Elämä ja kohtalo

Olen maistellut valtavaa venäjänkielistä kirjastoani sieltä täältä turhankin hajanaisesti. Joskus pitäisi lukea systemaattisesti alusta loppuun myös se Oksanalta syntymäpäivälahjaksi saatu Uspenskin Eetun Fedja-setä, joka lojuu sänkyni tyynypäässä ja jota usein selaan, mutta nyt olen jopa onnistunut innostumaan hieman Elämästä ja kohtalosta. Kieli on verraten helppolukuista, ja vaikka siitä on kaksikymmentä vuotta, kun yritin lukea kirjaa suomeksi, tunnelman tunnistin heti. Jo alussa puhe on Saksan vankileiristä - mutta on selvää, että Grossman tarkoittaa myös Neuvostoliiton vankileirejä kirjoittaessaan:

V lagere nahodilis' ljudi s sirenevymi loskutami na kurtkah, - nemetskie emigranty, ujehavshie iz fashistskoj Germanii. I v etom bylo novovvedenie fashizma, - pokinuvshij Germaniju, kak by lojal'no on ni vel sebja za granitsej, stanovilsja polititsheskim vragom.

Ljudi s zelenymi polosami na kurtkah, - vory i vzlomshtshiki, byli v polititsheskom lagere privilegirovannoj tshast'ju; komendatura opiralas' na nih v nadzore nad polititsheskimi.

Vo vlasti ugolovnogo nad polititsheskim zakljutshennym takzhe projavljalos' novatorstvo natsional-sotsializma.

Nythän on niin, että me kaikki, jotka jo kaksitoistavuotiaina tutustuimme Vankileirien saaristoon, hyvin tiedämme, että kaikki tuo, mitä Grossman väittää kansallissosialismin pirullisiksi keksinnöiksi - tuossa katkelmassa mainitaan emigrantin kriminalisoiminen siksi, että hän ylipäätään on rohjennut muuttaa maasta, sekä leirikurin uskominen kriminaalien asiaksi niin, että he saavat mielin määrin terrorisoida poliittisia vankeja - olivat varsin tuttuja asioita myös Neuvostoliiton vankileirien asukkaille. Aivan varmasti Grossman, joka kirjoitti teoksensa 1960-luvulla ja tuntuu puolittain uskoneen sen pääsevän Solzhenitsynin päänavauksen, Ivan Denisovitshin päivän, jälkeen julkaistuksi, tiesi, että hänen vakuuttelunsa - kaikki tämä oli natsismin ennennäkemätön keksintö - ei hämäisi ketään leireissä oikeasti istunutta.

Ei se kyllä hämännyt sensuuriakaan. Kuulemma Grossman jätti käsikirjoituksen jonkin kirjallisen aikakauslehden toimitukseen - ei, en todellakaan osaa sanoa, oliko se Novyj mir, luulen, että Solzhenitsyn olisi maininnut asiasta Vasikassa ja tammessa, jos se olisi ollut - , mutta paperit joutuivat turvallisuuselinten käsiin. Tshekistit menivät raivosta suunniltaan ja ryntäsivät pidättämään Grossmanin, luultavasti nuijivat hänet melko mureaksikin, ja ravistivat hänestä ulos kaikkien valmiiden käsikirjoitusten kätköpaikat. Ne poltettiin juhlallisesti Lubjankan pannuhuoneessa. Mutta, hähää, niinhän se aina käy, että kun massamurhakommando kerää patruunoita talteen kätkeäkseen rikoksensa, niin yksi pati jää aina poimimatta, ja kun Vladimir Putinin kollegat polttivat käsikirjoituksia, niin totta kai heiltä jäi yksi kässäri polttamatta. Rukopisi ne gorjat, kuten Mihail Afanasjevitsh sanoi. Käsikirjoituksen toimitti muuten länteen Vladimir Voinovitsh, joka ei siis ole vain huumorimiehiä, vaan osaa tarpeen vaatiessa heittäytyä peräti sankariksikin.

Grossman muuten ei murtunut vielä siihen kuulusteluun, vaan kirjoitti sen jälkeenkin romaanin Kaikki virtaa. Valokuvissa hän vaikuttaa hauraalta rillipäiseltä intellektuellinynnyltä, mutta kova kaveri kumminkin onnistui olemaan. Hän muuten aloitti rintamakirjeenvaihtajana ja pyrki kuvaamaan totuudenmukaisesti natsien julmuuksia, sen tavanomaisen stalinistisen "kaikki menee hyvin ja kyllä me voitetaan joka tapauksessa" -propagandan sijasta. Hän oli myös laatimassa selontekoa saksalaisten tekemistä juutalaisten joukkomurhista Neuvostoliiton alueella, mutta sitä teosta ei saanut julkaista, koska sota Hitleriä vastaan ei tietenkään muuttanut Venäjän antisemitismiä miksikään. Itse asiassa näyttääkin siltä, että Grossmanin monet ystävät katkaisivat häneen välinsä, koska hän "kehtasikin" ottaa juutalaisiin kohdistuneet rikokset esille, erikseen (tässä kohtaa pateettista tekonyyhkintää:) Venäjän kansan kärsimyksistä.

Tämä siis siinä Ihmissuhde-Henryn aloittamassa sarjassa suurista inhimillisistä saavutuksista, joihin pullamössösukupolvi ei kykene. (Luonnollisesti yksi tärkeimpiä syitä siihen, että tällaisia juttuja kerrotaan, on pyrkimys provosoida pullamössöväki yrittämään vielä hurjempia. Ja maailma menee eteenpäin!)

PS: Antakaa lastenne lukea totalitarismista kertovia kirjoja. Lapset tarvitsevat ihanteita ja esikuvia elämäänsä, sellaisia kuin Grossman.