Nuorten naisten eläimellinen saasta,

fasistinen pahuus

ja kaikki muu kiva

Tuo erinomainen nero, nimimerkki Kris-titityy nimittäin, toimii todella loistavana havainnollisena kuvituksena psykonarttukäsitteelle. Hän julistaa mahtavasti antavansa minulle anteeksi, koska kristityn velvollisuus on antaa anteeksi. Siis hyvää päivää, onko siellä joku kotona? Muija ensin harrastaa alkeellista juorutätimäistä vihjailua tyyliin "tiedän sinusta yhtä ja toista". Heh hee, tiedä pois ihan mitä haluat, minulla ei todellakaan ole mitään salattavaa, eikä kultaisessa kirjassamme/ ole riviä, ei pilkkuakaan, / joka varjostaisi kunniaamme. / Kyllä, on ollut, mikä ollut on! (Aleksandr Tvardovski - kääntäjänä luultavasti Esa Adrian.) Sitten hän ylhäisyydessään antaa minulle anteeksi sen, että hän on kirjoitellut minusta ämmämäisiä vihjauksia. Olen tavattoman kiitollinen. Jos arvon neiti, vai rouvako se neiti on, tulee joskus eteiseeni paskantamaan lattialle, niin luotan siihen, että hän hyvänä kristittynä antaa minulle anteeksi sen, että hän paskansi eteiseni lattialle.

Hän sitten vielä kehottaa opettavaisesti minua olemaan hankkimatta itselleni lukuisia vihamiehiä internetistä "kärkevillä" kirjeilläni. Heh. Hänen ystävättärensä M-a kirjoitti minulle tosiaan mairittelu- ja nuoleskelukirjeitä tammikuusta toukokuuhun 2002 sekä piirsi minulle sarjakuvan itsestään ja elämästään ja päätti sen sanoihin Haluan tietää, miten SINÄ koet kaiken. Minulla on se sarjakuva vieläkin tallessa, koska ajattelin (näköjään aiheellisesti) tarvitsevani sitä oikeudessa todisteena, jos se niljake vaikka on yhtä hullu kuin Kuivis ja tekee minusta rikosilmoituksen valehtelemalla poliisille suut silmät täyteen, kuinka minä muka ilman eri provosointia olen vainonnut häntä (se on muuten hauska ja hyvin piirretty sarjakuva, kyllä tytöllä lahjoja on). Selvitin hänelle alusta saakka, miten epäilevästi suhtauduin 19-vuotiaan neidon lemmenmaanitteluihin Kuiviksen ja neiti G:n tapausten jälkeen. Siitä huolimatta hän oikein vaivaa nähden ja kamppaillen pyrki voittamaan luottamukseni. Minulla on mielestäni kaikki maailman syy uskoa, että tällä tavalla käyttäytyvä ihminen todella rakastaa ja arvostaa minua, ja kun hän pettää luottamukseni ilmoittamalla, että hänellä jo jonkin aikaan on ollut oikea poikaystävä ja että hän on ollut minusta ainoastaan kuriositeettina kiinnostunut, minulla on kaikki maailman syy suuttua. Näin teemme me normaalit ihmiset, joilla on suhteellisen terve tunne-elämä, enkä minä rupea pyytelemään anteeksi sitä, että suutun, jos luottamukseni petetään, vieläpä sen jälkeen kun se lahja on noin kovalla vaivalla ansaittu. Ymmärrän tietysti, että luonnevikaisilla naisilla (onko muunkinlaisia? kovin harvassa ainakin näkyvät olevan) ei ole normaalia tunne-elämää eikä sielua. Juuri siksi he kuuluvatkin rautoihin eikä heille saa antaa minkäänlaisia kansalaisoikeuksia.

Muuten on tietysti selvää, että "poliisille meno" ei M-an kohdalla antanut minkäänlaisia tuloksia. Kuivis aikoinaan tunnetusti haastoi minut oikeuteen häirinnästä (häirinnäksi hän laski rikosilmoituksessa koko kirjeenvaihtomme, myös sen vaiheen, jossa hän selvästi esiintyi ihailijanani), mutta M-an poliisikeikka ei ole johtanut seurauksiin. Siksipä M-a ilmeisesti rupesikin värväämään kavereitaan minulle vihamiehiksi levittelemällä sähköpostejani heille, missä nimimerkki Kris-titityy ei suurenmoisine kristillisine vakaumuksineen pysty näkemään mitään väärää, vaikka kuka tahansa kahdeksanvuotias lapsi pystyy. Lisäksi se, mitä M-a tekee, voi hyvinkin olla lailla rangaistavaa yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämistä. Jos olisin yhtä alhaisella tasolla kuin hän, voisin hyvinkin harkita rikosilmoituksen tekemistä hänestä.