Oklo (PS)
Netistä löytyy kohtuullisen runsaasti englanninkielisiä Oklo-linkkejä, mutta suomenkielisiä (haulla "Oklon ilmiö") vain kaksi; toinenkin niistä on EU:n komission raportti - siis asiakirja, joka on olemassa suomeksi vain sen takia, että EU:n paperit lakisääteisesti käännetään suomeksi - josta löytyi seuraava sitaatti: Radionuklidien kulkeutumismalleja pyritään parhaillaan testaamaan ja vahvistamaan vertaamalla niitä vastaaviin luonnollisiin ilmiöihin (esimerkiksi Gabonissa sijaitseva tunnettu Oklon luonnonmukainen reaktori). Näiden luonnollisten ilmiöiden tutkimus voi parantaa huomattavasti kykyä ymmärtää nuklidien kulkeutumista miljoonien vuosien aikana.
Ai siis että malleja pyritään parhaillaan testaamaan ja vahvistamaan Oklosta saatujen tietojen nojalla? Kun Oklo on ollut löydetty ja tunnettu jo kolme vuosikymmentä, odottaisi piru vieköön, että ydinjäteasiantuntijat kaikkialta maailmasta olisivat jo niiden kolmen vuosikymmenen ajan tunkeneet Gaboniin sankoin joukoin, pilvin pimein ja laajin laumoin mielipuolinen fanaatikon virne naamallaan ja nostaneet Gabonin taloudenkin siinä sivussa jaloilleen perustamalla maahan tutkimuskeskuksen toisensa jälkeen ja palkkaamalla kahvittajikseen, viinureikseen ja riksakuskeikseen maan koko väestön naapurimaiden sotien pakolaiset mukaanlukien. Mutta ei suinkaan! Näyttää pikemminkin siltä, että Oklo on jätetty uinumaan, ja sitä on vaivauduttu tutkimaan vasta viime aikoina - "parhaillaan" - kun ympäristöliike ensin on kohdistanut ydinvoimaan vuosikymmenten ajan ankaria poliittisia paineita.
Suoraan sanoen: Minä en luota pätkääkään sellaiseen teollisuudenhaaraan, joka jättää merkittävät propagandavalttinsa noin ilmiselvästi hunningolle sekä tiedotustoiminnassaan että tutkimustyössään. Taitaa olla, että ydinvoimateollisuutta ja ydinvoimamiehiä on totisesti paapottu subventioiden runsaudensarvella ja hyvinpalkatuilla suojatyöpaikoilla, joissa tutkimusta ei ole ollut mikään pakko tehdä ja joissa ei ole opittu muuta argumentaatiotapaa kuin se, että kiljutaan hysteerisesti solvauksia ja asiattomuuksia päin epäilijöiden ja vastaväittäjien naamaa - "vitun taikahipit ja tunteilijahörhöt, kyllä myö tiijjetään mittee myö ollaan tekeemäsä!" On tosiaan vaikeaa välttää mielikuvaa, että jätkät eivät oikeasti tee yhtään mitään muuta kuin oljentelevat laiskoina atomimiilunpankolla veronmaksajien rahoilla ja menevät kauhusta raivoihinsa heti kun joku uskaltaa kysyä, ajattelevatko he omien jännien tiedeleikkiensä ohessa ollenkaan sitä, mikä on muun yhteiskunnan etu.
Olisikohan ydinvoimateollisuus muuten ikinä päässyt noin(kaan) pitkälle todella vapaan markkinatalouden oloissa?
0 turpaankerjuuta:
Lähetä kommentti
<< Himaan