Allah akbar

Palkkapäivää tuli sitten juhlistettua myös uudella islamin historiaan liittyvällä teoksella, Houranin History of the Arab Peoples. Toivon mukaan se kertoo ainakin jotain siitä, miten Libanonin käsittämätön perustuslaki (presidentti on aina maroniittikristitty, pääministeri on aina sunnimuslimi, parlamentin puhemies on aina shiamuslimi ja asevoimien komentaja on aina druusi - jotenkin näin se meni, mutten ole varma menikö oikein) oikein syntyi. Tai käsittämätön ja käsittämätön - se lähti kai ottomaanivaltakunnan millet-järjestelmästä, jossa jokaisella etnis-uskonnollisella yhteisöllä oli ainakin juridinen autonomia.

Kirja on arabikansojen historia, mikä merkitsee, että se käsittelee arabeja etnisenä kokonaisuutena, johon kuuluu muslimien lisäksi kristittyjä ja kummallisten lähinnä kai shiioista lohjenneiden rajatapauslahkojen (druusit, alawiitit, ahmadijja ym.) edustajia. Hämeen-Anttilan Islamin monimuotoisuudessa noita outoja lahkoja on käsitelty laajemminkin. Täytyy sanoa, että kyseinen kirja oli mielestäni aina välillä hiuksia nostattavaa tavaraa. Omat uskonnolliset mieltymykseni ovat juuri sellaiset kuin kelpo kristityllä kuuluu ollakin, eli olen taipuvainen arvostamaan ankaraa monoteismiä. George Orwell sanoi, että organisoitunut korkeauskonto on yhteiskunnallisesti hyödyllinen toimiessaan suojana taikauskoa vastaan - taikauskolla hän tarkoittanee sellaisia henkiuskontoja, joissa ollaan näkevinään kummajaiset ja kauhut kaikkialla ja ahdistutaan, kun taas monoteistinen korkeauskonto vapauttaa (vapahtaa) animismin mörköpelosta. (Tietysti joku new age -hörhö heittää tähän väliin, että luonnonuskontojen tapa nähdä henkiä joka nurkassa on ekologisesti hyödyllinen, koska jokeen ei uskalla ihan mitä tahansa paskaa kaataa, jos joen henki voi suuttua.) Joten se, mikä islamissa kristittyä viehättää, on juuri tinkimätön monoteismi ja luottamus siihen, että Jumala on kyllin iso herra voittaakseen mahdolliset pienemmät henget.

Hämeen-Anttilan kirjasta ilmeni ainakin sen verran, että varsinkin shiialaisella puolella esiintyy lahkoja, joiden monoteismi on ilmeisesti kaikenlaisen gnostilaisen roinan vaikutuksesta lievemmin sanoen kyseenalaistunut. Minähän en ole teologi enkä uskontotieteilijä, joten en oikein tiedä, mitkä kaikki evankeliumin ulkopuoliset kristinuskon (ja islamin) liepeillä leijuvat tuonpuoleista koskevat käsitykset ovat varmasti gnostilaisia. (Osa siitä, mitä minä olen taipuvainen pitämään gnostilaisena roinana, saattaa toki olla peräisin esim. juutalaisesta mystiikasta, kuten Jumalan fyysisiä ulottuvuuksia pohtivasta ns. shi'ur qoma -kirjallisuudesta.) Luultavasti Lumi Adela ja Oksu ovat näistä asioista paremmin perillä. Mutta vakavasti puhuen, minulle gnostilaisuus on aika yksiselitteisesti vihollinen. Nimenomaan kristillinen vakaumus on mielestäni määritelmällisesti antignostilainen vakaumus. Gnostilaisuuden ideana on, että on olemassa salattua tietoa, johon käsiksi pääsemällä pääsee myös lähemmäksi Jumalaa ja oppii hallitsemaan tuonpuoleisen henkivaltoja. Pidän gnostilaisuutta ilmiönä sekä ahdistavana että kristinuskon demokraattista perusolemusta loukkaavana ilmiönä: kristinusko käsittääkseni lähtee siitä, että evankeliumin jumalallinen ilmoitus riittää ja että kukaan ei voi tietää enempää Jumalasta ja tuonpuoleisesta kuin evankeliumeissa lukee. Juuri tämän takia kristinusko on mielestäni oikeasti hyvä ja vapauttava uskonto, koska se vapauttaa ihmisen juuri siitä tuonpuoleisen salatiedon perässä juoksemisesta, joka on gnostilaisuuden, castanedalaisuuden ja scientologian perusidea (ja scientologien kohdalla ennen muuta liikeidea). Kristitty on siis periaatteessa henkilö, jonka ei tarvitse ottaa turhaa stressiä henkimaailman asioista, koska Jeesus on jo hoitanut ne peruskuntoon hänen puolestaan. Tämä on ns. hienoa kristinuskossa. Kokonaan toinen asia on, että monet kristilliset yhteisöt ovat sitten rakentaneet omia "gnostilaisia" järjestelmiään tämän perusasian hämäämiseksi näkyvistä. Mielestäni esimerkiksi eräiden vapaiden suuntien edustajien tapa puhua henkivalloista haiskahtaa gnostilaisuudelta ja manikealaiselta dualismilta kilometrien päähän. Kristityn tulisi mieluummin lähteä Boëthiuksesta: paha ei ole mitään. Paha on pikemminkin inertiaa, musertavaa massaa - Henrik Ibsenin näytelmässä Peer Gynt esiintyvä Böygen - kuin mikään aktiivisesti toimiva "henkivalta".

Nämä shiialaiset lahkot ovat minulle vieraita sikäli, että niillä on usein hyvin monimutkainen eskatologinen oppirakennelma, joka tuntuu perustuvan gnostilaisuuden välittämiin manikealaisiin ja zoroasterilaisiin aineksiin ja sisältää usein hyvinkin konkreettisia ja yksityiskohtaisia kuvauksia maailmasta ennen sen luomista tai maailmanlopun jälkeen. Ilmeisesti Amerikan mustien muslimien kummalliset käsitykset maailmanlopun avaruuslaivoista perustuvat samanlaisiin vaeltaviin tarina-aineksiin, jotka ovat eläneet evankeliumeista riippumatonta elämäänsä protestanttisten lahkojen julistuksessa. Mielestäni kuitenkin kaiken tämän gnostilaisen roskan vaikutus älylliseen ja uskonnolliseen elämään on yhtä rappeuttava ja vulgarisoiva kaikkialla, missä sitä sitten esiintyykin.