Horst Bienek ja evakkoliike ym.

Luettavuuden vuoksi aloitetaan samasta aiheesta uusi iontráil.

Kuten Suomessa, myös Saksassa on olemassa itäalueiden evakot käsitteenä - saksankielinen termi ei ole mitään evakuointiin liittyvää, vaan Heimatvertriebene eli kotiseudultaan karkoitetut. Nämä kuuluvat yleensä Landsmannschafteihin eli maakuntakohtaisiin liittoihin - meillä evakoitten valtaosa oli tunnetusti karjalaisia ja organisoitui omaan Karjalan liittoonsa (petsamolaisten koettelemuksista ks. Erno Paasilinnan tuotantoa) mutta Saksassa menetetyt alueet eivät muodostaneet yhtä maantieteellistä kokonaisuutta, vaan niillä oli erilaisia alueellisia identiteettejä - varsinaiset Saksaan ennen sotaa kuuluneet itäalueet olivat Ylä- ja Ala-Sleesia, Itä-Preussi ja Pommeri, mutta sen lisäksi toisen maailmansodan jälkeen karkoitettiin saksaa puhuva väestö monilta Saksan ulkopuolisilta alueilta - Tsekkoslovakiassa sudeettialueilta sekä Puolan ja Slovakian rajalla sijainneelta Spiszin (saksankielinen nimi on die Zips, yksiköllinen feminiini) saarekkeelta pari esimerkkiä mainitakseni.

Eräiltä alueilta saksalaisten tai sellaisiksi identifioituvien muuttoliike jollei nyt aivan heim ins Reich niin ainakin heim in die Bundesrepublik on tunnetusti jatkunut näihin päiviin saakka. On muuten merkillistä, että Suomessa ei ilmeisestikään ennen inkeriläisten surullisenkuuluisaa paluumuuttofarssia kukaan älynnyt keskustella saksalaisten maahanmuuttoviranomaisten kanssa heidän paluumuuttojärjestelmästään, vaikka saksalaisten paluumuuttajien tilanteessa ja ongelmissa on selviä yhtäläisyyksiä inkeriläisiin ja vaikka paluumuutto Saksaan on ollut käynnissä jo vuosikymmeniä. Meillä haluttiin ilmeisesti olla isänmaallisia, stå på egen botten och lita ej på främmande hjälp. Ja kuten isänmaallisuus Suomessa niin usein, tässäkin tapauksessa isänmaallisuus tarkoitti sitä, että oltiin wilfully stupid, ehdoin tahdoin typeriä. Blott barbari't var en gång fosterländskt.

Landsmannschaftit eivät alkujaan olleet leimallisesti oikeistolaisia, mutta niistä tuli sellaisia viimeistään siinä vaiheessa, kun Brandt aloitti liennyttävän idänpolitiikkansa, johon kuului mm. Puolan länsirajan ja erillisen Itä-Saksan olemassaolon tunnustaminen ainakin de facto.

Kuinka pitkälle Brandt muuten tarkkaan ottaen saattoi mennä Liittotasavallan perustuslain puitteissa? Tämä pitää tarkistaa. Tunnetustihan Saksat eivät koskaan tunnustaneet toisiaan ulkomaiksi, ainoastaan itsenäisiksi valtioiksi, ja niillä ei ollut toistensa alueella suurlähetystöjä, ainoastaan "pysyvät edustustot", Ständige Vertretung. Muuten: kirjastoista löytynee vielä Länsi-Saksan ensimmäisen Itä-Saksassa toimineen Ständiger Vertreterin, Günter Gausin, muistelmakirja Wo Deutschland liegt. Jos olette niin nuoria, ettette muista kylmän sodan viimeistä vaihetta, ja jos saksan opiskelu kaipaa motivaatiota, niin lukekaa se kirja, bitte sehr. Toinen välttämätön teos samasta tematiikasta on kaunokirjallisempi, Peter Schneiderin nyt jo kipeän nostalgisen makuinen Der Mauerspringer, joka on ainakin ruotsinnettu, Murhopparen, ja etteivät vain olisi sitä menneet suomentamaankin?

Mikäkö sitten oli Bienekin suhde evakkoliikkeeseen ja Landsmannschafteihin? G.S.-S. varmaan hämmästyy, jahka lukee lisensiaattini johdantoluvusta, että ainakin loppuaikoina, tehdessään viimeiseksi jäänyttä dokumenttielokuvaansa yhdessä Politykankin toimittajana tunnetun Adam Krzeminskin kanssa ja kirjoittaessaan samalla viimeistä kirjaansa - Reise in die Kindheit - Wiedersehen mit Schlesien; sekä kirja että elokuva käsittelivät Bienekin paluuta kotikonnuilleen vähän ennen kuolemaansa, 1980-1990-lukujen vaihteessa, samoihin aikoihin kun minä pelokkaana ja ehkä tasapainottomanakin kaksikymppisenä kävin Puolassa ensi kertaa elämässäni - Bienek suhtautui varsin kriittisesti Landsmannschafeihin, vaikka kävikin yläsleesialaisten maanmiestensä kokoontumisissa katsomassa kansallispukuesityksiä ja tapaamassa sukulaisia ja lapsuudentovereita. Reise in die Kindheitissä hän kuvaa väsyneitä iskulauseita, jotka vakuuttavat, että vuosikymmeniä kestäneen Vertreibungin, evakkoelämän, jälkeenkin Schlesien bleibt unser, Sleesia kuuluu evakoille.

Bienek oli pohjimmiltaan - sen näkee siitä tutkittavanani olevasta tetralogiastakin - taipuvainen näkemään Sleesian menetyksen ansaittuna kollektiivisena rangaistuksena Hitlerin tukemisesta. Tässä suhteessa hän tulee lähemmäksi Günter Grassia kuin uskoisikaan. Reise in die Kindheitissä hän osoittaa sanansa kotiseutupäiville kokoontuneille evakoille: Ihr wart keine Mörder, aber vielleicht Mitwisser und Mittäter? Ette olleet murhaajia, mutta ehkä kuitenkin asioihin vihittyjä ja sellaisina ainakin osavastuullisia?