Tatu Vanhanen leivättömän pöydän ääreen

Tatu Vanhaselle on sitten tulossa kutsu leivättömän pöydän ääreen, ja jo oli aikakin. En tässä puutu hänen biologisiin kömmähdyksiinsä muuten kuin toteamalla, että rotu sinänsä ei ole koossapysyvänä kokonaisuutena periytyvä ominaisuus, vaan ryhmä antropologisia ominaisuuksia, jotka sattuvat olemaan yleisempiä tietyllä alueella kuin muualla. Mutiaisen käkkäräpää, plutkuhuuli ja plättänenä eivät periydy yhdessä mutiaisen tumman ihon kanssa, vaan johtuvat erillisistä, toisistaan riippumattomista geeneistä, jotka nyt vain sattuvat olemaan Murjanistanissa kaikki paljon yleisempiä kuin Valkonaamalandiassa. Minun on suoraan sanoen vaikea uskoa, että pigmentaatiogeeneillä, plutkuhuuligeeneillä, plättänenägeeneillä ja käkkärätukkageeneillä olisi kaikilla jokin automaattinen yhteys pösilöyteen; ja jos on, onko myös plutkuhuulinen ja käkkäräpäinen savolainen himmeämpi kuin me jalot ja siniveriset suomalaiset täällä Turussa? Vai onko oletettava, että tuhmien, tyhmistävien neekerin plutkuhuulten, käkkärähiusten ja plättänenien lisäksi on olemassa erikseen hyvä ja fiksu savolaisen plutkuhuuli- ja käkkäräpäägeeni, joka ei vaikuta ollenkaan älytasoon eikä ainenkaan tyhmistävästi? Valitan, mutta Vanhasen teoriat johtavat nimenomaan kylmän luonnontieteelliselta, biologiselta kannalta juuri tällaiseen järjettömyyksien pyörteeseen. Mielestäni yhteiskunnalliset selitykset ovat yksinkertaisesti tieteenfilosofisista syistä pitävämpiä, koska ne eivät edellytä kokonaisten uusien kategorioiden keksimistä. Ja älykkyysosamääriinhän en ole uskonut ainakaan sen jälkeen kun edellisessä merkinnässäni mainitsemani diplomisairaanhoitaja kehui Usenetissä loistavalla, Mensaan oikeuttavalla ÄO-tuloksellaan, joka ei ollut ainakaan koulussa auttanut häntä pärjäämään.

Mutta viis biologiasta. Vanhanen on useissa yhteyksissä selittänyt kieli vyön alla Stalinin vainojen luonteen tavalla, jolla voitaisiin luonnehtia pikemminkin Pol Potin vainoja: hänen mukaansa vainojen uhreiksi joutui ennen muuta kansakunnan älyllinen eliitti. Näinhän ei ollut: kaikki auktoriteetit Solzhenitsynistä alkaen ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että Neuvostoliiton vainotuin kansanryhmä olivat talonpojat, joita tapettiin, karkotettiin ja näännytettiin nälkään Vanhasenkin hyväksyttäväksi kelpaavilla perusteilla: musikat olivat taikauskoisia, uskonnollisia ja vakuuttuneita omien arvojensa ikuisuudesta ja pysyvyydestä. Talonpojat olivat modernisaation este, josta raskaana ryskäävästä teollisuudesta haaveilevat neuvostojohtajat puhuivat varsin sosiobiologiselta kalskahtavin perustein hävitettävänä ja nujerrettavana luokkana. Ja niin todellakin kävi, että talonpojat tuhottiin. Pakkokollektivisointia seurasi nälänhätä, jossa luultavasti kuoli samaa suuruusluokkaa oleva ihmismäärä kuin vankileirien saaristossa. Itse asiassa Robert Conquest korosti muistaakseni juuri pakkokollektivisoinnin ja kulakkien hävittämisen olleen hänen kirjansa nimessä mainittu the great terror, kun taas älymystön ja puolue-eliitin puhdistukset olivat hänelle vain pieni terrori.

Toisin sanoen Vanhanen perustaa kaikki Neuvostoliiton historiasta tekemänsä johtopäätökset virheelliselle tulkinnalle. Hän voi toki viitata siihen, että nälistys- ja pakkokollektivisointikampanjojen tarkoituksena oli "kulakkien", ts. talonpoikaiston vauraimman, reippaimman ja fiksuimman osan nujertaminen. Todellisuudessa kuitenkin kulakkien mukana kampanjan uhreiksi joutuivat ns. "kulakkiagentit" (podkulatshniki) eli "kulakin" rengeiksi pestautuneet maattomat maatyöläiset. Jos maanviljelijällä oli yksikin pestattu renki, hän oli heti "kulakki", ja rengit olivat "kulakkiagentteja". "Vauraimman" talonpoikaiston ohella uhreiksi siis valittiin myös köyhimmät, maattomat.

Vanhanen kehitelköön rauhassa ja lakien puitteissa teorioitaan, mutta tutustukoon ensin oikeasti Neuvostoliiton historiaan.