2003-10-01

Aatteet ja todellisuus


Tira ja Misu limboilevat jälleen. Toinen kloonikaksosista viittasi paikoitellen nokkelaankin !AbsoluteTruth-parodiablogiin ja mietti, kirjoitanko minä kenties sitä, mutta totesi sitten, että itseironiani ei riittäisi (!) moiseen. Älä saatanan hippiäinen puhu minulle mitään itseironiasta ennen kuin olet opettanut isäsi naimaan, mielellään vielä perseeseen, koska sieltä ainakin olet itse kotoisin - syvältä ja poikittain. Yksi nuorten naisten, tämän maailmaa piinaavan eläimellisen, vähämielisen raakalaissaastan, vastenmielisimpiä ja fasistisimpia piirteitä on juuri tuon tyhjän sloganin oppikaa miehet nauramaan itsellenne apinamainen toistelu, kun todellisuus on sellainen, että kun YTM nauraa itselleen, naiset pitävät sitä hienostuneena itseironiana, mutta kun ATM nauraa itselleen, naiset pitävät sitä merkkinä geneerisestä luuseriudesta ja itsehalveksunnasta.

Tira ja Misu ovat suurin piirtein viimeinen taho, jolta minulla on oppimista satiirin ja ironian alalla. Vitunkantotelineet ylipäätään ovat niin hölmöjä ja latteita ihmisentekeleitä, etteivät tajua sen enempää ironiasta kuin satiirista paljon paskaakaan. Naiselle menee hauskana huumorina aina jakeluun sellainen asetelma, jossa YTM pilkkaa ja hakkaa ATM:ää. Silloin nainen voi nauraa ATM:n hädälle ja haaveilla makaavansa komean YTM:n kanssa, ts. harjoittaa fasistista pahuuttaan, joka on hänen perusluonteensa naisena.

Nyt toinen kloonikaksonen esittelee seuraavaa propagandakliseetä:Sanaa feministi käytetään surutta synonyyminä miesten vihaajalle. Oikeasti feminismi tarkoittaa pyrkimystä naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon.

Oikeasti ja oikeasti. Kommunismi tarkoittaa "oikeasti" työkansan vapauttamista kapitalistisorron alta, mutta käytännössä miljoonien ihmisten rääkkäämistä hengiltä kaivostöissä 70 asteen pakkasessa ilman talvivaatteita. Kapitalismi tarkoittaa "oikeasti" työtä, vaurautta, markkinoiden ja yritteliäisyyttä, mutta käytännössä koroillaaneläviä pummeja ja laiskureita, jotka imevät helpon elämänsä hinnan meidän kaikkien selkänahasta ja jotka kahmivat itselleen monopoleillaan ja kartelleillaan vallan käytännössä estää teoriassa kannattamansa vapaa kilpailu (ns. ryöstökapitalismin peruslaki: "kannatan vapaata kilpailua niin kauan kuin minä olen voitolla"). Libertarismi tarkoittaa "oikeasti" vapautta valtion, hallituksen, lakien, säädösten ja viranomaisten kahleista, mutta käytännössä sitä, että tiukasti valtiojohtoisessa libertaristiutopiassa virkaheitto sairaanhoito-opiskelija virkaheiton sairaanhoito-opiskelijan äly- ja sivistystasonsa voimin päättää siitä, ovatko ajatuksesi kyllin oikeaoppisen libertaristisia, jotta saat itse kasvattaa lapsesi.

Feminismi voi tarkoittaa teoriassa vaikka sataa hyvää ja tuhatta kaunista, mutta mitään aatetta ei kuulu arvioida hienojen teorioiden mukaan, vaan sen mukaan, millaiseksi asianomainen aate yhteiskunnassa käytännössä muovautuu aatteiden ja intressien vuorovaikutuksessa. Tämä koskee myös feminismiä. Feminismin ruoskan kahvan helmiäiskoristeet (= teoria) voivat naisen kädessä näyttää miten hienoilta tahansa; mutta me miehet, joiden selkää ruoska (= käytäntö) viiltää luissa asti vihloen, emme todellakaan osaa arvostaa niitä hienoja helmiäisupotuksia.

Minun elämäni feminismi on peruuttamattomasti pilannut. Tiran ja Misun kaltaiset ihmisen irvikuvat ovat osaltaan olleet sitä pilaamassa. Ymmärrän hyvin, että aate, joka inspiroi ilkivallantekijöitä särkemään ja polttamaan minun taloni, on ilkivallantekijöiden omasta mielestä hyvä ja hieno aate. Toivoisin kuitenkin, että ilkivallantekijät eivät hämmästelisi sitä, miten vähän ymmärtämystä ilkivallan uhrilla on sekä itse vandaaleja että vandalismin jaloa aatetta kohtaan.

Puheita jostain "oikeasta" feminismistä olisi helpompi uskoa, jos ne "oikeat" feministit edes kerran vaivautuisivat arvostelemaan esimerkiksi Birdyn kirjoituksissa esiintyvää järjetöntä, älyllisesti epärehellistä miesvihaa. Valitettavasti "oikeille" feministeillekin mikä tahansa feminisminä esiintyvä fasistoidi kiihkoilu kelpaa feminismiksi. Esimerkiksi vihreiden, vasemmiston ym. piirissä sisäistä kritiikkiä tapaa selvästi enemmän kuin feministien (tai libertaristien) keskuudessa, mikä itsessään todistaakin feminismin (ja libertarismin) olevan yhteiskunnallisesti vahingollinen, totalitaarinen aate, jota lainkuuliaisten ihmisten velvollisuus on vastustaa - tarvittaessa vaikka ase kädessä.

Feministinen solutus esimerkiksi oikeuslaitoksessa on jo niin pitkällä, että oikeusvaltio on oikeasti vaarassa seksuaalisesti häiriintyneiden kiljukurkkunaisten inkvisition repiessä perheitä riekaleiksi ja heitellessä viattomia miehiä tyrmään tekaistujen lastenraiskaussyytösten nojalla. Minullahan tunnetusti on omiakin kokemuksia nuorten naisten armottoman GPU:n toiminnasta, mutta lukekaapa (linkistä kiitos Tommipommille) tästä Juha Varton arvostelu ilmeisen häiriintyneen lakinaisen kirjoittamasta kirjasta, jonka ainoa funktio tuntuu olevan fasistoidin miesvihan kylväminen pedofilian varjolla? Kun tuollaiset naiset ovat soluttaneet jo lain ja oikeudenkin, mitä muuta voi sanoa kuin: aseisiin, veljet, meitä murhataan!

Seuraava sitaatti Vartolta minun on ainakin aivan pakko panna näkyviin:

Yleisen ilmapiirin kannalta kirjan seksismi on erityisen vaarallinen tendenssi. Molander rakentaa kuvaa hyvästä ja empaattisesta naisesta, jota vastassa on paha ja iljettävä mies. Hän sanoo, että nainenkin voi käyttää lasta seksuaalisesti hyväksi mutta kaikissa lauseissa hyväksikäyttäjällä on vaimo tai hänet on mainittu erikseen mieheksi. Tämä seksismi yhtyneenä seksuaalisuuden "iljettävyyteen" vie pohjan pois monilta hyviltä ehdotuksilta: kyse ei ole yhteisestä asiasta vaan äitien ja naispuolisten auttajien ristinkulkueesta
miehiä vastaan.

Tästä esimerkkinä on kertomus tytöstä, joka meni omin avuin arabimiehen hyttiin ruotsinlaivalla ja pyysi miestä käyttämään kondomia, jotta "raiskaus" ei olisi johtanut ikäviin seurauksiin. Tätä Molander kutsuu "selviämisstrategiaksi"; selviämisstrategiaa on varmasti se, että tyttö (ja niin monet naiset vastaavissa tilanteissa) syyttää arabia raiskauksesta. Miehillä ei tässä maailmassa ole kuin esineen asema.

Tuntuu totisesti Jumalan ihmeeltä, että Varton annetaan missään edes julkaista tuollaista tekstiä, kun yhteiskunnan ilmapiiri on se mikä on. Pitkää ikää ja siunausta Juha Vartolle.



0 turpaankerjuuta:

Lähetä kommentti

<< Himaan