Haiti

Se näkyy tuo Aristidekin juuri sopivasti joutuneen lähtemään maanpakoon. Hupaisaa kyllä kuulin siitä ensi kerran lukiessani Riccardo Orizion kirjaa Talk of the Devil, joka käsittelee vallasta syöstyjä diktaattoreita, muun muassa Haitin Jean Claude Duvalier'ta. Kuulostanen rasistilta kun sanon tämän, mutten voi sille mitään, että Haiti on aina merkinnyt minulle jonkinlaista kliseisen mutiaisuuden maanpäällistä lihaksitulemusta. Koko maa on kuin Robert Crumbin Kun nekrut ottavat vallan -sarjakuvan kuvaamien tapahtumien jäljiltä, ja siitä itse asiassa on kysekin: Haiti nimittäin on yksi maailman vanhimpia tasavaltoja, orjakapinan tuloksena 1800-luvun alussa syntynyt. Haitin orjat ottivat vallan omiin käsiinsä, teurastivat valkoiset ja perustivat oman tasavallan, jolle annettiin jokin kansan yksimielisyyteen viittaava hieno tunnuslause. Nykyään maa on, kuten näkyy, rikollisuuden ja poliittisten riitojen repimä slummi, jossa edes prostituutiobisnes ei kukoista, koska immuunikato on niin levinnyttä, ettei sinne uskalleta matkustaa käymään huorissa. Kaikkien new age -hörhöjen mieliksi myöskään ihmisiä patologisella syyllisyydentunteella piinaava kristinuskokaan ei ole Haitin trooppiseen paratiisiin päässyt juurtumaan, vaan siellä kukoistaa voodoouskonto, jossa palvotaan jumalana mm. Jean Claude Duvalier'n isävainajaa "Papa Docia" - siis kuin suoraan Corto Maltese -seikkailusta Herra presidentin voodoo. Kai maar siellä rommiakin poltetaan, kuten Jamaikalla ja Kuubassa, mutta en ole koskaan kuullut puhuttavan haitilaisesta rommista. Ehkä siellä ei ole pääomaa edes viinantislaamon rakentamista varten. Ystäväni Ivan Hlinka kertoo jonkun tuttavansa ostaneen jostain haitilaisille suunnatun englannin kielen keskusteluoppaan, jossa opetettiin kreoliranskaa (ei oikeaa ranskaa, vaan äidinkieleksi muuttunutta afrikkalaisten plantaasiorjien pidginranskaa) puhuville haitilaisille sellaisia työllistymiselle välttämättömiä perusfraaseja englanniksi kuin esim. Ottakaa minut töihin, sir! Minä olen niin vahva, että minua kutsuttiin kotona 'kulmakunnan häräksi'!

Se, mikä tässä vetää vakavaksi, on, että moisille kielioppaille ihan oikeasti on markkinat - siis Alkeisenglantia aidsinsyömälle haitilaiselle, joka kärkkyy pimeästi Yhdysvaltoihin koviin ruumiillisiin töihin. Havainnollisempaa opetusta tuskin voisi kaivata siitä, mitä se todellinen elintasokuilu tarkoittaa.

Hupaisaa Haitin historiassa on, että maa on itsenäistymisestään saakka innokkaasti pyrkinyt apinoimaan entistä emämaataan. Siellä on oltu ranskalaiseen tyyliin tasavaltalaisia; siellä on yhteen aikaan ollut oma pikkunapoleoninsa; ja jotta valkoisten isäntien jäljittely olisi täydellistä, siellä on myös roturistiriitoja mustien ja vielä mustempien välillä. Ne vähän vähemmän mustat ovat koulutettua, ranskan kirjakieltä puhuvaa eliittiä, joka näkee itsensä mielellään "mulatteina", mutta joka itse asiassa taitaisi näyttää tavallista mustemmalta USA:n etelävaltioiden mustimmissakin porukoissa.

Kai maar tuokin todistaa, että kulttuurinen deprivaatio on ihan oikeasti vakava yhteiskunnallinen ongelma. Kun ihmiset haetaan yksitellen ja sukulaisista ja perheestä erottaen orjalaivaan ja raijataan ripulipaskaisessa ruumassa meren taa, ja kun heillä sitten ei ole työkaverien kanssa muuta yhteistä kieltä kuin se vähä jonka ovat isäntiensä puhetta oppineet, niin se ilmeisesti aiheuttaa sukupolvien mittaisen noidankehän, josta on vaikeaa murtautua ulos. Ainoa kulttuuri, mitä haitilaisilla on, on voodoo ja ranskalaisten apinointi. Ja sen varaan ei näköjään paljoa voi rakentaa.