ÄO vai näköala?

Nyt kun Ilkka Kokkarinen on taas keskuudessamme, olen tietysti erinäisiä kertoja langennut (anna anteeksi lankeemukseni, oi Herra) lueskelemaan hänen blogiinsa sisältyviä sitaatteja ja linkkejä. Muistan luulleeni jonkin aikaa, että hänen blogissaan siteeraamansa henkilö nimeltä Danimal olisi hänen vaimonsa; ja jos näin olisi ollut, olisin todellakin ymmärtänyt erittäin hyvin, mitä Kokkarinen puolisossaan näkee. Suorastaan suretti, kun osoittautui, että olin väärässä.

Nyt Kokkarinen on kuitenkin antanut meille linkin jonkun keskilännen juntin nettipäiväkirjaan, jonka oikeinkirjoitus on yhtä hilpeällä tasolla kuin sen sisältökin - sekä Ilkka että nöyrin palvelijanne pohtivat, voiko kukaan oikeasti olla tuollainen pölvästi, ja kumpikin epäilee, että kyseessä on joku liberaali (sanaa "liberaali" käytetään tässä sen amerikkalaisessa merkityksessä) intellektuelli, joka haluaa moisella propagandalla pilata republikaanien mainetta. Ilkka toteaa, että jos näin on, kirjoittaja on kyllä harvinaisen taitava matkimaan 80 pisteen älykkyysosamäärää.

Minähän en ole koskaan uskonut älykkyysosamääriin: olen pärjännyt kymmenvuotiaana liian hyvin älykkyystesteissä ottaakseni ne vakavasti, ja sitä paitsi oma koulumenestykseni oli vähän liian ilmeinen seuraus siitä, että olin saanut kotoa hyvät eväät ns. aineetonta perintöä. Kun kotona on kirjahyllyjä joka huoneessa ja kirjastossa käydään joka viikko, niin tokihan se avaa aivan toisenlaiset näköalat maailmaan kuin jos kotona juotaisiin viinaa, vedettäisiin hassista ja kuunneltaisiin rokkia aamusta iltaan. (Minulle tuottaa suorastaan fyysistä nautintoa ajatella sitä närkästynyttä rääkäisyä, jonka edellinen lause kirvoittaa kaikista rokin ja hassiksen ylimmistä ystävistä.) Lapsi voi pärjätä älykkyysosamäärätesteissä vaikka kuinka hyvin, mutta sitä mitä et tiedä, et tiedä. Kun ajatellaan tuollaisen keskilännen juntin maailmankuvaa, niin eihän hänen pölhöytensä missään mielessä välttämättä johdu puutteellisesta tuloksesta älykkyysosamäärää mittaavassa palikkatestissä. Itse asiassa on varsin mahdollista, että kaveri on pärjännyt palikkatesteissä ihan kohtuullisen hyvin, päätellen siitä, että hän on päässyt yliopistoon opiskelemaan. Ottaen huomioon millaista hulluutta englannin kielen ns. oikeinkirjoitussäännöt ovat, en voi pitää naurettavaa kirjoitusasuakaan minään erityisen sitovana todisteena mistään objektiivisesta pölhöydestä. Herra keskilännen pösilön kielenkäytössä on sitä paitsi mielenkiintoisena yksityiskohtana pantava merkille se, että hän kirjoittaa väärin arkikieleen kuuluvat sanat, jotka hän on ensin oppinut suullisesti ja sitten vasta kirjoittamaan ("Febuary", "witch" kun pitäisi olla "which"), mutta virheettömästi sellaiset, jotka liittyvät yliopistoelämään ja jotka hän ensimmäiseksi on nähnyt kirjoitettuna ("internship application"). Hän on siis tullut kirjallista sivistystä väheksyvästä, suullisesta kulttuurista yliopistoon, ja hänen kirjoittelussaan näkyy selvästi tämä kulttuuriraja - se ylipäätään, että hän on alkanut kirjoittaa mitään, edes blogia, saattaa olla hänelle hyvinkin merkittävä askel tiellä kirjallisempaan kulttuuriin. Meidän suomalaisten on helppo nauraa "oikeinkirjoituskilpailuille", joita esim. englanninkielisissä maissa järjestetään, koska meidän kielemme kirjoitusasu on varsin lähellä muodollista puhekieltä. Tuollainen keskilännen poika sitä vastoin ei kenties ennen yliopistoon saapumistaan ole vielä kertaakaan joutunut tekemisiin muiden kielimuotojen kuin oman kotiseutunsa murteen kanssa. Opettaja on saattanut puhua kirjakielisemmin, mutta kuten nuorukaisen kirjoittelusta ilmenee, opettajan kielenkäyttö on hänen mielessään saattanut assosioitua vieraisiin, epämiehekkäisiin arvoihin: keskilännen kovat kundit olisivat nauraneet pilkallisesti opettajan "ämmämäistä hinttikieltä" jäljittelevälle pojalle. Kuten Ilkka varmasti hyvin tietää, nuori poika saattaa Suomessakin joutua konkreettiseen kuolemanvaaraan siksi että pärjää koulussa liian hyvin; Yhdysvaltain keskilännessä tämä ongelma on varmasti vielä kouriintuntuvampi, koska siellä arvomaailma on niin sataprosenttisen yhtenäinen. Fiksunkin kaverin on siis pieni pakko laulaa samassa homokammon, tapauskonnollisuuden ja machomiesihanteiden kuorossa kuin kaikki muut, jos hän ylipäätään mielii elää vanhaksi.

Suomessa sellainen ikuinen ja muuttumaton kulttuuriltaan yhtenäinen maaseutumiljöö on sodanjälkeisen suuren muuton tuloksena joko kadonnut tai marginalisoitunut - väki muutti taajamiin ja joutui siellä, usein kovienkin konfliktien kautta, oppimaan pluralisteiksi ja sietämään monenlaisia ihmisiä, heimotaustoja ja arvoja. Siellä, missä meillä yhä elää tiukka uskonnollisuus ja provinsiaalinen suvaitsemattomuus, se on taantuvaa vastakulttuuria. Ns. Euran Daltonien tapauksessa tämä näkyy varsin selvästi: ne pojat eivät suinkaan olleet mitään esikaupunkien slummikoviksia, vaan kotoisin nimenomaan tuon keskilännen tyyppisestä syvästi uskonnollisesta ja niitä paljon puhuttuja perinteisiä arvoja arvostavasta miljööstä. Meillä vain sellainen miljöö on selvästi häviöllä, eikä siihen ainakaan minkään taloudellisen kannustimen takia kannata kuulua: siihen kuuluminen on päin vastoin Kainin merkki, ja jos yhteiskunnassa haluaa asiallisesti pärjätä, saattaa olla tarpeen hankkiutua eroon varsin oleellisesta osasta sen miljöön arvoja ja tottumuksia. Joustavuus on päivän sana, ja joustamaton konservatiivisuus ei ole hyvää kauppatavaraa. Esimerkiksi homovastaisuus, sivarivastaisuus ja kiihkeän suvaitsemattomat uskonnollisuuden muodot eivät suinkaan tee ihmisestä hyvää yhteiskunnan, työyhteisön tai kaveriporukan jäsentä, vaan hän joutuu pitäytymään samoinajattelevien porukoissa, jotka ovat ahtaita ja taantuvia.

Yhdysvalloissa asiat ovat toisin. Siellä keskilännen juntilla ei ole minkään valtakunnan taloudellista kannustinta irrottautua miljööstään, pikemminkin päin vastoin. Osittain tämä johtuu maan fyysisistä ulottuvuuksista. Siellä asuu porukkaa kuin keskikokoisella manterella - asukasluvultaanhan se on samaa luokkaa kuin entinen Neuvostoliitto yhteensä, kaikkine osatasavaltoineen (Venäjähän ei enää ole väkiluvultaan oleellisesti eri suuruusluokkaa kuin Euroopan manteren väekkäimmät maat) - mikä merkitsee, että uskonnollisen oikeiston, republikaanisen bisnesoikeiston ja tavallisten keskilännen junttien muodostamat alakulttuurit ovat jo ihmisjoukkoina niin suuria, ettei niiden tarvitse piitata ns. paskaakaan oman porukan ulkopuolisesta maailmasta. Yhdysvaltain uskonnollinen oikeisto pystyy tekemään jo liiketaloudellisesti merkittävää tulosta vain myymällä toisilleen raamattuja ja Jack T. Chickin sarjakuvatraktaatteja. Se on jo maailmana ja miljöönä niin suuri, että fiksun ja lahjakkaankin ihmisen on täysin mahdollista viettää koko elämänsä pelkästään uskonnollisten konservatiivien ja keskilännen junttien keskuudessa joutumatta koskaan tapaamaan muunlaisia ihmisiä ja joutumatta koskaan kyseenalaistamaan tämän miljöön perusolettamuksia. Älykkäille ja intellektuaalisia haasteita etsiville ihmisille on aivan riittävästi mahdollisuuksia päteä raamattupiirissä, jossa erilaiset teologiset ja eskatologiset spekulaatiot otetaan hyvin vakavasti. (Juutalaisen kulttuurin älyllisesti stimuloiva vaikutus on jo yleinen positiivinen rotuennakkoluulo, johon Ilkkakin lienee taipuvainen uskomaan; mutta tämänkin kulttuurin piirissä on syntynyt mystistä kirjallisuutta, jota luonnontieteilijä-Ilkka varmasti pitää kulttuurisesti niin vieraana, että se on suorastaan pelottavaa: ensimmäisenä esimerkkinä tästä tulee mieleeni ns. Shi'ur qoma -kirjallisuus, jossa pohditaan Jumalan fyysisiä ulottuvuuksia, esim. sitä, mistä kankaasta Hänen päärättinsä on tehty tai mitä Hänen rukousnauhoissaan lukee.) Kuten Fox-uutisten ja ns. Left Behind -romaanisarjan olemassaolo todistaa, miljööllä on jo oma tiedonvälityksensä - oma Pravda-totuutensa, voisi sanoa - ja oma populäärikulttuurinsa.

Kun nuori kundi tulee tästä miljööstä yliopistoon, kuten Ilkan siteeraama nuorukainen, hänellä on jo valmiit keinot selviytyä, jos tämän uuden maailman lait ja ilmiöt kyseenalaistavat hänen itsestäänselvyytensä. Hänelle on jo kehdosta saakka toitotettu, että maailma on saatanan hallussa ja maailman lapset pahoja ja synnillisiä; ja kaikki, mitä hän näkee ympärillään, vain vahvistaa tämän uskomuksen oikeaksi. Jos hän tapaa arvostettuja tiedemiehiä ja professoreita, jotka esimerkiksi kannattavat evoluutio-oppia eivätkä usko, että Jumala loi maailman nelisen tuhatta vuotta ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää, ei se saa häntä epäilemään omaa oikeassaoloaan pätkääkään. Päin vastoin: se todistaa hänelle, että kotikirkon Reverend Smith oli oikeassa ja että tiede ja oppi on tosiaan vaarallinen, faustinen asia, joka voi vietellä ihmisen pois ainoasta oikeasta uskosta. Niinpä hän käy yliopiston ja opiskelee vaikka insinööriksi lapsuudenuskonsa säilyttäen, ja voi opintonsa päätettyään tuntea olevansa parempi, vahvempi ihminen kuin opettajansa ja professorinsa, koska toisin kuin nämä, hän ei koskaan antanut tieteen ja tekniikan vietellä itseään luopumukseen ja jumalattomuuteen. On täysin mahdollista opiskella paleontologiaa ja uskoa ettei noita muinaisia maailmoja koskaan ollutkaan: on olemassa uskonnollisia biologeja, jotka osaavat arvostaa Tyrannosaurus rexin anatomiaa mielenkiintoisena tolkienilaisena tieteisfantasiana, mutta uskovat, että maailma oikeasti luotiin joskus kuutisen tuhatta vuotta sitten.

Ilkka uskoo ehkä mielellään, että luonnontieteellisen tai teknisen yleissivistyksen on pakko saada ihminen luopumaan konservatiivisesta uskonnollisesta vakaumuksesta. Luonnontiede ja tekniikka on kuitenkin alkanut tosissaan muovata ihmisten maailmankatsomusta ja kyseenalaistaa uskonnon vasta 1800-luvulta alkaen. (Sen puoleen, konfutselaisilla ja buddhalaisilla ei ole ollut ollenkaan samanlaisia vaikeuksia sovittaa uskontoaan yhteen luonnontieteen ja tekniikan edistysaskelten kanssa kuin kristityillä ja muslimeilla.) Siihen aikaan kun islamilainen kulttuuripiiri oli maapallon tieteellis-teknisesti edistynein, muslimioppineiden mielestä ajatus luonnontieteistä tai tekniikasta vaarana uskonnolle olisi ollut tyystin absurdi - yhtä hyvin olisi voitu pohtia puusepän tai kivenhakkaajan käsityötaitoja uhkana islamille. Tiedehän, herra nähköön, oli vain tietoa siitä, miten asioita tässä Allahin luomassa maailmassa voitiin tehdä, ja tekniikka tämän tiedon soveltamista käytäntöön Allahin antimia hyväksikäyttäen. Ei sellainen ollut ristiriidassa islamin kanssa. Eikä kristinuskon, ennen kuin Darwin tuli maisemiin.