Oikeus on voittanut taas!

Tommi inisee siitä, kuinka uusi kielilaki hyväksyttiin eduskunnassa vain parin höyrypäisen populistikahjon vastustaessa, ja valittelee pakkoruotsin hirveyttä. En voi muuta sanoa kuin että näytän hänelle kieltä vahingoniloisena.

Ns. "pakkoruotsin" vastustajissa, kuten nyt Tommissa, minua aina hämmästyttää se, etteivät he tunnu tajuavan, mikä heidän naurettavan pakkomielteensä yhteiskunnallinen asema oikeastaan on. Ilmeisesti kansalaistaito on jäänyt oppimatta, tai sitten tässä on taas kyse siitä, ettei Suomessa oikein osata tajuta, mikä perustuslain asema ja valta on, koska meillä, toisin kuin esimerkiksi Saksassa, ei ole perustuslakituomioistuinta eikä perustuslakiin vetoamisen tapaa. Asia nyt kuitenkin on niin, että Suomi on määritelty perustuslaissa suomen- ja ruotsinkieliseksi maaksi, ja tähän on itse kunkin tyytyminen. Suomen kansalaisella on siis oikeus oppia molempia kansalliskieliä ja puhua niitä viranomaisissa, mutta hänellä ei ole mitään oikeutta kieltäytyä niitä oppimasta.

"Pakkoruotsin" vastustaja katsoo, että ruotsin kielen olemassaolo sinänsä on henkilökohtainen loukkaus ja provokaatio, eikä hän ilmeisestikään pysty edes käsittämään sitä, että joku oikeasti voisi puhua ruotsia ystäviensä tai perheensä kanssa siksi, että se on hänen äidinkielensä ja että sitä tuntuu luontevammalta puhua näiden läheisten ihmisten kanssa kuin suomea. Jollei näin selvä asia mene jakeluun, niin koettakoon hurrivihaaja puhua vanhemmilleen vaikka englantia. Kaikki hurrivihaajat yleensä osaavat englantia, ja heidän mielestään englannin pitää riittää.

"Pakkoruotsin" vastustajan motiivina onkin yleensä - ei varsinaisesti suomen kielen aseman puolustaminen, vaan - kulttuurista kieltäytyminen. Tyypillisimmillään ainoa kulttuuri, johon hän on perehtynyt, on populaarikulttuuri, jonka passiiviseen kuluttamiseen riittää oman maan pääkielen sekä englannin taito. Hänen mielestään ihmistä ei saa "pakottaa" laajentamaan kulttuurista näköalaansa, ja hänen kulttuurinen näköalansa on perusasetusten (default settings) laajuinen.

Juttu nyt vain on niin, että meitäkin on, joille perusasetukset eivät riitä, ja jotka saamme ensimmäisen kosketuksemme ruotsin kieleen vasta peruskoulussa. Jos "pakkoruotsia" ei olisi, Tommin oikeus olla (aikuisiällä) käyttämättä ruotsia toki toteutuisi, mutta minun oikeuteni käyttää sitä ei toteutuisi. Nykytilanteessa Tommi voi kyllä aikuisena vapaasti valita sen, ettei osaa eikä käytä ruotsia, minä taas voin valita vapaasti sen, että sitä osaan ja käytän - juuri siksi, että se oli koulussa pakollinen. Eli pakko lapsella merkitsee lisää mahdollisuuksia aikuisella.