Pinocchio ag labhairt Gaoluinne
Ystäväni Ivan Hlinka kutsuu kirjojenosteluvimmaani alkoholismiksi, ja jos hän yhyttää minut perjantaina kirjakaupasta, hän sanoo satavarmasti: Ai sinä tulit perjantaipulloa ostamaan? Hänellä on erehtymättömän osuva, tietyllä tavalla painottava tapa ääntää tällaisissa yhteyksissä sana pullo. Tänään en ostanut "pulloa", koska postissa tuli "Kuukauden kama" -paketti, viitatakseni Gilbert Sheltonin...ehm...maineikkaaseen sarjakuvaan "Nuo maanmainion mahdottomat Friikkilän pojat" (The Fabulous Furry Freak Brothers). (Kyseisen sarjakuvan erään jakson ruotsinnoksessa hoilattiin kappaletta, jonka sanat kuuluivat Kom drick dig full, dansa naken, kom drick dig full, dansa naken, kom drick dig full, dansa NAAAA-KEEEEN, och ligg i en stor skön hög. Ihmettelen vieläkin, onko alkuperäisen englanninkielisen tekstin sanoitus jonkin kuusikymmenluvun örseltäjäbändin tuotetta, vai Sheltonin omasta verstaasta.) "Kuukauden kama" -paketti ei tosin tätä blogia kirjoittavan täysraittiin friikkiveljeksen sanastossa tarkoita "Manilan vaniljaa" eikä muitakaan kannabistuotteita, vaan iirinkielistä kirjaa. Tällä kertaa kyseessä on Pinokkion iirinnös, jonka on tehnyt Pádraig Ó Buachalla - kyseessä ei liene sama Pádraig Ó Buachalla, joka esiintyy päähenkilönä kirjoissa The Taylor and Ansty ja Seanchas an Táilliúra, mutta samalta suunnalta on kotoisin, eli Coolean-Muskerryn (Cúil Aodha - Muscraí) iirinkieliseltä alueelta Corkin (Corcaigh) kreivikunnasta. Syntyperäiseksi iirinkieliseksi hän oli kovin kielitaitoinen, sillä Ameriikan kultalassa, San Franciscossa hän oli oppinut espanjaa ja italiaa kyllin hyvin lukeakseen niillä kirjallisuutta ja kääntääkseen sitä iiriksi. Hän palasi Irlantiin 1920-luvulla ja ryhtyi välittömästi iirintämään kirjoja oppimistaan kielistä. Pinocchio kuuluu tämän työn hedelmiin. Kääntämiseen meni kolme vuotta, mutta jälki onkin sen mukaista. Murre on mehevää, vaikka kieli onkin aika vanhahtavaa muutenkin kuin oikeinkirjoituksen puolesta: A thúisge a chonnaic Silín Ceárdaidhe an smután adhmaid, do léim a chroidhe le háthas, is do chrom sé ar bheith ag cuimilt a bhas dá chéile. Tässä on miltei kaikki tyypilliset esimerkit siitä, miten iirin oikeinkirjoitus on muuttunut: ensinnäkin nuo iankaikkiset idhet on muutettava pitkiksi íksi (tosin ulsterilaiset alkavat tässä kohtaa aina kitistä, että heidän iirissään esimerkiksi draíocht, "taika", äännetään aina [drihaxt], joten vanha oikeinkirjoitus draoidheacht olisi parempi; sanana se on muuten samaa alkuperää kuin "druidi") sitten tietysti sg on nykyään sc, turhat aksenttimerkit jätetään pois siellä missä vokaali muutenkin on aina pitkä, kuten rd- ja rn-konsonanttiyhdelmien edellä, ja menneen ajan verbimuotojen (en puhu "imperfektistä", koska sillä - imperfect tense, habitual past tense, an aimsir ghnáthchaite - viitataan iirin kieliopissa siihen menneen ajan verbimuotoon, joka ei ole se tavallisin oletusasetus) edessä oleva do ei nykyään taida kuulua normaaliin puhekieleen edes Munsterin murteissa (paitsi tietenkin vokaalin ja mykän fh:n edessä, missä se kirjoitetaan d'), joten sitä ei kirjoiteta. Nykykielen mukainen oikeinkirjoitus on A thúisce is a chonaic - tämä nähdä-verbin epäsäännöllinen menneen ajan muoto kirjoitetaan nykyään kahden ännän sijasta yhdellä - Silín Ceardaí an smután adhmaid, léim a chroí le háthas, agus chrom sé ar bheith ag cuimilt a bhos - kämmen, aiemmin bas, kirjoitetaan nykyään bos, mutta lyhyen o:n ja lyhyen a:n välillä on ääntämyksen kannalta käytännössä paljonlaisesti liikennettä - dá chéile. Se tarkoittaa Heti kun Silín Käsityöläinen näki puunpalan, hänen sydämensä hypähti ilosta, ja hän alkoi hieroa käsiään yhteen. Kyseessä on puunpala, josta Silínin ystävä - Silín on iiriä, tarkoittaa jotain marjaa, oliko se nyt kirsikka vai rypäle - Gepetto sittemmin veistää Pinocchion itselleen; mutta jo tässä vaiheessa, kun Silín innostuu veistämään puunpalasta pöytää, se alkaa puhua ja tehdä vastarintaa; siksipä Silín sen sitten antaakin Gepettolle.
Näin siis oikeinkirjoitus, mutta hiukan rasittavaa on se, että kirjassa pimennetään yksinkertaisen preposition ja artikkelin yhdistelmän jälkeen myös adjektiivi, ei substantiivi. Jos tämä kuulostaa siansaksalta, niin selitetään: Iirissä on kelttiläisten kielten tapaan noita teini-ikäisiä ninjakilpikonnia - äh, siis tarkoitin sanoa mutaatioita. Mutaatio tarkoittaa kelttikielissä sitä, että sananalkuinen konsonantti muuttuu edellä olevien prepositioiden ja artikkelien vaikutuksesta jollain tavalla. Pimennys on iirin kielelle tyypillinen mutaatio, jossa soinnittomat konsonantit muuttuvat soinnillisiksi ja soinnilliset nasaalisiksi. (Nasaalit taas ovat immuuneja pimennykselle.) Oikeinkirjoituksessa pimennetyn konsonantin alkuperäinen ääntäminen merkitään sen pimentyneen ääntämisen perään, siis esimerkiksi lá na bpáistí "lasten päivä" äännetään tarkalleen samalla tavalla kuin lá na báistí "sateen päivä, sadepäivä". ("Sateiden päivä" olisi muuten lá na mbáisteach, siltä varalta että joku haluaa tietää.) Kun meillä on yksinkertainen prepositio - sellainen kuin ag, ar, le, ó, as ("luona, -lla", "päällä, -lla", "kanssa", "luota, hallusta, -lta", "-sta") - jota seuraa yksiköllinen määräinen artikkeli an (monikossa artikkeli on na, ja siellä on muutenkin omat systeemit mutaatioiden kannalta), niin tämän artikkelin jälkeen substantiivi pimenee: fear fiáin "(joku) villi mies", an fear fiáin "(tietty, tunnettu, tämä) villi mies", bhí bean ag fear fiáin "(jollakulla) villillä miehellä oli nainen", bhí fear ag an bhfear fiáin "(tällä) villillä miehellä oli nainen". (Bh äännetään v:ksi tai w:ksi; emme kuitenkaan kirjoita *ag an vfear fiáin, koska iirissä v/w-äänne liittyy tavallisesti kieliopillisesti tai alkuperältään b:hen tai m:ään ja kirjoitetaan siksi tavallisesti bh:na tai mh:na - bh:na silloinkin kun se ei välttämättä ole mitenkään syntynyt alkuperäisestä b:stä, kuten vaikka lainasanassa seirbhís "palvelu".) Tässä Ó Buachallan Pinocchiossa kirjoitetaan kuitenkin ag an bhfear bhfiáin, siis sekä fear "mies" että fiáin "villi" pimennetään (tai pimennettäisiin - esimerkkini ei ollut kirjasta), mikä ainakin minun näkökulmastani on perin eriskummallisen näköistä ja synnyttää todella oudon vaikutelman.
Kirja on näköispainos vanhasta, joskus kolmekymmenluvulla markkinoille pukatusta An Gúm -valtionkustantamon julkaisusta, ja sen on toimittanut kääntäjän veljenpoika Dónal. Se on 500 kappaleen rajoitettu painos keräilijöille, jokaisessa kappaleessa on Dónalin allekirjoitus ja numero - painos tuntuu olevan vähissä, minulla on nimittäin kirja numero 481. Sekä alkutekstin oikeinkirjoituksen jättämistä ennalleen että painoksen pienuutta syvästi valittelen, sillä tällainen kirja tulisi ehdottomasti saada tärkeimmän kohderyhmän eli lasten käsiin. Tosin se on hyvin lähellä Collodin - jonka nimeksi ilmoitetaan kirjassa Carlo Lorenzini, Collodi oli ilmeisesti salanimi - alkuperäistekstiä, toisin kuin useimmat Pinocchion lastenkirjaversiot, ja sellaisena se on myös varsin väkivaltainen ja pelottava.
Kalliiksi se ei tullut - kaksi kymppiä postikuluineen. Se on kovakantinen, yli kaksisataasivuinen, ja niin kaunis kirja, että täytyy varmaan vastustaa panuamishaluja. Italialaisittain hienostuneen kuvituksen on tehnyt Carlo Chiostri, josta netistä löytämäni espanjankielinen, Costa Ricassa sijaitseva tietosivu kertoo, että hänen Pinochoon (espanjaksi näin, vaikka Pinoquio olisi lähempänä nimen italialaista ääntämystä) tekemänsä kuvitus pyrkii sijoittamaan kirjan tapahtumat varsin yksiselitteisesti toskanalaiseen maaseutuympäristöön, ja kuvat onkin signeerattu C. Chiostri, Firenze. Chiostri näkyy poistuneen keskuudestamme kovin nuorena, vain 27 vuoden iässä vuonna 1890 - seint ég kom, snemma kallaðist, sanoisi tähän muinaisislantilainen Sólarljóð - vaikka ehtikin kuvittaa monta lastenkirjaa.