Do broni, do broni!

Katsotaan nyt sitten, mitä Gazeta.pl kertoo suuren päivän juhlallisuuksista.

Kenraali Antoni Chrusciel, salanimi Monter, on haudattu uudelleen Powazkin sotilashautausmaalle Varsovaan. Paavi on luonnollisesti antanut lausuntonsa kapinan vuosipäivän johdosta, ja ilman muuta myös kansalaiskeskustelua asiasta on viritetty. Olettaisin, että myös Puolan televisio näyttää uusintana Andrzej Wajdan elokuvan Kanal.

Marek Mikos kysyy, oliko vastarintaliikkeen johtajilla moraalista oikeutta aloittaa kansannousua. Päätöksen teki viime kädessä kenraali Kazimierz Sosnkowski, joka ei ollut vielä saanut kuriiri Jan Nowak-Jezioranskin ilmoitusta, että Stalin oli joka tapauksessa päättänyt alistaa maan. Vaikka olisi saanutkin, tämä ei olisi muuttanut mitään, koska vastarintaliikkeen nuoriso oli päättänyt taistella elämästään ja odotti jonkinlaisen intifadatunnelman vallassa kärsimättömänä hyökkäyskäskyä. Mikos toteaa, että ainakaan kommunistisen propagandan esittämä kuva kyynisistä johtajista, jotka manipuloivat kansan taistelemaan toivottoman asian puolesta, ei kerta kaikkiaan mene läpi. Kyseessä oli oikeasti kansannousu, ja johtajat toimivat periaatteella "minä olen tuon porukan johtaja, minun pitää seurata sitä".

Hälyttävältä tuntuu Mikosin heitto, että nykypuolalaisillakin olisi vähänlaisesti tietoa Varsovan kansannoususta - lännessähän koko kansannousu sekoitetaan vuotta varhaisempaan Mordechaj Anielewiczin gettokapinaan. Mutta tunnetustihan me unohdamme nopeasti. Nykyinen nuori sukupolvi ei enää muista Itä-Eurooppaa eikä Neuvostoliittoakaan muuten kuin lapsuuden kaikuna. Sinänsähän se on hyvä asia, ettei tarvitse kasvaa aikuiseksi sienipilven varjossa eikä koleran ja ruton välissä. Mutta toisaalta toivoisi hieman malttia ja urskillningiä esimerkiksi kommunististen perinteittemme elvyttämisessä, jos suinkin saan pyytää. Kyllähän minä ymmärrän, minkä takia kommunisteja oltiin tai ollaan, ja ymmärrän senkin, minkä takia joskus ennenvanhaisina aikoina piti puoluekurin vuoksi hyväksyä kommunistiset versiot historiankirjoituksesta. Ymmärrän myös sen, että täällä meillä se virallinen valhe oli varsin pitkään nimenomaan oikeistolainen valhe, joten oli ymmärrettävä reaktio ajautua tarpeettoman kauas vasemmalle sitä oikeistolaista valhetta korjattaessa. Mutta nyt ei ole mitään suurpoliittista eikä edes sisäpoliittista syytä uskoa stalinistiseen valheeseen esimerkiksi Varsovan kansannousun kaltaisesta asiasta. Joten toivoisi, että nuorille ihmisille kerrottaisiin edes siitä totuus.

Ainakaan Venäjälle totuus Varsovan kansannoususta ei näytä vielä tunkeutuneen. Näköjään suurlähettiläs Nikolaj Afanasjevski elää yhä vanhoissa pahoissa ajoissa, sillä Gazetan mukaan hän kirjoittaa kansannousun vuosijuhlien johdosta antamassaan julkilausumassa mm.: Olen vakuuttunut siitä, että tärkeintä, mistä voimme välittää, on korvaamaton kokemuksemme yhteistyöstä toisen maailmansodan aikana, kun taistelu yhteistä vihollista vastaan liitti kahta historialtaan kovin erilaista maata... Suurlähettiläs Afanasjevski jopa kehtasi puhua Varsovan kansannousun muiston yhteydessä jotain yhteisen voiton hedelmistä, kun itse asiassa monet kansannousussa taistelleet joutuivat jälkeen päin NKVD:n teloittamiksi. Vastauksen antoikin lyhyesti ja ytimekkäästi Bohdan Hryniewicz: Mitään yhteistyötä ei ollut. He odottivat, että pääsivät tekemään meistä selvää. Ja Andrzej Kostka-Kostecki totesi: Jos Venäjän suurlähettilään ylipäätään piti kirjoittaa aiheesta jotakin, hän olisi ainoastaan saanut luvan pyytää anteeksi Venäjän tuolloista asennetta. Varsovan kaupunginjohtaja Lech Kaczynski sanoi lopuksi: On tavattoman naiivia kuvitella Venäjän muuttuneen.

Kiintoisin anti on sitten Jan Karskin ja Andrzej Friszken keskustelu Varsovan kansannousun merkityksestä. Sitä täytyykin varmaan referoida erikseen.