Sarjassamme EVVK

Jossain Pohjanmaalla ovat jotkut kakarat kuulemma taas riehuneet minkkitarhoilla. Heittäkää ne räkänokat mustaanmaijaan. läimäiskää niille syyte vahingonteosta ja mehevät korvausvaatimukset, ja raportoikaa siitä sisäsivuilla yhden palstan ja viiden rivin jutulla, ehdottomasti ilman valokuvia. Lakatkaa puhumasta "ekoterrorismista". Nykyään, kun "terrorismi" on käsittääkseni laissa määritelty rikos, ihmisten nimitteleminen terroristeiksi voi itse asiassa olla kallis tikki, mikäli heitä ei oikeudessa todeta tämän nimiseen rikokseen vikapäiksi. "Ilkivallantekijä" tai "huligaani" kuulostaisi paljon paremmalta. Hilluvien kakaroiden nimitteleminen "terroristeiksi" merkitsee implisiittistä tunnustusta heidän luulotellulle poliittisuudelleen ja "aatteellisuudelleen", ja se jos mikä on väärä signaali. Tavallisiksi huligaaneiksi ja huppujulleiksi alentaminen olisi paljon tehokkaampaa, jos halutaan rangaista heitä ja olla luomatta tarpeetonta marttyyriglooriaa.

Minulla on jo pitkään ollut oma salaliittoteoriani siitä, miksi asiallinen luonnonsuojelu on nuorten keskuudessa väistynyt sentimentaalisen ja penikkamaisen eläinsuojelutouhun, "syväekologisen" mystiikan, new agen ja muun roskan tieltä: teollisuus rahoittaa hömppää välikäsien kautta tai jopa avoimesti. Reilut kymmenkunta vuotta sitten Turun Kirjakahvilaan ryntäsi kaksi partahemmoa intoillen, että jokin maailmaakääntävä yksimielisyys oli saavutettu viherväen ja teollisuuden välillä, kun nimeltä mainitun metsäteollisuusyrityksen nimeltä mainittu johtaja oli suostunut rahoittamaan heidän läpyskäänsä.

Kirjakahvilan silloinen hoitaja näytti partapotsoille skeptistä naamaa, mutta otti muutaman kappaleen lehteä myytäväksi. Lehden nimi oli Les Jaunes, ja se muistutti ulkoasultaan ja typografialtaan - kirjasintyypiltään - todella paljon Suomi-lehteä, vihreiden silloista kulttuurijulkaisua. (Sekään ei ole ilmestynyt vuosiin, ikävä kyllä: eihän se mikään ihmeellinen lehti ollut, mutta tässä maassa on oikeasti liian vähän edes jotakuinkin vakavastiotettavia aikakauslehtia.) Sisällöltään se oli kuitenkin yhteiskunnallisesti yhdentekevää new age -potaskaa. Silloin en ymmärtänyt, mikä siinä oli nimeltä mainitsemattoman konsernin johtajan mielestä niin ihmeellistä, mutta nyt ymmärrän: kyse oli tietoisesta yrityksestä myrkyttää tuohon aikaan melko kovin luonnontieteellisin (biologisin) argumentein liikkeellä olleet vihreät piirit mystiikkahömpällä. Luultavasti kettutytöt ym. joutojengi saa välikäsien kautta samanlaista tukea teollisuudelta ja oikeistolta kuin Les Jaunesin partahurrit aikoinaan.

Ja kampanja tuntuu onnistuneen: 80-luvulla tyypillinen vihreä julkisuuskasvo oli pikemminkin insinööri kuin humanisti, pikemminkin mies kuin nainen. Itse kannatin vihreitä kritiikittömimmin silloin kun olin nuori ja innokas luonnontieteilijä - tulin kriittisemmäksi vasta kun vaihdoin tiedekuntaa.

Muuten olen sitä mieltä, että kettutyttöjen toiminnassa voi olla kiihokkeena myös aimo annos rasistista hurrivihaa - onhan huomattava osa tarhaajista Pohjanmaan ruotsinkielisiä - eli minun omaa heimoani, mikä sivumennen sanoen on yksi syy siihen, miksi minua on täysin mahdotonta saada sanomaan julkisesti mitään ymmärtäväistä kettutytöistä.