Kauhea Tarzan

Liettualaiset ovat täällä edelleenkin ja toinen niistä solkkaa liettuaa heikkokenttäiseen puhelimeensa. Minä yritän lukea Kauheaa Tarzania, kun kässärit eivät tulleet mukaan - tänä aamuna piti hakea postista irlantilainen kirjalähetys, joten kässärikassi ei mahtunut messiin. Uusi paketti sisältää iirinkielisessä Gort an Choircessa syntyneen homon buddhalaiskirjailijan Cathal Ó Searcaigh'n matkakirjan Nepalista; jonkun kerryläisen parranpäristäjän kirjan veneiden teosta Kerryssä ennen vanhaan; Pádraig Tyersin omaelämäkerran - Tyers on muistaakseni kotoisin joltain Kerryä marginaalisemmalta munsterilaiselta murrealueelta, ja hän on kunnostautunut ennen muuta toimittamalla muiden muistelmia, mutta kirjoitellut itsekin kaikenlaista ja keräillyt toki folklorea; ja Pádraig Ó Baoighillin kirjan Argyllista ja Kintyrestä. - Kauheassa Tarzanissa pistää silmään se, miten nopeasti Tarzan omaksuu Pal-ul-donin kielen ja miten vaikeuksitta hän sulautuu kadonneen laakson asukkaisiin. Tapaamilleen oudoille kansoille apinamies näyttäytyy aina elämää suurempana vaeltavana sankarina, ei koskaan kielipuolena, sotkuisesti sökeltävänä villinä. Burroughs ei koskaan osaa ajatella asiaa siltä kannalta, että villiheimollakin on oma käytöskoodinsa ja folklorensa: sitä, joka ei näitä hallitse, "villi" heimo pitää barbaarina. Burroughsin villit tietävät itsekin olevansa villejä ja älyävät alistua sivistyksen edustajan valtaan, kun sellaisen kohtaavat. Muuten on hupaisaa, että Pal-ul-donin kieli on vain sana sanalta toimiva koodi englannin kielelle. Jad on aina sama kuin englannin the, siis Tarzan the Terrible on pal-ul-doniksi Tarzan-jad-guru - Burroughs ei vaivaudu edes keksimään toisenlaista syntaksia (esim. jad-guru-Tarzan tai jad-Tarzan-guru tai Tarzan-guru, joille kaikille löytyisi eurooppalaisista kielistä analogioita. Koska englannissa on of-genetiivi, myös pal-ul-donissa on oltava genetiiviä ilmaiseva prepositio, joka on juuri tuo ul.

Silti - mukavaa viihdettä ja poikavuosinostalgiaahan Tarzan on. Kyllä siihen jonkinlaista lahjakkuutta tarvitaan, että voi keksiä - olkoonkin että kliseisiä, mutta kumminkin - fantasiamaailmoja yksi toisensa jälkeen pulp-kirjallisuutta suurkuluttaville addikteille. Kuitenkin olen yhä sitä mieltä, että David Gemmell on parempi.

Kielitieteilijänä kyllä toivoisi hieman enemmän realismia Burroughsin maailmojen kielipuoleen. Koko Pal-ul-don puhuu samaa kieltä; koko Barsoom puhuu samaa kieltä; ja koko Amtor (Venuksen nimi seikkailutetralogiassa Carson of Venus, joka oli aivan ilmeinen Barsoomin John Carterin uudelleenlämmitys) puhuu samaa kieltä. Oikeasti Tarzan olisi juuri Pal-ul-donin kaltaisissa kadonneissa maailmoissa aivan varmasti törmännyt hirveään pikkukielten viidakkoon. Esimerkiksi Australian kaikki alkuasukaskielet ovat oikeasti sukua keskenään, mutta pienten metsästäjä-keräilijäryhmien puhumina ne ovat etääntyneet toisistaan niin kauas, että vielä meikäläisen syntymän aikoihin jostain autiomaasta saattoi odottamatta lampsia esiin kymmenen ihmisen suuruinen ryhmä nakupellejä, jotka eivät olleet koskaan valkonaamaa nähneet ja joiden kielestä kukaan ei saanut minkään valtakunnan tolkkua.

Rattenkiula eli unessa elokuvaseminaarissa

Pari yötä sitten näin unta, jossa olin joutunut elokuvatutkijoiden seminaariin. Seminaari käsitteli elokuvaa nimeltä Naissukupuolen orastava rattenkiula - älkää ihmetelkö sanaa rattenkiula, se kuului osana uneen ja on ilmeisesti alitajuntani kehittämä saksaa (Ratte) ja ruotsia (rövarkula) sekoittamalla syntynyt sana, joka tarkoittaa ilmeisesti rotanloukkoa tai rottalaumaa. Elokuva oli muka jonkun köyhän miehen Fassbinderin 1960-luvulla Saksassa ohjaama eksploitaatioleffa, joka käytti naisliikkeen nousun dokumentoimista tekosyynä näyttää hyvin pehmoja lesbopornokohtauksia - kaksi tai kolme naista makaamassa raajojaan viuhtoen nakuna jonkin luolan maalattialla niin pitkän matkan päässä toisistaan, etteivät he ulottuneet koskettamaan toisiaan. Elokuvaohjaaja oli vainoharhainen naisvihaaja - jopa siinä määrin, että minä, tai se tyyppi joka unessani olin, piti ohjaajan näkemystä typeränä ja luultavasti laskelmoidun sensationalistisena. Varsin asiallisessa sävyssä pidettyjen esitelmien yhteenveto oli, että elokuvan ohjaaja piti feminismiä rottamaisten, persoonattomien ja tasapäisten naisten nousuna: sen sijaan että feminismi olisi antanut kullekin naiselle mahdollisuuden kehittää itseään, se rohkaisi heitä vain rohmuamaan itselleen etuja ryhmänä. Lesbopornahtelu maalattiaisessa luolassa - se markkeerasi rotankoloa - symbolisoi sitten mukamas tätä naissukupuolen rottalaumakollektivismia, "rattenkiulaa".

Kuten sanottu, unessa suhtauduin tällaisiin näkemyksiin hyvin kriittisesti ja pidin elokuvaa tekosyvällisenä, helppona ja pornografisena, ja monet seminaarin esitelmöitsijät olivat samalla kannalla. Viimeinen esitelmöitsijä kertoi lyhyesti merkittävistä naisnäyttelijöistä, jotka olivat nousseet kuuluisuuteen esiintymällä Rattenkiulassa. Sen jälkeen heräsin.

Liettua - vuosisatainen vihollisemme

Aina silloin tällöin tulee kyllä sellainen olo että Neuvostoliitto pitäisi saada takaisin. Miksikö? Siksi, että tätä Åbo Akademin tietokoneluokkaa, jossa yleensä kirjoitan puhtaaksi lisensiaattityötä, artikkelia Ulsterin iirin standardoimisesta tai iirinkielisestä kulttuurista kertovaa kirjaani, pitävät taas kerran hallussaan ne samat kaksi liettualaista pölvästiä, jotka aivan oikeasti möykkäävät niin äänekkäästi, että epäilen virallisten desibelirajojen ylittyvän. En ole itse kaikkein hiljaisimpia miehiä, mutta nämä onnistuvat kuulostamaan siltä kuin olisivat päässeet hullujenhuoneelta karkuun. Jätkät valitsevat ilmeisesti periaatesyistä huoneen vastkkaisilla puolilla olevat tietokoneet ja huutavat sitten toisilleen käsittämätöntä liettuaansa kurkku suorina. Aina välillä ne rupeavat hirnumaan juuri sellaista idiootinnaurua, jollaista voi odottaa pieruhuumoria viljeleviltä junteilta. Siis aivan oikeasti: pystyn kuvittelemaan, että ne käsittämättömät sanat, joita ne mölisevät röhötyksensä seasta (kikattavia tyttöjäkin voisi sietää, mutta tuollaiset bassolla hörisevät aikuiset miehet vievät hermot), ovat pierun, paskan ja pippelin liettuankielisiä vastineita. Höhöhöhöhöhöhö-pieraus-häöhäöhäöhäöhäö-paskaitis-höröhöröhöröhörö-pippelis!

Olen ryhtynyt radikaaleihin vastatoimiin. Olen ottanut kenkäni pois jalasta. Käytän siis kemiallisia aseita. Seuraavaksi suunnitelmissa on ottaa mukaan valkosipulilla maustettu sämpylävoileipä, syödä se täällä tietokoneluokassa ja päästää päälle mehevä Peräsmiehen juhlallinen täräys, jollei tämä saatanan melusaaste hiljene. On minulla kotona kyllä liettuan kielen oppikirjatkin, niin että jos tätä jatkuu pari vuotta, opin kyllä antamaan herroille mölytoosille svar på tal.

Nyt otti veitsen, eikä pane poiskaan

Jokin aika sitten kirjoitin, että sen nuoren vainoojanaiseni minua vastaan nostama oikeusjuttu oli ohi, koska hän ei sitten kolmen vuoden aikanakaan suostunut tulemaan oikeuteen. Nyt sitten hänen äidikseen esittäytyvä anonyymi sähköpostittelija uhkaa minua uudella oikeusjutulla, koska olen kuulemma syyllistynyt yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.

Huomatkaa: ensin neiti itse virittää minulle ansan provosoidakseen ja polkee jalkoihinsa ystävyytemme pilkaten ja solvaten. Kaksi vuotta myöhemmin, kun alan pikku hiljaa toipua tästä edellisestä jutusta, hän julkaisee kirjeistäni sommittelemansa ilkeän pilkkapakinan. Taas kaksi vuotta myöhemmin hän tekee minusta rikosilmoituksen - ja leimaa kaikki kirjeeni loukkauksiksi ja solvauksiksi, myös ne, jotka on kirjoitettu silloin, kun vielä olimme väleissä. Nyt sitten, kun oikeusjuttu on rauennut, joku esiintyy hänen äitinsä nimissä ja uhkailee minua uudella oikeusjutulla.

Totisesti, totisesti: ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi. Eikä näytä olevan minullakaan, joten hyvässä seurassa olen. Heti kun vähän rauhaan pääsee, niin jo tulee uusi puukko selkään.

Se on todella hirveä rikos, kun mies syyllistyy rakkautensa tunnustamiseen sellaiselle nuorelle mutta täysi-ikäiselle naiselle, joka on miehen seuraan omasta vapaasta tahdosta ängennyt. Jo yhdeksän vuotta olen tätä kakkua heteroseksuaalisuuteni tähden järsinyt. Ja lisää näkyy olevan luvassa.

Edellisen kirjoitettuani asianomainen on ottanut huomattavasti rakentavamman linjan ja kertonut minulle tyttärestään yhtä ja toista sellaista, mikä saa hänen käyttäytymisensä vaikuttamaan ymmärrettävämmältä. Hän toivoo minun poistavan Googlesta viittaukset tyttäreensä, ja jos joku suostuu auttamaan minua Googlen asetusten kanssa, aion ottaa hänen toivomuksensa hyvin vakavasti, koska nyt vasta ensimmäisen kerran joku on halukas antamaan neidin käytökselle selityksen. Lähiaikoina ryhdyn poistamaan nimellä annettuja viittauksia asianomaiseen blogistani.

Viikonlopun lukijapalautetta

Lukijani, josta käytän tässä yhteydessä vain Aku Ankka -lähtöistä peitenimeä Taavi Hanhelainen, kirjoittaa seuraavasti:

Luettuani nyt jo pitkään sekä newsseistä että blogeista sinun Panu, Kokkarisen ja Henryn kirjoituksia, sekä linkittämiänne muiden kirjoituksia - olen herännyt ihmettelemään aktiivisesti ja äänekkäästi sitä miksi miehille ei opeteta pienestä pitäen selviytymistaitoja ja sitä miten maailma toimii.

Hyvä pakollinen kurssi olisi esimerkiksi kertoa kaikista mahdollisista ongelmista, mihin mies voi peniksensä ja seksuaalisen viettinsä johdattamana joutua -- alkaen henkisistä kolauksista taloudellisiin ongelmiin ja elatusvelvollisuuteen lapselle jota ei hän ei edes halunnut.

Jännittävä huomio on ollut se välitön alaspainamisen tunne, joka tulee vastauksista kun esittää eri foorumeissa eriäviä mielipiteitä - tuo esiin sen että oikeasti mies voikin olla heikossa asemassa tai että mies ei olekaan automaattisesti kaiken pahan alku ja juuri. Siinä missä naisten tuntemuksista tai kokemuksista keskustelussa ei suinkaan hyökätä kimppuun itsestäänselvyyksien kertojaksi jos nainen antaa toiselle vinkkejä parisuhdeasioissa tai kertoo kauniita kliseitä naiseudesta. Vaikka oma argumentointi olisi hyvin mietoa ja sovittelevaa, yleensä jostain aina löytyy nainen joka osaa tulkita sen hyökkäykseksi kaikkia naisia vastaan tai oikeutuksen hakemiseksi kaikelle oletetulle miehien tekemälle pahuudelle.

Te itse tiedätte että kuinka tärkeää ja hyvä asia on saada aikaan keskustelua ihmissuhteista ja miehisyydestä, diskurssia joka ei lähde liikkeelle tai toista naistutkimuksen kehittämiä olettamuksia. Inhorealistinen miehinen lähestyminen suhteisiin, seksiin ja lisääntymiseen antaa toisaalta huutia perinteiselle naiskuvalle, mutta ennen kaikkea antaa nuorille ja vanhemmillekin miehille keinoja käsitellä ongelmia.

Miessakit ry. ja vastaavat ovat samalla asialla, mutta ainakaan verkossa heidän antinsa ei ole yhtä toimivaa kuin Panun ärhäkkä joskus jopa lähes militanttinen lähestyminen ja Henryn provosoiva mutta oikeudenmukainen ja älykäs keskustelun herättäminen. Valitettavasti lukuunottamatta tiettyjä yksilöitä, jotka myös kommenttiosastoillakin osallistuvat rakentavasti keskusteluun - suurimmaksi osaksi naisten käyttäytymismalli keskustelusta selviytymiseen tuntuu olevan pään pistäminen pensaaseen ja tosiasioiden kieltäminen.

Sekä Miessakit että monetkin muut miesten vapautusta tavoittelevat ryhmät syyllistyvät profeminismin järjettömyyteen, eli antavat harhauttaa itsensä luulemaan, että feminismi on oikeasti yrittänyt vapauttaa myös miehen perinteisten sukupuoliroolien kahleista. On kuitenkin vaarallinen harhaluulo, että mies voisi vapautua naisen ehdoilla. Päin vastoin, se helppo ja hedonistinen elämä, joka kulutusideologian ja vulgäärin katufeminismin yhteisvaikutuksesta on muovautunut nuorten naisten käsitykseksi hyvästä elämästä, vaatii ehdottomasti rahoittajakseen ja sponsorikseen perinteisen työssä raatavan miehen.

Jännittäväksi se muuttuu, kun omin silmin näkee kuinka toinen ihminen ei pysty, uskalla eikä kykene astumaan sen oman rakentamansa ajatusmallin ulkopuolelle - koska se samalla tarkoittaisi, että siinä joutuisi myös tunnustamaan omat tekemänsä virheet ja näkemään maailman fantasian ulkopuolella. Tätä pää pensaaseen-käyttäytymistä näytetään myös joukon voimin tuettavan isoimmilla foorumeilla, joissa miehen näkökanta saattaa jäädä joko ilman huomiota tai hautautua huudon alle.

Naisethan ovat kaikkien naisverkostojen, naisfoorumien, nais-sen ja nais-tämän harjoittamina kouliutuneet toimimaan yhtenäisenä eturyhmänä ja huutosakkina aivan toisella tavalla kuin miehet, jotka - toisin kuin feministien miehistä rakentama viholliskuva väittää - ovat intresseiltään heterogeeninen ja riitaisa joukko. Silloin kun naiset päättävät esiintyä miehiltä suun tukkivana sakinhivutus- ja koulukiusaajajenginä, he todella käyvät päälle, jolloin yleensä joukon tyhmimmän, loukkaavimman ja epäanalyyttisimmän räyhärin annetaan viedä fiksumpiaan kuin pässiä liekanarussa.

Cityn keskustelupalstat vaikuttavat paikalta, jossa on mm. Soneraplazaa paremmat mahdollisuudet saada fiksua keskustelua aikaiseksi ilman että viestit hukkuvat tyhjänpäiväiseen massaan tai flametuksen alle. Hankaluus on vain pitää keskustelut käynnissä ja pinnalla 'kuvaile sporttinen mies' tai 'juntein saamanne deittivastaus'-tyyppisten keskusteluiden lomassa.

Naiset yleensä eivät siedä sitä, että miehet pääsevät kuulemaan ja näkemään heidän miestä esineellistävän, typerän ja pinnallisen maailmankuvansa käytännössä. Ja vakavat keskustelut tyrehdytetään vaikka väkisin, juuri puheenaihetta vaihtamalla.

Kiitokset jälleen siitä että jaksatte pitää blogejanne ja tuoda esiin herättäviä ajatuksia. Ilman näitä tuttavuuksia sadat miehet, minä mukaanlukien - joutuisivat ihmettelemään itsekseen maailman outoutta ja epäoikeudenmukaisuutta sen sijaan että pystymme rakentavasti näkemään yhteiskunnassa ja sukupuolikuvassa olevat rakenteelliset ongelmat ja ehkä tulevaisuudessa vaikuttamaan niihin.

Tämän tyyliset kirjeet kyllä vahvistavat minua käsityksessäni, että Plökiä oikeasti tarvitaan. Toivottavasti Plökin lukijat uskaltavat useammin avata suunsa ja sanoa vastaan tuolle valehtelevien saastojen laumalle, joka on kaapannut koko julkisuuden.