Uhrin syyllistämisestä

Tiramisun (alun perin tässä oli haukkumasana, mutta totesin, että mikään haukkumasana ei pysty ilmaisemaan sitä vihaa, raivoa ja halveksuntaa, jota tunnen niitä kahta inhotusta kohtaan) toinen puolikas inisee siitä, että sitä toista on muka koulussa rääkätty enemmän kuin meikäläistä, ja että olisin muka samanlaisesta vetänyt itseni hirteen. Joopa joo. Naisethan sen sillä suurenmoisella naisellisella intuitiollaan tietävät, mitä minä olen joutunut kestämään. Täytyy sanoa, että Tira olisi joutanutkin tehdä itsemurhan, kerrankin kiusaajilla oli siinä oikea uhri. Ei siksi että Misuakaan tulisi kenenkään erityisemmin ikävä, jos se päättäisi tehdä ns. heikinheimot ja vapauttaa meidät olemattomasta itsestään. Mahdollinen poikaystävä löytää kyllä tuollaisten sieluttomien ja latteiden mitättömyyksien tilalle nopeasti uuden pinnallisen ja toisista samanlaisista mitenkään eroamattoman mitättömyyden. Enhän minäkään huomaa Tiran ja Misun välillä mitään oleellista eroa ainakaan kirjoitusjäljen perusteella, ja tuskin sitä havaitsisi kukaan muukaan, jos jotkin Invasion of the Body Snatchersien (ai niin, suomeksi se on Varastetut ihmiset) palko-olennot vaihtaisivat heidät tunteettomiin kloonirobotteihin.

Luonnollisestikin hänellä on otsaa syyllistää uhreja: kuulemma meikäläisen ongelma on huono itsetunto, pelko ja puuttuva elämänhallinta. Minun itsetunnossani ei ole enää vikaa. Joskus oli, ei enää. Yleensä "huonosta itsetunnosta" sössöttäminen on naisten tavallinen liturginen iskusana, jolla ne pyrkivät sivuuttamaan miehen argumentit niihin vastaamatta. Minä en suoraan sanoen enää usko tuohon hölynpölyyn.

Minäpä kerron teille ääliöille tositarinan. Olipa kerran nuori mies, jota kiusattiin koulussa. Tämä nuori mies teki kovasti työtä parantuakseen nuoruutensa traumoista. Hän tutustui nuoriin naisiin nimenomaan ystävinä, koska piti itseään liian kypsymättömänä seurustelusuhteisiin ja halusi opetella arvostamaan naisia ensin ihmisinä ja ystävinä, sitten vasta seksuaaliolentoina. Hän yritti pari kertaa luoda seurustelusuhteitakin ja epäonnistui, mutta aina jostain järjellä käsitettävästä syystä. Miehemme pyrki joka kerta ymmärtämään, missä vika oli, jotta voisi ensi kerralla välttää sen. Koska mies oli nuori, lahjakas ja optimistinen, hän suhtautui tulevaisuuteen luottavaisesti.

Eräänä päivänä tätä nuorta miestä lähestyi nuori nainen, joka sanoi olevansa kiinnostunut nuoren miehen opiskelemasta harvinaisesta tutkimusalasta. Hän lähetti nuorelle miehelle monta kirjettä viikossa, joka kerta innostuneempana kaikesta, mitä nuori mies sanoi tai kirjoitti. Nuori mies tuskin saattoi uskoa tätä todeksi. Sydän keveänä ja intoa puhkuen nuori mies antautui kirjoittamaan vuorotellen graduaan ja vuorotellen kirjeitä nuorelle naiselle. Nuori mies kirjoitti gradunsa valmiiksi ja sai siitä aikanaan laudaturin. Kevät oli tullut ja nuori mies oli onnellinen. Nyt hän oli lopullisesti selvinnyt kouluaikojensa traumoista, nyt hän oli löytänyt oman tyttöystävän, joka oli niin täydellinen kumppani, että sellaisesta saattoi vain unelmoida. Gradunsa valmiiksi saatuaan hän kirjoitti näistä tunnoistaan nuorelle naiselle ja totesi haluavansa antaa nuorelle naiselle jotain vastikkeeksi siitä ihailusta, jota oli tältä osakseen saanut. Nuori mies halusi ihailla häntä takaisin, olla hänen kanssaan samanveroinen, elää, työskennellä ja rakastaa yhdessä hänen kanssaan, jakaa hänen kanssaan matkansa, kirjansa, taiteensa, tieteensä ja elämänsä, joista nuori nainen oli niin innostunut ja kiinnostunut. Hän kertoi myös parilla sanallaan koulukiusaamisajoistaan ja korosti, että nuoren naisen vilpitön ja pyyteetön ihailu oli osaltaan saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, kuinka täydellisesti nuo ajat olivat poissa ja takanapäin.

Silloin nuori nainen raivostui. Nuori nainen julisti - sanamuodoin, jotka olivat täysin ristiriidassa hänen aikaisempien vakuuttelujensa kanssa - ettei häntä suinkaan kiinnostanut mikään Puolaan matkustaminen saati kielen opiskeleminen, ja oikeastaan se, että nuorta miestä joskus oli kiusattu koulussa, todisti vain, mikä epämiehekäs surkimus ja ämmä hän olikaan. Nuori nainen oli itse ollut koulukiusaaja, ja hän oli siitä ylpeä. Hän oli ollut oikealla, voittajien puolella. Nuori mies oli ollut väärällä, häviäjien puolella.

Sen pituinen se. Tai no, johan tämä tarina on kerrottu ja on sillä jälkinäytöksensäkin. Sen vain sanon, että traumoista paranemiseen tarvitsee ihan oikeasti rakkautta ja hyväksyntää. Sitä on kyllä tarjolla nuorille naisille, tiroille ja misuille, joiden vitun ja tissien perässä nuoret miehet juoksevat niin mielistellen ja nuoleskellen ja ymmärtäen ja lässytellen, että jo on kumma jollei siinä koulukiusaustrauma parane. Meiltä miehiltä sitä vastoin odotetaan kovuutta ja hiljaa kärsimistä. Jos puolella sanalla tulee maininneeksi omia traumojaan silloin, kun nainen piehtaroi itsesäälissä valittuaan vääränvärisen kynsilakan, saa kuulla olevansa itsetunnoton raukka ja surkimus, ja saman tien ämmä oikein täsmäaseen lailla repii auki juuri ne vanhat haavat, joiden paranemisesta mies on ollut varma. Elämää ei oikein voi saada hallintaan yksin. Siinä tarvitaan hiukan...just a little help from your friends, kuten Lennon ja McCartney tapasivat sanoa. Mutta kun kohdalle sattuu sellaisia ihmisiä jotka teeskentelevät ystävää ja sitten puukottavat selkään, niin siinäpähän hallinnoit elämääsi. Pitää sitä voida luottaa edes siihen, että kun kiipeää vuorenhuipulle, niin se tyyppi joka ojentaa kätensä auttaakseen ylös, ei yhtäkkiä paskaisesti nauraen irrota otettaan ja polkaise sormille.

Olen teille kahdelle mitättömälle oliolle jo erinäisiä kertoja yrittänyt selittää tätä, ja joka saatanan kerta se on valunut kuin vesi hanhien selästä ainakin. Noinko vaikeaa on saada jakeluun, että saatatte olla väärässäkin? Noin vaikeaa. Kun on syntynyt mätähaava haarojen välissä, niin sitä luulee tietävänsä kaiken ihmissuhteissa ja voivansa neuvoa ketä tahansa. Menkää seuraavaksi vaikka opettamaan isäänne naimaan.

Kuten sanottu, on Jumalan Oikeudenmukaisuuden ilmentymä, että Tiraa on rääkätty peruskoulussa, ja kyllä Misullekin se työpaikkakiusaaminen tuli ihan parahiksi. Noin halveksittaville ja viheliäisille olennoille olisi kohteliaisuus, että heidän kasvoilleen syljettäisiin. Lupaan tulla seuraavaan bloggaajatapaamiseen ihan vain voidakseni suoda teille kahdelle tätä kohteliaisuutta. Sisällytän iltarukoukseeni toivomuksen, että Jumala antaisi oikeudenmukaisuuden, ts. raiskauksen ja ankaran parisuhdeväkivallan, tulla arvottomaan ja saastaiseen elämäänne. Vihani teitä kohtaan ylittää vain se kuvotus ja halveksunta, jota herätätte minussa.

Minä olen juutalainen, Tira ja Misu keskitysleiriä vartioivia natseja. Mutta pannaan toivomme Nürnbergin oikeudenkäyntiin. Tai edes viimeiseen tuomioon: paljon muutahan tässä ei ole jäljellä.