Gbrdglöökiä pegbrdglkele!

Ilkka kirjoitti tässä juuri mehevän ilkeästi tupakoitsijoista, joten saanen ottaa tässä esille nuorisotupakointiin liittyvät muistoni. Vaikka omaan ehdottomaan tupakoimattomuuteeni ovatkin vaikuttaneet kovat luonnontieteelliset syyt - yläasteikäisenä olin tunnetusti kaikkein luonnontieteellisimmilläni - pitkälti minua motivoi myös se, että tupakointi oli koulukiusaajieni ominaisuus. Tupakoijat olivat sitä samaa sakkia, joka ensi luokasta asti oli lyönyt ja rääkännyt. Lisäksi oman luokkani tupakoitsijaroistoilta puuttui se miltei isällisen humoristinen asenne, jolla minua vanhemmat koulukiusaajat olivat minuun suhtautuneet - Pepe, Sumppi ja Suitta, joilla pilkkanimillä säälimättömintä, natsistisinta tappajatrioa kunnioitettiin, olivat huumorittomia murhaajia, jotka palvoivat luultavasti vapaa-aikoinaan Suurta Cthulhua. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, Sumppi ja Pepe niitä lähinnä olivat. Pepe oli vilpitön konformisti, joka kerran sanoi minulle Olisit niinku muuttii jätkät, niimmyö ei sinuva hakattaisi. Sumppi oli täysin luonnevikainen tappaja, jonka naurukaan ei ollut erityisen iloinen. Kaikkein kiintoisin ja samalla groteskein hahmo oli kuitenkin Suitta.

Suitta oli pohjimmiltaan kiltin ja naiivin maalaispojan oloinen. Ehkä juuri siksi hänen piti murrosikään tullessa omaksua väkivaltaisen koviksen elkeet. Hän poltti tupakkaa - tupaakkaa, kuten savoksi väärentämättömällä ja jäljittelemättömällä aksentilla sanotaan - sellaisia määriä, että koko yläasteen ajan oli täysin mahdotonta mennä häntä viittä metriä lähemmäksi tikahtumatta vanhan ja syvälle iskostuneen körssin hajuun. Hän ei itse asiassa haissut niinkään tupakalta kuin itse tupakkuuden ydinmehulta ja esanssilta. Hän puhui voimakkaammin maalaisella korostuksella savoa kuin Varkaudessa yleensä puhutaan, ja sen lisäksi hänellä oli ärrävika, joka epäilemättä olisi ollut omiaan yllyttämään ihmisiä koulukiusaamaan häntä, jos hän ei olisi omaksunut sen koviksista kovimman ja tupakoitsijoista tupakoitsevimman ilmiasua. Itse asiassa hänen ärrävikansa oli todellinen ärrävikojen ärrävika, joka osoitti ilmiömäistä foneettista lahjakkuutta: hän näet äänsi ärrän sijasta mutkikkaan affrikaatan, jossa oli niin paljon erilaisia elementtejä, että se oli selvästi työläämpi lausua kuin mikään ärrä koskaan. Tavallisestihan ärrävikaiset ääntävät saksalaisen kurkkuärrän, mutta Suitta yhdisti tähän ärrään bilabiaalisen tremulantin (hevosen ptruu-äänteen) sekä kaikesta päätellen myös erinäisiä muita koartikulaatioelementtejä. Kun hän sanoi Nyt vittu röökile jätkät perkele! niin jokaiseen ärrään mahtui koko maailma. Ja kun hän sitä gbrdgl-äännettään lausui, väki maastoutui tupakkatiivisteisen liman pirskuessa joka suuntaan. Kaikki tämä ei tietenkään estänyt häntä kiusaamasta minua ässäviastani, josta en puheterapeuttien stahanovilaisesta, taistelevasta innosta huolimatta koskaan ole toipunut. (Sitä vastoin pidän varsin todennäköisenä, että puheterapeuteilta jo pikkunassikkana oppimani käytännön fonetiikan taidot ovat osaltaan vaikuttaneet ammatinvalintaani.)

Mainitsin, että ennen kovisaikojaan Suitta oli ollut ystävällinen lupsakalla savolaisella tavalla. Tuntuu siltä, että koulu ei abstrakteine oppimisvaatimuksineen yksinkertaisesti kulttuurierojen vuoksi sopinut hänelle. Kuitenkin koulu oli jonkinlainen yhteisö tai sosiaalinen ympäristö, jossa Suitan oli oltava ja johon hänen oli jollain tavalla sopeuduttava. Koska hänellä ei ilmeisesti ollut mitään mahdollisuutta päästä koulun maailmaan sisään virallista tietä oppijan roolin kautta, hänen oli panostettava kokonaan koviksen ja huligaanin rooliin ja pädettävä sitä kautta. Tässä suhteessa hän oli täysin päinvastaisessa asemassa kuin minä, jolla - samoin kulttuurierojen vuoksi - ei ollut mitään asiaa epäviralliseen maailmaan ja jonka ainoa mahdollisuus pärjätä koulussa oli pärjätä nimenomaan virallisella puolella, kouluaineissa. Kun Suitasta ei voinut tulla hyvää oppilasta, hänen ainoa mahdollisuutensa oli tulla hyväksi tupakoitsijaksi. Niinpä hän myös pyrki arvovallallaan ylläpitämään tupakoinnin sosiaalista tärkeyttä, niin sanoakseni tupakkanurkkadiskurssia: kun jätkien keskustelu sai liian pinkomaisia piirteitä - kun nämä esimerkiksi vakavasti pohdiskelivat sitä, mitä heistä tulisi koulun jälkeen - Suitta keskeytti tällaiset ahdistavat puheet huudahtamalla: Nyt jätkät röökile - muistuttaen heitä siitä, mikä nykyhetkessä oli todella tärkeää ja mitä ei saanut jättää retuperälle tulevaisuusunelmien takia: rööki, väkivalta ja päteminen nuorten ihmisten maailmassa, joka tunnetusti on tyhmä, kömpelösti kyhätty ja raaka maailma ja joka oikeutta myöten, heikkojen suojelemiseksi, pitäisi repiä alas ennen kuin se syntyykään aikuisten ankarin käsin.

Tuosta edellisestä voi aistia, että en muuten itse usko pätkääkään siihen älyttömään käsitykseen, jonka mukaan eläminen nuorten omassa maailmassa, ts. ammattirikollisten hallitsemassa natsismissa, olisi oleellisen tärkeä osa nuorten aikuistumista. Pikemminkin olen sillä kannalla, että juuri siitä maailmasta ihmiset saavat aikuisiälleen kaikki mielisairauden siemenet, puhumattakaan tupakoinnin ja viinanjuonnin kaltaisista huonoista tavoista. Ainoa oikeudenmukainen ja reilu tapa kohdella nuoria on järjestää heille toimintakeskus, jossa on iso kirjasto, nettiyhteydet, urheilutilat, harrastustilat, käsityötilat, ilmaisia kondomeja, pornoa siitä kiinnostuneille, vapaita seksihuoneita pareille ja absoluuttinen väkivalta-, huume-, tupakka- ja viinakielto, jonka rikkomisesta menettää heti oikeutensa keskuksen käyttöön kuukaudeksi. Nuorille kuuluu oikeus nuoruuteen eli maailman tutkimiseen, harrastuksiin ja rakkaussuhteisiin, mutta samalla nuorille kuuluisi sellainen turvallisuus ja suoja toisten nuorten mielivaltaa ja julmuutta vastaan, jonka nykymaailma erinomaisesti voisi heille taata, mutta jota se vain ei vaivaudu heille takaamaan. Olen jopa sillä kannalla, että tällä tavalla nuorten älyllinen kehitys oleellisesti nopeutuisi ja paranisi ja saisimme koko joukon innokkaita ja motivoituneita yliopisto-opiskelijoita, kun nuoret eivät joutuisi henkensä pitimiksi opettelemaan pärjäämistä siinä natsismissa eivätkä liioin turhautumaan tylsillä ja vieraannuttavilla oppitunneilla, vaan ainoa, kerrassaan ainoa, pätemisen tapa olisi päteminen siinä, missä on itse hyvä. Ja opettajat voi vaivatta korvata interaktiivisilla multimediaopetusohjelmilla.