Kansalaisvelvollisuus: älä äänestä demaria

Kävin tänään sitten käyttämässä oikeuttani olla äänestämättä demaria, mikä on kaikkien suomalaisten kansallisvelvollisuus. Hieman horjuin velvollisuuteni täyttämisessä nähdessäni demariehdokkaiden joukossa parinkin syvästi arvostamani ihmisen naamat (mm. Ilkka Taipaleen, joka ansaitsee taivaspaikan Jumalan oikealla puolella siitä, että uskalsi väittää köyhillä miehillä olevan tässä maassa huonommat oltavat kuin keskiluokkaisilla feministeillä), mutta Lasse Lehtisen omahyväinen, turpaanvetoa nyrkkiraudalla inuva YTM-pärstä ja Paavo "Jos pääsen Jumalaksi Jumalan paikalle, haluan laajemmat valtuudet kuin nykyisellä Jumalalla on" Lipposen taannoinen lausunto, jossa hän sanoi, ettei pidä Puolueen heikentyneitä galluptuloksia merkkinä kansan epäluottamuksesta, ratkaisivat asian. Minä en siis äänestä demareita edelleenkään. Hätäratkaisuna äänestin ruotsinkielistä vihreää, vaikka se on todellakin hätäratkaisujen hätäratkaisu.

PÄIVITYS: tästä puolipiloillani kirjoittamastani on noussut sellainen keskustelu, että alan pikkuhiljaa tarkoittaa ihan tosissani tuota, mitä olen sanonut. Demareissa tuntuu laajemmaltikin olevan sellainen vika, että omia virheitä ei kyetä näkemään eikä tunnustamaan, koska lähdetään siitä, että ollaan koko puoluekentän moraalisin ja fiksuin ja paras porukka, joka kerta kaikkiaan ei kykene tekemään väärin. Jos kansa ei luota demareihin, vika on kansan, ei koskaan demareiden. Ja ne ryhmät - kuten ay-järjestäytyneet rautakourat tai akateemisesti koulutetut naistoimihenkilöt - jotka ovat oikeasti olleet sorrettuja joskus vuosikymmeniä sitten, ovat demarien virallisen sorrettuisuuslistan mukaan sorrettuja, joiden asiaa pitää ajaa, siinäkin vaiheessa kun he ovat nousseet kiistattomasti hyvinvoiviksi, jopa etuoikeutetuiksi ryhmiksi. Pitäkää mielessä, että minä en todellakaan vastusta työväenaatetta enkä ay-liikettä sinänsä, päin vastoin. Tilanne nyt vain näyttää siltä, että sen enempää ay-liike kuin työväenliikekään eivät nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa tunnu enää toimivan niinkään vielä huono-osaisten kanavana parempiosaisuuteen, vaan jo hyväosaisten tapana säilyttää hyväosaisuutensa. Demarien harrastama sorto- ja riistoretoriikka ei todellakaan muuta tätä mitenkään. Oma perheeni oli sellaista valkokaulusköyhälistöä, jonka asiaa kukaan ei ajanut, eivät demarit eivätkä kokoomus. Ja jo lapsena opin, että saadakseen apua tässä hyvinvointivaltiossa täytyy olla virallisesti määritellyllä ja hyväksytyllä tavalla huono-osainen. Oman perheeni ongelmien keskellä tulin monesti ajatelleeksi, että jos perheessämme olisi esimerkiksi alkoholismia, meille järjestyisi apua helpommin, koska silloin huono-osaisuutemme kuuluisi sellaiseen kategoriaan, joka viranomaisten papereista löytyi. Aivan vastaavasti demarit puolustavat köyhää ja sorrettua vain silloin kun köyhän köyhyydelle on demarien hyväksymät syyt ja sorrettu on heidän virallisesti sorretuksi määrittelemänsä. Työssäkäyvä akateemisen köyhälistön edustaja (kuten äitini aikoinaan) ei kelpaa viralliseen köyhien listaan eikä häntä demari auta.