Antaine Mag Oireachtaigh... ei kun siis Tony Geraghty

Muuton yhteydessä kirjakasat kääntyivät nurin, ja päällimmäiseksi jäi Tony Geraghtyn - jos irlantilaiset yhä puhuisivat iiriä, hänen nimensä kirjoitettaisiin Antaine Mag Oireachtaigh - sotilaan näkökulmasta laatima Pohjois-Irlannin levottomuuksien historia, The Irish War - The Military History of a Domestic Conflict - olen hiukkasen leikitellyt ajatuksella kääntää kirjan iiriksi, jolloin sen nimi olisi tietysti Cogadh na hÉireann - Stair Mhíleata na Coimhlinte Intíre. Geraghty on siitä merkillinen irlantilainen, että hän on palvellut Ison-Britannian armeijassa ja hänellä on kaksoiskansalaisuus; hän on myös innokas laskuvarjohyppääjä. Näiden tuntomerkkien perusteella miestä voisi pitää valmiiksi aika tympäisevänä machona, mutta itse asiassa kirja on varsin mielenkiintoinen ja nyanssoitu näkemyksissään. Geraghty syyllistyy ehkä jossain määrin julmuuksilla nautiskeluun ja verellä lätistelyyn, mutta hänen kunniakseen on sanottava, että hän kertoo koko totuuden Pohjois-Irlannin asioista. Kenen muun kirjasta löytyisivät kaikki nämä ikävät tosiasiat vieri vieressä:

- IRA:n poliittiset tavoitteet ovat hyvin epäselvät, eikä IRA tiedä, mitä sen poliittisella tasolla pitäisi tehdä jos Irlanti yhdistyisi;

- IRA on murhannut enemmän kuin brittisotilaat tai lojalistit;

mutta toisaalta myös:

- lojalistit ovat huomattavasti yksiselitteisemmin rikollisia ja alamaailmaa omankin yhteisönsä kannalta;

- lojalisteilla on yhteyksiä uusnatseihin.

Mitä sitten tulee paljon puhuttuun brittisotilaiden ja lojalistiterroristien salaiseen yhteistyöhön (collusion/rúnpháirtíocht), jonka olemassaolon esimerkiksi lojalisteista kirjoja kirjoittanut skotlantilainen sosiologi Steve Bruce (Stiofán de Brús!) ehdottomasti kiistää (jos oikein muistan: Brucen kirja, The Edge of the Union: the Ulster Loyalist Political Vision [mielikuvitukseni ulkopuolella toistaiseksi eksistoimaton iirinnös on nimeltään Faobhar na hAontachta: Aisling Pholaitiúil na nDílseoirí in Ultaibh] on haastattelututkimus protestanttisista terroristeista ja näitä lähellä olevasta miljööstä), Geraghtylla on sillekin selkeä selitys: systemaattista, komentavien upseerien hyväksymää rúnpháirtíochtia ei ole, mutta osa-aikasotilaina toimivien protestanttien kautta sekä henkilökohtaisten sympatiasiteiden perusteella turvallisuusjoukkojen tiedustelutietoja vuotaa kyllä aika lailla orankien käyttöön.

Geraghtyn kirja löytyi niinkin odottamattomalta taholta kuin Turun Akateemisesta vuosi pari sitten.

Musta aukko on iiriksi dúpholl

Einsteinistä, suhteellisuusteoriasta (teoiric na coibhneasachta) ja mustista aukoista (dúpholl) laatimani iirinkielisen nettisivun luonnokset katosivat muuton yhteydessä, joten ei muuta kuin ala homma alusta taas, jo kolmatta kertaa. Täytyy muuten vilkuilla läpi niin Fokus-tekniikka, Einstein aloittelijoille kuin kaikki fysiikan yleis- ja aineopintojen oppikirjat kirjastossa, että saa hyviä ja havainnollisia esimerkkejä. Minähän EN enää jaksa harrastaa matematiikkaa (vaikka kieltämättä voisi olla ihan terveellistä kokeilla taas), ja koko sivun pointtina on nimenomaan opettaa alan termit iiriksi kontekstissaan, mutta silti pitäisi suunnilleen tietää, missä mennään ja mitä tarkoitetaan.

Sukunimensä viimeinen

Huvittavaa: olen niin köyhä että joudun näkemään muutaman päivän nälkää ennen tilipäivää, vaikka alun perin oli tarkoitus vähentää kirjakuluja juuri tässä kuussa. Silti piti, hölmöäpä hölmöä, tilata neljän kirjan paketti iiriä. Tosin kärsivällisyyteni ei riittänyt odottaa yhtään pitempään Inis Eoghainin murteella julkaistua (katkelmaksi jäänyttä, vain nelikymmensivuista) omaelämäkertakirjaa An Fear Deireanach den tSloinneadh, Sukunimensä viimeinen. Valitettavasti kirja ei ole sellainen avain Itä-Ulsterin kadonneisiin murteisiin kuin luulisi. Tähän mennessä ainoat vähän erikoisemmat sanat ovat olleet tiorac = "huonekalu" ja páirteach = "sukulainen, sukua". Jälkimmäinen ei auta yhtään selvittämään Coillte Glasa an Triúcha-laulun salaperäistä säettä cha chreidim go brách ó shagart ná ó bhráthair gur peaca é sa pháirt a dhúbailt; ja ensimmäinenkin on loppujen lopuksi vain paikallinen toisinto keskidonegalilaisesta sanasta trioc, joka sekin tarkoittaa huonekaluja tai kalustusta.

Nollaig Mac Congáil osaa varmasti asiansa, mutta häntä edeltävä toimitustyön porras on pahasti turmellut tekstiä poistamalla siitä kaikki cha-partikkelit. Se onkin sitten huomattavasti miedontanut tekstin itäulsterilaista makua.

Ei, kyllä asia on niin, että jos haluaa rekonstruoida itäulsterilaisia murteita, parempi tapa on tutustua vaikka Art Ó Cumhthaighin (vai onko se tällä viikolla Mac?) tuotantoon, puhumattakaan tietysti oiriallalaisen Aodh Mac Dhomhnaillin Fealsúnachtista. Jälkimmäisestä olen ajatellut pistää oman redaktion nettiin, koska Colm Beckett, joka sen on toimittanut kirjamuotoon, on ilmeisesti osannut ulsterilaisia murteita luvattoman huonosti, niin että hänen editionsa on valjua standardikieltä, vaikka meikäläisen treenattu silmä erottaa alkuperäisessä tekstissä paljon sellaisia ulsterilaisia piirteitä, joita maakunnan kirjailijat kyllä ovat käyttäneet omassa kirjakielessään - esimerkkinä nyt nuo kopulamuodot go mba pro gurbh.

Niin, ja se cha. Art Ó C. käyttää kyllä sitä, mutta onko sitä ollenkaan Fealsúnachtissa? En ole vielä tainnut törmätä.

Art Ó C:n runojen paha vika näin Ulsterin murteista nautiskelevan näkökulmasta on juuri se, että ne ovat runoja, eli kieli ei ole puhdasta murretta, vaan sisältää selvästi taidekielisiä aineksia ja on selvästi enemmän osréagúnda kuin murreproosa olisi. AÓC:n kielessä esiintyy esim. verbi teastaigh/teastáil, joka on hyvin tyypillinen nykystandardikielelle, mutta jota en ole nähnyt maakunnan uudessa kirjallisuudessa muualla kuin Seán Bán Mac Meanmanilla, ja hänelläkin on väärä rektio (ar pro ó).