Ex cathedra

Oksana valittaa, että esiinnyn kuin haluaisin olla jokin erehtymätön paavi ja auktoriteetti. Vaikka Oksana ei edustakaan nuorten naisten fasistisen ripulipaskan kaikkein alimmaista saastaa (huomatkaa, miten hienostuneen kohtelias pystyn halutessani olemaan naisille), hän paljastaa taas kerran naisille tyypillisen kykenemättömyyden irrottautua omasta nuorten naisten fasistisesta mustavalkoisuudestaan ja nähdä maailmassa muitakin värejä. En ole koskaan vaatinut itselleni erehtymättömän auktoriteetin asemaa. Naiset yleensä itse vaativat, sen takia he eivät osaa suhtautua esimerkiksi minun elämänkokemukseeni niin, että se tulee ottaa huomioon ja sitä tulee kunnioittaa ja yrittää ymmärtää, vaikka ei haluttaisikaan yhtyä niihin johtopäätöksiin, joita itse teen kokemuksistani. Oksana osaa nähdä asian ainoastaan siten, että minä vaadin itselleni jonkinlaista auktoriteettia. Hänen maailmassaan mies saa ilmeisesti olla vain joko diktatorinen auktoriteetti tai munaton lattiarätti, tertium non datur. Tällainen dikotominen maailmankuva eli split on luonnehäiriön perusoire, jonka olen useaan otteeseen havainnut psykonartuissa; sen yleisyys - psykonarttujen yleisyys - on saanut minut ihmettelemään, onko todellakin niin, että älykkäät nuoret naiset ovat kaikki luonnevikaisia. Se, että Oksanakaan ei kykene näkemään muita värejä kuin mustan ja valkoisen, viittaa vahvasti tähän suuntaan: split onkin se Saatanan hiilihangollaan viiltämä märkähaava jokaisen naisen haarojen välissä.

Muuten minua edelleenkin ärsyttää se, että Oksana samastaa ammatinvalinnanohjaajien ym. virallisten tahojen jakaman propagandan naisten asemasta työmarkkinoilla elämänkokemukseen. Ei se ole elämänkokemusta, Oksana. Se on oppikirjatotuus.