Ahkerat tytöt ja lahjakkaat pojat
Naisbloggaajien keskuudessa on hihkuttu
riemusta, kun joku on mennyt sanomaan, että
tytöt ovatkin poikia heikommassa asemassa
koulussa ja että poikia jotenkin
paapottaisiin. Asian ytimenä on se yleinen
klisee, että tyttö, joka pärjää koulussa
hyvin, on ahkera, mutta poika, joka pärjää
koulussa hyvin, on lahjakas.
Ikävä kyllä, hyvät neidit, minä asetun
tässä kliseen kannalle. Tietenkin on olemassa
lahjakkaita ja aidosti asioista
kiinnostuneita nuoria neitoja, mutta tytöille
koulussa pärjääminen on yksinkertaisesti
aivan toisella tavalla sosiaalisesti
sallittua kuin pojille. Poika, joka on hyvä
koulussa, joutuu varsin usein taistelemaan
"epämiehekkäiden" kiinnostustensa vuoksi koko
maailmaa vastaan. Poikien ryhmäpaine yrittää
parhaansa musertaakseen ne pojat, jotka
pärjäävät koulussa hyvin. Suora ruumiillinen
väkivalta kuuluu asiaan aivan luonnollisesti.
Tytöt tukevat toisiaan ja toistensa
pärjäämistä, mutta se lahjakas poika on
sitten kosmisesti yksinäinen omien
kiinnostustensa kanssa. Ja kaiken järjen
mukaan se, joka onnistuu pärjäämään
koulukavereista huolimatta, on ihan
oikeasti älykkäämpi, intohimoisempi,
luovempi, parempi kuin se, joka onnistuu
pärjäämään koulukaveriensa solidaarisella
tuella.
Uskon toki, että tässä on kyse lähinnä
kulttuurista, ei biologiasta. Poikien
kulttuuri on aina ollut leimallisesti
rääsyproletaarista, puolirikollinen alaluokka
on ollut sen tongivande element, tytöt
taas ovat orientoituneet pikemminkin
keskiluokkaan. Nyttemmin tyttökulttuurikin on
muuttunut selvästi rääsyproletaarisemmaksi,
mikä näkyy väkivaltaisuutena ja pahoinpitelyinä.
PS: Tiedemies kirjoitti blogissaan tästä samasta aiheesta seuraavansisältöisesti:
Onkohan Isosisko koskaan koettanut selittää kavereilleen, miksi saa hyviä arvosanoja koulussa ja ettei se oikeasti tarkoita sitä, että täytyisi vähän tunkea päätä vessanpönttöön? Tai että kuinka oikeasti se, että osaa vastata kysymyksiin tunnilla ja omaa paljon yleistietoa, ei tarkoita sitä, että ajattelee vain koulua?
Vielä mielenkiintoisempi ja suuremman vaikutuksen omaava tekijä. Kummalla on korkeampi suhteellinen markkina-arvo, 15 vuotiaalla 9½ keskiarvon pojalla vai saman keskiarvon omaavalla tytöllä?
Kyse on siitä, mistä palkitaan. Ja kuka palkitsee.
Muistan kun veljeni kanssa muistelimme yhdessä kouluaikojamme veljeni silloisen tyttöystävän läsnäollessa - hän oli meitä molempia vuosia nuorempi, mutta oli käynyt samoja kouluja. Meillä Otson kanssa ei ollut paljoa muuta muisteltavaa kuin koulukiusaajat: Muistatkos sen Rännisen? Se oli se pieni mustatukkainen jätkä jolla oli hampaat röökitervassa jo yhdeksänvuotiaana. Ne kävivät aina porukalla meikäläisen kimppuun, kaatoivat maahan ja hakkasivat...Mikähän sen jätkän nimi oli, sen vaatekaapin kokoisen jätkän joka aina ohikulkiessaan mojautti nyrkillä vatsaan ja nauroi...Sillä oli hyvin vaaleat hiukset ja iho ja silleen ihan punatun tai verisen väriset huulet...Ai se? Se oli se Pumppa, se hormonikehonrakentaja... Tytti (se oli hänen nimensä) aivan kauhistui kuullessaan juttumme: Olemmeko me tosiaan käyneet samaa koulua? Minulla on vieläkin elävä muisto siitä vaikutelmasta, jonka Tytin reaktio minussa herätti: että sama koulunpiha on tytöille inhimillisen sosiaalisen seurustelun ja vuorovaikutuksen alue, jonka yllä aurinko paistaa ja jossa puhaltavat raikkaat tuulet; mutta vain katsetta kääntämällä voi nähdä synkkien pilvien varjostaman, läpi vuoden syksyisen, alakuloisen ja harmaan poikien nurkkauksen, jota hallitsee väkivalta, raaimpien ja hulluimpien roistojen kyseenalaistamaton diktatuuri. Tytöt eivät siitä diktatuurista tiedä omassa idyllisessä ja sivistyneessä maailmassaan, joka on pojille kuin Länsi-Berliini itäberliiniläisille ennen muurin sortumista: aivan vieressä, mutta tavoittamaton.
