Sunnudagskvöld til mánudagsmorguns

En kirjoittanut eilen: minulla oli nimittäin ns. elämää. Yksityiskohdat eivät kuulu blogeissa reposteltaviksi.

Luin sitten sen Norman Daviesin uuden kirjan Rising '44 loppuun. Suosittelen lämpimästi. Ei se nyt niin hirveän paljon uutta kerro itse kapinasta, mutta taustatietoa siitä kyllä saa.

Interblogianan puolella en voi olla innostumatta Peter Elkin muisteloista, jotka käsittelevät Amerikan osavaltioihin liittyneitä mielikuvia entisaikojen kartta- ja maantiedon kirjoissa. Kartoilla matkaileminen oli minunkin lapsuuteni suuria iloja, tosin eräät pelottavasti nuljahtavat karttaprojektiot saivat minut välttelemään isoisän Oppikoulun kartaston tiettyjä sivuja. Kyllä vain, minusta karttaprojektio voi oikeasti olla pelottavan näköinen, jos se vääristää maapallon pinnan vatsanpohjassa kirpaisevan luonnottomaan muotoon, ja minulla on melko äskettäinkin ollut karttoihin liittyviä painajaisunia. Eräät lapsuuden pelot jaksavat kummitella todella pitkään: muistan, että makuuhuoneeni vaatekaapin ovessa oli silmän muotoinen jälki - siis siinä mielessä silmän muotoinen, että siinä oli ympyrän muotoinen naarmu, jonka keskipisteessä oli pyöreä jälki - siinä kohdassa, mihin viereisen oven lukkolaite osui, jos ovet törmäsivät määrätyllä tavalla yhteen. Kun olin hyvin pieni, ehkä kolmivuotias, joku pelotteli minua sanomalla joko, että siinä oli silmä, tai sitten uskottelemalla, että siinä oli reikä, josta tuli vaarallista ainetta. Vielä lukioikäisenä minulla oli tästä syystä neuroottinen tapa kääntää se ovi sivuun, niin, että "silmä" ei näkynyt.

Nykyisin karttaharrastukseni suuntautuu Irlannin karttoihin. Jos minulla on jokin
Irlannin matkaopas, jossa on ainoastaan tai etupäässä englanninkieliset paikannimet, alan pakonomaisesti tuhertaa niiden viereen iirinkielisiä vastineita. Katsotaanpa, miten hyvin onnistun muistamaan niitä tämän sivun karttoja katsellessa.

Dublin on tietysti Áth Cliath tai Baile Átha Cliath; oletusasetuksena olevassa mittakaavassa näkyvät Drogheda (Droichead Átha, Kahlaamosilta), Balbriggan (en muista, varmaan Baile-jotakin), Rush (ikinäkuullukkaan), Swords (Sord - en tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta ei se ainakaan miekkoihin liity), Howth (Binn Éadair), Bray (Bré - minusta muuten tuntuu, että Tolkien on ottanut tästä kelttiläisestä paikannimielementistä nimen Briille Sormusten herraan), Greystones (nyt en muista), Wicklow (Cill Mhantáin), Athy (Áth Í), Kildare (Cill Dara), Naas (An Nás), Trim (Baile Átha Troim), Navan (An Uaimh).

Zoomataanko lähemmäs? No, sitten tulee näkyviin Dublinin seudun paikannimistöä: Clondalkin (Cluain Dolcáin), Liffey (An Life), Phoenix Park (Páirc an Fhionnuisce). Matkailuvihjeenä sanoisin, että se on oikeasti aikamoinen paikka: metsän kokoinen puisto hyvin lähellä keskikaupunkia. Kun seuraavan kerran lähden Dubliniin, aion vuodenajasta riippumatta mennä katsomaan Phoenix Parkia, ehkäpä varata siihen kokonaisen päivän. Tallaght (Tamhlacht) - se on kuulemma slummiutumiseen taipuvainen alue, mutta siellä toimii kuulemma vahva iirinkielisyysliike.

Lännessä päin on Maynooth (Maigh Nuad), joka on kuuluisa pappisseminaaristaan - tosin se on nykyään jo käytännössä tavanomainen irlantilainen yliopisto, tai siis kansallisen yliopiston (Ollscoil Náisiúnta na hÉireann) yksi haaraosasto, college (coláiste). Mutta onko Lohen hyppy eli Leixlip - Léim an Bhradáin - todellakin noin lähellä Dublinia?

Kun jatketaan länteen, vastaan tulee Edenderry - Éadan Doire - ja Clonard (Cluain Ard). Mullingarin (An Muileann gCearr) nimessä esiintyy vanhentunut adjektiivimuoto - miten helkkarissa tuosta pitäisi saada aikaan genetiivi An Mhuilinn Ghearr? Ei saakura, täytyy kysyä joltain viisaammalta.

Erään liikuttavimmista puheenvuoroista iirin puolesta piti Mícheáil Mac Liammóir, homoseksuaali näyttelijä ja teatterimies, joka kirjoitti molemmilla kielillä - hän laati mm. esipuheen iirinkielisen klassikon Pádraic Ó Conairen romaaniin Deoraíocht. Tuntuu merkilliseltä, ettei hän ilmeisestikään joutunut kärsimään homoseksuaalisuudestaan, vaan saattoi kirjoittaa ja julkaista. Oikeastaan hänen nimensä oli Willmore; Mac Liammóir tarkoittaa "Iso-Willin poikaa", joten se oli hänen alkuperäisen sukunimensä nokkela uudelleentulkinta. Varkauden kirjastossa oli suuri ja mahtava kuvateos Irlannista, jonka tekstipuolen oli laatinut Mac Liammóir, ja hän puuttui tekstissä moneenkin otteeseen kielikysymykseen. Hän korosti runollisin sanakääntein sitä, että Irlannin paikannimet ovat pelkkää siansaksaa englanniksi - iiriksi ne sitä vastoin yleensä tarkoittavatkin jotain.

Printtasin muuten netistä sanat lempikappaleeseen. Ei, se ei ole Take it down from the mast, Irish traitors, vaan Guldet blev till sand musikaalista Kristina från Duvemåla. Vilhelm Mobergin maastamuuttajatetralogia, johon musikaali perustuu, on yksi ensimmäisiä koskaan ruotsiksi lukemiani kirjoja, ja aina sen ääressä täytyy vetistellä. Joskus tulee mieleen, että se pitäisi kääntää iiriksi. Tuohon kauniiseen sävelmään voisi muuten tarkemmin ajatellen kirjoittaa uudet sanat [...].