliko vai eikö? - EI! Tämä Aku valehteli, koska asia oli hänestä kiusallinen, ja valheenpaljastin rekisteröi tämän; niinpä hänet todettiin oikeaksi Akuksi. Toinen puhui totta kieltäessään aivokuumetta olleen, joten hän oli kopio.

Vihaava rakkaus, rakastava viha

Oltuani nyt pariin otteeseen jonkinlaisissa, toistaiseksi lähinnä harjoituksen luonteisissa sukupuolisuhteissa minua arvostavan ihmisen kanssa - vakavaa suhdetta siitä ei tainnut tosin tulla, vaikka olen alkanut oikeasti pitää kyseisestä henkilöstä - olen huomannut, ettei se mitenkään sanottavasti lievitä naisvihaani. Pikemminkin asia on päin vastoin: huomattuani, että mikään luonnonlaki ei todellakaan kiellä minulta seksuaalielämää, olen alkanut entistä raivoisammin vihata ja halveksia niitä naisia, jotka tekevät pilkkaa minusta seksuaaliolentona. Tuntuu samalta kuin mentyäni Åbo Akademihin opiskelemaan ja saatuani siellä ehkä ensimmäisen kerran elämässäni ihmisarvoista kohtelua. Sen jälkeen minua pelotti kulkea Varkauden kaduilla siitä yksinkertaisesta syystä, että pelkäsin törmääväni johonkin vanhaan koulukiusaajaan ja tappavani hänet siihen paikkaan, koska olin lopultakin saanut varmuuden siitä, että minullakin oli ihmisoikeudet ja että kellään ei ollut minkään valtakunnan oikeutta halveksia minua. Nyt sitten ilmeisesti asia on niin, että jos joku nainen minulle kumppaniksi rupeaa, se vain lisää inhoani ja halveksuntaani kaikkia muita naisia kohtaan. Hyvät puolet: Jos tästä vielä vakisuhteeseen verryn, minusta tulee ilmeisesti melkoisen uskollinen seurustelukumppani. Huonot puolet: Ei se oma kultakaan välttämättä ihan loputtomiin jaksa kuunnella vuodatustani siitä, millaista imelänmöyheää ripulipaskaa ja ihmiskunnan pohjaliejua kaikki muut naiset ovat.

Bígí ag foghlaim Gaeilge!

Viikkokausia laiminlyöty iirin nettikurssini alkaa tällä uudenvuodenlupauksella taas päivittyä. On jo alkanut. Käykääpä tutustumassa possessiivipronomineihin.

Spruitta Ööghin uudet seikkailut

Ihmissusi-Henry virittää keskustelua pornosta. Valitettavasti minä en jaksa enää ottaa asiaan mitään muuta kantaa kuin että kouluihin on saatava paras mahdollinen seksivalistus heti ensimmäiseltä luokalta alkaen, jossa selvästi sanotaan, että mistä tahansa ei ole pakko pitää eikä mihin tahansa suostua - naisen eikä miehen. Myös pornosta olisi kerrottava asiallisesti, sanottava vaikka, että sitä nyt on, jotkut sitä katselevat ja siitä saavat ideoita, mutta että kaikkia pornon juttuja ei pidä ottaa vakavasti. Edelleenkin ohjeeni kaikille nuorille ihmisille on, että naikaa ensin itse ja tiiratkaa vasta sitten sitä pornoa. Mutta ei päin vastoin.

Tätejä

Aino-täti, joka oli, kauheaa anglisismia käyttääkseni, nuoruuteni lapsuusvuosien formatiivisimpia influensseja...uhh!...jaksaa edelleen mietityttää minua. Niinpä päätin omistaa tämän merkinnän erilaisille tädeille ja tätimäisyydelle. Tätimäisin netistä yhyttämäni hahmo muuten on kaksikymppinen pikkulikka, joka on kunnostautunut mm. seksielämänsä yksityiskohtien esittelyssä uutisryhmäpuolella murrosikäisenä tyttönä sekä uhkaillut minua poliisilla yritettyään ensin sotkea minut joihinkin käsittämättömiin vendettoihinsa jonkun ystävättärensä kanssa - tästä hyvästä kyseinen tädinalku on päässytkin ikuiselle paskanheittolistalleni aivan kärkisijoille, sillä - todettakoon se tässä vielä kertaalleen - nuori nainen, joka syystä tai toisesta omatoimisesti ottaa minuun yhteyttä ja sen jälkeen uhkailee minua poliisilla sotkettuaan itse välinsä minuun, pääsee blogiini haukuttavaksi ja hänen nimensä ja sähköpostiosoitteensa asetetaan julkiseen häpeäpaaluun. (Mitään en odota niin kärsimättömänä kuin seuraavaa tilaisuutta tehdä niin. Se tuottaisi minulle itse asiassa suurta iloa ja riemua.) Asianomaisen neidon - jos nyt etovan lihavaa ja mahdollisesti vielä tavalla tai toisella päihdeongelmaista (kaikki nuoret mimmit vetävät nykyään viinaa kuin sienet, tupakasta ja kannabiksesta nyt puhumattakaan) naisenjolperoa voi miksikään neidoksi kutsua - kirjoitustyyli on teennäinen ja harlekiinimainen, se ei kerro suurista tunteista, vaan suurten tunteiden teatraalisesta simuloinnista: niin sanavarasto kuin fraseologiakin on lainattu jostain muualta, eli kuten paremmalla kotimaisella sanotaan, ne ovat olleet säkissä ennen kuin pääsivät pussiin. Jotenkin mielessä ei voi olla käymättä, että kovin tietoisena niin ulkonäkönsä kuin koko poseerauksensa tätimäisyydestä hänellä oli tarve esitellä seksuaalisia hurjasteluitaan ihan vain siksi, että kukaan ei huomaisi, miten tätimäinen hän on. Valitettavasti seksuaalinen vapautuminen ei ole merkinnyt, että tätimäisyys olisi poistunut maailmasta. Entisten aikojen tätiyteen kuului oleellisena osana epäseksuaalisuus. Nykyään tädit ja tätimäiset naiseliöt voivat hankkia seksuaalielämän - tunnetustihan, kuten ystävämme Ihmissuhde-Henry on ansiokkaasti osoittanut, miehet ovat seksuaalisesti nykyään niin ahtaalla, että sairaalloisesti ylipainoiset ja älynsä puolesta lehmämäiset tantatkin voivat vaivatta esiintyä kohtalokkaina naisina - mutta se ei tippaakaan vähennä heidän tätimäisyyttään.

Kielenhuolto muistuttaa, että tarjolla on sellaisia uusia sanoja tädille kuin tätile, jonka etymologian olen joskus selvittänytkin, ja tantara. Tantaran olen oppinut eräästä sarjakuvasta, jonka piirtäjän nimi ei nyt muistu mieleeni, mutta sama kaveri on piirtanyt myös Kramppeja ja nyrjähdyksiä jossain vaiheessa sen historiaa, tai sitten tyyli vain on samanlainen. Sarjakuvan päähenkilö on pikkupoika, joka eräänä päivänä oikaisee päiväkodin kautta ilmeisesti koulumatkallaan - joka tapauksessa hän ei itse ole asianomaisen päiväkodin hoidokki. Päiväkodin määrätietoinen tantara - häntä ei koko aikana kutsuta muulla nimellä kuin tantara - luulee poikaa omaksi hoidokikseen ja kaappaa hänet väkisin mukaan päiväkotileikkeihin, ja kun häntä ei kukaan tule päivän lopussa hakemaan, tantara mitä luonnollisimpana asiana adoptoi hänet omaksi lapsekseen.

Tuo sarjakuva ei häivy mielestäni, sillä se kiteyttää selkeästi erään sellaisen paljon parjatulle 70-luvulle ominaisen piirteen, jota itsekin aika lailla karsastan näin jälkikäteen ja joka varmasti on syynä suureen osaan sitä sinänsä vähämielistä ja tyhjänpäiväistä demarivastaista äärioikeistolaisuutta, jota esimerkiksi nyyssiryhmät ovat tulvillaan: tätien totalitarismi. 70-lukulaisuutta pahimmillaan on nimenomaan hyväätarkoittava tantara, joka täysin itsetarkoituksellisesti, suorastaan refleksinomaisesti sekaantuu ihmisten elämään kun se kynnenmustuaisenkaan verran poikkeaa normista. (Sekaantuu nimenomaan kunnon ihmisten elämään - yhteiskunnan ulkopuolelle jo ajautuneiden spurgujen sosiaalihuollosta huolehtivat huomattavasti karskimmat, parkkiintuneemmat ja vähemmän tantaramaiset sosiaali-ihmiset.) Moneen otteeseen minäkin jouduin Varkaudessa taistelemaan eriasteisten tantaroiden kanssa pikkupoikana, kun en sopinut valmiisiin kaavoihin. Kaikilla kuului olla työssä käyvät vanhemmat ja - miten ällöttävää - mummola maalla. Saan ihottumaa tuosta kaameasta sanasta mummola vielä nytkin. Minä asuin itse omassa mummolassani ja kävin sieltä käsin koulua, enkä kutsunut mummoani mummoksi, vaan Mammuliksi. Tietenkään kukaan koulussa ei saanut tietää, millä tavalla oikeasti kutsuin isovanhempiani, koska minua kiusattiin jo muutenkin kirjakielestäni, joka poikkesi niin paljon paskahoususavolaisesta normista; Pappuli ja Mammuli jäivät intiimeiksi kotisanoiksi, joita minun on vielä nytkin vaikea uskoa maailman tietoon; on suoranainen ponnistus painaa blogikäyttöliittymän tallennusnappia. - No niin, vieläkin minua jossain määrin suututtaa, että 70-luvun tantarat eivät todellakaan missään määrin toimineet tukenani eivätkä turvanani kaiken maailman Karvisen Suittoja ja Koposen Pepejä vastaan, jotka nyrkin ja kasvoihin syljetyn rään voimin koettivat ohjata minut oikealle tielle terveesti tupakoivien ja nyrkkiä heiluttavien poikien seuraan (mitenkäs ystäväni Ivan Hlinka taas runossaan Ukon laki sen sanoikaan: joka ei noudata Ukon sääntöjä, hänet tulee paimensauvoin ohjata oikealle puistokäytävälle), vaan tantarat ja Pepet olivat pohjimmiltaan osa samaa suvaitsematonta ja nöyryyttävää, normittavaa ja alistavaa Systeemiä - kuten punkkarien mielipidelehdissä tavattiin asia ilmaista. Pepet olivat sen armeija, tantarat sen siviilipuolen virkailijoita. Mutta molemmat olivat samalla puolella, kukaan ei ollut minun puolellani. (Jollen minä puolestani, kuka minun puolestani? Jollei näin, niin miten sitten, ja jos ei nyt, niin milloin?)

Jantusen Markku epäili taannoisessa merkinnässään, että vanhat taistolaisradikaalit intoilevat väkivaltarikollisten ja tasapainottomien huligaanien ihmisoikeuksista niin paljon, koska haaveilevat stalinilaistyyppisestä diktatuurista, jossa paatuneet ammattirikolliset ja luonnevikaiset roistot nimitetään poliiseiksi, vanginvartijoiksi ja teloitusryhmiin (Lenin: Palkatkaa häikäilemättömimmät miehet), ja vanhat taistolaiset johtavat koko touhua. Markun merkinnässä oli hieman vainoharhan makua, mutta myönnän auliisti, että juuri sellaisen vainoharhan, jota 1970-luvun jäljiltä on vaikeaa olla ottamatta ainakin jossain mielessä vakavasti. Merkittävä osa 70-lukulaisesta holhouksesta ja interventionismista tuntui tapahtuvan nimenomaan rikollisten, juoppojen ym. epäilyttävien ainesten hyväksi, jolloin esim. meidän perheemme - isänmaan sivistyksen talonpoikaislähtöiset rakentajat - tuli jyrätyksi ja jätetyksi jälkeen. Toisinaan tuntuukin vahvasti siltä, että suomalainen arkikulttuuri myös ns. sivistyneen ns. keskiluokan keskuudessa on varsinkin päihteiden käytön osalta nykyään selvästi lähimpänä juuri sen sosiaalisin insinööritoimin kuralätäköstä nostetun puolirikollisen alaluokan elämäntapaa - tietenkin lähempänä sitä kuin meidän talonpoikaisen sivistyneistön elämäntapaa, mutta myös oleellisesti lähempänä sitä kuin perinteistä työväenkulttuuria. Perinteisessä työväenkulttuurissakin raittiustyöllä - joka varsin usein lähti vasemmistolaisista innoitteista, viina näet nähtiin kansan oopiumina, jolla kauhea kapitalisti myrkyttää rehdin työmiehen - oli oma sijansa; sitä vastoin nykyisen nuoren keskiluokan öykkäriasenne, jossa kaikki "tiukkapipot" leimataan erotuksetta uskonnollisten sirpaleryhmien edustajiksi, on peräisin nimenomaan alaluokalta, puolirikolliselta ryysyköyhälistöltä. Keskiluokkaistumisen sijasta onkin syytä nähdä luokkaerojen katoaminen pikemminkin rääsyproletarisoitumisena - George Orwellia vapaasti lainatakseni: levelling down, not levelling up. Itse asiassa myönteisessä ja rakentavimmassa mielessä keskiluokkaiset tuntemani ihmiset ovat olleet joko suomenruotsalaisia tai sitten opistotasoisen koulutuksen saaneita. Öykkärifasuunat ja rääsyproletarisoituminen leviävät nimenomaan suomenkielisistä yliopistoista. Tässä suhteessa olen itse asiassa jopa valmis allekirjoittamaan suuren osan kaikesta siitä, mitä joku Kokkarisen Ilkka on sanonut humanisteista. Toisaalta en usko, että tekulla tai mat-luonnontieteellisellä asiat ovat oleellisesti paremmin.

Henkkamaukka

Henkkamaukka-kampanjasta en voi enää muuta kuin sanoa, että kun en ole asianomaisten mainosten kohderyhmää, en olisi edes kiinnittänyt niihin huomiota ilman feministien nostamaa haloota. Ehkä sitten olen epätavallisen munaton ja impo runkkari, kun en tutkitusti yhdynnästäkään enää opi nauttimaan - viikonloppuna tarjoutui sattuneesta syystä taas mahdollisuus harjoitella, olkoonkin että lienee toistaiseksi viimeinen kerta kyseisen henkilön kanssa, hän kun taitaa olla panostamassa vakavaan suhteeseen toisen miespuolisen tuttunsa kanssa (kyse ei ole psykonarttuilusta, minut on koko ajan pidetty ajan tasalla siitä, missä mennään) - mutta riippumatta siitä, mitä bloggaajamaailmaan juuri palannut Oksu sanoo tuoreessa puheenvuorossaan, minä en todellakaan huomaa oleellista eroa Henkkamaukan ja muiden alan firmojen mainonnan välillä. Itse asiassa minulle tulee mieleen episodi Donald Rooumin, anarkistisen brittipiirtäjän, sarjakuvasta, jonka nimi oli muistaakseni Pussycat. Siinä Pussycat tapaa anarkofeministin, joka on matkalla turmelemaan seksistisiä mainoksia. Anarkofeministi turmelee banaanimainokset, koska niissä on fallossymboleita, etelänlomamainokset, koska niissä on vähävaatteisia ihmisiä, jne. kirjoittamalla kaikkien mainosten päälle "SEKSISTISTÄ ROSKAA". Hän jättää sottaamatta yhden mainoksen, jossa lukee: Aktiiviselle miehelle... ja hänen väsyneelle vaimolleen.... Buck-U-Uppo bucks up PEOPLE AND THEIR WOMEN. Raivostunut Pussycat ryntää selittämään anarkofeministille: "Näytät jättäneen huomiotta yhden todella seksistisen julisteen." Anarkofeministi toteaa hoitavansa sen seuraavalla kierroksella ja kutsuu samalla Pussycatin mukaansa: tarkoitus olisi naisvoimin tuhota yksi seksikauppa. Pussycat selittää huolestuneena: "Mutta minusta seksikaupat ovat ihan kivoja - miksi ne olisivat sen paheksuttavampia kuin esimerkiksi lelukaupat?" Anarkofeministi tähän: "En ymmärrä. Juurihan sinä sanoit, että olin jättänyt yhden seksikkään julisteen turmelematta." Pussycat: "En sanonut seksikkään, sanoin seksistisen." Anarkofeministi: "Mikä ero siinä muka on?"

Siltä varalta että joku ei oivaltanut homman ideaa: minusta Henkkamaukka-kampanja ei vaikuta kovin oleellisesti mihinkään naista alistaviin rakenteisiin tässä yhteiskunnassa, ja homma haiskahtaa vahvasti siltä, että neuroottiset ämmät, joilla on ongelmia oman seksuaalisuutensa kanssa, siinä vain harrastavat jonkinlaista itsehoitoa koko yhteiskunnan kustannuksella. Pukemalla neuroosit ideologisiin termeihin päästään sitten viemään keskivertofemakkoa oleellisesti fiksumpiakin naisia, kuten juuri Oksua, kuin pässejä liekanarussa. Minusta Oksun tekstissä oli muuten tällä kertaa vahvasti sellainen sävy, että hän yritti hyvää hyvyyttään keksiä selityksiä sille, miksi vikaa on juuri Henkkamaukassa, ja saada samalla itsensä vakuuttuneeksi. Tavallisesti hän ei kyllä kumartele femakkojen dogmeja.

Which OS are You?

Voihan...§#¤@&!!!

Näyttää siltä, että ne Datacentralenin puupäät ovat jonkin päivityksen yhteydessä onnistuneet tuhoamaan sekä iiriä käsittelevän populääritieteellisen kirjani että lisensiaattityöni. Ei muuta kuin ala homma alusta taas. Totta kai minulla on ne kynällä ja paperilla kirjoitetussa muodossa, ja suureksi osaksi myös tulostettuina, mutta puhtaaksikirjoituksen yhteydessä suoritetaan varsin oleellinen osa lopullisesta sanamuodon valinnasta. Vaikka kaikki ei mennytkään hukkaan, varsin oleellinen osa meni.

PS: Onneksi tilanne ei ollut näin huono: suureksi helpotuksekseni tiedostot ovat tänään palanneet takaisin.

Aino-täti ja Akakaani, osa 2

Viikko pari sitten kirjoitin isoäidin vanhapiikasisaresta Aino-tädistä, jonka maailman täyttivät oman elämän sijasta Akakaanin, Kili Hilarion ja Jylprynnerin kaltaisten julkkisten edesottamukset. Nyt muistin pari odottamatonta piirrettä Aino-tädissä: toisin kuin yksikään kansakoulunopettajasisaristaan, hän osasi vieraita kieliä - ruotsia ja saksaa. Isoäidin kielilläpuhumisennätys oli, että hän oli Tanskassa sanonut kahvilassa: One coffee utan bröd. Siis: yksi kuppi kahvia ilman kahvileipää. Tilaus oli muuten otettu vastaan, ymmärretty ja toimitettu. No jaa, kyllähän isoäiti katseli 70-luvulla telkkarista scifihenkistä englannin opetussarjaa Slim John, jossa sankari Slim John koetti pelastaa maailman robottien hyökkäykseltä. Opin siitä sarjasta itse ilmaukset Stop!, Come here, Sit down ja Look!. Ensimmäisessä kuvassa mies heristää toiselle sormea: seis! Toisessa kuvassa mies pyytää elein toista luokseen: tulkaa tänne! Kolmannessa kuvassa mies pyytää toista istumaan, neljännessä kuvassa istuvia miehiä lähestyy uhkaavan näköinen robotti, ja toinen sanoo toiselle: Look! Kuten fraaseista käy ilmi, Slim John ei tosiaankaan tainnut opettaa kovin mutkikasta englantia. Muistan, että kyseisiä neljää fraasia havainnollistaneissa kuvissa robotti oli selvästi robotin näköinen, mutta sarjan näytellyissä osissa "robotteja" esittivät ihmiset, ne olivat siis ihmiskunnan sekaan salaa soluttautuneita body snatchereita, tai sen kaikkein vanhimman Trek-sarjan klingoneita, tai Tohtori Kukan autoneja. (70-80-lukujen vaihteessa ilmestyi suomeksi pari brittiläisen Doctor Who-sarjan tarinoihin perustuvaa Tohtori Kuka-scifikirjaa, jotka olivat televisiosarjan tie in -materiaaliksi kohtuullisen laadukasta tavaraa; itse sarjaa emme tainneet saada koskaan nähdäksemme. Toisessa kyseisistä kirjoista esiintyivät autonit, eloon heräävät ja kuolemansäteellä aseistautuneet mallinuket, joiden lankoja tietysti vetelivät ulkoavaruuden hirviöt - nyt kun tunnen brittiscifin historiaa tarkemmin, tunnistan heti Quatermass-vaikutteet.) Siitä asti olen kokenut tämän vaihdokasidean kovin pelottavana, tai ainakin vaikuttavana. Eräs muunnelma samasta teemasta oli toki Paul Newmanin muuttuminen Exodus-filmissä brittiupseerista sabraksi ja Israelin itsenäistymistä ajavaksi sissiksi: kirjassa sitä muistaakseni pohjustettiin paljon enemmän, mutta elokuvassa Newmanin muodonmuutos on paljon yllättävämpi ja siinä on vahvaa symboliikkaa, kun toinen, näkymätön todellisuus murtautuu esiin: brittiupseerista kuoriutuu juutalainen partisaani, kuten Palestiinan mandaattialueesta kuoriutuu esiin Israel. (Sattuipa muuten näyttelijällekin kaksin verroin symbolinen nimi: Paavali Uusimies. Paavali, kuten tiedämme, oli alkujaan Saulus ja sillä nimellä kristittyjen pahin vainooja ja teloittaja, kunnes kääntyi kristityksi Paavaliksi.)

Mutta palataan Aino-tätiin. Vaikka hän siis osasi enemmän vieraita kieliä kuin kukaan muu perheestä, hän puhui suomea miltei mielenosoituksellisen kansanomaisesti, kaikki vierasperäiset nimet suomen fonotaksiin sovittaen ("Jylprynneri", "Kili", "Akakaani"), ja kuulosti siltä kuin hänen vuosisadanvaihteen jaalalaismurteensa ei olisi koskaan joutunut tekemisiin minkäänlaisen kirjakielisen normituksen kanssa.