Hajamietteitä

Tuo aloittamani iirinkielinen essee irlantilaisen antinationalistin Conor Cruise O'Brienin ja takkinsa kääntäneiden entisten suomalaisten stalinistien yhtäläisyyksistä ei ole vielä lähestulkoonkaan valmis, mutta kirjoitetaanpa tässä vähän netti- ja interblogismimuistiinpanoja.

Iirinkielinen opiskelijahuumorisivusto www.craiceailte.com tarjoaa aidosti hauskaa ja jännittävää räiskintäpeliä ("pelit" on iiriksi "cluichí", jos haluatte mennä sitä pelaamaan) nimeltä Bás sa Spéir - pääsin juuri jonnekin 31 900 pisteen tienoille, hehhee - jonka mielenkiintoinen piirre on, että siinä ainakin iirinkielisten selitystekstien mukaan suojellaan maailmaa maailmanvalloitusta tavoittelevilta amerikkalaisilta. Onko tämä kenties vain tavanomaista opiskelijahuumoria, vai onko tässä tosiaan kyse siitä, että Yhdysvalloista on laajan eurooppalaisen valtavirtakonsensuksen silmissä tulemassa uusi Neuvostoliitto, imperialistinen, totalitaarinen vihollinen? Ainakin Yhdysvalloilla on nykyään hyvin samantyyppinen asema suhteessa eurooppalaiseen demokratiaan: amerikanismin ideologia on konsolidoitumassa yhä selväpiirteisemmäksi, ja sill? on Suomessakin omat lakeijansa, Yhdysvaltain henkiset kansalaiset, joille on ominaista Suomen yhteiskunnasta vieraantuminen ja äärioikeistolainen asennemaailma, joka on haettu joltain republikaanipuolueen alaryhmältä. Suomeen on salavihkaa syntynyt esimerkiksi amerikkalaistyyppinen evoluutionvastainen uskonnollinen oikeisto, joka ei enää rajoitu hajanaisiin höyrypäiden pikkuseurakuntiin. Samoin libertarismin maihinnousussa on selvästi kyse amerikkalaisten tankesmedjojen harjoittamasta solutustoiminnasta. Näiden ääriryhmien luonne on sama kuin taistolaisten aikoinaan, eli vieraan vallan etua ajetaan Suomen omista intresseistä piittaamatta; luonnollisesti lainkuuliaisella ja isänmaallisella kansalaisella ei tule olla mitään tekemistä maanpetoksellisten ryhmien kanssa.

Valitettavasti ns. vasemmistointellektuellit (minä muiden muassa) ovat tarpeettomasti intoilleet Euroopan-vastaisuudella ja pilkanneet puheita yhteisestä eurooppalaisesta isänmaasta kokoomuslaisten houreeksi. Nyt olisi jo aika oppia, että maanpetoksellisten falangistikristittyjen ja libertaristien murskaamiseksi tarvitaan yhteistä eurooppalaista obustroikaa amerikkalaista solutusta vastaan.

En toki usko, että uusi kylmä sota on väistämätän. Päin vastoin. Solutukseen tulee vastata solutuksella, ja meidän täällä Euroopassa tulisi viipymättä ryhtyä tutkimaan pragmaattisia yhteistyömahdollisuuksia Yhdysvaltain demokraattisen puolueen kanssa. Jonkun Paavo Lipposen nuolenko myös paskakikkareet peräaukostanne, oi herrani? -asenne George Bushiin ei enää käy päinsä, eikä ole mitään syytä suomettuneesti "olla sekaantumatta suurvallan sisäisiin asioihin". Esimerkiksi sosiaalidemokraatteja en aio ottaa vakavasti, ennen kuin niillä on kunnollinen yhteistyöohjelma Yhdysvaltain demokraattisen puolueen kanssa.

- - -

Arvostamani kollega Tumppu von Tumppu on viettänyt sovinismiviikkoa, joka on kantanut nautittavia hedelmiä. Tämä herkku on ehdottomasti siteerattava tänne kaiken uhallakin:

Naissukupuolen häpeä on nimittäin jotain täysin sisäsyntyistä, peräisin siitä oidipaalisen vaiheen traumasta jossa käykin selville että isillä on penis ja nainen itse ei sellaista koskaan tule saamaan. Sen tietoisuuden synnyttämä riittämättömyyden tunne ja häpeä ajaa naista elämässä eteenpäin. Se saa naisen purkamaan raivoaan usein ensisijaisesti sisäänpäin, mistä hyvänä esimerkkinä illuusio siitä, että "media vaatii naista olemaan liian kaunis". Perimmiltään nainen kuitenkin kanavoi häpeänsä minäkuvaansa ja näin alkaa pitää vartaloaan rumana. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa minkälaisia H&M:n alusvaatemainokset ovat. Naisen ikiaikainen tehtävä on perimmiltään tavoitella miestä, symbolisesti siis tämän penistä ja siihen assosioituvaa statusta, vaikka tukahdutetun häpeän ohjaamana nainen saattaa epätoivoissaan hairahtua vaatimaan miehen palkkaa, asemaa ja statusta ja näin välillisesti "isin kadotettua penistä" suoraan itselleen (ns. feminismi).

Tämän raadollisen pelin toinen osapuoli, mies, on paljon heikommissa asetelmissa. Eikä vähiten siksi, että useimmat miehet haluaisivat pariutuessaan ihan oikeasti hankkia naisen eikä vain illuusiota tämän sukuelimistä. Miehen pariutumispyrkimyksiä hankaloittaa myöskin se, että pariutumismarkkinat ovat totaalisesti naisten hallussa - lähestyessään miestä nainen ottaa riskin tulla torjutuksi, mutta lähestyessään naista mies ottaa riskin saada vastakaikuna avokämmenisku tai ahdistelusyyte.

Pinserin uudella Koirapuisto-keskustelualueella on puhuttu blogien ulkoasuasioista. Mea on todennut mielipiteenään, että blogit ja päiväkirjat ovat kirjoituksia. Ei niiden rikkautta kasvata ollenkaan se, että ne tarjoillaan kikkanelosten kätköissä blogienginellä höystettyinä täytekakkuina, joiden makua ei löydy, vaikka kuinka etsisi. Hän paheksuu sitä, että jotkut jättävät blogeja lukematta pelkän ulkonäön tähden, ja korostaa, että listan kärjessäkin ollaan sisällön takia. Onhan siinä perää, että sisältö kuitenkin ratkaisee, ja eräissä pissisblogeissa, kuten Shineworldissa ja jossain määrin myös Falmawenissa, minua suututtaa tekstin jääminen pelkäksi lukukelvottomaksi koristeluelementiksi prameilevan ulkoasun varjoon, mutta toisaalta olisin kyllä itse poistanut tältä sivulta tuon kamalan vihreä-oranssi -kontrastin jo aikoja sitten ja siirtynyt kokonaan ruskehtavan murrettuihin, maanvihreisiin värisävyihin, jos osaisin paremmin tulkita tuon pirun työpohjan värikoodeja. Totta maar teksti on tärkeämpää kuin väreillä keekoilu ja kikkailu, mutta mielestäni hyvän kirjoittajan on aivan asiallista kiinnittää huomiota siihen, miltä teksti näyttää. Olen harrastanut kalligrafiaa aina ollessani sopivalla tuulella - yksi tärkeimpiä syitä siihen, että ylipäätään opettelin iiriä, olivat iirin kirjoittamiseen vielä toisinaan käytettyjen Kaarle Suuren aikaisia minuskeleita muistuttavien kirjaimien kalligrafiset mahdollisuudet - ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos joskus alan julkaista kirjoja, ne tulee painaa joko Garamondilla tai Bodonilla. (Tähän nykyiseen pirun työpohjaan on tosi vaikeaa saada vaihdettua kirjasintyyppiä.)

Lisähuomautus edelliseen: kyllä se Garamond sieltä sentään löytyi. No niin! Heti alkoi teksti miellyttää silmää ihan toisella tavalla. En muuten tajua, miksi kenenkään pitäisi käyttää Verdanaa, tai groteskikirjakkeita ylipäätään (ei ole mitenkään sattuma, että ns. sans serif -kirjakkeita kutsutaan groteskiksi).

Hyvärisen Juuso näkyy olleen kuulemassa Juhani Sarsilaa. Minulla on ilo ilmoittaa, että olen joskus vuosikymmen sitten suorittanut Sarsilan johdolla latinan peruskurssin. Opinkin siellä jotain, vaikka latinanopintojeni pääasiallinen funktio sittemmässä elämässäni on ollut toimia espanjanopintojeni tukena. Sarsila kuitenkin kiinnitti huomiota siihen, kuinka latinassa sanoilla saattaa olla vastakkaisia merkityksiä - sacer voi tarkoittaa sekä pyhää että tabua ja kirottua. Hän totesi tämän opettavan, että äärimmäiset vastakohdat eivät oikeasti ole vastakohtia, vaan niiden molempien vastakohta on keskitie. Se oli hyvä oppi. Se on jälkeen päin paljonkin mietityttänyt minua.

Sairas Mielipuoli Naishirviö on huomannut vasta nyt ATN-blogin olemassaolon, ja kehottaa Blogistanin ATMiä tarjoamaan asianomaiselle naiselle auttavaa penistä. Asiassa nyt vain on se ongelma, että olen itse tarjonnut auttavaa penistäni - enkä vain sitä, vaan myös rakkauttani - parillekin tutulle itseään rumana ja ylipainoisena pitävälle neidolle parin viime vuoden aikana, ja rukkaset on tullut aina. Minä en rupea tarjoilemaan palvelujani ventovieraille ihmisille, ainoastaan tutuille (myös nettisellaisille), joista välitän. Minulla on nimittäin tunteet, se on sellainen juttu, jonka päälle naisihmiset eivät tietenkään ymmärrä.

Benrope inisee siitä, että kehtaan arvostella muiden blogien ulkonäköä, kun Plöki näyttää siltä miltä näyttää. Juttu nyt vain on niin, että Plökin kamalat viritykset johtuvat vain ja ainoastaan omasta ohjelmointitaidottomuudestani. Esimerkiksi ikilinkeille olisin jo aikapäiviä keksinyt helpomman ratkaisun kuin tuon päivä päivältä etenevän arkistoinnin, jos osaisin. Mitä sitten iirinkielisiin merkintöihin tulee, siirrän ne iirinkieliseen blogiini heti niiden valmistuttua, mutta ne kysyvät sen verran aikaa, että pidän niitä täällä luonnosteltavana. Näkyvät ne ainakin Slugger O'Toolen Mick Fealtya linkittämisen verran kiinnostavan. (Tunnen miehen myös henkilökohtaisesti, ainakin netin kautta.) Sitä paitsi en ole vielä luopunut aikomuksistani opettaa ihmisille iiriä netitse.

Benropelle sanoisin vielä: ihmettelen, ettei hän huomannut taannoista mielipidettäni Dannysta eikä kommentoinut sitä, kun mainitun scaothairen itsekin otti puheeksi.

Huomaan, että Parisuhde-Katherine, joka tietysti ei ole älyllä pilattu muutenkaan, ei tiedä mitä sana tilitys tarkoittaa. Niin, ja sitten se vielä kirjoittaa "vuoden", kun pitäisi olla "vuoren". Miten vulgääriä. Ja tuo esiintyy sekä Afroditen että Pallas Athenen lahjana miessukupuolelle.

Kommentointimahdollisuus

Nyt minullakin on sitten se hieno kommentointivimpain. Katsotaan toimiiko.

Ei toimi vielä. Samat kommentit tulevat molempiin kommenttirasioihin. Mitä teen väärin?

Laatuseuraa yrjöissään rämpiville hentuille

"Parisuhde" -blogia pitänyt yli-ikäinen pissis on poistumassa blogosfääristä, koska hänen surkea itsetuntonsa ei kestänyt sitä, että joku itseään "Satunnaiseksi lukijaksi" kutsunut tyyppi kehtasikin sanoa, millainen kuva hänestä oli kirjoittelujensa perusteella syntynyt. En itse ole juurikaan vaivautunut seuraamaan asianomaisen blogistin kirjoituksia, koska ensimmäinen lukemani teksti, jossa hän veti röökiä ja rämpi yrjöissään juhlittuaan kapakassa jotain poikki mennyttä miessuhdettaan, osoitti jo minulle liiankin hyvin, miten ikävä, epäsympaattinen ja lattea ihminen oli kyseessä. Toisinaan tuli kyllä vilkaistua uudemman kerran ja todettua tietyllä huvittuneisuudella, miten nuo naiset sitten kykenevätkin aivan uskomattomiin ja monumentaalisiin elämänvalheisiin. Ilmeisesti suunnilleen ainoa kasvatus, jota nuoret naiset nykyään kotona saavat, on kasvatus suuriin luuloihin omasta itsestä. Täysin ikävystyttävät ja mitäänsanomattomat pökiöt kuvittelevat olevansa älykkäitä ja tasokkaita, vaikka ovat vain keskinkertaisia kapakkaluutia, jotka voidaan milloin vain korvata toisilla keskinkertaisilla yrjöissään rämpivillä hentuilla. Luonnollisestikaan tämä ei estä heitä pitämästä itseään suurina persoonallisuuksina ja individualisteina, saati inumasta sänkyynsä "laatuseuraa", jota heillä minkään kohtuuden nojalla ei ole varaa vaatia.

Juuri kyseisen pissiksen lajitoverit ovat esim. minua olleet leimaamassa Urheiluruutua töllääväksi atk-tukihenkilöksi (koska ovat liian tyhmiä ja/tai/eli epärehellisiä lukemaan niitä kirjoituksiani, jotka eivät sovi yhteen heidän ennakkoluulojensa kanssa). Mutta annas olla kun jostakusta tällaisesta pissiksestä itsestään aletaan esittää arvioita, joille on varsin paljon tukea asianomaisen pissiksen omassa kirjoittelussa, voi sitä parkua ja ahdistusta kuinka epäreilusti pissisparkaa on tölvitty! Kun pissis on valitellut sitä miten ihailija ahdistelee häntä ja samalla on itse ahdistellut omaa entistä poikaystäväänsä; kun pissis on paheksunut miesten (sikoja) uskottomuutta ja ylistänyt naisten ystävyyttä, ja samalla pussaillut ystävättärensä miehen kanssa; niin pissiksen tulee varautua siihen, että hänestä tehdään johtopäätöksiä tämän perusteella, eivätkä ne johtopäätökset ole kovin mairittelevia. Tällöin tietysti pissis itkee, että hänestä ei tiedetä "koko totuutta". Voi pissis kulta, kyllä me tiedämme koko totuuden, tai sen, mikä siitä on tarpeellista tietää. Oman pääsi sisällä sinä tietysti kuvittelet olevasi fiksu, hyvä ja moraalinen ihminen, ja mikset kuvittelisi, kun tuollainen pökiö voi olla vain se, joka ei kykene minkäänlaiseen itsekritiikkiin. Mutta sinun kuvitelmasi eivät ole mikään meille tuntematon totuus, vaan sinä olet yksinkertaisesti väärässä.

Juuso sanoi oikeastaan sen paremmin:

Jos kirjoittaa julkisesti, pitää yksinkertaisesti kirjoittaa niin, että virheellisille tulkinnoille ei jää varaa, tai vaihtoehtoisesti antaa kirjoituksillaan itsestään sellainen kuva, jonka haluaakin antaa.

An Ghaeilge san AE

Ó/From: Panu Petteri Höglund,
Åbo/Turku, An Fhionlainn

Chuig/To: Páirtithe Polaitiúla Oireachtas na hÉireann
Taoiseach na hÉireann
Aire Gnóthaí Eachtracha na hÉireann

A Chara,

Is teangeolaí ón bhFionlainn mé, agus mé ag gabháil don Ghaeilge is
don Ghaeilgeoireacht le hocht mbliana anuas. I dtús na n-ochtóidí,
nuair nach raibh mé ach cupla bliain thar an deich d'aois, a chuir mé
an chéad suim sa Ghaeilge.

Roimhe sin féin, siúd is go raibh sé ina ghnáthfhíric ag Tadhg an
mhargaidh san Fhionlainn féin gurbh é an Béarla teanga na hÉireann,
léigh mé ar mo théacsleabhar geograife ar scoil gurbh iad "iiri ja
englanti", an Ghaeilge agus an Béarla, teangacha na hÉireann.

Agus ós rud é go raibh an fhiosrúlacht i mo dhúchas riamh,
chuaigh an criomán eolais áirithe seo greamaithe i mo chuimhne. Ach
nuair a thaispeáin teilifís na Fionlainne clár faisnéise le craoltóir
mná Fionlannach inar cardáladh cruachás na Gaeilge in Éirinn, mhothaigh
mé go raibh sé dírithe orm féin go pearsanta, go raibh na daoine a bhí
faoi agallamh ag an gcraoltóir agus iad ag déanamh a ngearáin faoi
fhadhbanna na Gaeilge - go raibh siad ag iarraidh orm lámh chuidithe a
shíneadh ionsorthu.

Ós rud é go mbíodh mo mhuintir sáite go domhain i gcúrsaí athréimnithe
na Fionlainnise mar theanga chultúrtha, ba dual dom an achainí seo a
fhreagairt. Nuair a chuala mé an chéad iomrá ar athbheochan na Gaeilge,
agus an cúlra a bhí agam, ba léir dom ó thús gur cúis uasal a bhí ann
arbh fhiú dom dúthracht mo shaoil a chaitheamh léi. Cúis den chineál
chéanna a bhí ann agus an chúis a bhí mar réalt eolais ag tuismitheoirí
mo mháthara féin, an tseanlánúin a bhfuair mé an chuid ab fhearr de mo
thabhairt suas uathu. D'fhéadfá a rá gur cúis a bhí ann a bhí ag teacht
go huile is go hiomlán le mo thógáil is le mo thabhairt suas. Ó bhí an
Fhionlainnis slán sábháilte cheana féin, ba dual dom dul ar lorg
cúiseanna cosúla: teangacha difriúla deacra neamhfhorleathana a raibh an
bás ag bagairt orthu. Ní nach ionadh gur tháinig mé trasna ar chúis
athbheochana na Gaeilge chomh luath is a tháinig.

Ina dhiaidh sin, d'áitigh mé orm nach le haislingí den chineál seo a
bhí mo luí, ach le rudaí praiticiúla. Mar sin, chuaigh mé le ceimic ar
dtús. Ach mar sin féin, chuaigh an Ghaeilgeoireacht go smior ionam sula
raibh a fhios agam féin. Ba dual dom dul leis an nGaeilge, siúd is go
raibh mé ag cur ina haghaidh i gcónaí. Sa deireadh thiar thall, d'éirigh
mé as an gceimic le cromadh ar na teangacha - ar an nGearmáinis, ar an
Rúisis, agus ar an bPolainnis. Agus ansin, chuir mé sonrú sna
téacsleabhair Ghaeilge a bhí ag fanacht le lá a léite ar an tseilf. Dar
liom gurbh olc an mhaise gan staidéar éigin a dhéanamh orthu, ó bhí siad
agam. Mar sin, chrom mé ar an nGaeilgeoireacht faoi dheoidh. Agus níor
éirigh mé aisti riamh. Ní éireoidh mé aisti choíche.

Bíonn muintir na hÉireann ag síleadh, agus ag áitiú ar a chéile go
minic, nach féidir cúis na Gaeilge a ghlacadh dáiríre - nó, le bheith
beacht, gur chóir éirí as an gcúis sin, cionn is nach dtagann le muintir
na hEorpa a thuiscint, cad chuige a mbeifí ag cur ar son na teanga. Iad
sin, áfach, a shíleann amhlaidh, níl a fhios beo ná marbh acu staid na
dteangacha san Eoraip, ná stair na dteangacha in ilchríoch na hEorpa. Tá
an Eoraip breac le tíortha agus le náisiúin arbh éigean
dóibh troid a chur le cearta teanga a bhaint amach ó rialtas iasachta.
Tá muid in ann sibh a thuiscint i bhfad níos fearr ná a shíleann sibh go
bhfuilimid.

Is é an locht is mó a fhaigheann lucht a cháinte ar Aontas na hEorpa ná
nár tháinig sé le chéile riamh ach amháin le cuidiú le lucht an rachmais
mhóir an chosmhuintir a dhúshaothrú agus an t-airgead mór a chur in aice
le chéile. Bhí mé féin as pabhar drochamhrasach nuair a chuaigh an
Fhionlainn san Aontas. De réir a chéile, áfach, tháinig maolú ar an
drochamhras. Nó nuair a chuala mé daoine óga ón Eoraip ag déanamh comhrá
le chéile inár dteanga féin - an Fhionlainnis, teanga atá i bhfad níos
difriúla le formhór theangacha na hEorpa ná an Ghaeilge féin - agus iad
i ndiaidh an chéad aithne a chur ar a chéile trí mheán na teanga sin,
tuigeadh dom go raibh níos mó i gceist leis an Eoraip ná an t-airgead.
Nuair a chonaic mé na daoine óga ó thíortha eile ag éisteacht lenár
gcuid cheoil agus ag dearcadh ar ár gcuid scannánaíochta, tuigeadh dom
nach seafóid óráidíochta amháin atá i gceist le comhoidhreacht
chultúrtha na hEorpa, ach rud beo bríomhar bíogúil breabhsánta, agus é
ag faibhriú is ag forbairt leis inár measc de réir mar is mian linn féin.

Nuair a chuaigh Éire san Aontas an chéad uair riamh, thairg na tíortha
Eorpacha eile teanga oifigiúil ar comhstádas leis na teangacha eile a
ghairm den Ghaeilge. Is é an freagra a fuair siad nach raibh a leithéid
ag teastáil ó Éirinn, rud a bhain stangadh as ionadaithe na dtíortha
eile, ó bhí siadsan ag déanamh siúráilteacht de go mbeadh na
hÉireannaigh á éileamh sin. Inniu, is é an tuairim atá acu siúd a
d'eagraigh an feachtas úd STÁDAS, is é an tuairim atá agam féin, agus,
is dócha, ag cuid mhór den tseachtó míle de dhaoine a shínigh an achainí
a chuir mé ar an idirlíon as mo stuaim féin, - is é an tuairim atá
againn ná gur feillbheart a rinne rialtas na hÉireann an t-am sin. Agus
ní hamháin gur fheall siad ar a dtír féin - is é an rud a rinne siad
freisin ná sinne, muintir na dtíortha Eorpacha eile, a dhiúltú faoin
nGaeilge. Ach más feall, fillfidh. Tá sé in am ag rialtas na hÉireann an
Ghaeilge a thabhairt ar ais don uile Eoraip. Impím ar Dháil Éireann agus
ar Rialtas na hÉireann an teanga a chur ar fáil dúinn uile, i gcruth is
go mbeadh de sheans is d'áiméar againn uile blas ceart a fháil ar an
gcuid is bunúsaí de chultúr na hÉireann.

Is mise, le meas

PANU PETTERI HÖGLUND
Máistir Ealaíon (an Léann Gearmánach, Polannach agus Rúiseach)
Åbo/Turku, an Fhionlainn

Vielä Kaalimaasta: Iona gaeliksi/iiriksi

Ionaa on meillä iirinkielisissä piireissä kyllä tavattu kutsua vain nimellä Í, Oileán Í (oileán tai skottigaeliksi eilean tarkoittaa tietenkin "saarta") tai Í Cholm Cille - p. Kolumban gaelinkielinen nimi Colm Cille (C:n muuttuminen Ch:ksi tekee siitä genetiivin) tarkoittaa muuten Kirkon Kyyhky. Cill (c lausutaan aina k:na) on lainattu latinan cellasta ja tarkoittaa sekä kirkkoa että kalmistoa, kirkkomaata. Molemmille on yksiselitteisemmätkin sanat: kirkko instituutiona on eaglais ja rakennuksena myös teach pobail tai teampall, hautausmaa taas reilig. Sanojen kreikkalais-latinalaisen alkuperän tulisi olla selvä kaikille: ecclesia, populus, temppeli, reliikki. Juuso oli löytänyt netistä nimimuodon Innis na Druineach, joka on virheellinen, pitäisi olla Innis nan Druineach, druineachien saari, määräisen artikkelin genetiivimuodolla. "Druidien saari" on toki tavallinen tulkinta, sanoo Dwellyn skottigaelilainen sanakirja, mutta itse asiassa druineach tarkoittaa pikemminkin erakkoa, yksin elävää munkkia, kuin druidia, joskin Dwellyn siteeraama lähde myöntää itsekin, että sanan tulkinnasta paikennimissä on ollut paljonkin kiistaa. Jostain päin Ross-shireä tunnetaan tiettävästi paikannimi Taigh nan Druineach, druineachien talo. Kyseinen talo oli Dwellyn mukaan pieni koppero, jossa mahtui elämään vain yksi ihminen, joten tulkinta "erakko" on ainakin sen kohdalla oikeutettu.

Sana "druidi" tunnetaan kyllä sekä iiristä että skottigaelista; iirissä se on draoi [dri:] ja tarkoittaa lähinnä taikuria, noitaa (taikuri voi olla myös draíodóir, jossa -dóir on latinalaisperäinen tekijännimen pääte). Draíocht on taika, tenho, kiehtovuus. En tiedä, onko druineach-sanan välttämättä oltava sukua draoi-pesyeelle, mutta kyllähän se aika laaja pesye on: Akvavitixin mielellään niittämä misteli on iiriksi drualus, ja Keski-Donegalin murteella kirjoittava kansanmies Seán Bán Mac Meanman väittää, että vanhoissa yrttilääkkeissä on druagántachtia, joka kai tarkoittaa taianomaista lääkitsemisvoimaa.

En ole itse nähnyt koskaan aikaisemmin nimeä Innis nan Druineach käytettävän Ionasta, mutta eihän se vielä mitään todista; tosin ei sitä kyllä Dwellykään tuntenut, mikä voi jo todistaakin jotain. Skottigaelin taitoni on valitettavasti täysin passiivinen eikä ulotu paikannimitutkimuksen hienouksiin, skottigaeliksi osaan sanoa vain olevani suomalainen ja kääntäjä: 's e Suòmach a th'annam, 's e eadar-theangadair a th'annam.

Päivän testi

You are the pilot.


Saint Exupery's 'The Little Prince' Quiz.
brought to you by Quizilla

Olenko minä edes ikinä lukenut Pikku Prinssiä? Ostin siitä espanjannoksen pari vuotta sitten, kun arvelin että lastenkirja voisi olla helppolukuinen, muttei ollut.

Your Heart is Black


What Color is Your Heart?
brought to you by Quizilla

Danny

Schizo-Jannen sivuilla vilahti linkki Ilkka "Danny" Lipsasen virallisille sivuille. Pari vuotta sitten kuulin pitkästä aikaa Dannyn "laulua". Olin järkyttynyt: mieshän laulaa nuotin vierestä ja ääni särkyen. Vaikka viihdebisnes korruptoitunutta onkin, luulisi nyt sentään, että vuosikausia pinnalla olleella artistilla olisi edes hiukan alaansa liittyvää teknistä osaamista, mutta ikävä tosiasia on, että minäkin osaisin luultavasti pysyä melodiassa paremmin. Ihmettelen ylipäätään, miten Dannyä eivät laajemmat kansalaispiirit ilmeisestikään vihaa eivätkä halveksi. Sen lisäksi, että hän tahkoaa rahaa ilman lahjakkuutta, pelkästään ympärilleen rakennetun tähtikultin voimin, hän tunnetusti myös otti sänkysuojatikseen nuoren kimman, jonka opetti polttamaan tupakkia, jonka pään sotki viinalla ja tähteyshaaveilla ja joka kuoli varhain aloitetun epäterveellisen glamour-elämän seurauksena sydänvaivaan nelikymppisenä. Minkähän takia tällainen ei suututa eikä inhota ketään?

Merkillepantavaa on sekin, että Armi Aavikosta ei ole tullut traagista symbolihahmoa, ei edes varoittavaa esimerkkiä tähteydestä haaveileville nuorille tytöille: hänet on tyystin unohdettu. Danny sitä vastoin porskuttaa eteenpäin entiseen tapaan. Ylemmän tason mies on lain yläpuolella. Ylemmän tason miehellä on oikeus heittää hyväksikäyttämänsä nuori tyttö katuojaan kuolemaan. Silti se, jota pelätään, kartetaan ja vihataan, on edelleenkin se yksinäinen, kiltti ja rakkaudesta haaveileva alemman tason nörtti.

Seksi, seksi, seksi!

Titityy se pauhaa vain seksistä, jota näkee kaikkialla, niin taiteessa kuin viihteessäkin. Kun itse olen saanut kotoa monipuolisen arvopohjan, jossa uskontoa, kulttuuria ja taidetta ei nähty toistensa vihollisina ja jossa kristinuskon katsottiin olevan suuri ja kokonaisvaltainen asia, en jaksa lakata ihmettelemästä näitä neurootikkoja, jotka eivät kristinuskossa näe mitään muuta sisältöä olevankaan kuin seksuaalisten tekojen ja ajatusten äänekäs paheksuminen. Olen hyvin pettynyt siihen, että monien uskonsuuntausten kotisivuilla ainoat moraalikysymykset, joista nuorille halutaan kertoa, ovat seurustelu ja seksi. Ei sanaakaan koulukiusaamisesta (eipä tietenkään - tietyssä ilmansuunnassa sijaitsevan tietyn uskonsuunnan hallitseman maakunnan alueella tiedetään asianomaiseen uskonsuuntaan kuuluvien lasten hyvinkin julmasti rääkkäävän tähän tiettyyn uskonsuuntaan kuulumattomia vanhempien puuttumatta asiaan mitenkään), ei sanaakaan varastamisesta, ei sanaakaan valehtelusta, ei sanaakaan ylipäätään mistään muista moraalikysymyksistä kuin ainaisesta seksistä. Kenellä tässä oikein on pakkomielle seksistä, jollei niillä, joiden maailmassa tasan ainoa vaikea eettinen ongelma on seksi?

Kun Titityy itkeskelee sitä, miten kristittyjä vihataan, ja panee tämän vihan henkivaltojen syyksi [itse asiassa "henkivalloista" puhui kylläkin joku hänen mielisairaista lahkolaisystävistään, mutta kovin hyväksyvään sävyyn Titityy asianomaisesta puhuu, eikä minulla ole asiallista syytä katsoa Titityyn olevan oleellisesti eri kannalla] - eikö olekin näppärää? kun toinen osapuoli on Saatanan vallassa, hänen arvosteluaan ei kerta kaikkiaan tarvitse ottaa vakavasti*) - hänen kannattaisi (jos kykenisi) mieluummin pohtia tämän sivun sanomaa. Ohessa muutama käännetty sitaatti:

Kristityt voivat tehokkaimmin vaikuttaa asioihin niin, että he toimivat äänekkäästi jokaisessa puolueessa, jolloin sekulaarit johtohenkilöt joutuvat ottamaan heidät huomioon. Vaihtoehto on, että kristittyjen vähemmistö, joka mieltyy tiettyyn puolueeseen, asettuu tukemaan sen koko ohjelmaa ja väittää samalla puhuvansa kaikkien kristittyjen puolesta. Titityyn kristityille tarjoama Kokoomuspuolue on ollut äänekkäimmin mm. vapauttamassa viinakauppaa kaikista rajoituksista, mistä sekä maalaisjärjen että Stakesin tutkijoiden mukaan ei taatusti hyvää seuraa. Missähän ne Kokoomuksen kristityt olivat silloin kun tästä politiikasta päätettiin? Vai onko niin että tämän maailman titityyt uskovat Kokoomuksen toimivan Jumalan johdatuksella: jos Puolueen johto sanoo, että viinan vapauttaminen vähentää alkoholiongelmia (niin joo, ja huumeiden vapauttaminen vähentää huumeongelmia, vai?) niin kunnon kristitty uskoo näin olevan, koska turkulaisen varatuomarin ääni on Jumalan ääni - vai?

Miten me voimme olla yhden asian takia tietyn puolueen puolella, kun Jumala ei ole yhden asian Jumala? Kymmentä käskyä ei voi pelkistää kahdeksi, vaikka mieli tekisikin.

Tietenkin voi väittää, että Raamattu on jo tehnyt niin; mutta siinä tapauksessa pääasia ei ole abortti, eikä homous, eikä seksi ylipäätään, sillä tuo pelottava kohta, Matteus 25:31-46, tuntuu pelkistävän viimeisenkin tuomion kysymykseen siitä, olemmeko ruokkineet nälkäiset, vaatettaneet alastomat, pyytäneet muukalaisen sisään ja käyneet vankia katsomassa.

Kristittyjä pidetään laajalti tekopyhinä fanaatikkoina. He saattavat torjua tämän arvostelun jumalattomien puheena, mutta heidän ei pitäisi. Kristinuskossa on kyse esimerkin antamisesta ja hyvän sanoman tuomisesta. Se ei oikein onnistu, jos herättää vaikutelman vihaa pursuavasta vouhottajasta.

Vielä pahempaa - jumalattomat voivat olla oikeassa. Monet kristityt ovat tekopyhiä.

Minähän olen vain vasemmistointellektuelli. Mutta eräällä, jota fundamentalistit arvostavat enemmän, oli tästä mielipiteensä. Näin hän sanoi:

Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden!

- - -

Ylläoleva ei tietenkään tarkoita, että suhtautuisin edelleenkään järin lämpimästi jumalanpalveluksia kännissä häiritseviin, kirkkoja polttaviin ja ihmisiä turpaan hakkaaviin gootti-, ateisti- ja saatananpalvojapaskiaisiin. (Eräältä sellaiselta mulkulta olen itse saanut turpiini. Kuinkahan moni noista "kristittyjen vainoa" valittavista fariseuksista on oikeasti joutunut fyysiselle vaaralle alttiiksi "vakaumustensa" vuoksi? Minä olen. Ei se rohkeutta vaadi, että ollaan uskovaisia omassa alakulttuurissa samoinajattelevien getossa, jossa ei ikinä tarvitse pelätä. Se vaatii, kun kehtaa elää sen mukasuvaitsevaisten mukaintellektuellien maailman keskellä ja siellä kyseenalaistaa asianomaisten automaattisen pölhöateismin.)

*) Aivan kuten stalinistinkaan ei tarvitse piitata väärin ajattelevien porvarien ja revarien mielipiteistä - nämä kun eivät ole nähneet Ainoan Oikean Edistyksellisen Teorian valoa, ja väärässäolijat voidaan rauhassa heittää pakkotyöleireille nääntymään. Titityy kertoo, että amerikkalaisen äärioikeiston suurilla rahoilla tänne Suomeen ollaan oikein väsäämässä totalitaarisen "kristinuskon" aivopesukoulua lapsille. Jokohan nämä totalitaristiset teokraatit, jotka haluavat luoda taivaan valtakunnan maan päälle heittämällä väärinajattelevat vankilaan, ovat katsoneet sopivan paikan napapiirin takaa meitä ssyl'no-katorzhnyitä varten?

Takaisin teinirakkauksien aikaan

Ihanainen Skotlannin Elina, johon tapaturmaisesti, kuolettavasti ja yksipuolisesti rakastuin lokakuussa 2002, kunnioitti Åbo Akademin tietokoneluokkaa läsnäolollaan öylöisnä iltana. Kuten yksipuolisiin teinirakkauksiin kuuluu, mulkoilin (jos kirjoittaisin ruotsiksi, käyttäisin tuota loistavaa verbiä blänga) häntä murhaavasti pöydän yli, ja hän mulkoili takaisin. Sanaakaan emme vaihtaneet.

Kaikki lukijat varmasti ilahtuvat siitä, että molemmat osapuolet näin loisteliaan isänmaallisesti kunnioittavat ja ylläpitävät suomalaisen käytöskulttuurin parhaita puolia - puhumattomuutta, kommunikaatiokyvyttömyyttä ja mökötystä, jotka olivat uhkaavasti jo häviämässä kaikenlaisen euroseurallisuuden tieltä. Vielä valloittavampaa on, että kolmekymmentä täyttänyt mies ei pysty lopettamaan tätä älytöntä kierrettä. Mitä minä häpeän? Mitä hän pelkää? Miksei voida oikeasti olla kavereita?

Totuuden vilvoittavat vedet purkautuvat murtuvien patojen takaa

Sarjakuvaan Ilman naista on ilmaantunut uusi jakso. Jumalan suloisen totuuden keidas keskellä feministisen syövytysmyrkyn kyllästämää rutikuivaa aavikkoa avautuu tuosta oikealta, linkistä Meidän naisille kelpaamattomien alempitasoisten miesten elämän todellisuus.

Seksiriippuvuuden määritelmä

Seksiriippuvuus puhuttaa. (Odotan tässä kohtaa viisi minuuttia, jotta pystyn maistelemaan tuon kahden sanan lauseen kliseisyyden ja helppouden mehevänlaimeaa ja pikantinvaljua aromia täysipainoisesti.) Mutta koska näinä sallivina aikoina on niin vaikeaa määritellä, mikä on riippuvuutta ja mikä (erityisesti nuorilta naisilta edellytettävää) vapaata ja ennakkoluulotonta oman seksuaalisen halun toteuttamista (emmehän toki halua rajoittaa naisen oikeutta seksuaalisuuteensa, mikä kauhea ajatus), pimeydessä vaeltava kansa on kääntynyt Plökin puoleen saadakseen vedenpitävän määritelmän seksiaddiktiolle. Luonnollisestikaan määritelmä ei ole sama kaikille markkina-arvo- ja ikäryhmille.

Nuori nainen on seksiaddikti, jos hän alentuu makaamaan alempitasoisen miehen kanssa. Kun nuori nainen on alentunut makaamaan vuosia selibaatissa eläneen kiltin nörtin kanssa, hän on kokenut kauhistuttavan shokin, josta on syytäkin kertoa tiedotusvälineille. Jos nainen makaa sellaisen miehen kanssa, jolle naisten ei yksinkertaisesti kuulu antaa, hän osoittaa vakavia antisosiaalisia oireita vallankin lipeämällä naisten solidaarisesta yhteisrintamasta. Rangaistukseksi suositellaan asianomaisen ATM:n kuohitsemista kuumilla raudoilla ilman puudutusta. Rangaistus tulee panna täytäntöön julkisesti, koska sen viihdearvot ovat huomattavat, varsinkin nuorten naisten kannalta. Valtiolle odotetaankin merkittävää uutta tulonlähdettä nuorille koulutetuille naisille luksushintaan myytävistä kuohijaisten pääsylipuista. Lisäksi kuohijaisten uskotaan lisäävän mm. grillimakkaran myyntiä.

Jos nuoren naisen ja ATM:n välille on sukupuolisuhteen lisäksi syntynyt myös emotionaalisia siteitä (hyi kamala!), kyse on seksiriippuvuuden lisäksi läheisriippuvuudesta. Tällöin nainen on luonnollisesti eristettävä visusti kyseisestä ATM:stä ja pantava ankaralle psyykenlääkekuurille.

Alempitasoinen mies on seksiaddikti, jos hänellä on seksuaalisia haluja. Alempitasoisten miesten seksuaaliset halut ylipäätään ovat rikos maailmanjärjestystä ja yhteiskuntarauhaa vastaan, ja ne tulee lääkitä. Hoidoksi ehdotetaan kuohitsemista kuumalla rau... ai, te arvasittekin jo?

Illan päätteeksi interblog

Tommipommi ihmettelee, mahtaako Blogistaniin vielä ilmaantua kulttiblogeja, jotka eivät saavuta laajaa yleistä menestystä, mutta kylläkin kulttimaineen omien ihailijoidensa keskuudessa. Minusta tuntuu, että siihen menee vielä kauan. Toistaiseksi alle sata tunnustautunutta vakiolukijaa riittää nostamaan blogin Pinserin listalla luetuimpien joukkoon, mikä käytännössä mielestäni merkitsee, että listan kärkeen pääsee kulttimaineella(kin). Luulenpa itse asiassa, että itsekin olen pikemminkin kultti- kuin laajojen kansalaispiirien blogi. Vastaväitteet voi suunnata tavalliseen osoitteeseen, eli ploeki_panu(ättäntäntäämerkki)hotmail.com.

Hyvärisen Juuso muistelee Heinärikkiä, omaa Pyhää Patrikkiamme. Henrikin surmavirressä esiintynyttä Kaalimaata on tosiaan tapana pitää Gaelien maana, mikä tuolloin keskiajalla viittaa Irlannin ja Skotlannin ylämaiden muodostamaan kielellis-kulttuurilliseen kokonaisuuteen. Skotlannin puolelle se levittäytyi niihin aikoihin, kun pyhä Patrik ja pyhä Colm Cille olivat vielä Irlantia kristillistämässä; kerrotaan jälkimmäisen perustaneen Irlannin pohjoisosissa sijainneen Dál Riadan heimokuningaskunnan tuella nykyiselle Argyllin (EarraGhaidheal) rannikolle Ionan (Oileán Í) luostarin. Ionasta käsin Skotlanti kristillistettiin, jolloin maan alkuperäiset asukkaat, piktit, muuttuivat gaelia puhuviksi skoteiksi. Joka tapauksessa kirkko oli ainoa instituutio, joka tätä poliittisesti hajanaista "Gaelien maata" yhdisti: muuten se oli hajallaan heimokuningaskuntina, joiden välisiin riitoihin englantilaiset tietyssä vaiheessa alkoivat sekaantua. Merkittävä kirkollinen oppikeskus "Gaelien maa" on voinut olla vielä Heinärikin aikanakin, vaikka sen kukoistuskausi sijoittuukin ensimmäisen kristillisen vuosituhannen lopulle.

Scifiä skottigaeliksi

Viikonlopun aikana onnistuin lukemaan kolmanneksen Iain Mac a' Ghobhainnin, joka englanniksi kutsuu itseään nimellä Iain Crichton Smith, tulevaisuuskuvitelmasta Turas tro Shaoghal Falamh katsomatta kertaakaan Dwellyn sanakirjaan. Varsin taitavasti Iain onnistuu sovittamaan sujuvan ja helppolukuisen skottigaelin yhteen ydinsodan jälkeisen maailman kanssa. En ole tähän mennessä löytänyt kirjasta kuin kaksi tarpeettomana pitämääni anglisismia - scientist (skottigaeliksi luullakseni neach-saidheans tai fear-saidheans, iiriksi eolaí) ja typewriter (skottigaeliksi cló-sgrìobhadair, iiriksi clóscríobhán - molemmat uudissanat taitavat tosin jäädä käytöstä tietokoneen, skottigaeliksi coimpiùtair, iiriksi ríomhaire, aikakaudella). (Lisättäköön, että Sabhal Mòr Ostaigin termitietokanta kyllä tarjoaa scientistille vastinetta eòlaiche - science on sentään vielä saidheans, vaikka sillekin jo ehdotetaan omaperäistä sanaa eòlas ja epäilyttävää versiota eòlaidheachd, joka vaikuttaa iiriltä - eolaíocht - skottigaeliksi uudelleenkirjoitettuna. Onko skottigaeli joutumassa hiipivän irlantilaisen imperialismin soluttamaksi? Mitä sanoo Ian Paisley?)

Pitäisi varmaan vilkaista uudelleen sitä pikkunassikkana lukaistua samaan aihepiiriin kuuluvaa kirjaa Tohtori L - vieras kuolleesta maailmasta ja vertailla. Tai John Wyndhamin kirjoja - onkohan niitä lukematta enää yhtään? Turas on ohut, mutta juuri minimalisminsa ansiosta se on jopa taiteellisesti aika onnistunut kirja: Iain Crichton Smith on oikeastaan runoilija, joka kaikkien skottigaeliksi työskentelevien tavoin joutuu olemaan vaikka aidanvitsaksena: runoilija joutuu olemaan lastenkirjailijana, lastenkirjailija lehtimiehenä jne.

Skotsk eller irländsk gaeliska?

Oksana vill studera ett gaeliskt språk för att idka religionsvetenskaplig forskning i keltiska traditioner, men trots att det finns mera relevant material på iriska, verkar hon ändå föredra att lära sig skotsk gaeliska. De utesluter ju ingalunda varandra, nära besläktade som de är: en hel del av oss gaeliskfrälsta kan det ena språket flytande och förstår det andra en hel del. (Den där karln vars minne för ett par år sen hedrades genom att redigera och ge ut ett urval av Annie Bhán Nic Grianna - syster till författarna Séamus Ó Grianna och Seosamh Mac Grianna - som han nedtecknat, han kunde nog båda språken, vad jag vet gav han på iriska ut en grammatik eller någon sorts beskrivning av skotsk gaeliska. Vad hette han nu igen? Obegripligt nog har jag tydligen inte inkluderat boken i min bibliografi, fast det är precis den sortens böcker som hör dit.) Visserligen tycker jag att jämförelsen med likheterna mellan de skandinaviska språken haltar något, ty trots att skilda skriftspråk för skotsk, irländsk och Manxgaeliska bara tillkommit efter sextonhundratalet, har språken nog utvecklat sig rätt olika, vilket inte minst beror på deras olika samhälleliga ställning.

Om Isle of Man vill jag inte yttra mig, men i Skottland var gaeliskan redan ett minoritetsspråk när Skottland ännu var självständigt. Skottland har visserligen fått sitt namn från irländarna, ty Scotia betydde på tidigt medeltidslatin just Irland, och Scothbhéarla eller "utsökt tungomål" är ett av de poetiska namnen på gaeliska som Geoffrey Keating nämner i sitt historisk-mytologiska kompendium Forus Feasa ar Éirinn på 1600-talet. Jag vet inte om "skotte" som ord är härlett ur "scoth-", utsökt, urval, eller om Scothbhéarla är ett folketymologiskt försök att uttyda ett tidigare Scotbhéarla. Att Scottus i medeltida latin kunde betyda irländare, illustreras av namnet Johannes Scottus Eriugena: "Eriugena" avser någon som är född ("genererad") på Irland (Eriu, Ériu, Éire), Johannes var alltså en "skotte" (= gaelisktalande människa) som var född på Irland.

Men till en början var "skottarna", de gaelisktalande, inflyttare från Irland. Skottland bosattes redan tidigare av s k pikter, ett folk som man inte vet mycket om. Tidigare antogs det att de talade ett keltiskt, men icke gaeliskt språk: Skottlands förgaeliska ortnamn innehåller tydligt brittiska ord, inte minst Aber- i Aberdeen, som betyder "flodmynning" på walesiska, medan det besläktade gaeliska ordet har ett annat utseende: inbhear eller inbhir. (Sådana ortnamn som Inverness och Invergordon har sålunda tillkommit först på gaelisk tid.) Nu förefaller det vara den förhärskande teorin att det piktiska språket inte var indoeuropeiskt, men att det nog starkt hade påverkats av ett brittiskt språk (alltså ett keltiskt språk som stod närmare walesiskan än gaeliskan) som bevisligen talades i södra Skottland, walesarnas "forna Norden". (Den walesiska litteraturens sägenomspunna grundare, barderna Aneirin och Taliesin, hör faktiskt hemma i södra Skottland; med Wales har de bara språket gemensamt. Jag kan inte walesiska och kan alltså inte säga, i vilken form deras diktning bevarats för eftervärlden, men jag antar att de för första gången nedtecknats i skriftlig form på en klassisk bokwalesiska mycket olik deras egen svunna språkform.) Irisktalande människor började strömma in redan under den forniriska perioden, om inte tidigare - det är alltså den språkhistoriska perioden jag tänker på: forniriska skrevs det på 700-900-talen, medeliriskan tog sen vid för ett par århundraden, och det klassiska språkets tidevarv börjar på 1100-talet. (Det klassiska språket kallas också "tidig nyiriska", men det bör framhävas att det ännu var ett för alla tre länder - Isle of Man, eller Ellan Vannin som det heter på Manx-gaeliska, Skottland och Irland - gemensamt skriftspråk, och "klassisk nygaeliska" vore kanhända en bättre term.)

När iriskan återupplivades för ett århundrade sedan, skedde det på basen av talade dialekter, och därför är den bästa litteraturen på vår tids iriska en mycket muntlig litteratur. I princip är det talspråk som snyggats upp genom att avlägsna anglicismerna både i syntax, fraseologi och vokabulär och sätta in "rent" gaeliska uttryck i stället. Min vän författaren Vincent Morley ondgjorde sig en gång över en tjej från Gaeltacht som han hört säga Nuair a chuala mé go raibh mé ag iompar clainne bhí mé ag panickáil, ach d'fhan m'athair ancalm. Det ser kanske lite osnyggt ut, men det är inte så illa alls, och med lite redigering blir det ren och vacker iriska: Nuair a chuala mé go raibh mé ag iomar clainne, bhí mé scanraithe as mo mheabhair, ach d'fhan m'athair stuama siosmaideach ar fad. I alla fall betyder det: När jag fick höra att jag var gravid blev jag alldeles förskräckt, men farsgubben min tog det helt lugnt.

Trots att skottlandsgaeliskan också dragit sig tillbaka åtminstone sedan den påtvingade avfolkning av Högländerna som kallas Highland Clearances på engelska och Fuadach nan Gaidheal på gaeliska - dess språkliga följder står att läsa om i Nancy Dorians bok East Sutherland Gaelic - har den egentligen aldrig förfallit till en enbart talad dialekt: sedan länge har höglandsgaelerna haft tillgång till Bibeln på sitt språk, som det också anstår ett protestantiskt folk. (Jag känner via Internet en gaeliskfrälst protestant från Belfast, Brian, som klarar av att samtidigt vara en humorlös vänsteridealist av samma sort som bloggaren Fabula och en humorlös kristen av samma sort som bloggaren Kristittynä maailmassa. Han är ibland irriterande och svår att handskas med, om det här är det riktiga uttrycket, men jag kan ingenting göra åt att han som person och helhet företer en viss likhet med...hm...Gud. Vad jag vet är han gift med en mycket yngre kvinna och har tre döttrar i skolflicksåldern, och honom unnar jag det. Absolut. Men i alla fall, han är mycket intresserad av att återuppleva den gaeliska - ett mellanting mellan iriskan och skottlandsgaeliskan - som en gång talats i det nuvarande Nordirland, och frågar man honom något om skotsk gaeliska, gör han sitt bästa för att hjälpa med utförliga uppgifter. En gång när någon frågade honom efter läsvärda böcker på skotsk gaeliska jämte författare, svarade han med en förteckning där Bibeln stod högst, så här: "Boktitel: Bibeln. Författaren: Gud m. fl.")

Den skottlandsgaeliska Bibeln är, enligt vad jag vet, avfattad på ett ålderdomligt språk av en man som hade Argylldialekten som modersmål: Argyllgaeliskan är dock numera en utdöd språkform. Det är främst i Hebridöarna som man numera talar skotsk gaeliska, men ironiskt nog var hebridiskan till en början en mycket avvikande dialekt som särskilt starkt påverkats och även omformats av skandinaviska influenser - på medeltiden lydde öarna rätt länge under Norge, och jag tror att ortnamnen i öarna mest har fornnordiskt ursprung. Som bekant har jag vissa kunskaper i isländska, och det som är mest särskilt med isländsk fonologi är den såkallade preaspirationen: inne i ordet föregås nämligen tonlösa slutljud av ett h, om de skrivs dubbelt: ord som mökkur, möttull, löpp, leppur, kappi uttalas sålunda "möhhkyr", "möhhtydl", "löhhp", "lehhpyr", "kahhpi". Det märkliga med detta drag är att det faktiskt också är typiskt för dagens levande skottlandsgaeliska: mac, "son", uttalas där som "mahk", med ett hörbart och tydligt h-ljud som ibland låter nästan lika starkt som ett tyskt ach-ljud. Någon gång kollade jag en dialektgeografisk karta över Skottland i en märkligt nog på engelska avfattad kulturencyklopedi över de skotska högländerna - boken fanns att läsa på De Fyra Mästarnas Bibliotek på Gaeliska insten vid Galwayuniversitetet - och vad jag minns visade kartan att preaspirationen inte fanns i de "kontinentala" skotsk-gaeliska dialekterna, när någon ännu talade dem.

Det här innebär åtminstone att skottlandsgaeliskan (och i ännu större utsträckning walesiskan, men den hör egentligen inte hit) förfogar över fler stilregister än modern iriska: "Argyllstilen" i Bibeln, som ligger närmare iriskan (jag borde faktiskt skaffa mig egen skottlandsgaelisk bibel så småningom, men de gånger jag fått bläddra i en sådan fann jag språket påtagligt begripligare än de skottlandsgaeliska nutidsromaner jag numera försöker läsa) och den vardagliga "hebridiska stilen", vars starkt nordiskt påverkade syntax ibland känns störande "angliserad" ur irisk synvinkel. (Vilket inte utesluter att skottlandsgaeliskan trots alla sina "skandinaviserade" eller "angliserade" drag inte sällan känns naturlig och frisk på ett helt annat sätt än iriskan, som ju ofta skrivs av medelmåttigt lärda söndagsgaeler med engelska som modersmål, vilket leder till en klumpig ordboksgaeliska.) I iriskan existerar tyvärr inget höglitterärt register. När språket höll på att återupplivas i slutet av artonhundratalet, så krävde Risteard de Hindeberg - egentligen hette han Richard Henebry; eftersom namnet inte riktigt gick att översättas till iriska, så använde han i stället den normandisk-franska formen, som han dessvärre inte hade vett nog att gaelisera till de hIndibeirg, som hade stått närmare de gaeliska rättskrivningstraditionerna - att man skulle återgå till Geoffrey Keatings på sin tid ovanligt talspråksnära och relativt lättlästa variant av det klassiska språket. Hindebergs idéer fick dock ge vika för den talspråksnära stil som förespråkades - och även förverkligades - av Peadar Ua Laoghaire, som grundade den moderna litteraturen på iriska både med sina originalverk (romanen Séadna - det lär faktiskt existera en svensk översättning som heter Schiana, vilket är namnet på huvudpersonen - och autobiografin Mo Scéal Féin, som Eder ödmjuke tjänare faktiskt läst helt nyligen) och med sina översättningar (bl a en förkortad version av Don Quijote, men jag undrar storligen om Quijote alls översatts i sin helhet till ett enda språk).

Det var länge en sorts officiell sanning inom rörelsen att Ua Laoghaires krav på att införa caint na ndaoine, det folkliga talspråket, som ett stilideal var ett bättre alternativ än de Hindebergs. Men Tomás Ó Floinn, vars samlade litteraturkritik innehåller en sorts rehabilitering av de Hindeberg som författare, har vågat ifrågasätta detta. de Hindebergs egen litterära produktion verkar ha varit den sortens litteratur som i dag skulle kallas sword and sorcery eller heroic fantasy, alltså fantasylitteratur av den sorten som uppstått i Tolkiens kölvatten. de Hindeberg såg icke saken så själv, för honom var det frågan om att återuppliva den gaeliska mytologin och skriva modern litteratur om dess hjältar, motiv och temata. Ó Floinn citerade några stycken ur hans prosaproduktion, och han verkar nog ha varit litterärt mera begåvad än hans belackare låtit förstå. Jag vet inte om han hade iriska som modersmål, men åtminstone stod han i något sammanhang med Decies - det irisktalande område vars sista rester nu kallas Gaeltacht na Rinne eller Ring of Waterford.

Jag undrar om inte det urskillningslösa förkastandet av de Hindebergs idéer ledde till att iriskan blev ett språk med färre stilnivåer än skottlandsgaeliskan. Nuförtiden har iriskan egentligen bara en stilnivå. När en författare med engelska som modersmål vill låta formell och litterär tenderar han att använda klumpiga, engelskinspirerade och direkt felaktiga konstruktioner. När en författare med iriska som modersmål vill ge sitt språk en informell och talspråklig anstrykning, så blir det engelska låneord. Jag vill inte påstå att skotsk gaeliska vore immun mot engelskt inflytande - snarare tvärtom - men ändå har de skotska gaelerna tillgång till en inhemsk formell stilvariant, bibelgaeliskan.

Under veckoslutet läste jag förresten en tredjedel av Iain Mac an Ghobhainns lilla roman Turas tro Shaoghal Falamh, en ungdomsbok om livet efter ett kärnvapenkrig, utan att en enda gång titta i ordboken. Kanske jag ändå lär mig skotsk gaeliska så småningom.