Träkki

Ilkka onnistui sen kielitieteellisen vuodatukseni ansiosta löytämään Justin Ryen kotisivuille. Hän ei ilmeisestikään ollut aiemmin lukenut Ryen Star Trek -kommentaaria, mikä tuntuu hämmentävältä, koska itse osaan sen jo lähestulkoon ulkoa - tosin hänen kirjoituksensa aikamatkailun laeista tieteiskirjallisuudessa on mielestäni huomattavasti kiintoisampi. Ryen esperantonhaukkujaiset kuulostavat minusta kuitenkin itsestäänselvyyksiltä, koska nyt tiedämme, että esperantosta oli sen kirjallisen perinteen kehittyessä pakko tulla luonnollisiin kieliin verrattavalla tavalla vaikea, ja että kielen säännöllisyydelle tai yksinkertaisuudelle ei ole yksiselitteisiä kriteerejä. Tuntuukin aika hämmentävältä, että kielitieteellisesti koulutettu mies viitsii urputtaa mokomasta.

Star Trekin ärsyttävimpiä piirteitä on tietysti se, että sen scifipuoli on vielä ohuempi kuin Vorkosiganin seikkailujen. Trekin kvasitiede - käyttääkseni Justin Ryen termiä, joka erotukseksi pseudotieteestä tarkoittaa keksittyjä tieteen näköisiä luonnonlakeja, joilla saadaan juonelliset ratkaisut perusteltua - on oikeasti vielä ohuempaa kuin Miles Vorkosiganin seikkailujen. Lois McMaster Bujold sentään yrittää Barrayarin planeettaa kuvatessaan ihan vakavissaan luoda juoniratkaisuja, poliittisia intrigejä ym., jotka perustuvat keskiajasta avaruusaikaan hypänneen yhteiskunnan sisältämille tekniikan ja sosiaalisen primitiivisyyden välisille ristiriidoille - siis luoda edes omien kehystensä sisällä uskottavaa vaihtoehtomaailmaa. Bujold kirjoittaa toki ennen kaikkea saippuaoopperaa, avaruuden Kauniita ja Rohkeita - Vorkosigan ei tosin ole kaunis, vaan ainoastaan rohkea - mutta hänkin yrittää edes jossain määrin antaa avaruuden ja tekniikan ratkaista juonenkulun. Trekissä on vaikea välttyä vaikutelmalta, että tekniikkaa, fysiikkaa ja astrofysiikkaa luodaan juonellisiin tarpeisiin täysin ad hoc, mutta koska jatkuvuudesta on pidettävä huolta, ne täysin ääliömäisetkin keksinnöt, jotka olisi ehkä yleisen hygienian nimissä sietänyt armeliaasti unohtaa sen jälkeen kun joku kesälomittaja tuli pieraisseeksi ne johonkin välityöjaksoon mukaan, jatkavat kummitteluaan Terok Norin nurkissa kapteeni Velj...Serk...Faij...Mut...Systerin, ei kun Siskon, poismenoon asti.

Ja tuo Ryen puheeksi ottama epäjohdonmukaisuus hölökansien...noh, siis HOLOkansien ja siirtimien keksimisjärjestyksestä kertoo koko paljon siitä, mikä Trekin suunnittelussa on vialla: keksinnöt eivät seuraa toisiaan missään johdonmukaisessa järjestyksessä. Jos teleportaatiolaitteet, tai mitä pirun siirtimiä lienevätkään, perustuvat siihen, että matkustaja hajotetaan atomia pienemmiksi partikkeleiksi ja kootaan samalla jossain toisessa paikassa uudelleen, hölökansien on pakko olla olemassa ennen kuin ne siirtovempeleet keksitään. Tämänhän muuten sarjan tekijät itsekin implisiittisesti myönsivät siinä jaksossa, jossa teleportaatio epäonnistui ja Siskon, Täpläpään (siis Jadzian), Masiina-Irkun (mikä piru sen irlantilaisen konepäällikön roolinimi oli), Kiran ja sen kähmykäpälä-arabitohtorin (jota esittänyt näyttelijä Alexander Al-Jihad, vai mikä Iskandar al-Qaida se nyt oli, meni naimisiin Kiraa esittäneen pimatsun kanssa - tällä oli niinkin idioottimainen nimi kuin Nana Visitor) ulkoiset olemukset piti tallettaa hölökannen muisteihin, kunnes siirtimet saatiin taas pelaamaan, oletettavasti solkkaamalla koneiden välittömässä läheisyydessä asiaankuuluva annos tyypillistä trekkiläistä tekniikkalöpinää.