Scifiä!

Mark Rosenfelderin kuuluilta kotisivuilta päädyin tälle scifiesseitä sisältävälle sivulle. Jesss!

Tämä olisikin hyvä tekosyy sanoa pari asiaa Säätiö-trilogiasta, kun se muutenkin on pyörinyt ajatuksissani (ja sängyn vieressä) viime päivät. (Kyllä, kultaseni: minä aion lukea myös Lanthandlerskans sonin loppuun, kunhan se löytyy kirjakasojen alta.) Luin sen ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana, muistan istuneeni bussin takaosassa sitä lukemassa koira sylissäni - koirat piti kuljettaa bussin takapenkillä. En tiedä, minne olimme matkalla. Tädin luokse Kymenlaaksoon ehkä, mutta sinne mentiin yleensä junalla. Silloin taisi olla ala-asteen viimeinen hiihtoloma, ja pyhän periaatteeni mukaisesti kieltäydyin ehdottomasti koskemastakaan hikilautoihin hiihtoloman aikana.

Säätiö-trilogian puolivillaisiin jatko-osiin, jotka Asimov kirjoitti vanhana patuna, en koske pitkällä tikullakaan (siis nyttemmin - olen minä niistä kai ainakin osan lukenut, muistan kyllä että Hari Seldonilla oli robotiksi sittemmin osoittautunut kaunis vaimo nimeltä Dors Venabili) - saikohan hän kypsemmällä iällä aikaiseksi mitään kaksista Itse jumalien jälkeen? Nemesis ei ole niin paska kuin maineensa, mutta esimerkiksi maineikkaan Nightfall-novellin romaaninnos oli todella surkea. Se Rosenfelderin linkittämä kirjoittaja huomauttaa, että Asimov oli vanhoilla päivillään taipuvainen mystiikkafasismiin - Säätiöiden suunnitteleman uuden Imperiumin sijaan hän tunnetusti tarjosi tulevaisuudeksi kollektivistista ekohörhölän ja borgiyhteisön risteytystä nimeltä Gaia. Toisaalta Mark Rosenfelder on huomauttanut, että Toinen Säätiö on tavallaan hyvin pelottava ja totalitaarinen ilmiö, itse asiassa hyvin marxilainen keksintö: oppinut ja kaiken paremmin tietävä etujoukko, joka pystyy (tai uskoo pystyvänsä) luonnontieteellisen teorian avulla laskemaan historian kulun, objektiivisesti määrittelemään, kuka on hyvis ja pahis, ja tarvittaessa rutiinitoimenpiteenä tekemään telepaattisen lobotomian ("väärennetyn platoon" aivosähkökäyrään) sellaisille, jotka voivat olla Marxin...Leninin...ööh, Seldonin suunnitelmalle vaaraksi.

Luonnontieteisiin innostuneena pikkunassikkana muistan syvästi ihastuneeni sekä Seldonin suunnitelmaan että Toiseen Säätiöön, joka tunnetusti esiintyy kirjassa hyvänsuopana suojelijatahona, vaikka sillä onkin noita neuvostomarxistisia piirteitä. Kaipa asia on niin, että luonnontieteellis-monistisesta näkökulmasta moinen historian suunnittelu ja ohjaaminen olisi ihan hyvä idea, jos vain voisi olla varma siitä, että kyseessä todellakin on toimiva ja objektiivinen tiede. Ns. erektuslaisuudessa ärsyttää heikäläisten tapa ivailla marxismille tajuamatta, että marxismi oli nimenomaan aikansa erektuslaisuutta. Jos joku tänään keksisi marxismin, varmasti hän saisi kannattajien enemmistön nimenomaan erektuslaisten keskuudesta. Vaikka insinöörejä ja luonnontieteilijöitähän nuo muslimifundamentalistitkin pakkaavat enimmäkseen olemaan, vieläpä lännessä koulutettuja.

Säätiö on tietysti mitä suurimmassa määrin oman aikansa luomus - ei ihan niin viisikymmenlukulainen kuin Heinleinin tuotannon suurin osa, mutta varsin lähellä sitä. - "Viisikymmenlukulaisuus" tarkoittaa tässä yhteydessä modernin urbanisoitunutta ja demokraattista, mutta ei vielä kuusikymmenlukua kokenutta. Viisikymmenluku tässä mielessä alkoi Yhdysvalloissa jo nelikymmenluvulla, jollei aikaisemmin. Viisikymmenlukua on esimerkiksi ydinvoiman esittäminen isona juttuna ja ihmiskunnan kaikkien aikojen suurimpana keksintönä, jonka jääminen pois käytöstä on ratkaiseva merkki Galaktisen Imperiumin rappiosta. Olen kai jo jossain yhteydessä ehtinyt sanomaankin tämän, mutta todetaan nyt uudestaan: jos Säätiö-maailmassa voidaan lennellä tähtijärjestelmästä toiseen joutumatta kovin pahasti ulos omasta aikakaudestaan, siellä täytyy olla käytössä ydinvoimaa huomattavasti rankempia energianlähteitä avaruusaluksia varten; ja jos näiden rankempien energianlähteiden ylläpito- ja huoltotekniikka on yhä käytössä, ydinvoiman "uudelleen keksimisen" luulisi olevan varsin triviaali ongelma. Totta kai voidaan esittää sellainen vastaväite, että valon nopeuden ylittäminen tapahtuu jonkin lisäulottuvuuden kohdalta - kuten Justin Rye sanoi Star Trek -sivullaan, avaruus taitetaan M:n kohdalta niin että A ja Ö (englanniksi A ja Z) ovat naapureina, siis tämän ihmeulottuvuuden kannalta katsoen naapureina; tällöin siirtymä A:sta Ö:hön ei edellytä varsinaisesti rakettivoimaa, vaan ulottuvuudesta toiseen siirtymistä, johon ei sinänsä tarvitse kuulua voimankäyttöä, vaan jokin juju. Ehkäpä näin, mutta jos sellainen juju edes scifimaailmassa on olemassa, sen jujun selvittämiseen tarvitaan selvästi nykyistä edistyneempää fysiikkaa, ja on vaikea kuvitella tilannetta, jossa tällainen fysiikka olisi yhä tunnettu, mutta atomien halkaiseminen tai fuusio olisi unohtunut. Vai pystyykö kukaan kuvittelemaan tilannetta, jossa jokin tiede olisi yhä tallella, mutta sen tekniset sovellukset ja niihin liittyvä insinööritaito olisivat unohtuneet? Ehkäpä silloin, kun sen soveltaminen on osoittautunut kannattamattomaksi ja vaaralliseksi - vihreän ideologian mukaanhan näin tulisi käydä esimerkiksi juuri ydinvoimalle.

Säätiö-trilogiassa on tietysti hutaisun jälkiä siellä täällä: yksi esimerkki tästö ovat Neljä kuningaskuntaa. Kuten tiedämme, Säätiö perustetaan tiedemiesten siirtokunnaksi Terminuksen aiemmin asumattomalle planeetalle Linnunradan reunalle. Tästä seuraa vaikeuksia siinä vaiheessa kun keisarikunnan mahti alkaa murentua juuri reuna-alueilla: Säätiön naapureina olevat keisarikunnan maakunnat, "prefektuurit", itsenäistyvät kuningaskunniksi, jotka alkavat käydä keskenään sotia, ja Terminus, josta ei tiedetä, mihin prefektuuriin sen pitäisi kuulua, joutuu kiistakapulaksi kahden naapurikuningaskunnan, Smyrnon ja Anakreonin, välille. Kuningaskuntia on kaikkiaan neljä, mutta mitkä ne kaksi muuta ovat? Kun Anakreonin macho lähettiläs Anselm haut Rodric saapuu Terminukseen saadakseen planeetan uhkailemalla liitettyä feodaaliseen kuningaskuntaansa, hän tiedustelee Säätiön johtajilta, mikä on heidän suhteensa Smyrnoon, Konomiin ja Daribowiin. Tästä voisi päätellä, että ne kaksi muuta kuningaskuntaa ovat nimeltään Konom ja Daribow, mutta trilogian myöhemmissä osissa mainitaan myös Lokrisin (joka tosin toisessa kohtaa kirjoitetaan muodossa Loris) olevan yksi neljästä kuningaskunnasta. Olen löytänyt netistä Asimov-kotisivun, joka on ilmeisesti laadittu edesmenneen mestarin tai hänen perikuntansa luvalla, ja siinä ongelma kierretään selittämällä Lokris Daribowin myöhemmäksi nimeksi. Tämäkin on hätäratkaisu, koska trilogian alkupuolella annetaan ymmärtää, että Lokris on perinteinen korkealaatuisen viinin tuottaja, kuten Vega tupakan: Anselm haut Rodric aivan riemastuu, kun hänen Terminuksen pormestari Hardinilta pummaamansa sikari osoittautuu olevan peräti vegalaista tupakkaa. Vaikka (tai "juuri siksi että") vastustan kaikenlaisten päihteiden käyttöä, en malta olla tässä yhteydessä huomauttamatta, että joku kyberpunkkari saisi kirjoittaa Säätiöstä samalle aikajanalle sijoittuvan rähjäparodian, jossa galaktiset laitapuolen kulkijat lentelisivät pitkin ja poikin Linnunrataa elättäen itsensä esimerkiksi kaupittelemalla Hamalin hasista Algolin alkoholisteille. Anteeksi, nyt minä tietysti unohdin, että Linnunradan käsikirja liftareille on jo keksitty: siinähän tunnetusti mm. litkittiin Janxin ponua (ruotsinnoksessa muuten nimeltään Gammel Janx).

Muuten ihmettelen, miten vähiin Asimov jätti tähtien perinteisten nimien hyödyntämisen: Vega ja Sirius ovat niitä harvoja tähtiä, jotka hänen linnunradassaan tunnetaan nykyisillä nimillään. Mihin unohtuivat Algol, Achernar, Megrez, Alphekka, Rasalgethi, Spica, Vindemiatrix, Fomalhaut, Alcyone, Procyon, Benetnasch, Bellatrix, Deneb, Denebola, Deneb-Kaitos, Zubenetchamali, Menkalinan, Merak, Dubhe tai Kochab? ("Kochab" on Pienen karhun toiseksi kirkkain tähti - kirkkain on tunnetusti Pohjantähti - ja sen nimi tarkoittaa ainakin jollakin seemiläisellä kielellä ihan vain mitä tahansa tähteä.) Useimmat nimet ovat latinaksi ruhjottua arabiaa, jolloin ne sopivat aika hyvin yleisimmissä kielissä käytettäviksi, mutta toisaalta kuulostavat juuri passelin eksoottisilta; niiden voisi kuvitella kulkeutuvan eteenpäin sellaisessakin historian vaiheessa, jossa englannin kieli on menettänyt merkityksensä maailmankielenä. (Pitäisikin joskus kirjoittaa tulevaisuuskuvitelma, jossa englantia merkittävämmälle sijalle on noussut jokin mahdollisimman odottamaton kilpailija, kirjaenglanti elää vielä yliopistoissa latinana, mutta strinen [australian], ebonicin [mustan englannin] ja dixien [etelävaltioenglannin] kaltaiset englannin tytärkielet ovat jo käytännössä merkittävämpiä puhe- ja nykykieliä omine kirjakielineen, joskin vain kansallisesti tai alueellisesti käytössä. Siinä vaiheessa tietenkin kielten nimet olisivat vääntyneet tunnistamattomiksi, esim. *Ebonic tongue -> äwõ-dõ.) Tietysti on sinänsä ihan hyvä idea, että Asimov sekoitti tunnettujen tähtien nimien sekaan mielikuvitusnimiään, kuten Konom tai Daribow; mutta jos kuvitellaan, että galaksi olisi kokonaan asutettu, Linnunradan tähtien merkitys navigaation, ei kun astrogaation, kannalta keskeisinä maamerkkeinä ja asutushistoriallisina etappeina olisi nostanut aivan eri tähdet merkittäville sijoille kuin nykyisissä tähtikartoissa: näin voitaisiin olla esim. tilanteessa, jossa suhteellisen harvojen ihmisten nykyään tietämät Benetnasch ja Menkalinan olisivat yleisesti tunnettuja nimiä kautta galaksin, mutta meidän aikanamme laajemmin tunnetut tähtien nimet Arcturus tai Antares olisivat tuttuja vain spesialisteille, jos heillekään ("se iso tähti, jonka me tunnemme nykyään nimellä Vlönttäpyrge, on muuten muinaisissa tähtikartoissa nimeltään jotain sellaista kuin...odottakaas, tätä on hieman vaikea lausua...Ang-dar-äsh").

Keskellä Säätiö-trilogiaa Seldonin suunnitelma tunnetusti meinaa levitä pahasti käsiin, kun kehiin ilmaantuu supervoimainen ATM nimeltä Muuli. Muuli on toki koko romaanisarjan elävin hahmo, jolla on edes jonkinlainen persoonallisuus psykologisesti ymmärrettävine motiiveineen, mutta muistan kyllä pikkupoikana vihanneeni häntä aika katkerastikin. Minusta kun olisi ollut hienoa jos olisin saanut lukea muutaman niteen lisää suhteellisen triviaalia scifikamaa Säätiön historiasta. Esimerkiksi se Seldonin kriisi, jonka missasimme Muulin ilmaantumisen vuoksi - Säätiön vasallialueiden kauppiaiden kapina Säätiötä vastaan - olisi ollut ihan mukava aihe pitkälle novellille. Tuntui siltä, että Muuli lykättiin näyttämölle vain jonkinlaisena deus ex machinana, jotta Asimovin ei tarvitsisi kirjoittaa sellaista oikeasti vaativaa tarinaa. No, itse asiassa Muulin kaltaisen hahmon keksiminen oli varmasti huomattavasti suurempi kirjallinen suoritus, mutta siltikin. Ehkä kyse oli siitä, että minä odotin scifiltä jollen nyt räiskintäviihdettä, niin Ensyklopedistien, Kauppiaiden ja Kaupparuhtinaiden kaltaista viihdetarinointia, vallankin kun olin ilmeisestikin lukenut ennen trilogiaa Avaruuden merivirrat, joka sijoittui samalle aikajanalle, mutta vuosituhansia aiemmaksi.

Asimovhan kirjoitti lopultakin paljon enemmän robottiaiheista kuin Säätiöstä. Ennen kuin olin Asimovia lukenutkaan, olin lukenut sarjakuvalehteä nimeltä Markos, robottiajan sankari - veljeni kanssa pidimme lehdestä niin kauan kuin materiaali oli maineikkaan Tarzan-piirtäjän Russ Manningin käsialaa (hänen ns. Tarzan-sunnuntaisarjojaan, joista monet perustuvat Edgar Rice Burroughsin alkuperäisaiheisiin, on taannoin julkaistu suomeksi kokoelma), mutta Manning kuoli 1970-luvulla*), ilmeisesti kesken Markosin piirtämisen, ja hänen tilalleen astui Dan Spiegle, joka ei varmaankaan ollut objektiivisesti ottaen huono piirtäjä, mutta jonka tyyli näytti karikatyyrimäiseltä, hutaistulta ja suttuiselta verrattuna Manningin klassisen kauniisiin joskin aika persoonattomiin ihmishahmoihin. (Markos esimerkiksi ei ulkonäöltään juurikaan eronnut Manningin sunnuntaisarjojen Tarzanista: molemmat olivat geneerisiä kolmekymppisiä muskelismiehiä, ja Manningin Tarzanin kasvotkaan eivät olleet niin kulmikkaat, voimakaspiirteiset ja iän merkitsemät kuin Tarzanin kuuluisi olla.) Kuten myöhemmin saatoin todeta, Markosin maailmassa oli paljon vaikutteita Asimovin robottinovelleista, mm. Asimovin sinänsä nykyään triviaalilta tuntuvat robotiikan lait. Itse asiassa näyttää siltä, että Asimov on vaikuttanut varsin oleellisesti populäärin "robotti = koneihminen" -mielikuvan syntyyn, vaikka alkuperäinen keksijä toki olikin Karel Capek.

*) Tai sitten ei: netistä löytyi sivu, jonka mukaan Manning poistui keskuudestamme vasta 1981. Ikää miehellä ei ollut liikaa, ei tainnut olla kuuttakaan kymmentä. Ja aina parhaasta päästä, sanoo kansalliskirjailijamme.