Päätalo ja Séamus Ó Grianna

Kasan Jussi Ógiko se oli, joka otti puheeksi muuttuneen suhteensa Kalle Päätaloon. Minun mielipiteeni Päätalosta kääntyi nurinniskoin siinä vaiheessa kun tutustuin iirinkieliseen kirjallisuuteen. Iiriksi on olemassa merkittävää nykykirjallisuutta: Pádraic Ó Conairen Deoraíocht, Máirtín Ó Cadhainin koko tuotanto, Seosamh Mac Griannan An Druma Mór...Volyymiltaan suurin osa iirinkielisistä, syntyperäisten kirjoittamista romaaneista on kuitenkin "päätalokirjallisuutta", omaelämäkerrallista, murteita viljelevää, konkreettisia tilanteita kuvailevaa. Konkreettiset tilanteet ovat ennen muuta työntekoa, ja aivan erityisesti kalastusta ja turpeenkiskontaa. Suuri osa tästä kaikesta pystyy olemaan aika puuduttavaa, vaikka meriseikkailut ovatkin usein jännittäviä; ja vanhan kunnon Micí Mac Gabhannin alias Mickey McGowanin Rotha Mór an tSaoil, joka kuvailee Klondyken kultaryntäystä irlantilaisen siirtotyöläisen näkökulmasta, lienee sosiaalihistoriallisesti ainutlaatuinen dokumentti. (Jos joku haluaa lukea sen englanniksi, se on saatavissa nimellä The Hard Road to Klondyke - ehkä jopa Amazoniltakin, mutta minä suosittelen aina hovihankkijaani Litríocht.comia. Sieltä voi muuten myös ostaa Breandán Delapin kirjan Mad Dog Coll - an Irish Gangster, joka kertoo nuoren iirinkielisen irlantilaisen ajautumisesta gangsteriksi kieltolain aikaan.

Kaikki iirinkieliset kirjat, jotka käsittelevät vanhan kansan työmenetelmiä vanhan kansan sanoin, on tarkoitettu tallentamaan vanhan kansan kieli siinä muodossa kuin vanha kansa sitä puhui. Ja tämä on oikeasti tärkeää. Sillä iiriä on kyllä varsin helppo viljellä abstraktina tieteellisen dioscúrsan kielenä, vaikka siitä jaksetaankin soittaa suuta, kuinka se mukamas soveltuu huonosti tieteelliseksi kieleksi. Ei sinne päinkään. Is é is eamhnú ann, ná an dóigh a scoilteann núicléas an adaimh ina dhá leath i ndiaidh do neodrón é a bhualadh. Táirgíonn an t-eamhnú go leor fuinnimh, agus cupla neodrón á scoitheadh d'iarsmaí an núicléis go géar gasta le teann an fhuinnimh seo, i gcruth is go dtiocfaidh leofa tolgadh an eamhnaithe a thabhairt leofa go dtí cupla núicléas eile. Mar seo a chuirtear tús le himoibriú slabhrúil, agus mura mbristear an slabhra, is é pléasc an bhuama adamhaigh críochthoradh an imoibrithe seo. Se, joka ensimmäisenä lähettää minulle oikean suomennoksen tuosta paidir chapaillista, saa minulta ilmaiseksi kirjan Seanchas Chléire. Tunnetut iirinosaajat, kuten Kirsi Ylänne, Anders Ahlqvist ja Jonas Holmqvist, eivät saa ottaa osaa kilpailuun.

Iirinkielinen Irlanti ei itse asiassa kaipaisi mitään niin paljon kuin omaa Kalle Päätaloa - kansankirjailijaa, joka kuvaisi yhteiskunnan muutoksia kovaa työtä tekevän kansanihmisen näkökulmasta. Ennen muuta päätalomainen elämän konkreettisuus ja elävä kieli ovat aina tärkeitä suurkaupunkien iirinharrastajalle, jotka pelkäävät käyttelevänsä kieltä epäautenttisesti ja virheellisesti. That dreadful school Irish on monien irlantilaisten mielestä aivan eri kieli kuin elävä syntyperäisten iiri. On valtavan helppoa oppia puhumaan vierailla kielillä tieteestä. Tieteellisen terminologian laatiminen ei ole ns. aikuisten oikeasti vaikeaa millään kielellä. Ottakaa joukko kirjoitustaidottomia puskanekruja Kongon metsistä, laatikaa niiden kielelle kielioppi ja sanasto ja kirjoittakaa sitten ydinfysiikan oppikirja niiden kielellä. Takaan, ettei se tosiaankaan ole mahdotonta. (Kokonaan toinen juttu sitten on, että nekrut tuskin osaavat suhtautua ydinfysiikkaan muuten kuin valkoisen miehen mytologiana, jolla ei ole mitään oleellista kosketuspintaa metsästäjä-keräilijöiden ja kantturanhoitajien kovan työn täyttämään elämään.) Vaikeaa on puhua arkipäivän asioista muilla kielellä kuin sillä, jota ei ole ensin oppinut. Ajatelkaapa vaikka suomen sanoja pudota ja kaatua - läheskään kaikki kielet eivät tee tätä eroa. (Islannissa on falla, detta ja hrapa, ensimmäinen on yleisin; niiden ero ei ole minulle aivan selvä, paitsi että syvään kuiluun romahtamisesta käytetään mielestäni normaalisti verbiä hrapa, ja kaatuminen esim. kompastumalla on detta. Toisaalta, det föll mig in, mir fiel ein "tuli mieleeni", jossa on minusta selvästi mieleen putoamisen eikä "kaatumisen" kielikuva, on islanniksi mér datt í hug, joten niinkään ei voi ajatella, että falla olisi "pudota" ja detta "kaatua".)

Lähin vastine Päätalolle olisi kai Séamus Ó Grianna. Tosin hän ei oikeastaan kirjoita samantyyppisiä kirjoja. Päätaloa lähemmäksi tulee joku Maidhc Dainín Ó Sé, jolla on selvästi Ó Griannaa omaelämäkerrallisempi ote, mutta joka omaelämäkertakirjojensa lisäksi kirjoittaa "amerikkalaiseen" otteeseen pyrkiviä jännäriä - Lilí Frainc ja Dochtúir na bPiast ovat niin rajua kamaa, että pidän niitä miltei sairaina - lähinnä mieleen tulee Eric van Lustbaderin "eroottinen trilleri" (lue: pornahtava väkivaltapläjäys) Ninja. (Onko siitä muuten tehty elokuva?)

Séamus Ó Grianna ei ole tainnut kirjoittaa yhtään kirjaa, jonka juonena ei olisi onneton rakkaustarina. Mutta juoni olikin hänelle vain tekosyy esitellä iirinkielisten seutujen perinteitä ja kansan elämää etnografisen tarkasti, kerta kerran jälkeen. Jos olisin aikeissa hakea vaimoa entisten aikojen iirinkielisestä kylästä, osaisin Séamus Ó Griannaa luettuani tehdä sen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan: ensin pitäisi etsiä puhemies ja sitten kahden ja puolen pintin pullo viinaa, buidéal cúig naigín. Sitten mentäisiin sopivaan taloon kosimaan, juotaisiin miesten kesken sitä viinaa ja keskusteltaisiin naimakaupasta (cleamhnas). Tietenkin ainoastaan vanhin tytär, "se tyttö, joka on oven vieressä" (in aice an dorais), olisi tarjolla.

Muuten on sanottava, että iirinkielisten seutujen kosintapuuhissa markkina-arvo ratkaisee, ainakin Séamus Ó Griannan tarinoiden mukaan. ATM:t ja YTM:t ovat sielläkin olemassa. Séamus oli itse ATM, ja hän kuvaakin näitä naimapuuhia usein ATM:n - iiriksi sellainen voisi olla ceanrachán - näkökulmasta. Naimisiin hän meni vasta nelikymppisenä nuoren hoitsun kanssa jouduttuaan jonkin pikkukrempan takia sairaalaan. Vaimo tuntuu oikeasti tykänneen hänestä - ei ainakaan elänyt pitkään miehensä jälkeen.