Kuumuus liuottaa aivot

Vähän viileämpi ilma ei häiritsisi. En ole jaksanut ajatella mitään, eikä ranskankielinen Tsaarin kuriirikaan ole edistynyt ensimmäisen luvun loppua pidemmälle. Päätin, että Helsinkiin lähden ensi maanantaina, jos henki pihisee.

Kirjoitin eilen paperikirjettä kummitytölle, joka on palannut Espanjasta lomilta Irlantiin. Sitä kirjoittaessani huomasin, että Suomi on oikeastaan Venäjä, mutta sellainen Venäjä, jossa valkoiset voittivat sisällissodan. Sillä hetkellä se tuntui suurelta oivallukselta.

Luin sitten kirjastossa sotasurmaprojektin julkaisuja. Viipurissa ja Vaasassa oli tapettu paljon venäläisiä. Vaasassa venäläiset oli hukutettu jään alle. Kun jää suli, ruumiit ajautuivat rantaan ja ne piti hinata ulkomerelle. Monin paikoin oli tapettu ulkomaalainen kuin ulkomaalainen ryssänä. Jääkärit olivat erityisesti kunnostautuneet murhissa, miestapoissa ja muissa urotöissä. Tämä lienee johtunut rintaman raaistavasta vaikutuksesta.

Kirjassa ei mainittu Jaalassa surmattua romanialaista luutnantti "Tsinkkoa", josta isoäiti kertoi. Tapaus oli kuitenkin tyypillinen: ulkomaalainen mies, joka on valkoisten puolella, ottaa osaa voitonhuumaan valkoisten saapuessa ja surmataan sitten - tietenkin rangaistuksetta - ryssänä. Sotasurmatutkimuksen mukaan tällaista esiintyi huomattavan monissa tapauksissa. Valkoisille sotilaille oli selitetty, että vihollisia olivat "punaryssät", ja tämä ymmärrettiin mahdollisimman laajasti - siihen laskettiin sekä suomalaiset punaiset (jotka olivat punaisia, mutteivät ryssiä) että punaisia vastustaneet venäläiset (jotka olivat ryssiä, mutteivät punaisia). Viipurissa ammuttiin ilmeisesti "ryssinä" pari italialaistakin. Pietarilaiset lehdet raportoivat tapahtumista perusteellisesti - ilmeisesti liioitellen, mutta liioittelemattakin kyse oli merkittävistä ihmismääristä. Punaisten luokkasotakirjallisuus on puhunut neljästä tuhannesta kansallisuuden mukaan surmatusta venäläisestä, mutta ilmeisesti neljä sataa on lähempänä totuutta.

Ute i regnskogarna

Det är regnskogsväder: om det inte regnar så är det tryckande hett, så tryckande att man inte orkar göra något. Vad värre är, misstänker jag att hettan framkallat en inflammation i den där tandstumpen som jag borde ha låtit dra ut för längesen. Till all lycka har jag både tid och pengar att gå till tandläkarn. Det enda som eventuellt fattas är mod, som vanligt.

Jag borde ha varit lite försiktigare med pengarna, men ändå gick jag och köpte Katja Kallios roliga, men ruskigt dyra Tyypit - hur fan täcks de kräva tjugufem euro för en bok på mindre än hundrafemtio sidor! Idén är inte längre särskilt originell - för första gången såg jag någonting liknande i Peter Roseis Menschenkompass när jag var sjutton - och karakteriseringarna känns allt mer framtvingade mot slutet av boken. Undrar om jag borde försöka mig på en liknande form när jag väl skriver min studie om "Unga Kvinnors Fascistiska Ondska".

Borde göra något åt avhandlingen. Läste i dag Andrzej Alberts Polenhistoria, men tyvärr har den där nya Schlesienhistorien visat sig vara så tråkig, att det är ett lidande att läsa den: det främsta skälet är, att författarna med en entusiasm värd en betydligt bättre sak vältrar sig i de lindrigt sagt triviala småkrig som de schlesiska furstarna på medeltiden utkämpade. Tyvärr förefaller det inte finnas något annat sätt att förklara varför Schlesien på sin tid tillföll Österrike-Ungern.

Popioleks gamla Schlesienhistoria, även om den tillkom på sjuttiotalet, när Partiet (i Polen hette det Polens Förenade Arbetarparti, ty på ett liknande sätt som i Östtyskland gick propagandan även i Polen ut på att framställa det styrande partiet som ett resultat av hela arbetarrörelsens frivilliga förenande) ännu styrde och ställde, var såtillvida bättre att den faktiskt hade bra kartor. I en av kartorna visades också språkgränsen - dvs. femtioprocentsgränsen - mellan polsk- och tysktalande, och att den nya historieboken inte visar den gränsen, betyder det nu att Popioleks siffror härstammade från en tvivelaktig källa?

Det är förresten intressant att Popioleks bok i sin behandling av tiden före Polens självständighet tenderade till mycket nationalistiska tongångar. När folk i dag diskuterar det gamla Östeuropa, är det vanligt att de föreställer sig nationalismens roll i dessa länder i en rätt så verklighetsfrämmande dager. Hade Finland blivit en såkallad folkdemokrati, skulle t ex svenskans ställning med all säkerhet ha attackerats, och det på precis likadana vulgärnationalistiska argument som man gör i dag. De bolsjevistiska regimerna i Östeuropa, inte minst i Polen, förstod mycket bra att den nationalistiska pöbeln måste få avreagera sin ondska på någon, och finlandssvenskarna skulle ha varit ett naturligt föremål för sådana emotioner - på ett liknande sätt som "tyskarna" var ett legitimt hatobjekt i det kommunistiska Polen. Genom att demonisera svenskarna och bannlysa svenska språket hade man ju kunnat göra den svenska televisionen - med dess motsvarigheter till vad "K-kaupan Väiski" i finsk teve var för esterna i vår verklighet - mindre lockande, eller åtminstone mindre begriplig, för finska åskådare.

Naisviharunoelman ensiluonnos

Nyttemmin runoilijaksi kääntynyt ystäväni Ivan Hlinka kehotti minua jalostamaan naisvihaani hienostuneeseen kirjalliseen muotoon. Oheisena tänään syntynyt luonnos.

Maanpiiri on nuorten naisten
kierojen ja ketkunlaisten
valehia kertovaisten
äijön pilkannauravaisten.
Teeskennellen, kielastellen,
vahvempaansa mielistellen
heikommalleen hekotellen
kärsivälle kätkätellen
meitä hirmu hallitseepi
valheillansa vallitseepi
kahlitseepi kielellänsä
murhaavalla mielellänsä.
Rakkaudesta raakalainen,
nurjamieli neitokainen
kokee joskin kertoella
laveasti laverrella
ällös siihen liioin luota,
ällös poika usko tuota,
naaras nauttii, mies jos kärsii,
kivestänsä tai jos järsii.
Valhetta on kaikki vainen
mitä kuunaan kertoo nainen
kauniilta jos kuulostaapi
hengiltä sun hiillostaapi
itse jos hän roisto lienee
toki temput kaikki tiennee
sinut, joilla syylliseksi
saadaan - eikä kukaan keksi...

Tämä on tosiaankin vain luonnos, enkä ole siihen ollenkaan itse tyytyväinen. Se toistaa itseään, ja runokuvia siinä ei ole nimeksikään. Tiedän, että minun pitäisi ensin kehittää runokuvat ja kirjoittaa ne proosamuotoon - esimerkiksi tämä Usenetiin muinoin improvisoimani on väkevä kuva: Nuori nainen on hekottava hirviödemoni, joka mulkoilee virtsankeltaisin silmin ja järsii jäytöhampaillaan miesten kiveksiä - ja sitten tästä proosamuodosta työstää loppusoinnullisiksi.

Do broni, do broni!

Katsotaan nyt sitten, mitä Gazeta.pl kertoo suuren päivän juhlallisuuksista.

Kenraali Antoni Chrusciel, salanimi Monter, on haudattu uudelleen Powazkin sotilashautausmaalle Varsovaan. Paavi on luonnollisesti antanut lausuntonsa kapinan vuosipäivän johdosta, ja ilman muuta myös kansalaiskeskustelua asiasta on viritetty. Olettaisin, että myös Puolan televisio näyttää uusintana Andrzej Wajdan elokuvan Kanal.

Marek Mikos kysyy, oliko vastarintaliikkeen johtajilla moraalista oikeutta aloittaa kansannousua. Päätöksen teki viime kädessä kenraali Kazimierz Sosnkowski, joka ei ollut vielä saanut kuriiri Jan Nowak-Jezioranskin ilmoitusta, että Stalin oli joka tapauksessa päättänyt alistaa maan. Vaikka olisi saanutkin, tämä ei olisi muuttanut mitään, koska vastarintaliikkeen nuoriso oli päättänyt taistella elämästään ja odotti jonkinlaisen intifadatunnelman vallassa kärsimättömänä hyökkäyskäskyä. Mikos toteaa, että ainakaan kommunistisen propagandan esittämä kuva kyynisistä johtajista, jotka manipuloivat kansan taistelemaan toivottoman asian puolesta, ei kerta kaikkiaan mene läpi. Kyseessä oli oikeasti kansannousu, ja johtajat toimivat periaatteella "minä olen tuon porukan johtaja, minun pitää seurata sitä".

Hälyttävältä tuntuu Mikosin heitto, että nykypuolalaisillakin olisi vähänlaisesti tietoa Varsovan kansannoususta - lännessähän koko kansannousu sekoitetaan vuotta varhaisempaan Mordechaj Anielewiczin gettokapinaan. Mutta tunnetustihan me unohdamme nopeasti. Nykyinen nuori sukupolvi ei enää muista Itä-Eurooppaa eikä Neuvostoliittoakaan muuten kuin lapsuuden kaikuna. Sinänsähän se on hyvä asia, ettei tarvitse kasvaa aikuiseksi sienipilven varjossa eikä koleran ja ruton välissä. Mutta toisaalta toivoisi hieman malttia ja urskillningiä esimerkiksi kommunististen perinteittemme elvyttämisessä, jos suinkin saan pyytää. Kyllähän minä ymmärrän, minkä takia kommunisteja oltiin tai ollaan, ja ymmärrän senkin, minkä takia joskus ennenvanhaisina aikoina piti puoluekurin vuoksi hyväksyä kommunistiset versiot historiankirjoituksesta. Ymmärrän myös sen, että täällä meillä se virallinen valhe oli varsin pitkään nimenomaan oikeistolainen valhe, joten oli ymmärrettävä reaktio ajautua tarpeettoman kauas vasemmalle sitä oikeistolaista valhetta korjattaessa. Mutta nyt ei ole mitään suurpoliittista eikä edes sisäpoliittista syytä uskoa stalinistiseen valheeseen esimerkiksi Varsovan kansannousun kaltaisesta asiasta. Joten toivoisi, että nuorille ihmisille kerrottaisiin edes siitä totuus.

Ainakaan Venäjälle totuus Varsovan kansannoususta ei näytä vielä tunkeutuneen. Näköjään suurlähettiläs Nikolaj Afanasjevski elää yhä vanhoissa pahoissa ajoissa, sillä Gazetan mukaan hän kirjoittaa kansannousun vuosijuhlien johdosta antamassaan julkilausumassa mm.: Olen vakuuttunut siitä, että tärkeintä, mistä voimme välittää, on korvaamaton kokemuksemme yhteistyöstä toisen maailmansodan aikana, kun taistelu yhteistä vihollista vastaan liitti kahta historialtaan kovin erilaista maata... Suurlähettiläs Afanasjevski jopa kehtasi puhua Varsovan kansannousun muiston yhteydessä jotain yhteisen voiton hedelmistä, kun itse asiassa monet kansannousussa taistelleet joutuivat jälkeen päin NKVD:n teloittamiksi. Vastauksen antoikin lyhyesti ja ytimekkäästi Bohdan Hryniewicz: Mitään yhteistyötä ei ollut. He odottivat, että pääsivät tekemään meistä selvää. Ja Andrzej Kostka-Kostecki totesi: Jos Venäjän suurlähettilään ylipäätään piti kirjoittaa aiheesta jotakin, hän olisi ainoastaan saanut luvan pyytää anteeksi Venäjän tuolloista asennetta. Varsovan kaupunginjohtaja Lech Kaczynski sanoi lopuksi: On tavattoman naiivia kuvitella Venäjän muuttuneen.

Kiintoisin anti on sitten Jan Karskin ja Andrzej Friszken keskustelu Varsovan kansannousun merkityksestä. Sitä täytyykin varmaan referoida erikseen.

Taas yksi hullu testi - via Schizo-Janne

Which Action Star Are You? Find out @ She's Crafty