Hesari ja blogit

Hesarin äskeinen juttu nettipäiväkirjoista, josta ei löytynyt sanoja "blogi" eikä "Pinseri" etsimälläkään, on herättänyt ärtymystä blogosfäärissä, ainakin Henryn Ihmissuhdeblogi ja Maalainen ovat kiinnittäneet huomiota asiaan. Olettepas te naiiveja. Juuri tällä tavalla Hesari on aina kohdellut kaikenlaisia marginaalisia erityisryhmiä, kettutytöistä Irlannin iirinkielisyysaktivisteihin. Kun Hesari vähän ennen minun suurta irkkukeikkaani syksyllä 1998 julkaisi Irlannin kulttuuria käsitelleen erikoisreportaasin, iirin kielestä saivat kertoa dublinilainen taksikuski, joka ei osannut kieltä eikä välittänyt siitä, ja Sinn Féinin Dublinin toimiston täti - ikään kuin IRA muka olisi ainoa tai edes erityisen merkittävä iirin kielen asiaa edistävä taho! Galwayn yliopistosta olisi saatu Anders Ahlqvist - suomalainen iirin tutkija - antamaan asiallisempaa tietoa, mutta kun Hesarin toimittajilla on maan suurimman lehden resurssit levittää omia ennakkoluulojaan, he eivät tietenkään vaivaudu ottamaan oikeasti selvää asioista. (Samaisessa Hesarissa oli vielä jonkinlainen luonnos Irlannin nykykirjallisuuden historiasta, jossa väitettiin iirinkielisen kirjallisuuden loppuneen Pádraic Ó Conaireen. Just joo, ja suomenkielinen kirjallisuus loppui sitten varmaan Aleksis Kiveen, vai mitä?) Meitä blogisteja Hesari kohtelee tarkalleen samalla tavalla kuin iirinkielisiä nykykirjailijoita, eli vaikenee meidät kuoliaaksi. Mehän olemme marginaalisia ääriaineksia.

Jos Suomessa olisi kilpaileva valtakunnallinen päivälehti, se voisi kirjoittaa meistä jutun ihan vain piikitelläkseen Hesaria. Mutta sellaista ei ole. Paitsi Hufvudstadsbladet. Ja tämä on pääasiallinen syy, miksi kannatan molempien kotimaisten pakollista kouluopetusta.