Saatana vieköön!

Siis enhän minä sitä vielä ihmettele, että pohjanmaalaiset militaristipellet ovat kyllin harkitsemattomia haaveillakseen ääneen lasten pakkoindoktrinoinnista kolmikymmenlukulaisella militarismilla muka uskonnon varjolla. Sitä minä jo vähän ihmettelen, että piispa Laulaja menee vaatimaan sitä ääneen, ja se pistää jo vihaksi, että Jaakko Elenius, jota eräät ihan arvostamani ihmiset olivat ajamassa arkkipiispaksi, silittää mokomia häjyjä myötäkarvaan.

Minä olen tähän asti kuulunut kirkkoon vakaumuksesta. Mutta jos pohjanmaalaiset saavat läpi vaatimuksensa moisesta rienarippikoulusta, näette minut kirkonpolttajagoottien ja ateistihuligaanien pääorganisaattorina, tai sitten liityn katoliseen kirkkoon. Mieluummin Roomankin laki minulle kuin Lapuan.

En minä vaadi kirkon jäseniä ehdottomasti kieltäytymäänkään aseista. Mutta jos nyt asioita mietitään siltä kannalta, mikä on kristinuskon tarkoitus, niin se on yleisinhimillisten eettisten periaatteiden välittäminen ja - viime kädessä - sielun pelastus, niille jotka tähän puoleen asiasta uskovat. Suomen valtion tai Suomen armeijan tarkoitus on - kristityn näkökulmasta - viime kädessä uskonrauhan turvaaminen uskoville, siis välineellinen. Kristityn velvollisuus osallistua isänmaan puolustamiseen ulottuu vain niin pitkälle kuin hän uskoo, että maanpuolustus on hyvä väline uskonrauhan turvaamiseen. Mutta aitoon kristilliseen vakaumukseen kuuluu sen mahdollisuuden lukuun ottaminen edes teoreettisena hypoteesina, että Suomen asia jossain historiallisessa tilanteessa olisikin Saatanan asia. Ymmärrän hyvin, että keskinkertaisesta körtistä ajatus tuntuu kovin vieraalta tähänastisen historiamme valossa; mutta se ei tarkoita, että kristityn ei pitäisi esittää itselleen moraaliteologista kysymystä, millaisessa tilanteessa asia olisi näin. Rippikoulun tehtävänä on siis mm. antaa lapsille eettiset välineet kyseenalaistaa Suomen asia ja muut maailmalliset, alhaiset asiat. Jos rippikoulu sen sijasta opettaa pohjalaista maanpuolustushenkeä tunnustamatta, että pohjanmaalainen maanpuolustushenki on oleellisesti eri asia kuin kristinusko ja voi olla sen kanssa ristiriidassakin, se ei totisesti ole ainakaan Jeesuksen asialla.

Noopeleita kehiin

Hyvä ystäväni Ivan Hlinka on viime ajat keskittynyt kirjoittamaan runoja Nobel-kirjailijoista, joihin hän on perehtynyt paremmin kuin useimmat muut: nuorena poikana hän päätti hankkia itselleen monipuolisen kirjallisen sivistyksen, ja mikäpä olisi parempi tapa tehdä niin kuin lukea kaikkien Nobel-kirjailijoiden suomennettu tuotanto? Onhan siellä joukossa paljon sellaisiakin, jotka ovat palkintonsa ansainneet, kuten vaikkapa Gabriel García Márquez (1982) ja tietysti Czeslaw Milosz (1980) - no, minulle ainakin Miloszin teokset antoivat kimmokkeen opiskella puolaa, koska halusin lukea Rodzinna Europan (ruotsinnettu nimellä Mitt Europa, mutta eipä tietenkään suomennettu) alkukielellä. Se oli nuoruuteni suuri elämys, kun luin sen 17-vuotiaana ruotsiksi: aiemmin Itä-Eurooppa oli minullekin merkinnyt epämääräistä harmaata melkeinryssien asuttamaa vyöhykettä, mutta Miloszin avulla pääsin selville siitä, että siellä asui erilaisia kansoja, että siellä oli kiinnostavia kulttuureita, kieliä ja maailmoja. Vaikka 1980-luvun alun rauhanliike, johon osallistuin, suhtautui hyvinkin kriittisesti myös Neuvostoliittoon, olin varhaisteininä hyvin kielteinen esimerkiksi mahdollisia balttien itsenäistymispyrkimyksiä kohtaan, koska katsoin, että nationalismi oli nykyaikana (1980-luvulla) epäoleellista hömpötystä, kun oli olemassa tärkeämpiäkin asioita. Neuvostoliiton ongelmiin näin ratkaisuna ennen muuta Hrushtshovin aikana alkaneen suojasään palauttamisen ja maan vähittäisen demokratisoitumisen. Pienten kansojen itsenäisyys ei tuolloin ollut minulle mikään kovin oleellinen itseisarvo (eivät ehkä edes niiden kielet, koska tuohon aikaan olin kiinnostunut kemiasta ja luonnontieteistä yleensäkin ja näin jo itseni tulevana kemian professorina; kirjallinen makuni oli kaikkiruokainen, mutta aika triviaali, luin ennen muuta viihdettä ja jännäreitä, toki myös nuorisokirjoja ja sitä paljon puhuttua hyvää kirjallisuutta, oikeastaan kaikkea mitä isovanhempien hyllyssä oli, myös ns. valkosuomalaista vapaussotakirjallisuutta), ja koska baltit olivat tuohon aikaan se leimakirves, jolla oikeistolaiset hölmöt (esimerkiksi lukion kesken jättänyt urheilusankari Harri) tekivät minusta kommunistia (ikään kuin koulussa ei olisi ollut myös oikeita taistolaisten lapsia - minähän katsoin edustavani ennen muuta isovanhempieni sivistysliberalismia ja pidin pasifistisia näkemyksiäni hyvin epäpoliittisina, tulevan tiedemiehen älyllisinä, objektiivisina johtopäätöksinä maailman menosta), tunsin tiettyä katkeruutta balttejakin kohtaan siitä hyvästä. (Itse asiassa Suomeen oli 80-luvulla änkeämässä Baltic Star -niminen amerikkalaistuneiden balttipakolaisten propagandalaiva, joka tietysti käännytettiin täältä niiden tavallisten yleisten syiden nojalla, ja vaikka jollain tasolla olin pahoillani balttien puolesta, heitä vastaanottamassa ollut väki - Perustuslaillisen Kansanpuolueen edustajia, puolueen, joka sittemmin rehellisyyden puuskassa otti nimekseen Perustuslaillinen Oikeistopuolue - oli suurin piirtein vihoviimeinen porukka Suomessa, jonka kanssa teki mieli olla samalla puolella, ottaen huomioon heikäläisten asenteet esim. luonnonsuojeluun ja siviilipalvelusmiehiin; niinpä olin oikeastaan tyytyväinen siihen, että perustuslailliset saivat näpäyksen. Mitätön rääpälepuoluehan ne ovat olleet aina, mutta tyypilliseen hössöttäjävasemmistolaiseen tapaan katsoin asiakseni hermostua sellaisista pienten oikeistolaisklikkien touhuista, joiden koin uhkaavan osaani ja onneani. Sikäli se oli perusteltua, että murrosikäisistä aina varsin suuri joukko on hulluja natseja, jolloin neljätoistavuotiaan näkökulmasta tuntuu varsin realistiselta uskoa, että fasistinen vallankaappaus alkaa heti kun hänen koulukaverinsa tulevat täysi-ikäisiksi.)

Puolan-matkani laajensivat tietysti maailmankuvaani varsin oleellisesti näiltä osin. Itse asiassa lähdin siitä, että kaikki puolalaiset varmaankin ovat pölhöoikeistolaisia, jotka minun, suuren suomalaisen intellektuellin, tulisi sivistää oikeiksi läntisiksi demokraateiksi. Tämä oli tietenkin hölynpölyä, todellisuudessa he olivat suurelta osin sivistynyttä ja poiittisilta katsomuksiltaan tavattoman kirjavaa väkeä. Oli toki hölmöjä antisemiittejä - nyt kun katselee kaikenlaisten pikkunatsien hillumista netissä, on varmaan vaikeaa uskoa, että reilu vuosikymmen sitten juutalaisvastaisuus oli kummallinen kuriositeetti, jota piti lähteä Puolaan asti näkemään - mutta oli myös eräänlaisessa protovasemmistolaisessa tilassa olevia ihmisiä, ja niin antiklerikalismilla kuin aseistakieltäytymisellä oli kannattajansa. (Valitettavasti Puolan nyttempi poliittinen elämä ei juurikaan ole onnistunut kuvastamaan tätä aitoa pluralismia: maan poliittista kenttää hallitsevat teknokraattisen otteen omaksuneet entiset kommunistit, joita ihmiset äänestävät siksi, että he ovat tasan ainoa vakavasti otettava vastavoima Stefan Niesiolowskin - elääköhän hän vielä? - kaltaisille uskonnollisesti höyrähtäneille äärikonservatiiveille.)

Puolalaisista nobelistikirjailijoista tunnetuin oli ennen Miloszia Quo vadis -romaanin kirjoittanut Henryk Sienkiewicz - kuten Hlinkakin minulle juuri totesi, tämä Rooman kristittyjä Neron aikaan kuvaava kirja on itse asiassa aika läpinäkyvä allegoria tsaarin Venäjästä. Kirjasta huomaa selvästi, että sen on laatinut mies, joka on elänyt itsevaltaisen sorron alla ja hankkinut omakohtaista kokemusta niin salaliitoista kuin salapoliiseistakin. Tämän takia se palkintokin varmasti tuli. Tietysti Sienkiewicz on myös tavattoman pätevä käyttämään viihdekirjailijoiden tekniikoita: kirjaan kuuluu tietysti välttämätön rakkausjuoni, jonka päähenkilöiksi S. on valinnut nuoren roomalaisen aatelismiehen Vinitiuksen ja jostain nykyisen Puolan tienoilta leijonille ruokittavaksi kaapatun orjatyttö Lygian; mutta lisäksi on oleellista, että S. pystyy hyödyntämään yleiseurooppalaista kristillistä kuvastoa (kaikkihan siihen aikaan tiesivät kristittyjen vainot Neron keisarikaudella); ja lopuksi on mainittava, että kirja ei ole ollenkaan vailla tiettyä vihjailevaa pornahtelua kuvaillessaan Neron syntisiä huvituksia. Kyllä näillä eväillä menestyskirjailijaksi noustaan. Jos joku jaksaa lukea sen tiiliskiven, kannattaa pitää silmällä salaliitonpunomiskohtauksia ja muistaa, että ne kirjoitti mies, joka eli Venäjän miehittämässä Puolassa tsaarin aikana, missä käytännöllisesti katsoen kaikki puolankielinen kulttuuritoiminta joko oli tai oli miesmuistin ajalla ollut käytännössä laitonta salaliittolaishommaa. (Siitä tulikin mieleeni: jonkun pitäisi joskus kääntää suomeksi Bibula, Józef Pilsudskin muistelmakirja nuoruudestaan kielletyn vallankumouskirjallisuuden levittäjänä.)

Toisaalta on nobelisteja, joiden kohdalla on aiheellisesti syytä kysyä, millä lihaksilla nämä tällaiset sen palkintonsa ovat saaneet. Erno Paasilinna kysyi joskus piruillen tietokilpailukysymyksen, mitä yhteistä on sellaisilla henkilöillä kuin S. Prudhomme, J. Echegaray, G. Deledda, V. Aleixandre ja M. Maeterlinck. Vastaus on, että kaikki ovat saaneet Nobelin kirjallisuuspalkinnon - Aleixandre vieläpä melko äskettäin, 1970-luvulla. Eräiden nobelistien kohdalla Nobel on lisännyt kiinnostusta heidän työhönsä - Jaroslav Seifert oli oikeasti hyvä runoilija, mutta sai palkinnon vasta kuolinvuoteellaan. Vuosi oli näköjään 1984, jolloin Tsekkoslovakia riutui julman ryssän ja julmemman kotimaisen kommarin ikeessä. (Tsekkoslovakia oli Prahan kevään kaaduttua yksi Itä-Euroopan keskitysleirin viheliäisimpiä parakkeja. Itse asiassa sekä tsekit että slovakit, joiden molempien kieliä ymmärrän huonommin kuin tanskaa mutta paremmin kuin hollantia - slovakkia olen joskus koettanut opetella ihan vakavissanikin - havainnollistavat minulle elävästi sitä, miten hyvin ankaran poliittisen sorron uhrit voivat meidän hyvinvoivassa lännessä eläneiden näkökulmasta tuntua ihmisinä epämiellyttäviltä. 90-luvun alussa puolankurssilla tapaamani tsekit olivat järjestään hysteerisiä juppioikeistolaisia, ja oli vaikea välttyä mielikuvalta, että he olivat sellaisia, koska juppioikeistolaisuus oli se aate, jolle heidän mielestään länsi rakentui samassa mielessä kuin vanha itä oli rakentunut kommunismille. He eivät tietenkään myöskään pystyneet mieltämään lännen sosialistisia puolueita ja aatteita osana sitä moninaisuutta, josta heidän kaipaamansa länsimainen demokratia syntyy, heillä ei ollut moisille ilmiöille mitään muuta selitystä kuin se, että Neuvostoliitto oli turmellut propagandallaan lännen ja käännyttänyt osan sen ihmisistä oikealta kapitalistiselta tieltä, mutta nyt he - tsekit - aikoivat pelastaa lännen itseltään ja tuoda sinne laimentamattoman, aidon kapitalismin. Puolalaisten mielipidekirjossa oli paljon epämiellyttäviä piirteitä, mutta yleisesti ottaen puolalaiset olivat sympaattisesti purnaavaa minkä tahansa länsieurooppalaisen maan alempaa keskiluokkaa. Se tuntui kodikkaalta.) Seifertin muistelmat - All världens skönhet on ruotsinnoksen nimi - on oikein herttaista lyyrikon proosaa, suuri osa runoista taas on vanhuuttaan surevan ukon valituksia, jotka tietysti tuntuivat läheisiltä ATMyydessään riutuvalle nuorelle miehelle.

Vanhemmaksi vähällä vaivalla

Irlantilainen kummityttöni kaukorakastui minuun ja masentui kun kerroin että a) viisitoistavuotias on aivan liian nuori rakastumaan aikuiseen mieheen ja b) minulla on jonkinasteinen viritys näköpiirissä muutaman vuoden takaisen, syvästi kunnioittamani ystävättären kanssa (tätä enempää en kerro, minullakin on oikeasti blogin ulkopuolista yksityiselämää). Hän tuntui olevan aikeissa lopettaa kirjoittelunkin kun oli niin mustasukkainen; kyllähän hänellä olisi siihen ollut oikeus, minua olisi kyllä surettanut jos hän olisi lakannut kirjoittamasta ennen kuin minä olisin ehtinyt opettaa hänelle hyvää iiriä (ja kertoa kaikki jutut isoäidistä). Nyt hän on jo hyväksynyt, että pidän häntä ennen muuta lapsena, melkein kuin omana. Ja tosiaan hän on syntynyt vuonna 1989, eli jos ensirakkauteni ei olisi mennyt niin pahasti poskelleen kuin se meni (tosin se oli sillä kertaa ihan oikeasti minun syytäni), hän voisi olla minun lapseni.

Ja ihan kivaa minusta on olla kummisetänä pikkutytölle. Erityisen mukavaa on, että saa nauttia vanhemmuuden hyvistä puolista (joku arvostaa, rakastaa, kunnioittaa, ihailee esikuvana ja kysyy neuvoa, ja muistelee ja suree sitten kun heitän kampiakselin lopullisesti järveen) joutumatta kärsimään huonoista puolista (vauvan vaippojen vaihto ja murrosikäisen kiukunpuuskat). Alkakaa tekin etäkummeiksi. Pedofiilit älkööt vaivautuko.

Niin, ja tarkemmin ajatellen: minulla on nyt lapsi, jota minun ei tarvinnut laittaa alulle minkään saakelin naisen kanssa, eikä varsinkaan harrastaa jotain helkutin seksiä. Ihmisten pitäisikin muuten lisääntyä silmikoimalla tai oksastamalla. Minä oksastaisin itsestäni heti kokonaisen klaanin pikku-Panuja joille puhuisin pelkkää iiriä. Eikö olisikin pelottava tulevaisuudennäkymä, mpähähähähähä!

Irlantilaiset pikkutytöt muuten ovatkin todella herttaisia. Bussit ovat aina täynnä kaksitoistavuotiaita hyvin vakavan näköisiä tyttöjä camóg-maila kainalossa, ja niillä on oikeat asialliset vaatteet päällä, eikä mitään alaikäisten prostituoitujen tamineita. Hyvä on, kyllä Irlannissakin näkee kaduilla kännisiä lapsia. Mutta siellä öyhöttäjät ja hutsut eivät ole se koko nuorisokulttuurin suuntaa antava luach réamhshocraithe (suomeksi default value, heheheh). Viisitoistavuotias saa olla lapsi, ja ainakin hänen ei tarvitse olla uskovainen tai muun poikkeavan mikrokulttuurin jäsen ollakseen jotain muuta kuin örseä öyhöttäjä tai lutkaloinen.

Valehtelijoiden, pelkurien ja loisten sukupuoli

Birdy kirjoituksessaan Nörttineutrit vuonna 2001: Jostain syystä naisnörteillä tuntuu säilyvän ote elävään elämään. Heillä on muitakin intressejä.

Birdy tuoreimmassaan, viitaten Nörttineutrit-kirjoitukseen: Puhuin nimen omaan ja vain ja ainoastaan niistä ihmisistä (miehistä JA naisista), jotka ovat jättäneet kehonsa jo eläessään, ja alkaneet elää virtuaalimaailmassa haperoittaen kaiken sosiaalisen elämänsä.

Jos Birdy ei tämänkään jälkeen tajua, että häntä vihataan ihan muiden syiden kuin feminismin takia, niin silloin uskon, että hän on ihan oikeasti luonnehäiriöinen. Ja jos häntä hännystelevät ämmät eivät tajua, mitä tarkoitan, niin katson saaneeni vahvistuksen sille teesilleni, että naisten kollektiivinen kulttuuri ihannoi luonnehäiriöisyyttä.

Usenetin parhaat

Tiedän, että sanottava on loppumaan päin, joten tuumin, että voisin koettaa koota yhteen paikkaan vanhoja Usenet-kirjoituksiani mies-nainen -kysymyksestä. Onhan tätä sunnuntai-iltapäivää vielä, ja muukaan ei juuri nyt nappaa.

Ns. naisviihteestä:

Luultavasti hullu mies on helpompi tunnistaa kuin hullu nainen, juuri siksi että naisten vapautumista ihannoivassa populäärikulttuurissa mikä tahansa kuvitellusta sovinnaisuudesta eroava käytös - myös selvästi psykoottinen ja mielisairas käytös - tulkitaan pelkäksi myönteiseksi epäkonventionaalisuudeksi ja "tyttöenergiaksi".

Jos mies kohtelee naista pornolehtien naiskuvan mukaan, hän joutuu heti niin konkreettisiin vaikeuksiin, että hän viimeistään siitä oppii pornolehtien opetusten olevan käytännössä epäkäytännöllisiä. Jos nainen kohtelee miehiä naistenlehtien mieskuvan mukaisesti ja saa huonoa palautetta, naistenlehdet sisältävät jo valmiin selityksen tälle huonolle palautteelle, eli miesten yleinen kelvottomuus, tai asianomaisten miesten spesifinen kelvottomuus. Pornolehdet ovat pelkkiä epäkypsiä päiväunia, joiden lukijat tietävät hyvin niiden olevan epäkypsiä päiväunia. Naistenlehdet, Ally ja Sinkkuelämää sitä vastoin opettavat sisäisesti koherenttia ja johdonmukaista ideologiaa,joka älykkäänkin naisen on mahdollista omaksua juuri siksi, että se on suljettu ajatusjärjestelmä, jossa on valmiit vastaukset kaikille vastaväitteille. Siinä missä pornolehti on pelkkä ennakkoluuloisen rasistihuligaanijengin tunteenomainen tuherrus lauta-aidassa, naisviihde on totalitaarisen ideologian Mein Kampf.

Miehet tietävät yleensä oikein hyvin - jo 17-vuotiaina - miten hölmö pornolehtien naiskuva on. Pornolehdet ovat lapsellisia eikä kukaan täysjärkinen niitä vakavissaan ota. Surkein pornosta riippuvaisten runkkarien jengikin osaa suhtautua kriittisesti, skeptisesti ja ivallisesti pornolehtiin. Sitä vastoin Allyn, Sinkkuelämän ja varsinkin naistenlehtien kuva seksuaalisuudesta ja miehistä ei ole niin räikeän idioottimainen ja naurettava kuin pornolehtien, vaan se on sen verran kiero, älykäs ja uskottava, että siihen uskotaan.

Kuten kaikki tietävät, 80-lukulaisen antipornofeministin maailmankuva on yksi vääristyneimmistä ja vahingollisimmista maailmankuvista, joita maa päällään kantaa, samaa luokkaa parantumattoman stalinistin ja antisemitistisimmän natsin. Antipornofeminismi aivopesi minut moniksi vuosiksi kuvittelemaan, että pornon naiskuva olisi jotenkin naisia sortava ja vääristävä. Tämä on suuri valhe. Pornon naiskuva ei ole "naista alistava", vaan porno on pitkälti totuus molempien sukupuolten seksuaalisesta alitajunnasta. Jos joku olisi osannut selittää tämän minulle kun olin 17, naisjuttuni eivät takuulla olisi menneet näin poskelleen.

Kun sanoin "porno", niin tarkoitin "mainstream-porno", ja kuten tiedämme, mainstream-pornoa ovat miehen ja naisen, naisen ja naisen sekä miehen ja naisten väliset seksuaaliset kohtaamiset. Eikä johdu mistään "miehen itsekkyydestä ja naisten sorrosta", että näin on. Nainen on luonnostaan miestä enemmän biseksuaali. Jos nainen olisi yhtä paljon heteroseksuaali kuin keskimääräinen mies, ATM-YTM- ja Mars-Venus-ongelmia ei olisi.

Minulla on syyni väittää näin. Niistä kahdesta sydämeni särkijästä ensimmäinen myönsi itsekin hakeneensa maailmankuvansa rakennuspuut naistenlehdistä. Ja kuvaamani ala-arvoinen käytös ei suinkaan rajoitu vain näihin kahteen naiseen, vaan olen törmännyt siihen laajemmaltikin, mutta muilla kerroin älynnyt närkästyä siihen ajoissa.

Naisvihasta

Jos väärinkäytön kohde on mies ja väärinkäyttäjä nainen, niin miehelle nauretaan ja nainen saa Vuoden Vahvimman ja Upeimman Naisen mitalin.

Jos asianomistaja on nainen ja syytetty mies, jota syytetään esim. ahdiatelusta tai kotirauhan häirinnästä, periaate "syytön kunnes toisin todistetaan" ei ole enää aikoihin ollut voimassa. Jokaisen pieleenmenneen suhdeyritelmän jälkiselvittelyistä löytyy aineistoa, jota sopivasti tulkiten nainen voi saada miehen tuomittua mm. laittomasta uhkauksesta, jos valikoi aineiston sopivasti.

Minulla sattuu olemaan - ja on aina ollut - jonkinlainen kyky itsekritiikkiin. Kaikkien miesten tapaan minut on aivopesty uskomaan, että miehenä olen tunne-elämältäni epäkypsä ja että naiset ovat naiseuttaan kypsempiä. Kun olen huomannut miten kykenemättömiä naiset yleensä ovat ottamaan vastuuta yhtään mistään ja miten automaattisesti he aina kierittävät syyn ihmissuhteiden umpisolmuista miehen niskoille, olen pikku hiljaa alkanut kallistua halveksimaan heitä, koska he eivät vaadi itseltään samaa kuin minä vaadin itseltäni.

Naiset eivät ikinä pysty itsekriittisesti pohtimaan omia tekojaan miehiä kohtaan. Miehiltä sitä vastoin edellytetään itsesyytöksissä piehtaroimista ja syvää moraalista itsetutkistelua joka käänteessä. Jo se, että mies rohkenee puhutella naista, on raskas päätös, johon liittyy suuria eettisiä vastuita. Nainen sitä vastoin voi ja saa tallata miehen tunne-elämän liejuun eikä häntä siitä syyllistetä.

Silloin kun nainen tuntee vihaa miehiä kohtaan, se on aina oikeutettua ja aiheellista. Kun mies tuntee vihaa naisia kohtaan, se on "misogyniaa".

Oletko tullut ajatelleeksi, ettei katkeruus tyhjästä synny? Että katkeruus syntyy katkeroitumisesta, ja katkeroituminen katkeroittamisesta, ja katkeroittamiseen tarvitaan katkeroittajia?

Veli hyvä, etkö todellakaan tiedä, että jos on jotain mitä naiset eivät siedä niin se on se että heitä itseään kohdellaan samalla tavalla kuin he kohtelevat miehiä? Jos mies alkaa antaa naiselleen samalla mitalla, miestä sanotaan kohta sinkuksi.

Nainen kohtelee miehiä kuin paskaa, lupaa kuun taivaalta eikä ota ikinä yhtään minkäänlaista vastuuta tekemisistään. Miehen pitää ottaa kaikki vastuu. Aina.

Te [naiset] olette epäluotettavia hirviöitä, joille miehen tunteiden tahallinen
pilkkaaminen ja halventaminen on suurempi nautinto kuin seksi ikinä.

Alan oivaltaa, että miesvalta ja patriarkaatti ei ollut mitään sortoa, vaan käytännön järjestely, joka vuosisatojen saatossa oli havaittu hyväksi. Patriarkaattia tarvitaan, koska oikeuksien antaminen naiselle johtaa väistämättä vain siihen, että naisen luonnevikaiset oikut (kaikki naiset ovat luonnevikaisia) hallitsevat maailmaa kuin alkeellinen epäjumala. Miehet voivat olla hölmöjä, väkivaltaisia ja vanhoillisia, mutta sekin on parempi kuin laittomuuden ja arvaamattomuuden tila, jossa mihinkään ei voi luottaa.

Aseisiin, veljet, meitä murhataan.

Feminismin tarkoituksenahan ei oikeasti ole tasa-arvoon pyrkiminen, vaan sekä syömisen että säästämisen mahdollistaminen naiselle. Naisten siirtyminen työelämään ei suinkaan ole merkinnyt, että naiset voisivat - omien hyvien ansioidensa vuoksi - valita miehensä tämän tulotasosta piittaamatta, vaan, että naisten oman hyvän tulotason vuoksi miehen tulotasolle asetettavat vaatimukset kohoavat pilviin. Myös koulutettu nainen haluaa miehen elätiksi, mutta niin rikkaan miehen, että hän varmasti säilyttää saman elintason, joka hänellä itsenäisenä naisena oli.

Piitu vastaan Pekko Aikamiespoika -vertaus

Miettikääpä seuraavaa hypoteettista tilannetta: Syrjäseudun ahdistunut aikamiespoikarunkkari raiskaa äveriään lakitiedettä opiskelleen nuoren jupittaren, joka toimii aktiivisesti Kokoomuksessa vaatimassa kaikkia avustuksia pois runkkarilta.

Feministinen tulkinta tästä on, että se osoittaa, kuinka nainen pohjimmiltaan aina on sorrettu mieheen verrattuna, koska hänet voidaan raiskata.

Minun tulkintani tästä on, että siinä sorrettu ja solvattu ottaa sankarillisella tavalla kohtalonsa omiin käsiinsä ja nousee nöyryyttäjäänsä vastaan. Tällainen raiskaus on vallankumouksellinen teko, josta laaditaan laulut ja soitetaan sävelet vielä satoja vuosia myöhemmin.

Rasisteille

Demokraattisessa maassa aikuisilla kurdi- ja somalitytöillä, jos ovat maan kansalaisia, on oikeus haistattaa närhen munat isiensä ja veljiensä kunniakäsityksillä. Valitettavasti kurdi- ja somalitytöt a) eivät aina ole Suomen kansalaisia ja b) eivät ole tietoisia oikeuksistaan. Jos haluat, että he rupeavat vapaasti lystäilemään sinun tai minun kanssa, pidä ensin huoli siitä, että a) he saavat tietää tästä oikeudestaan ja b) poliisi, oikeuslaitos ja sosiaalitoimi tukevat heitä, kun he käyttävät tätä oikeuttaan. Sinulla on täysi oikeus asettua vaaleissa ehdolle tällaisella ohjelmalla, tai lobata kansanedustajia tässä asiassa. Prostituution ostokiellon sijasta eduskunnan ämmäverkostoa voisikin innostaa toimintaan tässä asiassa.

Demokraattisessa maassa aikuisilla suomalaisilla tytöillä on myös oikeus haistattaa närhen munat sillä, mitä mieltä sinä olet heidän miesvalinnoistaan. Seurusteluasiat menevät, kuten me markkinapellet hyvin tiedämme, täysin naisen mielen mukaan - se, että nainen valitsee väärin, ts. valitsee jonkun muun kuin minut ("seis, seis nyt soitto, on tuolla aivan väärä mies") kuuluu vapauden tuomiin riskeihin. Meidän kulttuurissamme nainen vie ja mies vikisee - muslimikulttuurissa päinvastoin, mutta se ei tietenkään paljoa lämmitä. Ja jos nainen päättää viedä muslimismiehen, niin on erittäin vähän sellaista, mitä sinä tai minä voimme lain puitteissa tehdä sen päätöksen muuttamiseksi. Tietysti jos haluat liittyä naisten oikeuksia vastustavan fundamentalistisovinistipuolueeni ensimmäiseksi rivijäseneksi, olet tervetullut, kunhan muistat, kuka on puheenjohtaja.

Järjestetyt avioliitot

Käytännössä varsin harva nykyavioliitto oleellisesti eroaa entisaikojen järjestetyistä avioliitoista. Nyt vain puhemies ei tule naista ostamaan, vaan nainen ottaa miehen sen perusteella, onko mies kaupallisesti kannattava sijoitus (markkina-arvo). "Aitoa rakkautta" tuskin on oleellisesti paljon enempää kuin järjestettyjen avioliittojen aikana. Järjestetyt avioliitot sitä paitsi nostavat päätään uusilla nimillä (treffipalvelut ym.).

Jos vaikkapa katsotaan iirinkielisten maalaisnaisten elämäkertoja, niin totta kai niissä nainen usein palvoo miestään epäterveellä tavalla jo siksi, että hän on Mies. Samalla niissä kuitenkin kerrotaan konkreettisia detaljeja erittäin paljon siitä, miten mies piti huolta ja otti huomioon naisen. Vaikka puolisot eivät alun pitäen olisi edes tunteneet toisiaan, heillä oli malli ja ihanteet sille, miten ollaan hyvä vaimo ja aviomies ja kohdellaan toista oikein. Ja jos toinen ei antanut tukea sillä tavoin kuin itse antoi, niin koko yhteisö tiesi kyllä kohta ja paheksui, että "niin hyvä vaimo/mies kuin sillä on, eikä se siitä huolta pidä".

Jännittävät miehet

Olemmehan moneen otteeseen kuulleet sen vanhan tarinan, että raitis tyttö alkaa seurustella jännittävän narkkarimiehen kanssa aikeenaan parantaa tämä narkkariudestaan. Käytännön seuraus on, että tyttökin alkaa vetää aineita ja tappaa itsensä tottumattomuuksissaan huumeisiin jo ennen kuin on kunnolla riippuvainen, minkä jälkeen mies etsii uuden tytön. Niistä hänellä ei tietenkään koskaan ole pulaa.

Sukukypsien sinkkunaisten keskuudessa tiedetään aina tarkalleen, kuka on ATM ja kuka YTM. Esimerkiksi hiljainen, kiltti, pitkälle koulutettu ja tupakoimaton mies on ATM; rempseä tatuoitu ammattirikollinen, joka käyttää jännittäviä huumeita, on YTM. Merkillepantavaa on, että kaikkien naisten käsitys ATM:stä ja YTM:stä on jokseenkin sama, eli kaikki naiset juoposta katulutkasta kuuden laudaturin ylioppilaaseen pitävät samoja miehiä alempi- tai ylempitasoisina. Myös syvästi uskonnollinen nuori nainen haluaa mieluummin sen tatuoidun pahoinpitelijän ja huumekauppiaan.

[Harva nainen tuntee vetoa huonokäytöksiseen tai epäkohteliaaseen mieheen] ... paitsi jos miehellä on rahaa tai eksoottinen etninen alkuperä. Tai jos mies on tehnyt raa'an ja julkisuutta saaneen henkirikoksen. Tällöin naiset tappelevat hänestä.

Jotta rikoksella saisi naisten suosiota, siinä on ehdottomasti ja välttämättä pakko tappaa ihmisiä mystisellä ja arkikokemukseen sopimattomalla tavalla. Saatananpalvojien rituaaliset paloittelumurhat eivät luultavasti käy laatuun, eikä tietenkään mikään symboliseksi hätähuudoksi luokiteltava veriteko. Ylipäätään teko ei saa herättää naisessa mielikuvia epäseksikkäästä nynnystä ja luuserista.

Liiallinen teräaseiden käyttö ja silpominen on myös sopimatonta, "zu unappetitlich", kuten saksalainen sanoo; toisaalta myrkyttäminen on liian persoonatonta, koska murhaajan tulee olla läsnä uhrin kuollessa ja edesauttaa uhrin kuolemaa konkreettisesti; sitä paitsi myrkyttäminen ei ole symbolinen yhdyntä (penetraation luonteinen surmaamistapa), kuten puukottaminen ja ampuminen ovat. Ampuminen taitaa olla ainoa tapa, koska se ei ole sillä tavalla "unappetitlich" kuin puukottaminen ja silpominen, mutta se on kuitenkin seksikästä, koska se on symbolisesti yhdynnän luonteinen teko (penetraatio).

Uhrien tulee olla yksinomaan aikuisia miehiä, koska nainen ei kykene samastumaan mieheen eikä pidä miehen surmaamista pahana eikä järkyttävänä tekona. Murhaaja, joka surmaa naisia ja lapsia, ei ole seksikäs.

Synkkien parisuhdeväkivaltatilastojen takia naisten pitäisikin ottaa asiakseen pelastaa kiltit alempitasoiset pojat naimattomaksi mieheksi jäämiseltä ja varhaiselta kuolemalta. Ai niin, mutta eiväthän naiset voi tyytyä AT-mieheen. Pitää olla särmikäs ylempitasoinen mies. Jos se hakkaa, niin ylempitasoinen mies saa aina hakkaamisen anteeksi, tai uuden naisen.

Keitäs ne miehet sitten ovat, jotka hakkaavat jo neljättä vaimoa peräkkäin? Onko noin vaikea saada jakeluun, että HAKKAAJAT SAAVAT NAISIA. Ymmärrätkö: HAKKAAJAT SAAVAT NAISIA. Hakkaajat ovat ylempitasoisia miehiä, joilla on varaa hakata naista.

Naisen suhde väkivaltaiseen mieheen ei ole pelkkää hakattavana oloa, vaan siinä on varmasti _osana_ myös seksuaalista ja emotionaalista tyydytystä ja hyväksyntää. Ongelmahan on siinä, että sen _lisäksi_ on myös väkivaltaa ja arvaamattomuutta. Mutta nainen, joka on suhteessa väkivaltaisen miehen kanssa, on miljoona kertaa onnellisempi kuin ATM, jolla ei ole suhdetta koskaan ollutkaan ja joka ei kerta kaikkiaan tiedä, mistä se voi johtua. Sitä paitsi nainen on väkivaltaisessa suhteessakin moraalisesti voitolla, koska kaikki tietävät, että _väkivalta on väärin_. Kun mies lyö naista, normaalilla itsetunnolla varustettu nainen tietää hyvin, että mies tekee väärin. Kun mies ei saa naista sittenkään, kun on aikuistumalla ja ammattilaistumalla saanut itselleen itsetunnon, sosiaalista elämää ja ystäviä sekä pyrkii noudattamaan kaikkia saamiaan naisenhankintaneuvoja taloudellisten mahdollisuuksiensa rajoissa, _mitä muuta hän voi tehdä_ kuin turhautua, masentua ja raivostua, todeta olevansa leimattu alempirotuinen paaria ja apartheid-maan ainoa musta?

Matti Nykäsen jynkeä kyrpä, jonka jokainen nainen haluaa haarojensa väliin

Kertokaapa minulle, kuka Matti Nykäsen heilaksi oikein haluaa, jos kerran:
- Matti Nykänen saa kymmenittäin kosimakirjeitä
- Kukaan tuntemistanne naisista ei halua koskea Matti Nykäseen pitkällä tikullakaan

Homomiehetkö Matin melaa haluavat?

Odottaisin edelleenkin sitä, että joku naisbloggaaja tai muu kirjoittaja ottaisi asiakseen luodata monisanaisesti ja rehellisesti omaa naiseuttaan lähtemällä siitä kysymyksestä, missä olosuhteissa, millaisin perustein ja miksi hän voisi kuvitella haluavansa Matti Nykästä. Nyt tietysti joku kysyy, miksen itse kirjoita siitä, haluanko tai miksi haluan jotain julkisuuden pimatsua, mutta totta puhuen kaikki minun seksuaalisen haluni tavoittamattomat kohteet ovat yleensä olemassaolevia ihmisiä, niitä vain ystävä -tyttöjä. Itse asiassa olen aika varma siitä, että todellisuudelta silmät sulkeva ihastuminen johonkin julkisuuden henkilöön on enemmänkin naisten alaa - Anna Kournikovan (en edes tiedä minkä näköinen se mimmi on) kuvia netistä kuolaava nörttipoika on se klisee, jolle kaikki nauravat, myös nörttipoika itse - tiedostaen erinomaisesti, että hänen kannattaisi oman mielenterveytensä nimessä ruveta katselemaan sitä oikeaa naista. (Ylipäätäänhän miesten epäsosiaaliselle käytökselle on olemassa paljon paremmat korjausmekanismit kuin naisten. Mies, joka kohtelee naista ala-arvoisesti, saa varsin nopeasti osakseen muiden miesten halveksunnan turpiinvetoa myöten, kun taas nainen, joka kohtelee miehiä kuin paskaa, pikemminkin mielletään miehiä kumartelemattomaksi sukupuolensa sankariksi.) Minä olen vapaana siitä syystä, että sellaiset naiset, joista koulutustasonsa, alansa ja älykkyytensä puolesta olisi minulle mukavaa mukavaa seuraa, panevat mieluummin deitti.netiin ilmoituksen, jossa etsivät täysin Orlando Bloomin näköistä miestä (vääränväriset silmät älkööt vaivautuko).

Haplataan!

Sain Fidelin elämäkerran luettua loppuun jo lauantaina, panuamatta ja sanakirjaa plaraamatta! Valitettavasti, kun yritin sen jälkeen taas Pablo Nerudan muistelmia, ne tuntuivat yhä yhtä käsittämättömiltä. Katsotaan, pystynkö jo lukemaan historiankirjoja. Minulla on parikin Espanjan ja Latinalaisen Amerikan historiaa espanjaksi. Mutta kaunokirjallisuuden kanssa on edelleenkin ongelmia.