Hakehila

Lueskelin eilen illalla Julian lehtilukusalissa Suomen juutalaisten seurakuntalehteä, HaKehilaa. Ruben Stiller paheksui siinä seurakunnan politisoitumista sekä käännynnäisjäsenille esitettyjä epäreiluja vaatimuksia: siinä missä syntyperäinen saa olla osaamatta hepreaa, käännynnäisen on ymmärrettävä joka sana. En ole juutalainen, joten olen jäävi puhumaan asiassa, enkä itse pidä mitenkään kohtuuttomana sitä, että käännynnäisille on ehdottomammat vaatimukset; silti olen sitä mieltä, että Bolotowskyn samassa numerossa antama vastaus Stillerille, joka koetti lyödä asian leikiksi, ennen muuta typeriksi sanaleikeiksi, oli asiaton.

Muuten se oli ihan mukava lehti, siinä oli mm. hyviä vitsejä, joista eräät perustuivat siihen ideaan, että juutalaiset tuntevat aina epämääräistä syyllisyyttä kaikesta. Tästä voinemme tehdä sen johtopäätöksen, että juutalaiset ovat kunnon luterilaisia, tai päin vastoin. Tämähän avaa hienoja ekumeenisia näköaloja.

Totean vielä tässä välissä kantani palestiinalaiskysymykseen: pidän ymmärrettävänä sitä, että eurooppalaiset rauhanaktivistit menevät ihmiskilviksi palestiinalaisalueille, ja uskon, että se on omiaan johtamaan sellaiseen henkilökohtaisen tason vuorovaikutukseen eurooppalaisten ja arabien välillä, joka edistää demokratisoitumista arabimaissa. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että niiden täkäläisten pikkuvasemmistolaisten, jotka kannattavat Israelin valtion lakkauttamista, pitäisi johdonmukaisuuden nimissä myös kannattaa Karjalan palauttamista. Sionismista on seurannut kaikenlaisia harmeja, mutta uskokaa nyt piru vie kun isänne sanoo, että koko sionismia ei olisi tarvittu ilman meidän eurooppalaisten kristittyjen (heh) antisemitismiä, ja meillä olisi velvollisuus ottaa hieman enemmän vastuuta Lähi-idän rauhasta. Amerikkalaisten tapa syytää rahaa ja aseita Israelille ei ehkä ole kovin viisasta politiikkaa, mutta se nyt on heidän tapansa ottaa vastuuta, kun eivät asiaa osaa hoitaa muutenkaan. Asian kuittaaminen tyhjillä iskulauseilla "imperialismiksi" ei auta ketään.

Se, mitä pitää tehdä, on jonkinlaisen rauhan aikaansaaminen. Sellaisen realistisen rauhan, jolla on paikallisten asukkaiden enemmistön tuki takanaan. Siitä tulee pragmaattinen ratkaisu, joka on vaikea kaikille osapuolille. Paras on hyvän vihollinen, ja kohtuullisen hyvääkin rauhaa varmasti vastustavat kummallakin puolella ne, joille vain paras on kyllin hyvää.

Muuten: milloinkahan teidän pikku vasemmistoaktivistien kuulisi myöntävän avoimesti, että arabimaat ovat kärjistäneet palestiinalaiskysymystä tahallaan, omien sisäpoliittisten tarpeidensa vuoksi? Keskimääräinen arabimaa toivottaa kyllä palestiinalaispakolaiset tervetulleiksi - virallisesti. Käytännössä palestiinalaisille ei kuitenkaan anneta mahdollisuutta eikä tilaisuutta sulautua isäntämaan väestöön, vaan ainoa mitä heille tarjotaan on mahdollisuus jatkaa taistelua Israelia vastaan. Tietenkin tämä johtuu arabimaiden epädemokraattisuudesta, alhaisesta koulutustasosta ja muista kotikutoisista ongelmista. Tasavaltainen, tasa-arvoinen yhteiskunta keksisi kyllä palestiinalaisille muutakin käyttöä kuin propagandan. Se kouluttaisi heistä insinöörejä, intellektuelleja ja yrittäjiä maan tarpeisiin. Valitettavasti Allah ei ole vielä antanut palvelijoidensa nousta diktatuurin ja harvainvallan yöstä. Ja nyt näyttääkin siltä, että fasismi ja/tai/eli vallankumouksellinen diktatuuri ovat miltei väistämätön vaihe demokratiaksi kehittymisessä - vaihe, joka arabimaidenkin on ehkä pakko käydä läpi ennen kuin kansa on liian väsynyt tyytyäkseen maltilliseen kansanvaltaan. Kysymys kuuluu, jaksaako muu maailma ottaa siihen vaiheeseen sisältyvät riskit.