Tertz-Sinjavski och Solzjenitsyn

Trots att det redan låg ett tiotal öppna ryska böcker på golvet kring min bädd och väntade på att jag skulle läsa dem till slut, blev jag ändå så fascinerad av mina två nya Tertz-Sinjavski att jag inte kunde lägga ifrån mig dem. En av dem innehåller Sinjavskis kritik på Solzjenitsyn från sjuttio-åttiotalet, som åtminstone visar att vi här i Väst har varit alldeles fruktansvärt naiva i vårt förhållande både till Solzjenitsyn och till storryska emigrantkretsar i allmänhet. Efter sin ankomst till Väst övergick Solzjenitsyn, som bekant, mycket snabbt till storrysk, tsaristisk konservatism, men tack vare Gulag-arkipelagen hade han lyckats skaffa sig en praktiskt taget oantastbar position: den som hade avslöjat för världen Gulags hela omänsklighet i dess yrselframkallande dimensioner fick helt enkelt inte kritiseras. Tyvärr bevisar Tertz-Sinjavskis notiser att Solzjenitsyn kunde förläna sitt namns auktoritet åt helt befängda företag: när någon typisk diletant gav ut en pseudovetenskaplig avhandling, i vilken han försökte "bevisa" att ryssarna var världens äldsta kulturfolk och ryska språket världens äldsta språk - ett typiskt exempel på den metodik som han tillämpade var hans öförglömliga påstående att etruskerna hade varit ryssar, för att etruski låter liknande som eto - russkie "det här är ryssar" - så gjorde den här tokstollen reklam för sitt kompendium med att hänvisa till Solzjenitsyn, som sagt att boken borde öppna ögonen på "vissa" västliga språkvetare, vars "russofobi" inte tillåter dem att se sanningen i vitögat och erkänna ryska folkets och heliga Rysslands urgamla anor. Såna här klavertramp och dumheter var det enligt Tertz-Sinjavski omöjligt eller åtminstone mycket svårt att ifrågasätta, ty som Gulag-arkipelagens författare kunde Solzjenitsyn konstruera all kritik som personliga påhopp och försök att förneka fasorna på fånglägren - på ett liknande sätt som israeler av mera Likud-sinnat snitt och deras åsiktsfränder i Amerika brukar utmåla all kritik av den israeliska politiken som Holocaustförnekande och antisemitism. (På tal om Holocaust: Svante Lundgren, som nu undervisar i judaistik på Åbo Akademi, har skrivit en högst intressant bok om temat, I bödelns tid - perspektiv på Förintelsen. Köp gärna den.)

Den oantastbarhet som Solzjenitsyn åtnjöt i förhållande till hela den ryska diasporan åtnjöt i viss mån den arkitypiske ryske emigranten på sjuttio-åttiotalet i hela västvärlden. Den ryske eller östeuropeiske emigranten var en flykting från världens för närvarande ohyggligaste förtryckarregim. Genom sin blotta tillvaro bevisade han hur viktigt det var med demokrati, fria val, rättsstat och hela härligheten - hur bra och fint och rättvist vårt system ända var, trots de där små skönhetsfel som petiga universitetsintellektuella och vänstervärstingar gjorde så stort nummer av. Emigranten hade i sitt eget skinn upplevt vad diktatur och förföljelse är för något, följaktligen var det högst opassande att ifrågasätta vad han ansåg och tyckte om ditt eller datt. Och gjorde man det ändå, så avslöjade man sig själv som kommunist, eller åtminstone som hjärtlös och förståelselös människa som värderade allting utifrån sin egen mysiga kulturella, geografiska och politiska position som liberal västerlänning - i stället, tyckte emigranternas västliga vänner och sympatisörer, borde man kunna föreställa sig hur man själv skulle känna sig och tycka om saker om man vore i samma position som emigranten. (Det var alltså fråga om en kulturrelativism av mycket liknande sort som den som nu får multikulturalistiska vänstermän att gå alltför långt i sin tolerans mot muslimer och övriga invandrare - tycker nu precis samma högermänniskor som på sin tid brännmärkte som kommunister alla som kritiserade Solzjenitsyn och övriga ryska emigranter när dessa gjorde sig skyldiga till antidemokratiska, tsaristiska, storryska och pseudovetenskapliga klavertramp.)

Tatu Vanhanen leivättömän pöydän ääreen

Tatu Vanhaselle on sitten tulossa kutsu leivättömän pöydän ääreen, ja jo oli aikakin. En tässä puutu hänen biologisiin kömmähdyksiinsä muuten kuin toteamalla, että rotu sinänsä ei ole koossapysyvänä kokonaisuutena periytyvä ominaisuus, vaan ryhmä antropologisia ominaisuuksia, jotka sattuvat olemaan yleisempiä tietyllä alueella kuin muualla. Mutiaisen käkkäräpää, plutkuhuuli ja plättänenä eivät periydy yhdessä mutiaisen tumman ihon kanssa, vaan johtuvat erillisistä, toisistaan riippumattomista geeneistä, jotka nyt vain sattuvat olemaan Murjanistanissa kaikki paljon yleisempiä kuin Valkonaamalandiassa. Minun on suoraan sanoen vaikea uskoa, että pigmentaatiogeeneillä, plutkuhuuligeeneillä, plättänenägeeneillä ja käkkärätukkageeneillä olisi kaikilla jokin automaattinen yhteys pösilöyteen; ja jos on, onko myös plutkuhuulinen ja käkkäräpäinen savolainen himmeämpi kuin me jalot ja siniveriset suomalaiset täällä Turussa? Vai onko oletettava, että tuhmien, tyhmistävien neekerin plutkuhuulten, käkkärähiusten ja plättänenien lisäksi on olemassa erikseen hyvä ja fiksu savolaisen plutkuhuuli- ja käkkäräpäägeeni, joka ei vaikuta ollenkaan älytasoon eikä ainenkaan tyhmistävästi? Valitan, mutta Vanhasen teoriat johtavat nimenomaan kylmän luonnontieteelliselta, biologiselta kannalta juuri tällaiseen järjettömyyksien pyörteeseen. Mielestäni yhteiskunnalliset selitykset ovat yksinkertaisesti tieteenfilosofisista syistä pitävämpiä, koska ne eivät edellytä kokonaisten uusien kategorioiden keksimistä. Ja älykkyysosamääriinhän en ole uskonut ainakaan sen jälkeen kun edellisessä merkinnässäni mainitsemani diplomisairaanhoitaja kehui Usenetissä loistavalla, Mensaan oikeuttavalla ÄO-tuloksellaan, joka ei ollut ainakaan koulussa auttanut häntä pärjäämään.

Mutta viis biologiasta. Vanhanen on useissa yhteyksissä selittänyt kieli vyön alla Stalinin vainojen luonteen tavalla, jolla voitaisiin luonnehtia pikemminkin Pol Potin vainoja: hänen mukaansa vainojen uhreiksi joutui ennen muuta kansakunnan älyllinen eliitti. Näinhän ei ollut: kaikki auktoriteetit Solzhenitsynistä alkaen ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että Neuvostoliiton vainotuin kansanryhmä olivat talonpojat, joita tapettiin, karkotettiin ja näännytettiin nälkään Vanhasenkin hyväksyttäväksi kelpaavilla perusteilla: musikat olivat taikauskoisia, uskonnollisia ja vakuuttuneita omien arvojensa ikuisuudesta ja pysyvyydestä. Talonpojat olivat modernisaation este, josta raskaana ryskäävästä teollisuudesta haaveilevat neuvostojohtajat puhuivat varsin sosiobiologiselta kalskahtavin perustein hävitettävänä ja nujerrettavana luokkana. Ja niin todellakin kävi, että talonpojat tuhottiin. Pakkokollektivisointia seurasi nälänhätä, jossa luultavasti kuoli samaa suuruusluokkaa oleva ihmismäärä kuin vankileirien saaristossa. Itse asiassa Robert Conquest korosti muistaakseni juuri pakkokollektivisoinnin ja kulakkien hävittämisen olleen hänen kirjansa nimessä mainittu the great terror, kun taas älymystön ja puolue-eliitin puhdistukset olivat hänelle vain pieni terrori.

Toisin sanoen Vanhanen perustaa kaikki Neuvostoliiton historiasta tekemänsä johtopäätökset virheelliselle tulkinnalle. Hän voi toki viitata siihen, että nälistys- ja pakkokollektivisointikampanjojen tarkoituksena oli "kulakkien", ts. talonpoikaiston vauraimman, reippaimman ja fiksuimman osan nujertaminen. Todellisuudessa kuitenkin kulakkien mukana kampanjan uhreiksi joutuivat ns. "kulakkiagentit" (podkulatshniki) eli "kulakin" rengeiksi pestautuneet maattomat maatyöläiset. Jos maanviljelijällä oli yksikin pestattu renki, hän oli heti "kulakki", ja rengit olivat "kulakkiagentteja". "Vauraimman" talonpoikaiston ohella uhreiksi siis valittiin myös köyhimmät, maattomat.

Vanhanen kehitelköön rauhassa ja lakien puitteissa teorioitaan, mutta tutustukoon ensin oikeasti Neuvostoliiton historiaan.

Miksi pelkään Amerikkaa

Olen joskus kirjoittanut kilpailevien intellektualismien teoriani olevan, että muslimimaailma pystyi keskiaikana olemaan niin edistyksellinen ja luonnontieteissä ja matematiikassa maailman eturintamassa, koska systemaattinen islamilainen teologia ja skolastiikka ei silloin vielä tarjonnut nuorille, älyllisesti lahjakkaille miehille kilpailukykyistä nousumahdollisuutta merkittäviin asemiin. Kun muslimit olivat vallanneet hellenistisen maailman ja omaksuneet sen tieteen ja tekniikan, luonnontieteet ja insinööritaito olivat yksinkertaisesti oppineisuuden ja intellektualismin yhteiskunnallisesti merkittävin muoto, ja teologiankin puolella on todettava, että Koraanin tulkitsemisessa klassisen arabian tutkimus ja normatiivinen kielioppi olivat ainakin islamin alkuaikoina ilmeisesti uskovillekin merkittävämpiä kuin systemaattinen teologia ja skolastiikka. Siinä vaiheessa kun muslimit valtasivat hellenistiset maat omikseen, heillä ei yksinkertaisesti ollut älyllisiä keinoja ja perusteita torjua tiedettä ja tekniikkaa - ei ollut pitkälle kehittynyttä pappissäätyä torjumassa tiedettä ja tekniikkaa vääränlaisen intellektualismin ilmentymänä - vaan kun he näkivät hellenismin aikaansaannokset, heille oli itsestään selvää, että ainoan oikean Jumalan poikien kuului ottaa armolliseen käyttöönsä ja palvelukseensa nämä keksinnöt, aivan kuin he rosmosivat valloittajan oikeudella itselleen kullan, jalokivet ja muut kalleudet. Islamilainen luonnontiede ja tekniikka jäivät jälkeen siinä vaiheessa, kun uskonnosta tuli tieteen veroinen intellektualismin muoto - kun "maisterin" tutkinnon ja siihen liittyvän yhteiskunnallisen prestiisin saattoi saavuttaa lukemalla koraanintulkintaa ja haditheja fysiikan ja koneenrakennuksen sijasta. Meillä lännessä tunnetusti kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan - meillä papiksi tai hengellisen säädyn edustajaksi pääseminen oli vuosisatojen ajan pikku nörttipoikien ainoa keino toteuttaa taipumuksiaan - ainoa merkittävä intellektualismi - , ja luonnontieteet ja tekniikka sivuuttivat teologian intellektualismin muotona vasta uuden ajan myötä.

Mitenkäkö tämä liittyy Yhdysvaltoihin ja sen pelottavuuteen? No tietenkin siten, että se maa on nykyään täynnä uskonnollisia yliopistoja sun muita raamattuopistoja, jotka ovat nyt luomassa "kreationistisesta tieteestä" ym. ideologisesti yhdensuuntaistetusta, tiedettä simuloivasta pseudoälyllisestä diskurssista todelliselle luonnontieteelle haastajaksi kelpaavaa kilpailevaa intellektualismia. Onko todellakin niin, että Taka-Alabaman yliopiston evoluutionkiistämisen ja kreationistisen biologian opintolinjalta valmistuneelle maisterille ei löydy töitä oikeaa luonnontiedettä opettavista yliopistoista? Nykytilanteessa tällainen maisteri voi vastata retoriikan ja logiikan suurmestaria, diplomisairaanhoitaja honoris causa M. Janssonia siteeraten: so fucking what? ja todeta, että maan kaikki uskonnolliset opistot, joiden tehtävänä on nimenomaan tämän saman uskonnollisen, ideologisen diskurssin tuottaminen, tarjoavat hänelle hyvin palkattua työtä. Yhdysvalloissa on kerta kaikkiaan niin iso ja vanha kapitalismi, että sieltä löytyy aina riittävästi lyhytnäköisiä ja typeriä liikemiehiä, perijöitä ja muita porhoja rahoittamaan näitä opistoja, puhumattakaan siitä, että moisten lafkojen verkko on tarpeeksi tiheä pysymään pystyssä omin voimin ja siitä, että niihin liittyy itseään ylläpitävä oikeistolais-konservatiivis-uskonnollinen tiedotusvälineiden, kirjallisuuden ja "intellektuaalisen" toiminnan alakulttuuri, joka on kaiken lisäksi valtavirtaistunut kuningas Yrjö II:n valtakaudella. Se on valtavirtaistunut jopa siinä määrin, että nuori opiskelija joutuu kysymään itseltään, kannattaako Taka-Alabaman raamattuyliopistoon meneminen nykyisellään puhtaasti opportunistisesti ajatellen jo paremmin kuin teknisen kemian opiskelu Massachusetts Institute of Technologyssä, jos kahdesta kilpailevasta intellektualismista - luonnontieteellisestä ja uskonnollisesta - Taka-Alabaman edustamalla on jo parempi edustus hallituksessa ja valtaapitävissä piireissä kuin MITin edustamalla.

Nyky-Yhdysvaltain pelottavuus on juuri tässä: on alkanut näyttää yhä todennäköisemmältä, että pseudotiede - enkä tarkoita new age -puuhastelua, vaan amerikkalaisten konservatiivien edustamia ja kannattamia pseudotieteen muotoja - pystyy yksinkertaisesti ostamaan ja lahjomaan tiensä luonnontiedettä tärkeämmäksi intellektualismin muodoksi. Totta kai se ajan pitkään aiheuttaa Yhdysvaltain tutkimuksen, talouden ja kulttuurin romahduksen samaan alhoon, jossa muslimimaat nyt ovat. (Nykynäkymien mukaan Intialla olisi saumoja sellaisessa tilanteessa nousta luonnontieteiden ja tekniikan kärkikastiin. Vaikka Intia onkin pitkälti englanninkielinen maa, jo nyt hindin opiskelu ei kuulu ihan tyhmimpiin mm. luonnontieteilijän harrastettaviin asioihin. Luultavasti myös Latinalaisessa Amerikassa on ainakin joitakin siinä suhteessa kehityskelpoisia maita: ehkä Chile, ja jokin minulle sanoo, että mahdollisesti myös Brasilia, joka on viime aikoina sovitellut itselleen alueellisen suurvallan tamineita myös tieteellis-teknisen kehityksen osalta.) Mutta romahdus ei suinkaan tapahdu käden käänteessä, vaan siinäkin tapauksessa, että tämä kehityssuunta on väistämätön, koko meidän elinaikamme Yhdysvallat on ja pysyy maailman mahtavimpana ja aseistetuimpana valtiona. Seuraavien vuosisatojen aikana aseet toki ruostuvat varastoihin sitä mukaa kun niitä ei enää osata huoltaa - luultavasti murenevat ydinaseet aiheuttavat paikallisia ekokatastrofin tapaisia, ja ilmastonmuutokset toki pyörremyrskyjä ja muita vitsauksia, joihin fundamentalistinen Yhdysvallat toki suhtautuu juuri niin stoalaisesti kuin kelpo uskovaisen Jobin Jumalan lähettämiin koettelemuksiin kuuluukin - mutta ainakin jonkin aikaa ne pysyvät käyttökunnossa, ja niitä käytetään varmasti profaaneja evoluutio-oppeja kannattavien vääräuskoisten valtioiden ahdistelemiseen, minkäs muunkaan.

Jos se oli mahdollista islamilaisessa maailmassa aikoinaan, se on mahdollista Yhdysvalloissakin, meidän aikanamme. Älkää kuvitelkokaan, ettei olisi. Varmasti myös klassisen islamin aikana ihmiset Samarkandissa ja Bagdadissa kuvittelivat, että tie oli auki taivasta myöten ja että uusia maailmoja syleilevän jänniä juttuja keksittäisiin jatkuvasti ja että elämä oli täällä meillä kulttuurin kehdossa varmasti kehittymässä aina vain paremmaksi ja että nuo pohjoisen metsissä elävät hassut blondit barbaarit sianlihansyöjät ja vääräuskoiset nyt olivat jo ÄO:ltaankin liian matalalla noustakseen koskaan uhkaamaan meidän oikeauskoisten johtoasemaa maailmassa, puhumattakaan siitä että moskeijan turbaanipäiset partanaamat koskaan vaivautuisivat vaatimaan paremmalta ja oppineemmalta väeltä muuta kuin muodollista omistautumista uskonnolle: kunhan kumartelet Mekkaan päin aina kun minareetista ulina kuuluu, niin se on siinä.

Panu Trio Erektus -päällä

Tommipommi: Luin taas vuoden 1973 Suomen kuvalehtiä. Olen jo aiemmin kirjoittanut, että tuon ajan nutturapäisillä tiukkismummoilla oli haastatteluista päätellen loppujen lopuksi varsin illuusioton maailmankuva. Heidän ahdasmielisyytensä oli perusteltua, mutta jälkeenpäin katsoen yliammuttua. Minusta he olivat äärettömästi parempia kuin nykypäivän kukkahattutädit, joiden mielestä toisilta sopii kieltää asioita puhtaasti jo siksi, että heistä tärkeistä ja ainutlaatuisista yksilöpyksilöistä sattuu tuntumaan siltä ja tunteet ovat tärkeitä.

Luulisi Tommin nyt sosio(bio)logina ymmärtävän, että entisten aikojen tiukkismummot ja nykyiset kukkahattutädit ovat aivan samaa porukkaa ja toteuttavat yhteiskunnassa tarkalleen samaa arvojen ja järjestyksen ylläpitofunktiota. Kuten naiset yleensä, myös virsikirjamummot ja kukkahattutädit ovat ikiaikaisten vaistojensa heiteltäviä tahdottomia robotteja, jotka tahdottoman robotin lailla toteuttavat ihmiseläimen ikääntyvälle naarasyksilölle kuuluvaa sosiaalista roolia. Ihmiseläimen luontoon kuuluu se, että samalle asialle pitää keksiä aina uudet nimet ja perustelut, jotta apina ei ymmärtäisi vain toistavansa ikiaikaista rooliaan. Kulttuurin jatkuvissa muutoksissa on kyse juuri tästä: samat asiat tehdään milloin kollektiivisia arvoja, milloin yksilöpyksilöyttä tekosyynä käyttäen, mutta joka tapauksessa aina on kyse ikiaikaisesta mekanismista, jolla ikääntyvä naarasapina oikeuttaa olemassaolonsa ja elämässäelonsa - kuten erektuslaisessa diskurssissa on moneen otteeseen toistettu, naarasapina jaksaa kiinnostaa miestä vain niin kauan kuin se on lisääntymiskykyinen, sen jälkeen naaraan on kehitettävä henkensä pitimiksi laumalle syitä sietää sitä nurkissaan. Ikääntyvän naaraan rooliin laumassa tuntuu kuuluvan, että se esiintyy yhteisön arvojen vartijana ja oikeuttaa olemassaolonsa nimittämällä itsensä milloin aidon kristinuskon, milloin aidon yksilöpyksilöyden määrittelijäksi. On turha ryhtyä moralisoimaan siitä, mikä oikeutus on älyllisesti tai eettisesti rehellisin. Eläin tahtoo ruokaa, koira kerjää suupalaa. Toisissa tapauksissa haukkuen ja räksyttäen, toisissa tapauksissa vetoavasti ruskeilla silmillä katsellen ja söpösti kuonollaan tönien.

(Khähähähhää...tekipäs hyvää!)

Ja matkaterveiset

Kävinhän minä siellä Häslingissä: Oksana tuli vastaan Paskilan asemalle. (Mikä siinä on, että tietyt paikannimet yllyttävät väännöksiin, ja varsinkin Helsingin seudun paikannimet: Töölö -> Pöölö, Pasila -> Paskila tai Pösilä. Jätkäsaari on siitä ärsyttävä nimi, että siitä ei saa edes irvittyä ilkeämielistä väännöstä: jo nykyisellään se herättää elävän mielikuvan rantapuskassa pitkällään örisevistä juopoista. Tosin tiedän jo mistä mielikuva on peräisin: Varkauden Huruslahdenrannasta, jossa lojui lämpiminä vuodenaikoina niin paljon kännisiä äijänraatoja, että aloimme kutsua sitä Raatorannaksi. Sittemmin sinne rakennettiin hienoilla laitteilla varustettu lasten vesileikkipuisto, jossa oli mm. pienet lossilaiturit uimarannaksi otetun lahdelman ylittämiseksi leikkilautalla kahluusyvyiseltä kohdalta. Huligaanit tietenkin särkivät laiturit välittömästi kirveillä. Näin Varkaudessa käy aina. Ehkä se johtuu savolaisten alempirotuisuudesta tai muusta raakuudesta.) Menimme sitten kirjakauppoihin: ostin mm. suuresti arvostamani Tertz-Sinjavskin teoksia. Niitä on suomennettukin, jopa sellaisena aikana, jolloin kustannus- ja käännöspolitiikka oli aika suometettua: Golos iz hora/Stimme aus dem Chor on tosiaan saatavana suomeksi nimellä Kuorosta kohoaa ääni. Lisäksi tulin langenneeksi kielitieteelliseen pornoon, eli maorin kielen oppikirjaan - kun sain niin halavala, 19 epulla. Itse kieltä tuskin aion opiskella, mutta kirjassa käytetään aivan omanlaatuisiaan kieliopillisia käsitteitä ja metodeja, joilla voisi hyvinkin olla soveltamismahdollisuuksia myös iirin opetuksessa. - Söimme myös herkullista mokkajäätelöä.

Olo on kyllä edelleenkin aika kelju, oletettavasti tämän pirun hellesään takia. Päätä särkee. Taidanpa mennä kotiin potemaan. Toivottavasti kaupastakin saa mokkajäätelöä.

Tavallisesti tämä vimpain nimeää nämä postaukset otsikon ja parin ensimmäisen sanan mukaan, mutta tämä merkintä on jostain syystä tuohon vasemmalle palstalle otsikoitu Paskilan ja Pösilän mukaan. Peräti merkillistä.

Kiristyvää

Pohjois-Irlannin poliittisen tilanteen kehityssuunta ei EU-vaaleissa osoittautunut järin rakentavaksi: vaalivoiton saivat sekä Sinn Féin että Ian Paisleyn kiihkokatolisten DUP, Demokraattinen (ehe ehe) unionistipuolue. Lán nettisivujen mukaan DUPilla on tarkat suunnitelmat maltillisten unionistien hajottamisesta:

- Martin Smythiä, jolla on ilmeisen suvereeni ote Etelä-Belfastin parlamenttipaikkaan (Westminsterin parlamentissa), ollaan houkuttelemassa DUP:n listoille;

- Nigel Dodds, joka on nyt Pohjois-Belfastin vaalipiirissä, on tarkoitus siirtää Etelä-Antrimiin;

- David Trimblenkin parlamenttipaikka on tarkoitus kaapata DUPille.

Maltillisten unionistien varmoista paikoista aika moni on katkolla, kun useat merkittävät poliitikot ovat luopumassa leikistä; DUPilla sitä vastoin on lauma nuoria susia kärkkymässä paikkaa Westminsteristä. Lán kommentaattori arvelee, että seuraavissa vaaleissa maltillisten unionistien parlamenttipaikoista varma on vain Sylvia Hermonin paikka.

Tämä kaikki merkitsee, että Pohjois-Irlannin politiikka on osoittautumassa terrorismin jatkamiseksi toisin keinoin. Katolisella puolella SDLP:n tuki on romahtanut ja Sinn Féin jyllää; vastaavasti Paisleyn jengi on voittamassa kaikki protestantit puolelleen. Sinn Féinille on kaikesta huolimatta annettava tunnustusta siitä, että se on saanut värvättyä riveihinsä jonkin verran tolkuissaan olevia ihmisiä (ongelma on siinä, ettei kukaan tiedä, kuka Sinn Féiniä johtaa, puolueen oma johto vai varjoissa väijyskelevä IRA:n esikunta), DUP (jolla tosin ei ole voitu todistaa olevan suoria yhteyksiä mihinkään nimettävissä olevaan terroristiryhmään) ei ole juurikaan kyennyt vakuuttamaan minua kyvystään kypsään poliittiseen menettelyyn. Sen lisäksi, että heikäläiset vihaavat katolisia, myös rasismi rehottaa tämän sakin riveissä: milloin mustat, milloin kiinalaiset toivotetaan jätteidenpolttolaitokselle.

Haisee hiki alla taivaan

Paitaan on iskostunut niin voimakas hienhaju, että se alkaa muistuttaa moottoripetrolin lemua bussivarikolla. Onneksi kotona on edes sen verran viileää, että pitkällään löhöten jaksaa lukea kirjoja. Tänään katselin ja panusin Aodh Mac Domhnaillin luonnonfilosofista tutkielmaa Fealsúnacht. Mies syntyi muistaakseni joskus vuoden 1800 paikkeilla, ja hänen luonnontieteellisistä näkemyksistään tulee mieleen pikkupoikana plarailemani 1800-luvun puolenvälin paikkeilta peräisin ollut Topeliuksen Luonnonkirja, josta opin lukemaan fraktuurakirjaimia. Darwin ja evoluutio ovat tietysti Aodh'lle (nimi Aodh lausutaan ii, iiu tai yy - se on sama nimi kuin Hugh, mutta sennimiset iirinkieliset kutsuvat Aodh'n sijasta itseään mieluummin nimellä Hiúdaí, joka muuten myös on teeveestä tiettävästi tutun Huugo-peikon iirinkielinen nimi) tuntemattomia ja Jumala kunniassaan, mutta ekologia ja ravintoketju tunnetaan jo. Hyönteisiä (joista Aodh käyttää eri sanaa kuin nykykielessä), noita inhottavia, purevia ötököitä, ei Luoja ollenkaan ole luonut ihmisten kiusaksi ja harmiksi, opastaa Aodh, vaan niillä on oma vissi tehtävänsä: kun linnut syövät hyönteisiä, ne muuttuvat linnun ruumiissa "yhden päivän ja yön aikana" herkulliseksi riistalihaksi, jonka ihminen voi sitten syödä pyydystettyään linnun. Kiintoisa oli myös Aodhin näkemys, että linnut syövät myrkyllisiä hyönteisiä mahalääkkeekseen. Pikkupoikana luin paljonkin luonto- ja lintukirjoja, mutta mieleeni ei ole jäänyt, että moisia käsityksiä olisi nykyisillä ornitologeilla; vaikka ei kai se mahdotontakaan ole.

Enimmältään Aodh'n kirja kiinnostaa kielellisistä syistä, koska se on yksi harvoista Oiriallan-Louthin seudun iirillä kirjoitetuista teoksista: se yhdistää ulsterilaisia piirteitä eteläisempiin murteisiin perin kiintoisalla tavalla. Valitettavasti kirjan toimittanut Colm Beckett ei ilmeisestikään osaa kovin hyvin Ulsterin iiriä, koska tavattoman epäselvällä ja sotkuisella oikeinkirjoituksella laaditun käsikirjoitustekstin kyytipojaksi hän on laatinut selkokielisen version, joka on latteaa standardi-iiriä - hän on esimerkiksi korvannut standardikielisillä monet verbimuodot, jotka Ulsterissa ovat yhä elävää kieltä ja joita perinteisesti käytetään myös maakunnan kirjallisuudessa. Olen itse tuuminut, että Fealsúnachtista voisi hyvin laatia version, jossa käytettäisiin nykyoikeinkirjoitusta, mutta joka näyttäisi myös tekstin ulsterilaiset piirteet selkeästi.

Ulsterissa esimerkiksi verbillä faigh!/fáil "saada, löytää" on preesensissä riippumaton muoto gheibh "saa, löytää", kun taas erilaisten verbipartikkeleiden jäljessä käytetään säännöllisestä faigh-vartalosta johdettuja muotoja: go bhfaigheann "että saa, että löytää". Standardikieli noudattaa tässä kohtaa Connachtin murteita, joissa faigheann on korvannut myös vanhan riippumattoman muodon. Toisaalta Munsterissa gheibh on levinnyt myös riippuvaisten muotojen puolelle: go ngeibheann. Beckett on korvannut gheibh-muodon säännöllisesti faigheannilla, mutta minä haluaisin toimittaa Fealsúnachtista sellaisen version, jossa gheibh olisi yhä paikallaan.

Huomisaamuna siis lähden Häslinkiin, ei kun Helsinkiin. Rehellisissä aikeissa paikalle tulevat henkilöt pyytäkööt tarkemman tiedon Oksanalta, jota pyysin seurakseni venäläiseen kirjakauppaan ja mahdollisimman jäätelöpitoiseen ravitsemusliikkeeseen.