Bloggauksen riskit ja yhden idiootin palauttaminen järjestykseen

Ystäväni Ivan Hlinka, joka istuu tuossa vieressäni, heitti juuri ytimekkään toteamuksen bloggauksen vaaroista: hän mietti, perustaisiko blogin, mutta totesi sitten, ettei psykiatrille pidä toimittaa niin perusteellista dokumentaatiota. Päätyy vielä suljetulle osastolle loppuiäkseen. Toivottavasti siellä edes on nettiyhteys, jotta sieltä käsin voi blogata. Itse asiassa olisi ihan opettavaista, jos blogimaailmaan saataisiin lisää selkeästi skitsofreenisiä tyyppejä, joita kukaan ei voisi ottaa vakavasti. Joku voisi ottaa yhteyttä Lapinlahden tai Niuvanniemen ylilääkäreihin.

Oikeastaan en kyllä tullut tänne bloggaamaan, vaan korjaamaan pari kielioppivirhettä nettisivuillani.

Blogilistalle oli ilmaantunut tulokas nimeltä YTM, jonka tietysti kävin vilkaisemassa, mutta mitään erityisempää se ei sisältänyt - lähinnä tiramisutyyppistä sössötystä, joka ei erityisemmin naurattanut edes parodiana. Blogin kirjoittajalle ihan vain sellainen pikku yksityiskohta tiedoksi, että minä sattumoisin käyn töissä yksityisessä firmassa. Nämä hyvien neuvojen jakelijat voisivat ihan oikeasti ottaa selvää asioista ennen kuin rupeavat selittämään, miten minun pitäisi järjestää elämäni, jos olisin työtön penkkiurheileva ATK-tukihenkilö. Antakaa vastedes niitä ohjeitanne niille työttömille penkkiurheileville ATK-tukihenkilöille, jookosta?

Samaa sarjaa kuin se yksi räkäkänninen haalaripelle, joka pari viikkoa sitten ölisi minulle "mee töihin!" Jos olisin väkivaltaista sorttia, olisin pamauttanut siltä hampaat mäkeen. On se merkillistä miten faijan rahoilla, pankkilainalla ja opintotuella lonkanvetonsa rahoittavat haalarimulkut kehtaavat tulla aukomaan työssäkäyville ihmisille. Minun nuoruudessani kakarat olivat hiljaa ja nöyrästi ja painoivat käskemättä naamansa lehmänlällään kun vanhempi ihminen kulki ohitse...No niin, kukahan tuohon nyt uskoo? Mutta ainakin tällainen maailma tuntuisi yhä houkuttelevammalta näin ikämiehenä, hehehee.