Adrienne ja Belgian Jammu

Uutisissa olemme nähneet eräitäkin kertoja hämmästyttävän kauniin belgialaistytön nimeltä Adrienne - valitettavasti en muista koko nimeä, itse asiassa Adriennekin saattaa olla virheellinen, ja kenties parempi niin, koska asianomainen neito varmati haluaa elää elämänsä rauhassa, joutumatta koko nimellään hassulla kielellä kirjoittavien plökikirjailijoiden reposteltavaksi - joka oli surullisen kuuluisan raiskaajan ja massamurhaajan talossa vankina (unohdan miehen nimen tahallani), mutta pelastettiin sieltä ennen joutumistaan Melissa Russon, An Marchalin ja muiden uhrien sekaan maakuoppaan. Nyt tyttö on aikuinen, käy töissä ja hänellä on poikaystävä, ja kaikki tämä on tietysti oikein hyvä ja hieno asia. Kuitenkin jossain kohtaa sisuksissani irvailee se pieni piru, että raiskauksen ja kuolemanuhan uhriksi joutuneen naisen, jopa pikkutytön, kärsimykset - jos uhri vain saadaan pelastettua elävien kirjoihin - eivät taaskaan olleet niin absoluuttisia kuin feministinen aivopesu haluaa meidän uskovan. Kun tuo tyttö saatiin pois sen hullun kynsistä, koko maailma oli taatusti iloinen siitä, että hän oli pelastunut, ja koko maailma julisti hänelle, että häntä kohtaan oli tehty vääryyttä ja pahaa - että hän oli oikeassa, syytön ja uhri, ja se hullu roisto, joka häntä rääkkäsi, niin väärässä, syyllinen ja rikollinen kuin ihminen, tai ihmisenkaltainen tuote, pystyy Auschwitzin komendantinviraston oven tällä puolen olemaan. Tätä tyttöä siis kohdeltiin oikeudenmukaisesti ja hyvin, kuten lapsena vääryyden, rääkin ja epäoikeudenmukaisuuden kokenutta ihmistä kuuluu kohdella. Tietenkin tyttö haluaa kostoa ja syystä haluaakin.

Mutta kuinka moni meistä ATMistä saa oikeutta kouluhelvetin jälkeen, ja kuinka monella meistä on tyttöystävä kaksikymppisenä?

Muuten, hullulla lastenraiskaajahirviöllä oli vaimo, joka toimi hänen rikostensa kätkijänä ja auttoi hävittämään pikkutyttöjen ruumiit. Lisäksi tällä Belgian Jammu Siltavuorella kuuluu olleen vielä ihan oikeita tyttöystäviäkin, siis sellaisia, jotka olivat hänen kanssaan sukupuoliyhteydessä ihan vapaaehtoisesti ja joita Yammou-setä ei lahdannut seurustelun päätteeksi eikä haudannut talonsa perustuksiin. Meidän ATMien markkina-arvo on nyt sitten taas rankattu: se näkyy olevan alempana kuin belgialaisella lastenraiskaajalla.

PS: Arvioitaessa tuollaisten kokemusten vaikutusta asianomaisen myöhempään elämään pitäisi ehkä ottaa huomioon, että jollain tasolla lasten mieli saattaa olla jopa paremmin valmistautunut kohtaamaan tuollaista kuin aikuisen - vaikkapa aikuisen naisen. Lapset nimittäin lukevat, kertovat ja kuuntelevat innokkaina kauhutarinoita, ja tuollainen kauhutalo, jossa pikkutyttöjä pidetään vankeina, rääkätään ja tapetaan, on loppujen lopuksi juuri sen tyyppinen vaara, johon lapsia on alusta saakka kauhusaduilla valmennettu suhtautumaan. On jopa kuviteltavissa, että hullu murhaaja siirtyi Eefje Lambreksin ja An Marchalin ikäisiin melkein aikuisiin, koska nämä olivat paremmin terrorisoitavissa kuin pikkutytöt. Pikkutytöt tietävät tarkasti, mikä paikka tämä on, johon he ovat joutuneet: tämä on juuri sellainen noidan talo, johon Hannu ja Kreetta joutuivat, ja tällaisesta paikasta on tapana yrittää päästä karkuun. Melkein aikuiset tytöt sitä vastoin ovat jo sillä tavalla normaaliin elämään tottuneita, että kaikkien sääntöjen yhtäkkinen rikkominen ja maailman romahtaminen lamauttaa heidät.