Alussa Jumaltaja jumalsi taivaan ja maan

Palavaan pensaaseen viitatakseni: olen jo kauan halunnut keksiä keinotekoisen kielen (ja kirjoittaa sitä puhuvasta kansasta fantasiaromaanin), jossa ei ole sanaa Jumala, vaan ainoastaan verbi jumaltaa. (Uskonnollinen kokemus on kokemus Jumalan läsnäolosta, eli jumaltamisesta. Hurskaan kristityn - siis oikean kristityn, eikä minkään joutotitityyn - mielestä siis esimerkiksi kirkossa jumaltaa.) Sen jälkeen voisi kokeeksi yrittää kääntää Vanhaa testamenttia tälle kielelle: Alussa jumallettiin taivas ja maa. Ja maa oli autio ja tyhjä, pimeys oli syvyyden päällä, ja henki jumalsi vetten päällä liikkuen. Ja jumallettiin sanat: Tulkoon valkeus! Ja valkeus tuli. Ja jumaltui ymmärrys, että se oli hyvä, ja valkeus jumallettiin erilleen pimeydestä, ja valkeudelle jumallettiin nimeksi päivä, ja pimeydelle jumallettiin nimeksi yö.

Sitten joskus kun saan Berdjajevin luettua loppuun ja perehdyn kunnolla tanakhiini (jollette tiedä, mikä se jälkimmäinen on, lukekaa Oksanan blogista), Mestari Eckartiin ja pariin muuhun alan klassikkoon, alan kirjoittaa silkkaa ilkeyttäni pelkästään mystiikkaa. Herran rauhaa vaan siihen asti. Tai siis, rauha teille jumaltukoon.

Nuoria suomalaisia naisia halventavaa aineistoa netissä?

Tuohon linkkilistaan pitäisi saada Marie von Rosen ja Sebastynen jälkeen vielä lisää nuorten suomalaisten naisten omia verkkosivustoja, joissa asianomainen esittää itsensä kyseenalaisessa valossa ja tulee toivon mukaan hankkineeksi huonoa mainetta nuorille suomalaisille naisille ylipäätään. Lähettäkää mielellään linkkivinkkejä. Tunnettujen pornotähtien sivuja en kelpuuta.

Antikommunisteja vai antidemokraatteja?

Muuten olen sitä mieltä, että 70-luvulle tai vielä vanhempiin asetelmiin jämähtäneet antikommunistit, jollaisena Titityytäkin on pidettävä, saisivat lopultakin tiedostaa, mitä ovat: ei heidän vihollisensa ole mikään kommunismi, vaan keskiluokkainen liberalismi ja viime kädessä länsimainen demokratia. Titityyllä on kummallinen tarve leimata toista mieltä olevat kommareiksi silloinkin, kun se ei edes leikin päiten ole perusteltua. Kun minä lisäsin tekstiini pienen viittauksen tuohon loistavaan Ilman naista -sarjakuvaan, joka on lähtökohdiltaan lähinnä teekkaristinen - ja sikäli kuin tiedän, teekkarit eivät suorastaan ole kuuluisia vasemmistolaisuudestaan eivätkä aseistakieltäytymisestään (takavuosina Otaniemeen yritettiin perustaa teekkarisivarien yhdistystä, mutta teekkarireserviläiset miehittivät perustavan kokouksen omilla miehillään, kaappasivat yhdistyksen johdon itselleen ja muuttivat sen nimenkin) - Titityy intoutui heti esittämään itsensä mukaironisesti "seksin kapitalistina" ja meidät alempitasoiset miehet "proletariaattina", vaikka se ei ollut minun kielikuvani, eikä se liioin ollut sarjakuvan piirtäjien kielikuva.

Mutta Titityy onkin loppujen lopuksi poliittisesta elämästä vieraantunut, mikä onkin yksi tärkeä syy hänen psyykkisiin vaikeuksiinsa. Hän on niin täynnä sekä rasistisia (hurriviha) että äärioikeistolaisia ennakkoluuloja, että hänestä ei ole pärjäämään nykysuomalaisessa urbaanissa elämässä. Hän itse asiassa näyttää viihtyvän surkeassa savolaisessa peräkylässään, eikä ihme: vain elinkelvottomissa ja taantuvissa savolaispikkukaupungeissa (jollaisessa olen itse epäonnekseni viettänyt eräänlaisena zekinä tai ssyl'no-katorzhnyinä ensimmäiset 19 elinvuottani) hänenlaisensa voivat saavuttaa minkäänlaisen sosiaalisen aseman, täällä ihmisten ilmoilla myös oikeistolaisuus on sivistyneempää, paitsi tietenkin aivan rikollisen pohjaliejun keskuudessa. Käytännöllisesti katsoen jokainen nuorehko keskiluokkainen ihminen etelän kaupungeissa, myös itseään oikeistolaisena pitävät, ja myös kirkon valtavirran kristityt, ovat Titityyn näkökulmasta "kommunisteja", koska kaikki ne arvot ja asiat, joita 60-luvun "vasemmisto" ajoi, ovat yhteiskunnan muuttuessa valtavirtaistuneet. Tämän maailman Titityyt (jos he nyt ylipäätään tässä maailmassa elävät) eivät osaa selittää tätä itselleen mitenkään muuten kuin niin, että "kommunismi" hallitsee yhteiskuntaa; niinpä he hakeutuvat lahkohenkisiin kristillisiin yhteisöihin, joiden kulttuuri, teologia ja asenteet ovat pitkälti amerikanenglantilaista lainatavaraa Suomen kaltaisiin maihin suurella rahalla soluttautuvilta jenkkifundamentalistikirkoilta. Itse asiassa voi sanoa, että Suomessa jo nykyisellään vaikuttaa epäisänmaallisesti amerikkalaistunut viides kolonna, jota Titityykin edustaa. Hän katsoo mielellään vastustavansa "kommunismia", mutta itse asiassa hän vastustaa suomalaisuutta ja länsimaista sekulaaria demokratiaa sellaisena kuin se Suomessa ilmenee.

Olisikin itse asiassa jo aika meidän urbaaniliberaalien ryhdistäytyä ja omaksua hieman tervettä isänmaallisuutta Titityyn ja muiden pettureiden vastustamiseksi. Ikävä kyllä liian monet meistä menevät siihen halpaan, että he uskovat kaikenlaisten titityiden retoriikkaan, jossa meidät esitetään epäisänmaallisina, kommareina ja hedonisteina ja jossa titityyt itse kuvittelevat olevansa isänmaallisia, koska ihailevat äänekkäästi sotaveteraaneja ja julistavat mahtavasti, että olisivat menneet sotaan jos olisivat eläneet 40-luvulla. (Hah: jos minä olisin elänyt 40-luvulla, on selvää että olisin mennyt itsekin sotaan. Tosin minut olisi luultavasti potkittu pois armeijasta, kun olisin sadistisesti rääkäten murhannut venäläisen sotavangin tai seitsemän.) Todellisuudessa titityyt ovat nimenomaan epäsuomalaisia ja epäisänmaallisia, ja me etelän kaupunkien akateemisesti koulutetun keskiluokan edustajat, jotka tuemme Amnesty Internationalia ja äänestämme vihreitä tai demareita - me olemme paljon lähempänä yhteiskunnan valtavirtaa kuin titityyt, me täällä määräämme ja me luomme ja ylläpidämme tämän maan kulttuuria, eikä meidän tarvitse kuunnella epäisänmaallisia, maanpetoksellisia titityitä.

Ja sen kunniaksi Porilaisten marssia. Mehän tälle maalle presidentinkin valitsimme.

Aldrig skall vår fosterjord

Av våldets makt ur oförblödda bataljoners armar ryckas;

Aldrig ljuda skall det ord,

Att Finlands folk förrått sin fria bygd i nord.

Falla kan den tappre blott,

Ej rygga för en faras hot, ej svika, böjas och förtryckas.

Falla, sköna krigarlott,

Bliv vår, sen för en seger än vi kämpa fått!

Vapen i hand

Och käckt vår ovän nära!

Dö för vårt land

Är leva för vår ära.

Rastlöst fram från strid till strid,

Ty nu är stunden vår och nu är skördens tid!

Glesnare leder vittne bära

Härligt om mod och bragder, om vårt lands försvar.

Fram, fram, vårt ädla, trotsiga standar!

Omkring dig än din trogna finska vakt du har.

Birdy - sairas valehtelija

Birdy: Qwertyuiop, qwertyuiop, qwertyuiop! Qwertyuiop vaan itsellesi ja koyanisqatsi, Birdyseni.

Siinä kaikki informaatio, jota Birdyn jutuista saa, ja kaikki dialogi, jota hänen kanssaan voi harjoittaa. Inuinuinuiiiiiiii, inuinuinuiiiiiiiii, se on niin kuin korvissa pyörivä hyttynen, niin älynsä kuin muidenkin ominaisuuksiensa puolesta aivan samalla tasolla.

Minä en todellakaan alennu kommentoimaan sen olion (voisikohan tuo Kokkarisen Ilkka olio-ohjelmoinnin asiantuntijana ohjelmoida Birdyn uudelleen?) sepustuksia. Jotta toista voisi kohdella ihmisenä, sen kanssa tulee voida kommunikoida. Käytännössä Birdy kommunikoi ainoastaan päänsä sisällä mellastavan lämmityskattilan henkilökunnan kanssa, milloin ei pieksä olkinukkeja. Useimpien näihin ihmissuhdeasioihin kantaa ottavien naiseläjien tapaan Birdy pyrkii ihmissuhdeongelmien ilmaantuessa vierittämään syyn miehen niskaan hiuksianostattavan valheellisin argumentein ja siteeraa muiden kirjoituksia juuri niin väärin kuin haluaa saadakseen pönkitystä örseltävän ja kuolaavan mielipuolen pakkomielteilleen. Tiettyyn rajaan asti minä jaksan vastata kirjoittamalla yhtä epäreiluja vittumaisuuksia takaisin. Mutta toisin kuin Birdy, minä en ole sairas valehtelija luonnoltani enkä viitsi haaskata vuosikausia elämästäni netin täyttämiseen sairailla valheilla. Joskus pitää lopettaa, jottei valuisi lopullisesti siihen mätään liejuun, johon Birdy on jämähtänyt.

On varsin mahdollista, että Birdyllä on sairaalle valehtelemiselleen inhimillisesti ymmärrettäviä syitä. On jopa mahdollista, että hän on oikeasti kokenut ihmissuhteissaan yhtä suurta ja suurempaakin epäoikeudenmukaisuutta kuin minä. On täysin kuviteltavissa, että hänellä henkilökohtaisesti on pätevämmät perusteet omalle alhaisuudelleen kuin minulla keuhkoamiselleni nuorten naisten eläimellisestä saastasta. Mutta suurimman osan aikaa minulla on muuta ajateltavaa ja muuta elämää kuin netissä raivoaminen. Birdy sitä vastoin on elämää hankkimaton sairas valehtelija, jonka mielessä ei ilmeisestikään oikeasti ole muuta kuin todellisten tai luuloteltujen epäoikeudenmukaisuuksien kostaminen ja joka ei jälkeen päin edes ymmärrä hävetä, saati miettiä, tuliko oikeasti ajettua joku herkkä nuori jätkä itsemurhaan. (Siltä varalta että joku ihmettelee: kyllä minulle tulee varsin usein hetkiä, jolloin oikeasti pelkään innostaneeni vaikutuksille alttiita nuorukaisia raiskauksiin, ja kyllä minä silloin häpeän.) Birdyn paheksunnan aiheet vain tuntuvat sopivan liian helposti valmiisiin femakkomalleihin, mikä saa ajattelemaan, ettei niissä niin paljon aitoa elämystä ja kokemusta ole, vaan ainoastaan itse ihmissuhdekyvyttömän luonnevikaisen epätoivoinen yritys panna omat mokansa muiden syyksi.

Sen takia en edelleenkään kommentoi Birdyn kirjoituksia muuten kuin toteamalla, että olen ne lukenut ja pannut merkille, mutta etten alennu niihin vastaamaan enkä yrittämään mitään keskustelua, koska kaiken kommunikaation tuolle puolen asettuneiden sairaiden valehtelijoiden kanssa ei voi keskustella. Minulla on psykopaattisista ja sosiopaattisista, mutta omaan ihmissuhdenerouteensa liikuttavasti uskovista naisista enemmän kokemusta kuin kellään kuuluisi ollakaan, enkä suurin surminkaan aio enää sotkeutua sellaisiin.

Ei meillä sinun tapojasi ole

Titityy kirjoittaa tunnustuksia nuoruuden seksisikailuistaan. Niinhän se yleensä on, että köyhää ja valjua elämää elävät moralistiset kris-titityyt, jotka pitävät oikeutenaan saarnata moraalia kaikille muille, yleensä aloittavat sellaisina köyhää ja valjua elämää viettävinä seksi-, huume- ja viinasekoilijoina, jotka pitävät oikeutenaan käskeä meitä kilttejä nörttejä hankkimaan elämän, vaikka meillä - juuri meillä - sellainen nimenomaan on. He itse eivät elämää ole hankkineet, eivätkä hanki. Ainoastaan ihmettelevät, kummastelevat ja kadehtivat niitä, joilla se on - ja leimaavat heidät milloin tylsiksi nörteiksi, milloin syntisäkeiksi. Tyypillinen tapaus on Anne Pohtamo, jolla ei ole ollut mitään muuta elämää kuin junttielämä Suomessa ja seksisikailubileet mannekiinina Yhdysvalloissa - ja sieltä rypemästä hän sitten sopivalla hetkellä palasi, Suomessa uskollisena odottaneen poikaystävänsä luokse; ja niin törkeää sikailua kuin hän jenkeissä olikin harrastanut, Jeesuksen nimessä ja veressä nämä synnit kas kummaa pyyhkiytyivät juuri sopivalla hetkellä pois. (No, Herra on kaikkivoipa, ja vaikka Hän olosuhteiden pakosta joutuukin ampumaan hehtaaripyssyllä, julkkisten kohdalla hauli tuntuukin sattuvan taulun keskelle.) Ei hän tiedä, että muunlaista elämää voi olla, vaan lähtee siitä, että kaikki, jotka eivät ole provinsiaalisia, ennakkoluuloisia uskonkiihkoilijoita, varmasti huoraavat ja sikailevat aivan kuin hän itse nuorena mannekiinipsykonarttuna. Eivät titityyt, pohtamot ja muut (moraali-)pohmeloiset tajua, että heidän amerikkalaisella lainasanastolla kammoksumansa "liberaalit" - siis tavalliset vapaamieliset keskiluokkaiset kaupunkilaiset - voivat elää nuoruutensa siveellisesti ja hiljakseen, vaikkeivät pidäkään muiden ihmisten makuukamarielämän paheksumista ylimpänä velvollisuutenaan.

Titityy tietäköön, että meillä ei todellakaan hänen tapojaan ole. Jos hän sitten onkin häpeäkseen rypenyt liejussa ja saastassa ja rappiossa ja haureellisen huoruuden möyheässä, imelänkuvottavassa ripulipaskassa vanhan miehen kanssa, se ei suinkaan tarkoita, että me, hänen moraalisen ylemmyyden norsunluutornista arvostelemansa uskottomat ja vääräuskoiset, olisimme tehneet mitään siihen verrattavaakaan. Minä olin ja olen kiltti poika, koska haluan olla sellainen - tiedän liiankin hyvin, että näljäiset fantasiat eivät toteudu eikä niiden kuulukaan. Käytännössä lähes kaikissa parisuhdetappioissani on ollut kyse siitä, että olen mennyt uskomaan jotakuta huijaria ja petkuttajaa ja uskonut vakavan, avioliittohakuisen suhteen mahdollisuuteen hänen kanssaan - ja aina on tullut turpaan, sillä, kuten veli Impo on väkevästi todistanut, rakkaus on pelkkä peitenimi seksille ja pinnalliselle viehätykselle, ja vain me kiltit nörttipojat olemme kyllin tyhmiä uskoaksemme moiseen.

PS. Titityy kirjoitti kommentiksi ylläolevalle, ettei hänellä niin monta seksipartneria ole ollut - vain kymmenkunta! Vai että oikein vain kymmenkunta! Me kehitysmaiden nälkää näkevät lapset koetamme kovasti ymmärtää, kun joku valittaa joutuneensa tyytymään Porscheen Lamborghinin sijasta!

Vain kymmenkunta! Heh heh heh heh heh heh heh eheh eh heh heh eheh! No, "vain" kymmenkunnan jälkeen onkin sitten varaa vaikka vetäytyä luostariin, mistä käsin voi syyllistää miehiä siitä, että nämä penteleet haluavat edes yhden, sivettömyyksissään ja kyltymättömyyksissään, ja kehtaavatkin vielä huoramadonnadikotomioissaan ja muissa kaksinaismoraalisuuksissaan vaatia, että se yksi ei sitten olisi sellainen, johon kolmen koripallojoukkueen verran miehiä burkinafasolaisvahvistukset mukaan lukien on jo käynyt ruilimassa smäidänsä ilman kordaria.

Naisvartio

neito tuli miehen luo
sanoi ihailevansa
mies ei luottanut
neito tuli uudelleen
toisti ihailunsa
päivä päivän jälkeen
mies alkoi luottaa
kiintyi ja rakastui
tunnusti rakkauden
neito raivostui ja löi
"kuinka uskallat!"
riensi pois uhaten poliisilla

mes katseli ihmeissään perään
ymmärtämättä
kohautti hartioitansa
kotiin kulki

koti oli poltettu kivijalkaan
vanhemmat itkivät
nokisissa rääsyissään
"voi poika minkä teit!
nyt tuli elämän loppu!"
puissa ja seinissä
pylväissä ja aidoissa
mies näki kasvonsa
etsintäkuulutuksessa
"naisvartio etsii
paatunutta seksuaalirikollista
raakamaista rakastujaa"

Éire vihreä

Hah. Nyt osoittautuikin, että se niiden konferenssi siellä Derryssä onkin jo helmikuun alussa, eli väliin täytyy jättää. Se artikkeli Ulsterin iiristä toki täytyy kirjoittaa ja lähettää niille, kun tuli luvattua. Kirjoitin sitä jo eilen suuren inspiraation vallassa, joten eiköhän se nyt ainakin onnistu, lähdeviitteiden penkomisesta tosin tulee samanlaista ähräämistä kuin aina ennenkin. Piti kaivaa Cora Cainte as Tír Chonaill esille.

Miltä osin olisi perusteltua kehittää Ulsterin iirille oma standardi? No mietitään. Ja miksi? Ainakin siksi, että pohjoisirlantilaisten lähin elävä iiri on Donegalissa, ja että heidän tulisi voida kommunikoida iirillään sikäläisten kanssa. Ja vaikka standardikielen kuuluukin jossain määrin olla eräänlainen teoreettinen ideaali, jota kukaan ei oikeasti puhu, sen ideaalin nimissä lienee kohtuutonta vaatia ulsterilaisia äidinkielenpuhujia luopumaan iirinsä erikoispiirteistä silloin kun kyse on eri sanoista, ei saman sanan hieman normista poikkeavista merkityksistä. Sanotaan vaikka näin: Sen ideaali-iirin, johon ei-syntyperäiset pyrkivät, tulee olla myös äidinkielisten tavoiteltavaksi ideaaliksi hyväksyttävissä.

Verbioppi.

Beir/breith on siitä ongelmallinen, että toisin kuin kirjakielessä, useissa murteissa sillä on kaksi persoonatonta muotoa preteritissä - kai past tense on suomeksi lähinnä preteriti, kun iirissä on imperfekti erikseen, enkä minä sitä nyt aoristiksikaan (huh!) kehtaa nimittää - joista toinen tarkoittaa "otettiin kiinni" ja toinen "synnytettiin, syntyi". Ulsterissa ne ovat tässä järjestyksessä beireadh ja rugadh, mutta myös Connemarassa tehdään ero - siellä ne ovat rugús - jonka kai oikeastaan pitäisi olla rugthas, veikkaanpa, että etymologisesti siinä on ollut jotain sellaista kuin *rugadhas - ja rugadh. Standardin mielestä "otettiin kiinni" on myös rugadh, mutta jotenkin syntyperäisten kirjoittamia tai heidän puheestaan muistiin otettuja kirjoja lukeneelle siinä on epämääräisen virheellisyyden tai pikemminkin paperisen epäluontevuuden maku. - Veikkaanpa, että tässäkin standardi seurailee Munsterin mallia, siellä kuin "syntyi, synnytettiin" on tavallisesti saolaíodh eikä rugadh, joten siellä rugadh voi kaikella muotoa ihan luontevassa kielenkäytössä olla "otettiin kiinni".

Mutaatiot prepositioiden jäljessä.

Termistö - parissa kohtaa. Liikenneympyrälle käytetään Irlannin tasavallan virallisessa liikennesääntövihkossa Rialacha an Bhóthair termiä compal tráchta. Compal tarkoittaa kyllä kaiken muun ohessa ympyrää, mutta Ulsterissa - ainakin Lár Thír Chonaillin murteessa, jos Fiach Fánachin ja Seán Bán Mac Meanmanin kirjoituksia voi pitää minään auktoriteettina - compal tarkoittaa seutukuntaa: ins an chompal seo tarkoittaa samaa kuin eteläisemmissä murteissa käytetty ilmaus sna bólaí seo - "täällä päin, näillä kulmilla". Luultavasti siksi se iirin taskusanakirja, jonka tekemiseen ankaran ulsterilaishenkinen ystäväni Ciarán Ó Duibhin osallistui, käyttää mieluummin termiä timpeallán tráchta, joka on paljon yksiselitteisemmin "liikenneympyrä", hyvä jos ei "liikennekiekura". Timpeall tai mórthimpeall tarkoittaa "ympärillä".

Toinen tärkeä terminologiakysymys on ulsterilainen tapa ilmaista sukulaisuussuhteet käyttäen mittayksikköä ó tai ua, lapsenlapsi (tämä sama Ó esiintyy sukunimissä: Ó hUiginn, Ó hEadhra, Ó Mórdha, Ó Cinnéide). Kun joistakin sanotaan tá siad an dá ó, he ovat sukua kahden lapsenlapsen verran, se tarkoittaa, että he ovat samojen isovanhempien lapsenlapsia, siis serkkuja. Standardikielessä sanotaan - ja se lienee ainakin Connemarassa tapana ihan murteessakin - että he ovat col ceathracha eli neljän hengen avioesteitä (col tarkoittaa oikeastaan "insestiä", mistä syystä sillä on myös sivumerkitykset "suuri synti, rikos, viha" - col a ghlacadh le duine tarkoittaa "vihastua johonkuhun") - serkusten välillä ajatellaan sukupuussa olevan neljän ihmisen mittainen ketju. Vastaavasti pikkuserkukset ovat kuuden hengen avioesteitä (col seisir), ja iirissä on myös tämän mukainen tapa sanoa, että joku on serkkuni lapsi tai vanhempani serkku - tietenkin col cúigir eli viiden hengen avioeste. Luullakseni tämä on se sukulaisuussuhde, josta englanniksi käytetään sanontaa first cousin once removed. - Islantilaiset ovat suuria sukututkimuksen harrastajia - suosittu kysymys on Hverra manna ertu?, joka pitäisi kai kääntää suomeksi Keikäläisiä olet? (mitä te irvistelette? - jos on meikäläisiä, teikäläisiä ja heikäläisiä, niin kyllä sitten täytyy olla mahdollista muodostaa kysymyssana keikäläinen?) - mutta kumma kyllä serkuista, sedistä ja tädeistä käytetään kaikista samaa sanaa: jos kyseessä on mieshenkilö, hän on frændi ja jos nainen, hän on frænka.

Yhdistelmäprepositiot - onko niissä tosiaan jotain standardoimista? On kai niissä sen verran, että englannin for kääntyy iiriksi aika monella tapaa, ja parissa kohtaa on selviä eroja Ulsterin ja etel?isempien murteiden välillä: kun for tarkoittaa vastikkeeksi, maksuksi, se on Ulsterissa ar son, mutta muualla as tai as ucht: "minä maksoin siitä kymmenen euroa" on standardikielellä d'íoc mé deich n-euro as, mutta Ulsterissa pikemminkin dhíol mé deich n-euro ar a shon. (Maksaa on "normaali-iirillä" íoc, mutta Ulsterissa mieluummin díol, joka verbi standardissa tarkoittaa myymistä, tosin "maksaa"-merkitys tunnetaan ilmeisesti muissakin murteissa, samoin maksua tarkoittava sana díolaíocht (myös íocaíocht on käypää iiriä, sanoisin). Ainakin nyttemmin sukupuuttoon kuolleissa Itä-Ulsterin murteissa myymistä tarkoittava verbi on mieluummin ollut reic, joka standardikielessä viittaa pikemminkin runojen lausumiseen tai resitointiin. Merkitys on kehittynyt seuraavasti: lausua runoja -> puhua kaunopuheisesti -> pitää myyntipuheita, mainostaa, helppoheikitellä -> myydä. Reacaire voi olla sekä runonlausuja että helppoheikki.)

Mikä siinä on, että skandit tippuilevat tällä lailla?

Hulluuteni aste

Personality Disorder Test Results Paranoid |||||||||||||| 58% Schizoid |||||||||||||| 58% Schizotypal |||||||||||||| 58% Antisocial |||||||||||||| 54% Borderline |||||||||||| 42% Histrionic |||||||||| 38% Narcissistic |||||||||||||||| 62% Avoidant |||||||||||||| 58% Dependent |||||||||| 38% Obsessive-Compulsive |||||||||||| 50%

Take Free Personality Disorder Test

Qwertyuiop

Birdy kirjoittaa taas Qwertyuiop. Asdfghjklöä, Birdyseni, asdfghjklöä.

Siinä oli taas sen verran kommunikaatiota kuin Birdyn kanssa on mahdollista harjoittaa.

Rytikkä tulee

Tommipommi kyselee, onkohan kellään valmiiksi pakattua laukkua siltä varalta, että kotoa on yhtäkkiä lähdettävä yön selkään pakolaiseksi. En tiedä, mutta 70-lukulaisesta lapsuudestani muistan, että monilla ihmisillä oli silloin ennen vanhaan bensiinireservi, jonka piti riittää Haaparantaan asti. Monet harrastivat myös numerologisia laskelmia: Unkari 1956, Tsekkoslovakia 1968, Afganistan 1980, Suomi 1992. (Tarkemman version mukaan Afganistan 1979, eli numerot tippuivat ykkösen verran joka välillä. Siinä versiossa siis Suomi 1989.) Ylipäätään puhetapa ei ollut "jos ryssä tulee", vaan "kun ryssä tulee". Isoäidin pikkusisko Aino-täti jauhoi kuin rikkinäinen äänilevy siitä, kun Rytikkä tulee. Hän ei puhunut ryssästä, vaan Rytikästä, joka oli selvästi erisnimi, ja hän yleisesti ottaen piti meidän, sisartensa tyttären- ja pojanpoikien, elämän päätehtävänä Rytikän torjumista sitten kun tämä tulisi Suomea valloittamaan. Ylipäätään Rytikällä ei voinut olla mitään muuta mielessä kuin Suomen valloittaminen. Jokainen Rytikän ruumiillistuma kadun valuuttatrokarista politbyroon korkeimpaan kihoon kävi joka ilta opintopiirissä, jossa ainoana aiheena oli Suomen valloitus. Itse asiassa Aino-tädin puheista päätellen olisi luullut, ettei maailmassa muita maita olekaan - hän uskoi Suomen olevan venäläisille yhtä suuri neuroosin ja pakkomielteen aihe kuin Venäjä on suomalaisille, varsinkin hänelle itselleen. Hänen kanssaan ei ollut mahdollista argumentoida, ei sanoa esimerkiksi, että elämässä tulee olla jotain muutakin kuin jatkuva, yötäpäiväinen valmistautuminen Rytikän hyökkäyksiin. Koulunkäynti oli turhuutta, kirjojen lukeminen oli turhuutta, matematiikan, kemian ja tähtitieteen kirjojen lukeminen oli turhuutta, koska niistä ei ollut mitään apua eikä hyötyä Rytikän hyökkäyksen ennemmin tai myöhemmin putoavan giljotiininterän pysäyttämiseksi. Salskeat urheilijanuorukaiset olivat isänmaalle arvokkaampia kuin kirjatoukat. Ruotsia ei tietenkään sopinut osata, koska suomalaisten velvollisuus oli pysytellä mahdollisimman suomalaisina, jotta Rytikällä sitten olisi mitä sortaa ja juuria pois. Suomalainen kirjallisuus oli kommunistien viina- ja pornokirjallisuutta Tuntemattomasta sotilaasta alkaen, Runebergiä ja Topeliuksen Lukemisia lapsille sai armosta juuri ja juuri lukea. Ennen muuta Torpan tyttö oli suositeltavaa luettavaa.

Itse asiassa Aino-täti - tyypillisin tuntemani esimerkki ihmisestä, joka ei ollut hankkinut elämää - oli parasta mahdollista mainosta siviilipalvelukselle, mitä saatan kuvitella. Jos minulla olisi ollut kasvattajapiirissäni joku reipas, reilu ja remakka ulkoilmaihmisen luonteinen upseeri, miehekäs ja naisiin menevä (jos niiden maaseutukasarmeihin alkoholisoituneiden kapiaisten joukossa nyt sellaisia nykyaikana enää onkaan) - olisin saanut varmasti paremman kuvan armeijasta. Aino-tädissä oli erityisen ärsyttävää hänen tapansa vedota siihen, kuinka "sinä sitten aikuisena miehenä lapsiasi haluat puolustaa". Kun hän itse oli vanhapiika, jonka rooli tuntemiensa lasten elämässä oli lähinnä jonkinlaisen elämää myrkyttävän moraalikakun syöttäjän, juuri tuon tyyppiset puheet kuulostivat erinomaisen valheellisilta ja ulkoa päntätyiltä. Ketään sotaveteraania perheessämme ei ollut. Itse asiassa sota ei ulottunut kovin syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan, kun täällä oli mahdollista 1970-luvulla elellä porvarillinen lapsuus täysin sotaveteraanittomassa miljöössä. Esimerkiksi Puolassa, jonka väestöstä menehtyi prosentuaalisesti katsoen aivan tähtitieteellinen osuus suomalaisiin verrattuna, olisi tuskin mahdollista kenenkään varttua tuntematta kotipiirissään Stalinin leireille vietyjä entisiä Armia Krajowan partisaaneja.

Niin, olihan minun suvussani toki rintamaveteraaneja - ruotsinkielisellä puolella. Isän isä oli rintamalla, ja joku hänen lähisukulaisistaan kaatui. Mutta niinpä vain Aino-täti piti ruotsia epäisänmaallisena kielenä.

Postia

PS, tähän ihan liittymätöntä: toiselle niistä TiraMisun niljakkeista sellainen tieto, että sen piisin nimi on Laura (Sua kauheesti kaipaan).

PPS: Ihmelammas-blogi on kovasti intoutunut suojelemaan ja paijailemaan Titityytä. Puolirikollinen äärioikeistolainen rääsyproletariaatti pitää kaltaistensa puolta.

PPPS: Titityy valittaa, että feminismi on kuollut. Niin, yleisesti ottaen se on saavuttanut tavoitteensa: siivommat alfaurokset ja tuotteistetun kulutustavaraseksin myös naisyleisölle. Kaikesta retoriikasta huolimatta sen tarkoitus ei koskaan ollutkaan mikään muu kuin se, että markkinamiehet ja kulutusyhteiskunta ottaisivat myös naiskuluttajan huomioon. Nyt naisilla on ostovoimaa, joten tehtailijat, myös pornotehtailijat, ottavat naistenkin tarpeet huomioon. Mikään rehellisempi, avoimempi tai tasa-arvoisempi yhteiskunta ei ollut alun perinkään maalina, mutta päinvastaista väittävä retoriikka oli ja on hyvä menetelmä tiputtaa lennosta alas ATMyyteen kaikki kiltit pikkupojat. Ja naisen biologinen tehtävä osana ihmiseläinpopulaatiota on olla se partaveitsenterävä puukko, joka leikkaa umpeutumattoman railon ylemmän ja alemman tason miesten väliin. Näin on aina ollut ja näin on vastakin.

Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti.

Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas.

Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa.

Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat.

Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.

Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.

Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä.

Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.

Teorioita siitä, mitä enklanninkieliset sanat tarkoittavat

acid house: slummissa sijaitseva purkukuntoinen röttelö, johon ongelmanuoret kokoontuvat kaatamaan päälleen syövyttäviä happoja, käyttämään hallusinogeenejä ja harjoittamaan yleisemminkin itsetuhoista toimintaa

hip hop: "hippien humala", slanginimitys marihuanakasville

rock and roll: (arkeol.) jonkinlainen alkeellinen työkalu, mahdollisesti tulentekoon käytetty, johon kuuluu kivi ja pyöreä, rullamainen osa

country and western: maaseutuelämän kuvaamiseen keskittyvä eeppinen elokuva Yhdysvaltain länsiosista

Dé Domhnaigh

Latinaa tai romaanisia kieliä osaavat arvannevat, että tuo otsikko tarkoittaa sunnuntaita. Vietin oleellisen osan viikonlopusta lueskelemalla Jan Myrdalin kirjaa August Strindbergistä, jota - toisin kuin kuvittelitte - en ole koskaan jaksanut lukea kovin perusteellisesti, vaikka olenkin sillä kannalla, että hänen paljon puhuttu naisvihansa ainakin jossain määrin on seurausta, heh heh, naisten fasistisesta pahuudesta. Myrdal toteaa ainakin, että kaikki kolme vaimoa olivat ainakin jossain määrin hyväksikäyttäjiä: Siri von Essen oli amatöörinäyttelijä, joka halusi Strindbergin näytöskappaleista vauhtia oikealla näyttelijänuralle (Myrdal toteaa Sirin näyttelijänä lahjattomaksi ja katsoo hänen oikeasti olleen pelkkä Idols-tyylinen taitailijanurasta haaveileva pikkuhutsu); Frida Uhl oli kuuluisien miesten kulleja keräilevä ammattibändäri; ja mitä tulee Harriet Bosseen, hän oli näyttelijä, joka käytti Strindbergin penistä ura-askelmanaan. Myrdal lähtee siitä, että Strindbergin kuuluisa hulluus ja naisviha johtuivat hänen homsantuumuijiensa oikeasta uskottomuudesta ja yleisestä vittumaisuudesta, ja kyllähän asia niin on, että monet äijän raivonpurkauksista olivat kuin nöyrimmän palvelijanne näppikseltä kotoisin. Myrdalin mielestä Strindbergin hulluudesta ja irrationaalisesta naisvihasta on ensin väärän ritarillisuuden, sittemmin feminismilähtöisen "poliittisen korrektiuden" vuoksi tehty jonkinlainen aksiooma, vaikka Strindbergin raivonpurkaukset selittyvät myös naisten oikealla, todellisella uskottomuudella ja kelpaamattomuudella vakaviin suhteisiin.

Itse asiassa Myrdal näkee asian niin, että näissä suhteissa juuri Strindberg panosti tunnetasolla paljon enemmän kuin naiset, rakasti ja ymmärsi, mutta naisten apokalyptinen pahuus siitä vain yltyi, kunnes Strindberg nurkkaan ajettuna ajautui parisuhdeväkivaltaan. Kuivaskääkän tapauksen jälkeen pystyn kuvittelemaan tilanteen paremmin kuin hyvin: mikään sovinnollisuus, kypsyys ja mitkään kommunikaatioyritykset eivät riitä, jos toinen osapuoli ylhäisyydessään päättää kerta kaikkiaan pakottaa miehen Catch 22 -tilanteeseen: miehen sovintoyritykset kuitataan pilkkaamalla miestä epämiehekkääksi, tahdottomaksi ämmäksi, ja kun mies epätoivoissaan ajautuu väkivaltaan, silloin nainen juoksee poliisin (tai vastaavaa funktiota toimittavan ystäväpiirin) turviin.

Alkaakin tuntua siltä, että paljon puhuttu machoilu onkin miehen järkevä ja rationaalinen tapa säästää tunne-elämäänsä Strindbergin kokemilta pettymyksiltä. Strindberg ajautui kipeisiin ja vaikeisiin suhteisiin juuri siksi, että hän halusi olla moderni tasa-arvoinen mies. Mutta jos mies vastikkeetta rakastaa naista, nainen ottaa sen aina heikkouden ja ämmämäisyyden merkkinä. Se, että mies vaatii naiselta ensin seksiä ja vasta sitten ylipäätään ottaa käsiteltäväkseen vakavan suhteen mahdollisuuden, on järkevää ja itsesuojeluvaistoista menettelyä, eikä suinkaan tunnekylmää machoilua. Miehet - lukuunottamatta meillä profeminismin tuhoisalla syövytysmyrkyllä ruokittuja ja säälimättömästi vammautettuja yksilöitä - tietävät kyllä, miten hirveä ja tuskallinen, miehen terveydelle ja elämälle tuhoisa on sellainen tilanne, jossa nainen polkee kengänkorollaan häneen rakastuneen miehen kiveksiä ja käyttää tätä yksipuolisesti hyväkseen - ja miten helppoa miehen on päätyä tällaiseen. Mieheltä on järkevää itsesuojelua vaatia nainen ensin suostumaan sukupuoliyhteyteen ja vasta sitten edes harkita vakavaa suhdetta.

Tiramisu on muuten näköjään alkanut taas päivittyä. Pahoittelen asiaa.

Maalainen epäilee minua pohjimmiltani kiltiksi partiopojaksi, joka suhtautuu idealistisesti kristinuskoon. Epäily on oikeutettu, aiheellinen ja paikkansapitävä. Juuri siksi minun on mahdotonta suhtautua neutraalisti äärioikeistolaisiin mielipuoliin, jotka loukkaavat uskonrauhaani kutsumalla itseään "kristityiksi". Titityyn kirjoittelussa minua ihmetyttää erityisesti se, ettei hänellä ilmeisesti ole minkäänlaisia syvällekäyviä hengellisiä kokemuksia (edes sellaisia, joita voi saada lukemalla esimerkiksi taannoin referoimaani Gilbertin kirjaa The Righteous - itse asiassa sen kaltaiset kirjat ovat nykyajan hagiografista kirjallisuutta). Ei ole Titityylle tainnut isoäiti lapsuudessa lukea ääneen Sienkiewiczin Quo vadisia. (Sekin pitäisi lukea puolaksi. Printtasin sen sähköisessä muodossa netistä, mutta paperikasa taitaa olla kadoksissa.)

Kampanjamme iirin virallisen aseman parantamiseksi Euroopan unionissa saa näköjään kannatusta.