Terveisiä Skitso-Jannelle...

...joka sanoi, että feminisminvihaajien tulisi tutustua feminismin teorioihin ennen kuin rupeavat feminismiä haukkumaan: Minä olen sanonut sekä blogissani että sen ulkopuolella moneen kertaan, että jonkin ideologian teoriapuoli on täysin irrelevantti silloin kun keskustellaan sen ideologian käytännön seurauksista yhteiskunnallisessa ja poliittisessa todellisuudessa. Silloin kun feminismin vulgäärisovellukset, kuten Anja Snellmanin kirjat, ovat pilanneet elämäni korjaamattomasti, minua kiinnostavat feministiset teoriat ja teoreetikot tasan yhtä vähän kuin marxismin hienot teoriat kiinnostivat Neuvostoliiton leirivankeja. Itse asiassa minulla on mielestäni täysi oikeus olettaa, että feminismin teoriat ovat vain niitä rätinkejä, joita herrat Tuntemattomassa sotilaassa löivät sotamiehen kouraan todistaakseen tieteellisesti, että hänellä ei voi olla nälkä. Epäilen siis, että tyrkyttämällä minulle ja kaltaisilleni feminististä filosofiaa, kirjallisuutta ym. pakkolukemiseksi ennen kuin saamme ilmaista mielipiteemme feminismin käytännön seurauksista elämässämme Janne haluaa saada meidät mukaan siihen salaliittoon, joka meitä sortaa - sorretun asemaa pönkittää tunnetusti usein se, että hän on mukana siinä valheessa, jolla hänet pidetään kettingeissä. Minä kieltäydyn ehdottomasti ottamasta vastaan sitä myrkkykuppia, jota Janne minulle tarjoilee: edelleenkin sanon, että kun ruoskan kipu viiltää selkääni luita myöten, minun oloani ei helpota se, että ruoskan kahva on hienosti helmiäiskoristeltu ja taiteellisesti arvokas. Ruoska = feminismi, ruoskan kipu = feminismin yhteiskunnalliset seuraukset, ruoskan kahva = feministiset teoriat. Mitä kohtaa et ymmärtänyt, Janne?

Janne kirjoitti minulle yksityisesti sähköpostia, joka osoitti, ettei hän ymmärrä eikä tahdo ymmärtää feminismistä kärsimään joutuneiden miesten katkeruutta ja vihaa. En luvatta julkaise tässä hänen sähköpostiaan, mutta seuraavassa on vastaukseni hänelle.

Hohhoijaa, kun ei mene edelleenkään perille. Väännetään sitten rautalangasta.

Kyse on nimenomaan siitä, että minulle ja muille bloggaajille, jotka valitamme feminismistä, ainoa oleellinen ja relevantti feminismi on se anjasnellmanien ja naistenlehtien vulgäärifeminismi. Naistutkimuksen teoriat ja paradigmat voivat olla mielenkiintoisia ja relevanttejakin tutkimuksen kannalta, mutta se ei auta minua eikä minun kaltaisiani mitenkään arkielämässämme.

Analogia kommunismiin, marxismiin ja Staliniin on seuraava:

Silloin kun joku riutuu pakkotyöleirillä, hänelle on täysin epärelevanttia tulla selittämään Marxin teorioiden erinomaisuudesta. Kyllä minä tiedän että marxilainen paradigma voi olla mielenkiintoinen ja toimiva paradigma tutkittaessa yhteiskunnan valtarakenteita - se voi olla jopa tehokas tapa tutkia kriittisesti Neuvostoliiton valtarakenteita. Kyllä minä tiedän, että marxilaisuuden inspiroimat puolueet ovat saaneet aikaan merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia hyvään suuntaan länsieurooppalaisissa demokraattisissa yhteiskunnissa. Mutta on ala-arvoista ja epäeettistä vähätellä leirivankien kärsimyksiä vetoamalla kommunismin myönteisiin saavutuksiin Länsi-Euroopan demokratioissa tai marxilaisten teorioiden käyttökelpoisuuteen yhteiskuntatieteissä. Leirivangeilla on oikeus vihaan ja katkeruuteen. Kokonaan toinen asia on, että leirivankien katkeruutta ei tietysti myöskään saa käyttää tekosyynä yhteiskunnan ujuttamiseen totalitaariseen suuntaan.

Kyllä minä tiedän, että "kommunismi" tarkoitti esimerkiksi Aarne Saariselle eri asiaa kuin Aleksandr Solzhenitsynille. Mutta nyt kun reaalisosialismi on romahtanut, sanan "kommunismi" pääasiallinen ja ensisijainen merkitys on "marxismia tekosyynään käyttänyt totalitaarinen sortojärjestelmä", ja harva intellektuelli yrittää enää määritellä kommunismia uusiksi. Minusta tämä on oikein ja hyvä asia, koska on eettisesti ja moraalisesti oikein pitää sorrettujen, rääkättyjen ja tapettujen määritelmää ensisijaisesti oikeimpana määritelmänä, riippumatta siitä tunnetusta tosiasiasta, että oikeisto tietysti käyttää heidän kärsimyksiään lyömäaseenaan.

Aivan vastaavasti: kyllä minä tiedän, että on olemassa hyviä ja viisaita feministejä. Isosiskoni, joka oli pitkään tärkein esikuvani, on yksi heistä. Mutta heidän hyvyytensä ja viisautensa on kokonaisuuden kannalta täysin irrelevanttia, koska me tavallisten miesten suuret massat joudumme naistenlehtifeminismin vulgääreimmät muodot sisäistäneiden hirviöiden leukojen väliin jauhettavaksi.

Sanalla sanoen: naistutkimuksella ei ole mitään konkreettista yhteyttä miesten arkipäivään feminismihirviön säälimättömän myrkkypiikkiruoskan hakattavana, ja osoittaa syvää ylimielisyyttä ja halveksuntaa tavallisten ihmisten kärsimyksiä kohtaan tarjota heille kirjoja haavalääkkeeksi, kun he sen sijaan tarvitsevat hoitoa ja ymmärtämystä.

Pidän valitettavana sitä, ettet vastannut blogissasi, koska minusta tämä olisi nimenomaan julkisen keskustelun paikka.