Fasismin uhka ja Yhdysvallat

Taannoin kirjoitin siitä mahdollisuudesta, että Yhdysvallat erehtyisi uskonnollisen fundamentalismin ja suurbisneksen liittouman luotsaamana totalitarismiin, fasismiin tai ainakin francolaiseen uskonnollisella auktoriteetilla pönkitettyyn autoritariaan. Luonnollisesti ajatus oli jonkun Yhdysvaltain ylimmän ystävän mielestä niin kerettiläinen, että hän kommenttiosastolla riensi kiistämään huolenaiheeni suuremmitta perusteluitta. Minä en ole koskaan pitänyt itseäni Yhdysvaltain asiantuntijana, ja aivan kuten minua suututti Neuvostoliitossa se, ettei se ollut propagandansa maailmanrauhaa tahtova onnellinen utopia, myös Yhdysvalloissa minua ärsyttää eniten se, että se ei ole sellainen onnela kuin mielellään väittää olevansa. Tai no, kuten olen blogini alkuvaiheissa sanonut, meitä eurooppalaisia suututtaa ja masentaa ennen kaikkea se, että olemme omaa demokratiaamme kehittäessämme nykyään omillamme, koska Yhdysvallat ei enää ole se kiistattoman edistyksellinen ja hyvä esikuva, joka se heti toisen maailmansodan jälkeen oli, kun demokratia täällä meillä oli vielä lapsenkengissä. Pitkälti tässä on kyse siitä, että kylmän sodan aikainen antikommunistinen ideologinen offensiivi on onnistunut vahingoittamaan oleellisesti Yhdysvaltain monia omaperäisiä poliittisia ja yhteiskunnallisia perinteitä. Sekä sosiaalivaltio, ammattiyhdistysliike että ympäristöliike ovat oleellisessa määrin amerikkalaisia keksintöjä - kaksi jälkimmäistä on suorastaan amerikkalaista kulttuuria omine folkloreineen - mutta kaikki ne ovat joutuneet kärsimään Ronald Reaganin kaudella alkaneesta itsetarkoituksellisesta oikeistonegativismista, joka alkoi antikommunismina ja kehittyi yleiseksi antiliberalismiksi, joka vain vastustaa, muttei osaa sanoa mitä se kannattaa, paitsi rajoittamatonta vapautta suuryrityksille ja kristillis-patrioottista sensuuria tiedotusvälineille.

Pelottavaa nykytilanteessa on se, että Yhdysvalloissa on runsaasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketusta tuon oikeistonegativismin ulkopuoliseen maailmaan - ihmisiä, jotka eivät todellakaan katso muita uutislähetyksiä kuin Fox Newsiä. Ja vielä pelottavampaa on se, että näillä ihmisillä on nykyajan Yhdysvalloissa poliittinen aloite. Evoluutioteoria on puolustuskannalla, kreationismi voitolla - ei siksi, että kreationistit olisivat oikeassa, vaan siksi, että raha ja valta ovat kreationistien puolella. Kasvihuoneilmiön kiistäjät ovat samoin rohkaistuneet. Tilanne on se, että väärässä olijat voivat yksinkertaisesti ostaa totuuden pois markkinoilta. Kristillisellä fundamentalismilla on varaa lahjoa tieteellinen positivismi pois maailmasta.

Hysteriaa? Toivottavasti. Silti en yhtään pidä siitä, mitä Irish Timesin Anthony O'Halloran - käännösautomaatti aivoissani sanoo, että nimen pitäisi oikeasti olla Antoine Ó hAllmhuráin - kertoo omasta ajastaan Carbondalessa sijaitsevan Etelä-Illinois'n yliopiston Fulbright-stipendiaattina. Hän korostaa alussa Yhdysvaltain demokraattista, tasa-arvoista perinnettä, jonka yhtenä piirteenä hän mainitsee kiitollisten oppilaiden vanhaan kouluunsa rahoittaman muistolaatan koulun vahtimestarille - the deceased janitor of the school, a much loved and respected gentleman, who obviously had secretly encouraged students. Yhdysvaltain kansallista myyttiä ei ajan pitkään voitu rakentaa kansalliselle yhtenäisyydelle, joten se oli pystytettävä kansalaisuuden, kansalaishengen ja kansalaisvapauksien perustalle. Tämä on hänen mielestään suuri saavutus. Toisaalta, hän toteaa, Yhdysvallat on yhteiskuntana monien kerrosten ja ryhmien sekoitus, jossa eri ryhmät eivät välttämättä juurikaan kosketa toisiaan. Ja tällaisesta eristyneestä ryhmästä keskilännen äärioikeisto on ääriesimerkki - mutta ääriesimerkki, jonka vaikutusvalta valtakunnanpolitiikassa on kasvamaan päin.

Kohtaamisestaan amerikkalaisen maaseutuoikeiston kanssa O'Halloran kertoo: Kuka tahansa, joka vaivautuu käymään keskilännen pikkukaupungeissa, joutuu tekemisiin äärioikeistolaisen ajattelun kanssa - muulla tavalla sitä ei voi kuvata. Olin lukenut paljon Yhdysvaltain politiikan tästä ulottuvuudesta, mutta sellaisen kohtaamiseen ei voi valmistautua millään tavalla. Myönnän, että minua kauhistuttaa ajatella, mihin tämä ideologia voi johtaa. Kuten kaikkien ekstremismin muotojen, senkään kannattajat eivät pysty samastumaan mihinkään, mikä on heidän oman hyvin rajallisen todellisuutensa ulkopuolella. Todellista keskustelua ei synny. Pikemminkin vastaukset, joita tarjotaan, ovat etukäteen ohjelmoituja. Ihmiset jakautuvat meihin ja heihin, ja ajatuksiltaan ja teoiltaan toisenlaisia ihmisiä kohtaan ei voida tuntea minkäänlaista empatiaa. Laajemman solidaarisuuden ajatus ei tule kyseeseen. [...] Liberaaleiksi kutsuttuja ihmisiä halveksitaan. Kannattaa miettiä mitä tämä merkitsee meille suomalaisille, jotka olemme näiden - ydinasevallan kansalaisten - mielestä kaikki "liberaaleja", lukuunottamatta ehkä erästä pikisilmäistä mustatukkaista Ilta-Sanomien toimittajasälliä tai Usenetissä remuavia lääkehoidosta karanneita kreationistiuskovaisia.

Älkääkä kuvitelkokaan, että me voisimme viis veisata amerikkalaisesta oikeistosta. Esimerkiksi MOT-ohjelma suomalaiseen poliittiseen todellisuuteen erittäin huonosti sopivine äärioikeistolaisine agendoineen on selvästi amerikkalaisen oikeiston propagandaa. En väitä, että Greenpeace olisi joka asiassa oikeassa, mutta MOT-ohjelmaa voidaan pitää jo, ei ainoastaan vihreiden vastaisena, vaan kasvihuoneilmiön kiistämisineen suorastaan luonnontieteellisen maailmankuvan vastaisena - odotan kärsimättömänä sitä päivää, jona MOT rientää kyseenalaistamaan evoluutioteorian. Suomalaisessa todellisuudessa MOT on yksinkertaisesti niin vieras esine, että sen täytyy olla ulkopuolisen solutuksen tulosta. Soluttajana on amerikkalainen esitotalitaarinen oikeisto, jolla todella riittää sekä propagandamateriaalia että resursseja tällaiseen touhuun. Älkääkä kuvitelkokaan, että Suomi olisi liian vähäpätöinen maa joutumaan ideologisen offensiivin kohteeksi. Pohjoismaat ovat amerikkalaiselle oikeistolle vihollisista suurimmat ja roistovaltioista pahimmat. Me olemme demokratian trotskilaisia - ettäs kehtaammekin olla samanaikaisesti vapaita ja "sosialistisia" maita (siinä mielessä kuin amerikkalainen vainohullu oikeistolainen "sosialismista" yleensä puhuu), koko olemassaolollamme kyseenalaistamme amerikkalaisen oikeistolaisuuden pääteesin, jonka mukaan sosiaalivaltio on kauheaa sosialismia eikä siinä voi olla "vapaa" (mitä se sitten tarkoittaakin).

Are we in any danger? Mark Rosenfelderin sivu fasismin vaarasta Yhdysvalloissa.