Tá an oíche seo dorcha agus tá sí fuar

Mihin helkkariin illat katoavat? Nytkin ehti tulla keskiyö ennen kuin venyin Bloggerin ääreen. Kaiken lisäksi radazin kielen sisältävä vihkoni, jota en taatusti ole jättänyt kovin kauas koneesta, on kadoksissa. Huvittavaa: se säilyi kyllä kahden muuton läpi, mutta heti kun päätin siirtää sen sähköiseen muotoon, niin jopas katosi. Talteen jo saadun aineiston pohjalta se ei tietenkään ole rekonstruoitavissa. Ei se mikään Tolkienin kieliin verrattava keksintö ole, eikä kieliopissa ole mitään intiaanikielten ym. kieliopeista varastettuja nerokkaita ideoita, mutta onpahan se kuitenkin sen verran vaivaa vaatinut, että sen mielellään pitäisi tallessa vastaisen varalle. En kuitenkan usko, että koskaan vaivautuisin sitä aktiivisesti käyttämään, edes salaisuuksiin.

Jos nyt joku on utelias, niin tässä on satu myrskystä ja päivänpaisteesta radaziksi:

Sunaq o Peptib roloqudra xaro asuzg, paze zoglara qumalami. Zatosodudra xexmin, paze norokut qanrokal, o mantel xaro suzg. Rodozudra vephuzos, ra aze qumalami, paze vepi tosidut xexmin mantelokal. Sunaq xusonoqut, sonoqut, sonoqut, lop xexmin anut tosod mantel huzeg. Qero suzg peptib xupotobut, potobut, potobut, o xexmin xupoqomut, poqomut, poqomut o mantel huzeg tosodut. Zapse sunaq roboqut, ra peptib qumalami.

Enkä tosiaan itsekään osaa sanoa paljoakaan siitä, mitä nuo sanat tarkoittavat. Mutta kuten huomaatte, kielessä on seemiläiseen tapaan toimiva konsonanttirunkojärjestelmä: sunaq xusonoqut, sonoqut, sonoqut esimerkiksi tarkoittaa "myrsky alkoi puhaltaa, puhalsi, puhalsi". Etuliite xu- on inkohatiiviverbin (alkamista ilmaisevan verbin) merkki. Yhteydestä voi päätellä, että että qumalami tarkoittaa "vahvempi", mutta ehdinkö minä muka keksiä jo komparatiivinpäätteen?

Toinen teksti, joka kai täytyy näyttää kaikelle kansalle, on suomennokseni 1700-luvun lopun iirinkielisestä klassikosta, Brian Merrimanin Keskiyön käräjistä. Kaikkiaan siinä on 1000 säettä, mutta yli vuosikymmenen ährättyänikään en ole saanut käännettyä tämän enempää - eikä tämäkään mikään hyvä käännös ole.

Mä joenrantaa mennä sain
Ja kastenurmee astuin vain
Tuon vuorimetsän reunan luo
Miss' päivyt valon kirkkaan suo
Kun Gréine-järven silmiin saan
Käy sydän riemuin hakkaamaan
Sen luona vuoret hyökkäävät
Nyt toisillensa nyökkäävät
Kai itsekukin ilahtuu
Ja kurjuus, köyhyys unohtuu
Tai sairaus, kipu, murheetkin
Ja muistot kovin surkeetkin
Jos näkee järven hohtavan
Ja joutsenlinnun johtavan
Siell' laumaa suurta sorsien
Kun kalat alta korsien
Nyt riemumielin hyppivät
Tai kirjovatsoin kykkivät
Kun siniaalto rantaan näin
Käy väin ja voimin, vaahtopäin
Puiss' lintuin laulu kaikailee
Ja kauris metsäss' harhailee
Nyt kettuakin näkee arkaa
Se jahtihurttain liutaa karkaa
Jo eilisaamun taivas loisti
Kun aurinkoinen hämyn poisti
Nyt jälkeen pitkän levon yön
Voi hehkupallo alkaa työn
Niin puissa oksat vihannoi
Kuin myöskin nurmi kiharoi
Tää loisto yrtin, kukkapuskan
Kai hälventää voi kaiken tuskan
Siis ruohoon makaamaan mä vaivuin
Ja unen valtaan nöyräst' taivuin
Kun koivet suoriks' ojensin
Mä pääni tukeen nojasin
Siis silmät sitten siristin
Ja aivan umpeen kiristin
Ei mikään mieleen yltää voinut
Kun pyörteisiinsä uni toi mut
Ja syöksyin sekaan näkyni
Mä vailla valtaa älyni
Jo kohta ympäriltäin kuulin
Kuin järähdyksen maan, niin luulin
Vai jäinen tuuliko se huiski
Mi möljän aallot tuliin ruiski
Sen pelonhetken oudon tullen
Myös saapui outo vieras mulle
Kas muija möhkömuhkurainen
Niin uhkea ja puhkuvainen
Jos pituutensa oikein arvaan
Hän kuuteen jaardiin ylsi varmaan
Ja yhtä pitkän kaavun laahus
Sen perässänsä ravass' raahas
Ol' näkönsä niin hurja, hullu
Ja naama ajan syömäks' tullut
Kun irvii suunsa kamalasti
Ei hampaita näy haitaks' asti
Ei kätens'ollut pelkkä korsi
Vaan otteessansa pitkä orsi
Ja vaskilätkä päässä kai sen
On virkamerkki nimisnaisen
Tuo synkin sanoin, karskein käski
Jo nouse siitä, laiska läski
Ei iloks' ole velttous mulle
Siis viedään sinut tuomiolle
Se raastupa on aikamoinen
Ei kaltaisensa mikään toinen
Siell' näät sä monta nuorta neittä
He kuriin panee miehekkeitä
Jo kunnian saa Éiren kansa
On keijuin aatel' joukkonansa
Nyt huipulle tuon vuoren tullut
Ja kaksi päivää valmistellut
Se hovin valot pimentävi
Se joka mielen synkistävi
Ett' valtaavat vain surut, pulmat
Tään Éiren maamme kaikki kulmat
On vailla voimaa, vapaudetta
Nyt jalot vanhat, oikeudetta
Ja laitta maamme, kesannolla
Sen joka pelto mahtaa olla
Kun lähti parhaat ulkomaille
Jäi kaikki valta nousukkaille
He voitot veivät, mistä voivat
Ja köyhälle jo nälän toivat
Myös laki lakkas' jakamasta
Ja heikollekin takaamasta
Nyt oikeutta ja turvaa, suojaa
On tuomari vain turman tuoja
Mi kädestä syö rikkaan herran
Ja tämän kanssa monen kerran
On pilkan tehnyt kohtuudesta
Vain palkan suoden konnuudesta
Ei mikään jää nyt moittimatta
Ja raamatulla vannomatta
Kun käräjät nuo käydään lailla
On nuorten parhaat hyvett' vailla
Ja Éire kovin vähill' väillä
Kun tuhka meni munaan näillä
Kun vielä riehuu murha, sota
On puoli maata autiota
Ei teistä liene, sanonpahan
Pois lähteneitä korvaamahan
Te ette muuta tee kuin laista
Maa täynnä vaikk'on neitokaista
Niin komeaa ja halullista
Ja verevää ja lihallista
Siis hukkaan menee kaunokaiset
Vaikk' ois' he kerkeet, suostuvaiset
On sääli heitä siemenettä
Ja kohtu vailla vauvan vettä
Jos pyytäisit, niin varmaan saisit
He odottavat että naisit
Kun orjuuteen jäi vallasväki
Niin kokous viisas hyväks' näki
Ett' lähettää se keijun oman
Nyt maille Éiren voimattoman
On sydän puhdas lähetillä
täll' haltiatar Aoibheallillä
Hän tullut viisaiden on luota
Ja vapauden hän tahtoo tuoda
On luvannut tää neito hellä
Ei vääryyttä saa mielistellä
Hän pitää puolta heikon, siksi
Saa vahva olla ihmisiksi
Saa oikeutehen valistua
Ja valtahan sen alistua
Ei suhtein ole pärjäämistä
Ei armahduksen kerjäämistä
On taivaallinen oikeutemme
Me herrain sakkiin kuulu emme
Nyt sinne joudut matkaamahan
Ja puolestasi vastaamahan
Sä lähdet heti omin jaloin
Tai kiskon sinut väkivalloin
Näin lausuttuaan kiinni tarttui
Tuo eukko kurkkuun, matka karttui
Kun halki laakson, poikki vuoren
Hän raahata sai miehen nuoren
Jos kirkkoon loppui kulkutiekin
Niin loimussa näin soihtuliekin
Tuon keijukansan kaunokaisen
Ja loistossansa hohtavaisen
Näin ylimmäisnä neidon vienon
Ja tavoiltansa sangen hienon
Jos sitten vahtikaartinansa
Häll'oiskin hirviöiden kansa...

Svenin arvostelun myönnän varsin aiheelliseksi: itse asiassa suuri osa tekstistä on käännetty sekä hyvin huonolla iirin taidolla että hyvin surkealla suomen poetiikan tuntemuksella. Riimittelyrutiinia minulla on alkanut olla vasta viimeisen kolmanneksen kohdalla, ja oikeastaan vasta ihan viime vuosina olen alkanut päästä jyvälle siitä, mikä suomen runokielessä ylipäätään on sallittua ja mahdollista.