Ole kiltisti tai adventisti tulee ja vie sinut

Adventtikirkko on sitten kunnolla ryvettymässä tässä lastenahdistelujutussa. Kaikki vapaakirkot eivät suinkaan nauti jakamatonta arvostustani - ylipäätään niitä vaivaa rasittava riippuvuus angloamerikkalaisista esikuvista (mikä toki ei kaikkina aikoina ja aikakausina ole suinkaan ollut huono asia: silloin ennen vanhaan, kun kaikki suomalaiset yrittivät olla olevinaan saksalaisia, vapaakirkkojen anglosaksinen suuntautuminen oli varmasti terveellinen poikkeus yleisestä hengestä; nykyään, kun kaikkien kulttuuripiirteiden perusasetuksena on automaattinen angloamerikkalaisuus, vapaakirkkoja on vaikea arvostaa kulttuuripluralistisin perustein - kääntäisivätpä edes lisää negrospirituaaleja suomeksi) - mutta tämä pedofiilikohu tuntuu lähinnä tympeältä ja masentavalta. Minua tympäisevät niin pedofiili, häntä ilmeisesti suojellut seurakunta kuin kaikki ne muka intellektuellit ateistinplantut, jotka odottavat jo lähtökuopissa valmiina aloittamaan "kirkon" helpon ja typerän arvostelemisen vanhaan kunnon "kyllä kirkko on paska, kun jehovat kiusaa" -tyyliin, eli koko uskonnollinen elämä tehdään osasyylliseksi tähän pedofiilijuttuun. En minä nyt sitä sano, että vastaavanlaisia tapauksia ei voisi ilmetä esim. ev.lut.kansankirkkomme piirissä; mutta tekoälykköateismi on suunnilleen helpoin ja halpahintaisin tapa stilisoida itsensä muka älyköksi ja vakiintuneiston vastustajaksi tässä maassa. Kirkko ei tietenkään ole niin vallanpitäjä, että sen vastustaminen olisi erityinen merkki kansalaisrohkeudesta tässä maassa; mutta tietty ryhmä pelkurimaisia olmeja ja nilkkejä on mielellään kuvittelevinaan päinvastaista voidakseen uskotella itselleen olevansa sankareita ja toisinajattelijoita - limasko ja paskiainenhan ei koskaan myönnä itselleen olevansa limasko ja paskiainen, jos myöntäisi, hän ei olisikaan enää ihan täysi niljake.

Se, mikä tässä jutussa masentaa, on, ettei tarinassa ole sankaria. Sankari olisi elävän uskon elähdyttämä adventisti, joka olisi tehnyt sen mikä oikein on, eli ilmoittanut pedofiilista poliisille heti kun tämän teot olisivat paljastuneet ja ottanut tapauksen perusteeksi miettiä kirkkonsa suhde seksuaalisuuteen perusteellisesti uusiksi. "Perusteellisesti uusiksi miettiminen" tarkoittaa tässä sitä, että uskonnollista seksuaalikasvatusta ei mielletä ensi sijassa nuorten seksuaalisuuden itsetarkoituksellisena tukahduttamisena, vaan kaikkien seurakuntalaisten jatkuvana valistamisena siitä, millaista on eettisesti hyväksyttävä seksuaalisuus ja miten kiusausten kanssa tullaan toimeen.

Jos seurakunta haluaa suojella lapsiaan pedofiilin klähmykourilta, sen tulee antaa selkeät ohjeet siitä, miten seurakuntalaisen kuuluu menetellä jos hän kokee pedofiilisia kiusauksia. Pedofiiliset kiusaukset tulisi voida tunnustaa sielunhoitajalle, jotta sellaisia kokevan seurakuntalaisen ei tarvitsisi ajautua toistuvien pedofiilisten tekojen ja niiden salailun kierteeseen, vaan hänet voitaisiin ohjata apuun ja terapiaan ennen kuin hän on ehtinyt aiheuttaa mitään konkreettista vahinkoa. Pienten seurakuntien huonona puolena on se, että niiden uskonnollisuudessa on liiaksi kyse pahan kiertämisestä ja pakoilemisesta sen sijaan että se kohdattaisiin rohkeasti. Uskovaiset uskottelevat itselleen, että pedofilian kaltainen epäterve seksuaalisuuden muoto on ylipäätään mahdollinen "meidän" keskuudessamme, koska "me" olemme täällä omassa hurskaudessamme turvassa Saatanan hallitseman maailmallisen maailman saastalta. Niinpä, kun pedofilia sitten ilmaantuu seurakuntaan, sen enempää yksityinen seurakuntalainen kuin koko seurakuntakaan ei osaa reagoida siihen rohkeasti, päättäväisesti ja moraalisesti, suojellen sekä pedofiilia itseltään että tämän mahdollisia uhreja pedofiililta.

Seurakunnan pyrkimys hyssytellä asia pois suuren maailman kuuluvilta on sinänsä ymmärrettävä. Moraalisesti ongelmalliseksi hyssyttely kuitenkin muodostuu silloin, kun on jo liian myöhäistä ja kun ainoa moraalisesti oikea menettely on rikollisen ilmoittaminen poliisille. Mutta jos joku seurakunnan nuorisotyöntekijä uskaltautuu tunnustamaan pedofiilisen kiusauksensa, vaikkei ole syyllistynyt mihinkään, tässä tilanteessa seurakunnan tulee osoittaa huolenpitonsa sekä nuorisotyöntekijästä että lapsista ja antaa sellainen määräys, että asianomaista ei saa jättää yksin lapsien kanssa ilman luotettavaa esiliinaa. Tällaisessa tilanteessa, kun vahinkoa ei vielä ole tapahtunut, hyssyttely kuuluu asiaan, ja työntekijän erottamista huomattavasti vastuullisempaa on pitää huolta sekä hänestä että lapsista. (Erottaminen voi nimittäin pahimmillaan johtaa siihen, että työntekijä menee toiseen samanluonteiseen työhön, jossa hän sitten oikeasti aiheuttaa vahinkoa.) Tietenkin tulee samalla huolehtia siitä, että työntekijä käy sekä maallisessa että hengellisessä terapiassa vahinkojen rajoittamiseksi.

PS. Ylläolevaan merkintääni sain Benropelta kommentiksi jotain mautonta nälvimistä, kun virkkeet ilmeisesti olivat liian pitkiä hänen luettavakseen. Itse asiaan hänellä ei ollut sanottavaa, mikä minua ei ihmetytä - "urbaanin" ja "vapaamielisen" kansalaisen ainoa oikea lakisääteinen reaktio tapaukseen kun tuntuu olevan Siinä se taas nähtiin kuinka kirkko ja uskovaiset on perseestä ja Jeesus oli natsi ja plää plää pulp plup pälpäti pälpäti kurl.