Mieluummin vanhurskas kuin hurskas

Vaikka pitäisikin olla käyttämättä etymologiaa moraalisena argumenttina, en voi olla mainitsematta sitä, heh, moraaliteologisesti kiintoisaa paradoksia, että suomen sanat hurskas ja vanhurskas ovat molemmat hyvin vanhoja skandinaavis-germaanisia lainoja ja ovat alun perin olleet toistensa vastakohtia. Hurskas tulee siitä nykyislannissakin sukupuuttoon kuolleesta sanasta, joka esiintyi muinaisislannissa muodossa horskr - virnuilevien pojankul-...öh, tota, siis pojankollien laumalle tiedoksi, että sana "huora" ei ole tätä samaa alkuperää, koska siinä oli pitkä vokaali muinaisislannissa (hóra). Horskr näyttää viitanneen nimenomaan arroganssiin, ylpeyteen, omahyväisyyteen: esimerkiksi Edda-laulujen viimeinen, sanomaltaan kristillinen runo Sólarljóð (siitä on ilmestynyt joskus 80-luvulla hienosti kuvitettu ruotsinkielinen käännös Solsången - Sólarljóð, joka löytyy ainakin Turun kaupunginkirjastosta) käyttää sanaa nimenomaan ylpeästä nuoresta naisesta, joka aiheuttaa riidan Sváfaðurin ja Skarthéðinnin, kahden ystävyksen välille, niin että molemmat kuolevat kaksintaisteluun:

Sáttir þeir vóru
Sváfaður og Skarthéðinn,
hvorgi mátti annars án vera,
fyrr enn þeir æddust
fyr' einni konu:
hún var þeim til lýta lagin.
"Sovussa olivat Sváfaður ja Skarthéðinn, ja aivan erottamattomat, ennen kuin riitaantuivat naisen takia, joka oli heille onnettomuudeksi asetettu." (Ruotsintaitoisille tiedoksi, että lýta on monikon genetiivi neutrista lýti, joka on sama sana kuin ruotsin ruumiinvammaa tarkoittava sana lyte. Án on "ilman", sama kuin saksan ohne; utan eli "ulkopuolella" on vasta myöhemmin alkanut tarkoittaa "ilman". Tässä se aiheuttaa annar sanan genetiivin - se on islannissa genetiivillä järjestyvä prepositio. Hvorgi tarkoittaa "ei kumpikaan"; sen jälkitavu -gi tai -ki esiintyy kieltoelementtinä. Ruotsin varken on samaa alkuperää kuin hvorgi, mutta -ki-loppu voidaan tunnistaa sellaisista sanoista kuin icke ja ingen.)

Hvorskis þeir gáðu
fyr' þá hvítu mey,
leiks né ljósra daga;
öngvan hlut
máttu þeir annan muna
en það ljósa lík.

"Vaalean neidon tähden he lakkasivat välittämästä niin leikistä kuin valoisista päivistä, eivätkä he voineet muistaa muuta kuin neidon vaalean varren." Ruotsia ja saksaa osaavien kannalta tuntuu hieman synkältä ja pahaenteisen nekrofiiliseltä, että sana lík tarkoittaa tässä elävän nuoren naisen kehoa. Öngvan on híeman pelottavan näköinen maskuliinin yksikön akkusatiivimuoto samasta pronominista, joka ruotsissa on muodossa ingen, sitä seuraava sana hlut on yksikön akkusatiivimuoto sanasta hlutur, "asia". Ruotsin lott "arpa, osa, kohtalo" lienee samaa alkuperää, mutta muistuttaa merkityksensä puolesta enemmän sanaa hluti, osa.

Daprar þeim urðu
hinar dimmu nætur,
öngvan máttu þeir sætan sofa;
en af þeim harmi
rann heift saman
millum virktra vina.

"Surullisiksi heille kävivät pimeät yöt, eivätkä he saaneet enää makeaa unta, ja siitä surusta syttyi viha ystävysten välille." Pimeä on islanniksi adjektiivina dimmur, vaikka substantiivina on toki olemassa myrkur. Tuo pahannäköinen sana urðu on yksinkertaisesti monikon imperfekti verbistä verða, tulla joksikin.

Fádæmi verða
í flestum stöðum
goldin grimmliga;
á hólm þeir géngu
fyr' hið horska víf
og féngu báðir bana.

"Yleensä huonosta arvostelukyvystä joutuu maksamaan kalliisti: he kävivät ylpeän neidon tähden kaksintaisteluun ja kuolivat molemmat." "Kuolla" on tässä fá bana, saada surmansa; surma on bani, joka voi tarkoittaa yhdyssanan loppuosana myös "surmaajaa", ruotsiksi baneman. Sana víf taisi olla vanhahtavaa runo- ja hienostelukieltä jo muinaisislannin aikaan, mutta on joka tapauksessa sama sana kuin englannin wife ja saksan Weib.

Mutta asiaan. Minua siis on jo kauan kiehtonut tuo ajatuksena, että vanhurskas ja hurskas ovat toistensa vastakohtia - että hurskas on se näkyvästi synagogassa brassaileva fariseus - kattokaas kaikki kuinka vitun hyvä jätkä mä olen, kun taas vanhurskas on se salaa ja piilossa syntejään katuva publikaani. Ja kyllähän esimerkiksi tuon viime vuosikymmenellä Spielbergin menestyselokuvan ansiosta paljon pinnalla olleen Oskar Schindlerin esimerkki osoittaa omalta osaltaan, että vanhurskaan ihmisen ei tarvitse olla erityisen hurskas uskonnollisessa mielessä. Schindler tunnetusti viljeli viinaksia ja remusi naisissa, mutta pelasti joukon ihmisiä ja loi näihin henkilökohtaisenkin ystävyyssuhteen - esimerkiksi liukuhihnapelastaja Fry tekee kiistämättömistä ansioistaan huolimatta hieman etäisen, kylmän ja epäsympaattisenkin vaikutelman Schindleriin verrattuna. Itse asiassa tuleekin mieleen, että Schindler ymmärsi elämän arvon juuri sen takia - että Schindler oli hankkinut elämän, mutta julmat, joukkomurhaavat natsit olivat itsetarkoituksellisia velvollisuudentäyttäjiä, jotka nimenomaan eivät olleet hankkineet elämää nykyisen muotifraasin tarkoittamassa merkityksessä. Hieman karrikoidusti sanoen: mies, jolle viina ja naiset maistuvat, järkyttyy syvästi ajatellessaan, että maailmassa on väkeä, jolta ollaan väkisin ja säälimättä riistämässä niin viina, naiset kuin kaikki muukin, mikä elämässä on hyvää ja nautinnollista. Muuan Ny Tidiin kirjoittava varsin hemaiseva runoilijamimmi perusteli tupakanpolttoaan taannoisessa lehden numerossa vetoamalla siihen, että en cigarett kan kännas verklig, että nyky-yhteiskunnan pumpulipeitteisessä elämässä hän katsoo tarvitsevansa röökiä tiedostaakseen olevansa olemassa ja todellinen. Jollain tasolla ymmärrän moisen argumentin, koska oma sosiaalinen eristymiseni raittiuteni takia on nuorempana aiheuttanut minulle nimenomaan epätodellisuuden, haamumaisuuden kokemuksia.

Ystävämme Kris-titityy on todellinen paraatiesimerkki siitä, että "hurskaus", tyhjä ja itsellään rehentelevä tekouskonnollisuus ja lakihurskaus, todellakin pystyy asettamaan ihmisen todellisuuden ulkopuolelle ja ennen kaikkea hävittämään täysin hänen kunniantuntonsa sekä särkemään hänen moraalisen kompassinsa. Hänen pikkuvauvan tasolle jääneestä etiikastaan olen jo kirjoittanut tarpeeksi, mutta en malta olla irvailematta sille, että tuollaisella kapistuksella vielä on otsaa moittia muita ihmisiä huonosta kasvatuksesta tai saarnata hyvin yksinkertaista seksuaalimoraalia, ts. sitä Ulla-Maija Aaltosen minun nuoruudessani tyrkyttämää, että paras ehkäisyväline on järki, hyvä ehkäisyväline on kiinnioleva vetoketju, ja paras tulos saavutetaan näiden molempien yhdistelmällä. Kristinuskolle on ollut suureksi vahingoksi se, että siksi suurimmaksi moraalikysymykseksi on nostettu se, naidaanko vai eikö naida, ja naidaanko oikein (vain vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, ei koskaan ehkäisyvälineitä käyttäen, eikä - hyi olkoon - koskaan kahta isommalla porukalla). - Jätän täysin arvattavaksenne, mitä noista suluissa mainituista asioista olen harjoittanut tai haluaisin harjoittaa, tai olenko taikka haluaisinko mitään, koska se ei ole olennaista. - Kuitenkin on olemassa suurempia moraalikysymyksiä, ja se kaikkein suurin on, olisiko meistä tekemään niin kuin Oskar Schindler - ei hurskas, vaan vanhurskas mies - teki. Ihmisten seksiasioihin puuuttuminen (ja aina toisten seksiasioihin, ikään kuin omissa ei olisi tarpeeksi tekemistä - joskus tuntuukin, että "kristityiksi" itseään nimittävien henkilöiden morbidi kiinnostus kaikkien muiden sukupuolielämään on jonkinlainen sublimoidun ryhmäseksin muoto) on kuitenkin halpaa lakihurskautta verrattuna siihen, mitä Schindler teki.

Ja vähän laajemmin: Jos sovitaankin, että heteroseksuaalinen pitkäaikainen parisuhde on kristillinen ihanne, olisi toki tajuttava myös se, että ihmisen pelastaminen kuoleman uhalta on välttämätön välitavoite tähän ihanteeseen pyrittäessä. Selväsanaisesti: Homomiehen on parempi olla uskollisessa parisuhteessa aviomiehensä kanssa kuin remuta orhiorgioissa ilman kondomia - siksikin, että jos homomies on "parannettavissa" heteroksi, on ehdottoman tärkeää pitää hänet hengissä niin kauan että hänet saadaan "parannettua", ja on vastuutonta ja armotonta - itse asiassa murhanhimoista - nähdä kirkon siunaama (ja seurakunnan homojen uskollisuusneuvonnan tukema?) homoliitto moraalisesti samanarvoisena (tai - absurdiuden huippu - moraalisesti paheksuttavampana) vaihtoehtona kuin itsetuhoiset orgiasekoilut.

Silloin kun tavalliset, kiltit ihmiset pelastivat oman henkensä uhalla juutalaisia kuoleman kidasta, monet heistä halusivat nimenomaan erikseen korostaa, että heillä - vaikka itse saattoivat olla hyvinkin hartaita kristittyjä - ei ollut aikomustakaan käännyttää juutalaista omaan uskoonsa, että he halusivat pelastaa juutalaisen juutalaisena. Jos kirkko siunaa homoliitot, se tarkoittaa nimenomaan, että kirkko haluaa pelastaa homon homona. Tietenkään kirkon siunaus ei voi estää ketään - homoa tai heteroa - harjoittamasta vaarallisia ja vastuuttomia seksielämän muotoja, mutta se on kuitenkin selvä signaali: Me haluamme, että sinä pidät itsestäsi ja kumppanistasi huolta, ja että te pysytte mahdollisimman kauan hengissä meidän keskuudessamme, sellaisina kuin olette.