Liettua - vuosisatainen vihollisemme

Aina silloin tällöin tulee kyllä sellainen olo että Neuvostoliitto pitäisi saada takaisin. Miksikö? Siksi, että tätä Åbo Akademin tietokoneluokkaa, jossa yleensä kirjoitan puhtaaksi lisensiaattityötä, artikkelia Ulsterin iirin standardoimisesta tai iirinkielisestä kulttuurista kertovaa kirjaani, pitävät taas kerran hallussaan ne samat kaksi liettualaista pölvästiä, jotka aivan oikeasti möykkäävät niin äänekkäästi, että epäilen virallisten desibelirajojen ylittyvän. En ole itse kaikkein hiljaisimpia miehiä, mutta nämä onnistuvat kuulostamaan siltä kuin olisivat päässeet hullujenhuoneelta karkuun. Jätkät valitsevat ilmeisesti periaatesyistä huoneen vastkkaisilla puolilla olevat tietokoneet ja huutavat sitten toisilleen käsittämätöntä liettuaansa kurkku suorina. Aina välillä ne rupeavat hirnumaan juuri sellaista idiootinnaurua, jollaista voi odottaa pieruhuumoria viljeleviltä junteilta. Siis aivan oikeasti: pystyn kuvittelemaan, että ne käsittämättömät sanat, joita ne mölisevät röhötyksensä seasta (kikattavia tyttöjäkin voisi sietää, mutta tuollaiset bassolla hörisevät aikuiset miehet vievät hermot), ovat pierun, paskan ja pippelin liettuankielisiä vastineita. Höhöhöhöhöhöhö-pieraus-häöhäöhäöhäöhäö-paskaitis-höröhöröhöröhörö-pippelis!

Olen ryhtynyt radikaaleihin vastatoimiin. Olen ottanut kenkäni pois jalasta. Käytän siis kemiallisia aseita. Seuraavaksi suunnitelmissa on ottaa mukaan valkosipulilla maustettu sämpylävoileipä, syödä se täällä tietokoneluokassa ja päästää päälle mehevä Peräsmiehen juhlallinen täräys, jollei tämä saatanan melusaaste hiljene. On minulla kotona kyllä liettuan kielen oppikirjatkin, niin että jos tätä jatkuu pari vuotta, opin kyllä antamaan herroille mölytoosille svar på tal.