Jälkisatoa

Suostuisikohan Blogger lopultakin toimimaan? No niin, sen suuren taistelupäivän aikana sain postia herra M:ltä, joka tunnustautuu epävarmaksi mieheksi ja hämmästelee sitä, että pystyn panemaan yksityiselämäni kokonaan likoon epäsovinnaisten mielipiteitteni levittämiseksi. No jaa, en minä elämääni paljasta niin yksityiskohtaisesti kuin luulette. Minulla on ystäviä, tuttavia ja elämää Plökin ulkopuolellakin; en suinkaan tyhjenny raivoavan naisvihaajan rooliini niin täydellisesti kuin luulette. Itse asiassa se vanha profeministi-Panukaan ei ole ihan niin kuollut ja kuopattu kuin luulette. Mutta yksityis-Panu kuuluu ystäville. Vanhatestamentillisen profeetan raivon ja Johannes Kastajan manaukset sitä vastoin osoitan fariseuksille, tai oikeastaan fariseoille (kai maar fariseus on tuossa muodossaan latinaa, niin että siitä voidaan muodostaa feminiinimuoto farisea?).

Herra M. on kaksikymmenvuotias nuorukainen, joka kertoo onnistuneensa jo myöhäismurrosiässä pääsemään niin läheisiin ystävyyssuhteisiin tyttöjen kanssa, että pääsi kuuntelemaan näiden keskinäisiä puheita ilman tavallista itsesensuuria - kuten hän itsekin myöntää, hän tunsi ihan viime aikoihin asti olevansa kovin aseksuaalinen olento, ja sellaisena tietysti pääsee lähemmäksi nuorten naisten ajatusmaailmaa kuin haluaisikaan, koska tyttöjen ei tarvitse esittää hänelle sitä ihanaa, viehkoa ja kiehtovaa olentoa. Herra M:n profeministiura loppui siihen paikkaan kuin leikaten. Valitettavasti (?) minulla oli isosisko, jota sekä silloin että jossain määrin vieläkin ihailin ja ihailen esikuvana, jolloin pystyin itse säilyttämään varsin korkeaan ikään saakka illuusioni naisten miehiä suuremmasta sekä älykkyydestä että viisaudesta. Herra M. toteaa pitävänsä naisten seurasta edelleenkin, mutta samalla hän ei ole sokea naisten älylliselle epärehellisyydelle ja kaksinaismoraalille - jälkimmäistä hän näkee eritoten niissä ulkonäkövaatimuksissa, joita nuoret naiset miehille esittävät, samalla kun miehet rutiininomaisesti ja joukkona leimataan pinnallisiksi ja ulkokohtaisiksi suhteessaan naisiin.

Herra M. sanoo Plökin olevan ainoa verkkopäiväkirja, jota viitsii lukea säännöllisesti, koska muut ovat joko narsistista hiustenleikkuu- ja laihdutustekstiä tai muuten kliseisiä ja epäoriginelleja - joko "humanisti paha paha ihan tyhymä väääää, ytinvoima hyvä hyvä jees" -henkisiä teekkariblogeja tai sitten näiden vastapooleja eli ääliöhumanistien tyttöblogeja - tässä muuten olisi hyvä blogiryhmä Pinserin wikiosastolle, ääliöhumanistiset tyttöblogit, Birdy, Tiramisu, Isosisko jne., kyllähän näitä piisaa - ja hän sanoo myös pitävänsä Plökin huumorista - mistä olen aika ylpeä. Herra M. ainakin tuntuu lukeneen ne vastineet, joita hampaat irvessä kirjoitin Birdylle, joilla katsoin oikeasti sanoneeni ja osoittaneeni jotakin - ja joita kukaan ei tietenkään kommentoinut, eikä edes Birdy itse alentunut vastaamaan argumentteihini, vaan kommentoi mieluummin niitä mielipiteitä, joita kuvitteli minusta muovaamallaan olki- tai voodoonukkekarikatyyrilla olevan. Herra M. mainitsee myös lukeneensa kirjoituksen nörttineutreista ensimmäisenä kokemuksenaan Birdyn hengen rimat alittavasta matalalennosta 17-vuotiaana ja toteaa ihmetelleensä, oliko se provokaatiota - jos ei, M. sanoo, se edustaa nuorten naisten kaksinaismoraalia pahimmillaan.

Kursorinen vilkaisu tekstiin osoittaakin, mitä M. tarkoittaa: kyseinen Birdyn "taideluoma" tihkuu rasistista halveksuntaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät pukeudu Birdyn mieliksi, ja todistaa myös Birdyn suurenmoisista ekstrasensorisista aistimiskyvyistä, kun hän pystyy miehen ulkonäöstä päättelemään tämän älytason ja henkisen maailman. Kun nörttimiehillä ei ole tyylistä aavistustakaan, Birdy toteaa, hän muistuttaa hieman [tavallista] siistimpiin vaatteisiin iskeytyn[yttä] alkoholisti[a]. Minusta taas, Birdyseni, suomen kieleen kuulumattoman absoluuttisen komparatiivin käyttö osoittaa sinun tyylittömyytesi, mutta minähän olenkin vain surkea spurgunnäköinen nörtti, enkä edes tietokonenero, ainoastaan kielinero, ja kirjallinen tyylihän ei ole puoliksikaan niin tärkeää kuin pukeutumistyyli. Rahathan on pantava vaatteisiin ja tyylilehtiin, eikä joihinkin joutaviin venäläisiin kirjoihin! Muuten, iskeytyneenä on liian ylimalkainen ja tarpeettoman väkivaltainen sana. Eiköhän tälläytyneenä näyttäisi paremmalta. Lopuksi Birdy, tuo lastenkasvatuksen sosialistisen työn sankari julistaa, että pienet pojat on pantava pihalle ja metsään leikkimään oikeita leikkejä. Jepsis, Birdyseni. Mutta joukossa on aina se yksinäinen nörtti, joka ei pihalle eikä metsään kelpaa. - Mitä kävisi, kysyy M., jos minä sanoisin samat asiat naisista? Ei hyvin.

Veli M., ei sinun tarvitse, minä olen vapaaehtoinen. Annapas kun kokeillaan:

Linja-autossa matkusti vähän yli parikymppinen naishenkilö. Hän kiinnitti huomioni sillä, että hänen liikkumisensa oli kuin vasta kävelemään opetelleen lapsen: haparointia, horjuntaa ja motoriikka täysin hakusessa. Tupakan ja mahdollisesti marihuanankin haju oli iskostunut syvälle hänen haalariinsa. Kyllä, hän oli humalassa, mutta hän olikin naistutkimuksen opiskelija.

Kadulla käveli nuori nainen, jota pidin vähän tavallista surumielisemmän näköisenä kehitysvammaisena. Maha valui napapaidan ja kauhtuneiden farkkujen välistä pursuten, kasvoissa oli enemmän näppyjä kuin tuhkarokkoisella murrosiässä. Kun hän tuli lähemmäksi, tajusin että se oli puolituttuni, historian ja psykologian opiskelija.

Toisin kuin Birdy, minä sentään en ole ihan niin paatunut, että viitsisin mässäillä tällä yhtään pitemmälle. Minua, jota on oikeasti nöyryytetty ja nöyryytetään yhä ulkonäköni takia, ei nimittäin huvita pilkata muiden ihmisten ulkonäköä. Jos en pidä jostakusta, haukun kyllä hänen ulkoista olemustaankin, mutta jos pidän, pidän häntä sitten kyllä jo persoonallisuuden vuoksi kauniina. Mutta en kai minä sitten mieskään ole. kun en vastaa sitä tämän maailman Birdyjen kanonista kuvaa miehestä ulkonäköfikseerautuneena, sydämettömänä hirviönä. Pitäisi kai opetella oikeasti sellaiseksi, niin sitten kai pääsisi Oikean Miehen ja testosteronipaukun kirjoihin.

Tuossa hra M:n puheeksi ottamassa Birdyn vuodatuksessa on mielenkiintoista sekin, että se jälleen kerran osoittaa, miten juuri (muka) vapautuneet feministinaiset ovat tunkemassa miestä kuin käärmettä pyssyyn siihen perinteisen pösilömiehen rooliin. Miehen pitää olla metsästävä, kalastava ja armeijassa kunnostautuva maastopukumacho, joka pornolehtien asemesta lukee Soldier of Fortunea ja koko läsnäolollaan täyttää talon kiihottavalla, mehevällä miehevyydellä, niin että neidolle nousee vesi häpykielelle. Mies ei tietenkään saa valittaa vastoinkäymisiään eikä varsinkaan naisettomuuttaan. Jos ongelmia on, miehen on selvitettävä ne yksin, miehisesti murahtaen ja suu ilmeettömänä, jylhänä viivana - tai kuoltava jylhän miehisesti sydänvaivaan.

Voikin sanoa Birdyn lajitovereineen osoittavan, että ne miehet, jotka haluavat avartaa miehen roolia poispäin ns. perinteisestä machoudesta - joka muuten, kuten aiemmin olen maininnut isoisäni mieskuvaan viitaten, ei oikeastaan ole ollut olemassa Suomessa ennen sodanjälkeistä aikaa (sikäli kun sitä täällä esiintyi ollenkaan, ennen kuin naisten vapautusliike loi sen viholliskuvakseen) - eivät todellakaan saa feministeistä tukea omille hankkeilleen. Pikemminkin feminismi on miesten vapautusliikkeelle syöpä, rutto ja kolera, joka on kierrettävä kaukaa kuten vaaralliset tartunnanlähteet yleensäkin.

Herra M. mainitsee olevansa itsekin raittiusmies, aseistakieltäytyjä ja äänestäneensä vasemmistoliiton naisehdokasta. Niinpä hän katsoo minun puhuvan puolestaan, ja näyttääkin siltä että meitä on täällä enemmänkin: miehiä, jotka haluavat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja ovat oivaltaneet, että Birdyt eivät ole sen tavoitteen takana, vaan käyttävät sitä häikäilemättä hyväkseen varastaakseen itselleen etua.

Ceterum censeo, Birdy: kerro jo meille, minkä alkemian ja gematrian nojalla sinun palkkasi nostaminen auttaa Nigerian naisia? Vastausta odotellaan edelleen.