Kielen vaihto

Uuden kielilain kunniaksi Plöki lähtee nyt tauolle. Lukekaa sillä välin ruotsinkielistä nettipäiväkirjaani.

Kommentiksi: Ruotsinkieliselle nettipäiväkirjalle on muodostumassa toisenlainen profiili, joten en voine luvata, ettei Plökiä päivitettäisi.

Oikeus on voittanut taas!

Tommi inisee siitä, kuinka uusi kielilaki hyväksyttiin eduskunnassa vain parin höyrypäisen populistikahjon vastustaessa, ja valittelee pakkoruotsin hirveyttä. En voi muuta sanoa kuin että näytän hänelle kieltä vahingoniloisena.

Ns. "pakkoruotsin" vastustajissa, kuten nyt Tommissa, minua aina hämmästyttää se, etteivät he tunnu tajuavan, mikä heidän naurettavan pakkomielteensä yhteiskunnallinen asema oikeastaan on. Ilmeisesti kansalaistaito on jäänyt oppimatta, tai sitten tässä on taas kyse siitä, ettei Suomessa oikein osata tajuta, mikä perustuslain asema ja valta on, koska meillä, toisin kuin esimerkiksi Saksassa, ei ole perustuslakituomioistuinta eikä perustuslakiin vetoamisen tapaa. Asia nyt kuitenkin on niin, että Suomi on määritelty perustuslaissa suomen- ja ruotsinkieliseksi maaksi, ja tähän on itse kunkin tyytyminen. Suomen kansalaisella on siis oikeus oppia molempia kansalliskieliä ja puhua niitä viranomaisissa, mutta hänellä ei ole mitään oikeutta kieltäytyä niitä oppimasta.

"Pakkoruotsin" vastustaja katsoo, että ruotsin kielen olemassaolo sinänsä on henkilökohtainen loukkaus ja provokaatio, eikä hän ilmeisestikään pysty edes käsittämään sitä, että joku oikeasti voisi puhua ruotsia ystäviensä tai perheensä kanssa siksi, että se on hänen äidinkielensä ja että sitä tuntuu luontevammalta puhua näiden läheisten ihmisten kanssa kuin suomea. Jollei näin selvä asia mene jakeluun, niin koettakoon hurrivihaaja puhua vanhemmilleen vaikka englantia. Kaikki hurrivihaajat yleensä osaavat englantia, ja heidän mielestään englannin pitää riittää.

"Pakkoruotsin" vastustajan motiivina onkin yleensä - ei varsinaisesti suomen kielen aseman puolustaminen, vaan - kulttuurista kieltäytyminen. Tyypillisimmillään ainoa kulttuuri, johon hän on perehtynyt, on populaarikulttuuri, jonka passiiviseen kuluttamiseen riittää oman maan pääkielen sekä englannin taito. Hänen mielestään ihmistä ei saa "pakottaa" laajentamaan kulttuurista näköalaansa, ja hänen kulttuurinen näköalansa on perusasetusten (default settings) laajuinen.

Juttu nyt vain on niin, että meitäkin on, joille perusasetukset eivät riitä, ja jotka saamme ensimmäisen kosketuksemme ruotsin kieleen vasta peruskoulussa. Jos "pakkoruotsia" ei olisi, Tommin oikeus olla (aikuisiällä) käyttämättä ruotsia toki toteutuisi, mutta minun oikeuteni käyttää sitä ei toteutuisi. Nykytilanteessa Tommi voi kyllä aikuisena vapaasti valita sen, ettei osaa eikä käytä ruotsia, minä taas voin valita vapaasti sen, että sitä osaan ja käytän - juuri siksi, että se oli koulussa pakollinen. Eli pakko lapsella merkitsee lisää mahdollisuuksia aikuisella.

Huu, huu, huumetta

Vihreät ovat nyt sitten joutuneet sen tavanomaisen huumesyyttelyn kohteeksi, kun Markus Drake meni puhumaan omiaan. Salaliittoteorioihin taipuvaisena vainohulluna epäilen, että tässäkin taustalla on suuryritysten raha, jolla aivan varmasti välikäsien kautta tuetaan niin pösilöimpiä eläinsuojelijoita, vastuuttomimpia hasanvapauttajia kuin pimahtaneimpia syväekologiamystikoita sun muita Oso Laaksoja, jotta vakava ja luonnontieteelliseen tietoon perustuva huoli ympäristön tilasta saadaan häivytettyä näkyvistä. Ainakin syväekologien kohdalla minulla olisi tämmöisestä hieman näyttöäkin. (Muistaako joku reilun vuosikymmenen takaisen julkaisun nimeltä Les Jaunes, joka oli Suomi-lehden, vihreitä lähellä olleen kulttuurilehden, ulkoasua typografiaa myöten jäljitellyt syväekologinen mystiikkalehti? Siitä sattumoisin tiedän, että se oli suurteollisuuden tietoinen yritys kääntää vihreän liikkeen valtavirta poliittisesta osallistumisesta epäpoliittiseen mystiikkaan.)

Siltikin on myönnettävä, että niin vihreissä kuin vasemmistossa yleensäkin tehdään aina sama virhe, josta Mark Rosenfelder muistutti omalla nettisivullaan: langetaan kannattamaan toissijaisia keppihevosia ja henkilökohtaisia lempilapsia sen sijaan että toteutettaisiin johdonmukaista politiikkaa yleiseksi hyväksi. Asiaankuulumatonta on, että vihreisiin tunkee sellaista porukkaa, jonka paikka olisi libertaristeissa, puhumattakaan siitä, että yksilöllisten mieltymysten (ja riippuvuuksien) vuoksi ajetaan asioita, jotka voivat vain viedä kannatusta puolueelta. On täysin mahdollista, että hasis ei ole nykyisten ankarien kieltojen väärti yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen riski (mutta minut pitää siitä vielä saada vakuuttuneeksi). Mutta on yhtä selvää, että minkäänlainen hasiksen vapauttaminen tai laillistaminen ei näissä olosuhteissa onnistu, koska kansa ei sitä halua! Asia on tietysti toinen, jos kansa haluaa vapaan hasiksen, ja kun se kansa on niin perkeleen tyhmää että se nykyään haluaa vapaan viinankin ilmeisistä kansanterveydellisistä riskeistä huolimatta, on täysin mahdollista että se joskus haluaa vapaan hasiksenkin. Mutta nykytilanne on se, että kansa ei halua vapaata kannabista. Kansa lähtee siitä, että kannabiksen polttoa ei meidän maassamme ja kulttuurissamme tule sallia. Toistaiseksi ulkomailta lainatut väitteet huumesodan ylenmääräisestä kalleudesta laillistamiseen verrattuna eivät vakuuta. Noiden ulkomaiden omissa oloissa ja omassa tilanteessa ne väitteet toki voivat olla hyvinkin relevantteja, mutta Suomesta en tiedä.

Ja suoraan sanoen minä olen itse tässä asiassa samaa mieltä kuin kansa. Enkä yritäkään piilotella kieroutunutta tyydytystäni siitä, että Matti Ahteen poika mallityttöystävineen ovat oikeudessa huumeiden käytöstä. Öykkärimäinen puleerattu mallityttö ja sataprosenttisesti isänsä asemalla kingiksi ja eliitti-ihmiseksi noussut pojankölvi saavat kaikella muotoa luvan omalla oikeudenkäynnillään ja toivon mukaan raskailla rapsuilla demonstroida, että maassa ihan oikeasti on laki ja oikeus jopa herroille, niiden kakaroille ja röyhkeille mallimimmeille.

Kai maar kannabiksen vapauttaminen on jonkinlainen yhteiskunnallinen intressi, ja sillä kuuluu siksi olla ajajansa ja kannattajansa. Mutta ne löytyvät mieluummin libertaristeista: nämä ovat joka tapauksessa äärimmäisen vastenmielistä, elitististä paskasakkia, jonka touhulla ei ole muuta sisältöä kuin se, että he ja heidän kaverinsa ovat liian fiksuja ja filmaattisia ja hienoja herroja noudattamaan lakeja ja asetuksia. Jos ne ottavat hasisasian ajaakseen ja ryvettävät siinä itsensä kunnolla, niitä ei tule surku. Mutta vihreitä tulee oikeasti surku, koska niillä on hyviä tavoitteita ajettavanaan. Ikävä kyllä niitä ei tässä yhteiskunnassa oikein voi ajaa ilman puoluekuria ja lehmäkauppoja, joita molempia vihreät ovat vastustaneet perinnesyistä (se 60-luvun "antiautoritaarisuus"...).

Muuten minua ärsyttää myös huumeiden laillistajien älyllinen epärehellisyys. Pari vuotta sitten lueskelin kirjastossa huumetutkimusta, jonka kirjoittaja aivan selvästi halusi ottaa kantaa laillistamisen puolesta. Eräässä kohdassa hän sitten heitti ilman alaviitettä jonkin stereotyyppisen väitteen suomalaisen alkoholinsäännöstelyjärjestelmän - "holhouksen" - ainutlaatuisuudesta. Nythän on niin, että suomalainen "holhous" voi olla "ainutlaatuista" tai sitten ei, mutta väite ei muutu todeksi sillä, että älymystö toistelee sitä muotikliseenään. Tuossa muodossa se ei ole mitään muuta kuin mielipide, ja mielipiteitä saa tunkea tieteelliseen tekstiin vain jos ne voi perustella - tässä tapauksessa esim. vertailevalla tutkimuksella eri alkoholinsääntelyjärjestelmistä.

Ylipäätään minulle on kovin outo idea kannabisyhdistyksestä. Miten päin sitten asioita mielessäni kääntelenkin ja vääntelenkin, kannabisyhdistys tuntuu minusta ajatuksena presiis yhtä vieraalta kuin itsensäviiltelijöiden yhdistys, joka yrittää kumota kaikki väitteet itsensäviiltelyllä aiheutettujen haavojen tulehdusvaaroista fasistisen paskayhteiskunnan propagandana. Samaa sarjaa kuin Etelä-Afrikan älytön presidentti Thabo Mbeki, joka väittää HIVin ja AIDSin välistä syy-yhteyttä valkonaamafasistien propagandaksi. (Edistystä: Etelä-Afrikkaa eivät enää hallitse valkoiset natsit, vaan mustat vasemmistokahelit. Milloinkahan siellä pääsee hallitukseen Moniväristen ja Mulattien Tylsän Yleisdemokraattinen Keskiluokkainen Keskinkertaisuuspuolue? Ei varmaankaan ennen kuin siellä on oikea keskiluokka. Ja poliisi johon sekä mustat että valkoiset voivat luottaa.)

Islantilaismafia?

Onko Blogger islantilaismafia? Se kysymys käy mielessä, kun katselee blogger.comin listoja äskettäin päivitetyistä nettipäiväkirjoista: puolet niistä tuntuu olevan islantia. Muutamalla sivulla olen käynytkin. Epäilen kyllä että ne ovat kaikki saman henkilön kirjoittamia. Hän on nainen ja ilmeisesti aika tuittupää. Luultavasti hänen nimensä on Ólafía - se on noita omituisia sekatyyppisiä nimiä, joissa islantilainen miehennimi (Ólafur) on naisistettu ymppäämällä siihen kansainvälisperäinen -ía-pääte. Yleensähän islantilaiset eivät harrasta vierasperäisiä sanoja muuten kuin irvailumielessä, tai erisnimen luontoisina sekä poliittisilla puolueilla - kommunistipuoluekin on islanniksi kommúnistaflokkur, olkoonkin että kommunismille on omaperäinen nimi sameignarstefna ("yhteisomistussuunta": -ismi käännetään islanniksi stefna, "suunta, suuntaus, kokous" - ruotsin bolagsstämma-tyyppisten yhdyssanojen loppuosa ei ilmeisesti liity alasaksalaiseen lainasanaan stämma = "[puhe- tai laulu]ääni", vaan nimenomaan tähän skandinaaviseen stefna-sanaan - se muuten tulee laivan kokkapuutakin tarkoittavasta germaanisesta sanasta, islanniksi stafn, joka saksassa on muodossa Steven) - mutta tämä naisennimien muodostaminen -ía-päätteellä on sellainen vaikute, joka kieleen on ilmeisen pysyvästi omaksuttu.

Hiski Haapoja kirjoitti sfnet.huuhaa -keskusteluryhmään, että minä olin luonnossa ollut "mies kuin viikinkipäällikkö", ja siitä intouduin parin päivän ajan vilkuilemaan Edda-runoja, jotka olen koulupainoksena ostanut joskus silloin kun islantia vakavammin harrastin. Valitettavasti en nytkään intoutunut kielestä pysvvämmin. Ehkä minun pitäisi ryhtyä laatimaan islanninkin nettisanakirjaa, iiristähän minulla sellainen jo on.

Ihmisluonto

Konservatiivien ja oikeistolaisten lempiklisee kuuluu: Ihmisluonto nyt on semmoinen ja tämmöinen ja tuommoinen, joten pasifistit/vihreät/jne. jne. ovat epärealistisia utopisteja. Tämä klisee perustuu käsitykseen, jonka mukaan paskamaisin ja haljuin käyttäytyminen on ihmisluontoa, ja kaikki siitä parempaan päin pyrkiminen jonkinlaista degeneraatiota.

Rohkenen olla eri mieltä. Ihmisluonnon piiriin kuuluvat sekä Albert Schweitzer että Pol Pot, ja riippuu joka ihmisen vapaasta tahdosta, valitseeko hän ensimmäisen vai jälkimmäisen. Oikeistolaisuus tarkoittaa pelkurimaista antautumista sisäiselle Pol Potille.

Kristinusko sanoo, että ihmisellä on kaksi luontoa: viheliäinen, vittumainen ihmisluonto, se Pol Pot, ja jalouden taivaita tavoitteleva jumalallinen luonto. Yhteiskunnan maallistuttua juuri oikeisto tuntuu keskittyneen kiistämään ihmisen jumalallisen luonnon tai leimaamaan sen epärealistiseksi utopismiksi ja degeneraatioksi. Kristityn mielestä taas ihmisen kuuluu nimenomaan kilvoituksella pyrkiä jumalallisen luontonsa vahvistamiseen.

Toisin sanoen kristinusko ja kyyninen konservatismi ovat täysin yhteensovittamattomia asioita, ja henkilö, joka sanoo olevansa kristitty, mutta ajattelee kyynisen konservatiivin lailla, on selvästi tekopyhä pilkkaaja, vieläpä aktiivisesti Saatanan asialla.

Siinä oli päivän sana, ja eiköhän oteta sen kunniaksi kuorolauluna Jumala ompi linnamme.

Jumala ompi linnamme
Ja vahva turva aivan,
On miekkamme ja kilpemme
Ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
Kavala, kauhea,
On kiivas, kiukkuinen
Ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.

On turha oma voimamme
Vääryyden valtaa vastaan.
Me turman vallat voitamme
Herrassa ainoastaan.
Hän, Kristus, kuningas,
On voitonruhtinas,
Lyö joukot helvetin,
Ne tallaa jalkoihin
Ja voiton meille antaa.

Se sana seisoo vahvana.
He ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
Ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme,
Osamme, onnemme,
Ne heidän olkohon,
Vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.

Ein' feste Burg ist unser Gott,
Ein gute Wehr und Waffen;
Er hilft uns frei aus aller Not,
Die uns jetzt hat betroffen.
Der alt' böse Feind,
Mit Ernst er's jetzt meint,
Groß' Macht und viel List
Sein' grausam' Rüstung ist,
Auf Erd' ist nicht seinsgleichen.

Mit unsrer Macht ist nichts getan,
Wir sind gar bald verloren;
Es streit' für uns der rechte Mann,
Den Gott hat selbst erkoren.
Fragst du, wer der ist?
Er heißt Jesu Christ,
Der Herr Zebaoth,
Und ist kein andrer Gott,
Das Feld muß er behalten.

Und wenn die Welt voll Teufel wär
Und wollt uns gar verschlingen,
So fürchten wir uns nicht so sehr,
Es soll uns doch gelingen.
Der Fürst dieser Welt,
Wie sau'r er sich stellt,
Tut er uns doch nichts,
Das macht, er ist gericht',
Ein Wörtlein kann ihn fällen.

Das Wort sie sollen laßen stahn
Und kein'n Dank dazu haben;
Er ist bei uns wohl auf dem Plan
Mit seinem Geist und Gaben.
Nehmen sie den Leib,
Gut, Ehr', Kind und Weib:
Laß fahren dahin,
Sie haben's kein' Gewinn,
Das Reich muß uns doch bleiben.

Tekijä esiin! Auktor, auktor!

Everything2.com, Titanic, Béal Feirsde

En muistanutkaan, että olen Everything2.com -nettisivujen jäsen. En ole kirjoittanut sinne aikoihin. Mutta olen ainakin laatinut sinne - peitenimellä Faolchú - hienot hakusanat useimmista iirin kieleen liittyvistä asioista. Käykää katsomassa.

Mitäkö Faolchú tarkoittaa? Sutta. Yhteen aikaan käytin iirinkielisissä yhteyksissä taiteilijanimeä Faolchú na Fionlainne, "Suomen Susi", joka oli eräänlainen parodia Peadar Toner Mac Fhionnlaoichin käyttämästä nimestä Cú UIadh, Ulsterin koira.

Peadar Mac Fhionnlaoich kirjoitti iiriksi ainakin pienehkön ruskean vihkosen nimeltä Ciall na Seanráite, joka sisälsi aika traditionaalisia novelleja: hän valitsi aina lähtökohdakseen jonkin sanonnan tai sananlaskun, jonka hän sitten selitti novellilla. Erään novellin päähenkilö oli poika, jolla oli viaton ystävyyden luonteinen seurustelu meneillään jotain pikkukauppaa tai muuta yritystä pitävän nuoren naisen kanssa. Miehen piti matkustaa Titanicilla Amerikkaan, mutta hän luopui reissusta koti-ikävää peläten, oli jo matkalla laivasatamaan - Belfastistako se Titanic nyt lähti kohti Amerikkaa, ainakin belfastilaiset taannoin muistelivat Titanicin muistoa kovin äänekkäästi, ja sehän tosiaan rakennettiin Harland-Wolffin telakalla Belfastissa - ja sitten, kuten historiasta muistamme, laivalle sattui matkalla pikku tapaturma. Poika oli tietenkin iloinen, että oli tullut katumapäälle, ja meni naimisiin reippaan yrittäjätyttönsä kanssa.

Asiaan liittyvä linkki.

Otsikossa oleva outo sanapari Béal Feirsde, lausutaan "bjee(a)l fjairshtje", on tietenkin Belfastin nimi iiriksi. Ulsterin paikannimistö on vielä puhtaammin iirinkielistä kuin muun Irlannin: Derry = Doire, tammimetsä, lehto; Carrickfergus = Carraig Fhearghusa, Fearghusin kivi; Limavaddy = Léim an Mhadaidh, koiran hyppy...

Jos ohjelmoisin tietokonepelejä

J*va on the Brain on Karl Hörnellin kotisivu, josta löytyy runsaasti hauskoja ja addiktiivisia nettipelejä, perusräiskintäpeli Warpista alkaen, johon olen ehtinyt olla koukussa kyllin kauan kyllästyäkseni siihen. Nykyään minua viehättää enemmän pyöräilypeli Tour de Applet, varmaan siksi, etten koskaan ole oikeasti oppinut ajamaan polkupyörällä.

Tour de Appletin ideana on koettaa saada mahdollisimman hyvä aika - itse pääsen yleensä noin kolmeen minuuttiin - radalla, jossa on mutkia, ylä- ja alamäkiä, radan poikki risteyksessä kulkevia autoja, isoja tien melkein sulkevia kiviä sekä huimat pomput antavia kuoppia. Jos voimat uupuvat kesken, täytyy pysähtyä levähtämään, kunnes ne palaavat, mutta niitä saa myös poimimalla radalta valkoisia juomapulloja. Niistä erikseen on vauriotili, joka karttuu törmäiltäessä esteisiin tai muihin pyöräilijöihin, jotka ovat mukana yksinomaan kirittäjinä ja törmäysvaaratekijöinä. Kun punainen näyttö on täysillä, pyöräilijä tippuu satulasta ja saa seitsemisen sekuntia rangaistusta.

Tour de Applet on - toki hyvin alkeistasolla, mutta kuitenkin - peli, jollaisia itse haluaisin luoda, jos osaisin ohjelmoida. Minun ideani hyvästä tietokonepelistä on taitopeli, jossa täytyy koko ajan ottaa huomioon useiden toisistaan riippumattomien tekijöiden vaikutus pelin kulkuun - kuten Tour de Appletissa voimien kuluminen ja karttuva vauriotili.

Minusta jonkun pitäisi vielä laatia sellainen tietokonepeli, jossa pitää suunnistaa avaruudessa aurinkokunnasta toiseen - joka aurinkokunnassa yksi planeetta olisi ikään kuin suunnistusradan rastina. Kaikki tieteiskirjallisuuden kliseet hyperavaruusharppauksista alkaen tietysti toimisivat, mutta pelaaja pääsisi moisella loikkauksella vain aurinkokunnan laitamille ja joutuisi sen jälkeen etsimään radiospektrejä seulomalla "suunnistusrastin" radiomajakan eikä tietäisi edes miltä planeetalta sitä pitäisi hakea. Planeetat voisivat kuulua muutamaan valmiiseen perustyyppiin (ilmakehätön kraatterien peittämä kivipallo - sula laavaplaneetta - voimakkaasti vulkaaninen, mutta kiinteäkamarainen - viidakkoplaneetta), jolle ominaisia esteitä ja vaaroja tietokone jonkin perusalgoritmin mukaan kehittäisi sitä yksityiskohtaisemmin, mitä lähemmäksi avaruusalus pääsisi suunnistusrastikohtaa. Tietenkin oikealle planeetalle pääsemiseksi olisi selvittävä monenlaisista avaruusvaaroista, erityisesti asteroideista ja meteorisateista, joiden torjumisessa päästäisiin harrastamaan hauskaa räiskintää; toisaalta myös planeettojen ym. gravitaatio voisi vaikuttaa aluksen lentorataan.

Luulenpa, että tästä seikkailusta riittäisi iloa itse kullekin, enkä usko nykyisten koneiden kapasiteetin kesken loppuvan.