Psykonarttuuden syvin olemus

Phuh. Ei olisi pitänyt blogata vihaisena illalla. Meni yöunet.

Tiran ja Misun tapauksesta näkee kyllä, mikä se on se psykonarttuuden syvin olemus: kun toiselle selittää suunnilleen rautalangasta vääntäen, miten päin asiat ovat, niin se jatkaa rikkimenneenä äänilevynä samojen paikkaansapitämättömien väitteiden jauhamista. Tämä oli tyypillistä Anna K:lle. Kun se sai päähänsä, että minulla ei muita ystäviä ole (heh, juuri tuolloin minulla oli sosiaalista elämää enemmän kuin koskaan) ja että hän muka oli ensimmäinen nainen, jolle olin koskaan uskaltanut puhua (HA! naisvaltaista alaa opiskelleena!), niin ei auttanut, vaikka kerroin ummet ja lammet ystävistäni ja kutsuin häntä vielä puolanopiskelijoiden päättäjäisiin puolan lehtorin luo (kai se jo silloin oli taas Kasia?). Hän oli ylhäisyydessään päättänyt tietävänsä, millainen tapaus minä olin, ja jos todellisuus ei pitänyt yhtä sen kanssa, sen pahempi todellisuudelle. Johan T ja Mkin ovat moneen kertaan vedonneet kuin jumalansanaan siihen, että heistä tuntuu siltä ja tältä ja tuolta ATMien suhteen. Ja kun naisesta tuntuu, niin mitkään tosiasiat eivät auta.

PS. Henry siteerasi tänään Ellien keskustelupalstalta oikeiden ATMien kokemuksia. On tosiaan hämmästyttävää, miten täydellisesti naiset elävät omien kuvitelmiensa ja folklorensa lumoissa: eivät tunne ketään oikeaa ATMää, eivät edes vaivaudu pohtimaan, miltä maailma näyttää ATMien näkökulmasta, mutta "tietävät" jo kaiken tarvittavan ATMistä, koska tyttöporukan ennakkoluulot, joissa tietämättömyys lyö kättä ilkeämielisyyden ja omahyväisyys halveksunnan kanssa, ovat naisille aina se viimeinen ja lopullinen totuus ihmissuhteista. Uskokaa nyt hyvät tytöt: Tyttöporukan ennakkoluulot ATM:istä ovat ihan oikeasti ennakkoluuloja eivätkä yhtään fiksumpia kuin esimerkiksi skinhead-porukan ennakkoluulot neegerten siittimistä. Eivätkä yhtään vähemmän loukkaavia.