Me hirviöt

Meillä hirviöillä tarkoitan tietysti miehiä, meitä kauhistuttavia olentoja, jotka äänekkäästi esittelemme mielipiteitämme - aina halventavia tai rasvaisen seksuaalisia - naisten ulkonäöstä ja ruumiinosista. Tai näin ainakin Lumikki väittää blogissaan. Yleensä hän viittaa amerikkalaisiin tai englantilaisiin tuttavuuksiinsa perustellakseen näitä mieskulttuuria koskevia käsityksiään.

Mitvit on ansiokkaasti jo pannut järjestykseen Lumikin kuvitelmia ja todennut niiden olevan stereotyyppejä, jotka ovat vanhentuneet jo silloin kun äiti (tai minun tapauksessani: vuonna 1899 syntynyt isoäiti) rintaliivit poltti. Sen enempää Mitvit kuin minäkään emme ole liikkuneet sellaisissa piireissä, joissa moista kielenkäyttöä harrastetaan. Olen kyllä itse ruvennut sitä aivan viime aikoina viljelemään osana nykyistä provokatorista naisvihashowtani, mutta miespuolisissa ystävissäni se herättää aina ylenmääräistä kiusaantuneisuutta, kun sanon jostakusta naispuolisesta tuttavastamme, että "X on hyvin pantavan näköinen - yrittäisit sinä nyt iskeä sen niin saisit liikuttaa siitintäsi edestakaisin sen sisässä". (En todellakaan sano "kyrpää" tai "kalua", vaan nimenomaan "siitintä" tai "penistä" - mikä jo itsessään toimii signaalina siitä, että kyseessä on irvaileva sananvääntely, jonka on tarkoituskin poiketa miesten yleisistä kielenkäyttö- ja käyttäytymisnormeista.)

Lumikki viittaa usein kokemuksiinsa anglosaksisessa maailmassa tapaamistaan miehistä, joilla on ollut usein todella vastenmieliset elkeet käytöksessään naisia kohtaan. Hänelle ei kertaakaan juolahda mieleen, että kulttuuri saattaa olla ja onkin täällä meillä täysin erilainen. Käytännöllisesti katsoen kaikki tällä hetkellä sukukypsät ja naimakelpoiset suomalaiset miehet ovat varttuneet oloissa, joissa feminismillä ja naisasialla on ollut paljon hyväksyjiä, puoltajia ja kannattajia valtavirtajulkisuuden piirissä ja joissa perinteinen mieheys on joutunut hyvinkin ankaran arvostelun ja problematisoinnin kohteeksi. Kyseenalaistamassa ovat tällöin olleet itse miehet vielä useammin kuin naiset. Esimerkiksi siviilipalveluksen suosioon ei vähiten ole ollut syynä armeijan maine "miesten" - lue: perinteisten sikaniskamiesten - kouluna, jolloin nuoret miehet eivät niinkään ole kieltäytyneet aseista kuin testosteronissa uitettujen machojen urostelukoulusta. Toisaalta myös armeijan kouluttajille on selvitetty juurta jaksaen, kuinka tärkeää on, että armeija tukee kokonaisvaltaisesti nuoria miehiä parisuhteen ylläpitämisessä. Omasta isoisästäni sitä paitsi tiedän, että suomalaiset miehet ovat suhtautuneet karkeaan urosteluun kielteisesti jo ennen ns. naisten vapautusliikkeen aikoja. Uhoaminen ja häjyily ovat olleet epäkypsyyden merkkejä, jotka eivät sopineet vanhan kansan arvokkaille ja vastuullisille patriarkoille.

Anglosaksisen viihteen ylivalta suomalaisissa tiedotusvälineissä luokin naisille vääriä mielikuvia miehistä. Nainen odottaa, että mies on amerikkalaisen sarjan sankarin tapaan komea, puleerattu ja hyvin pukeutunut - suomalainen perusjörrikkä älköön vaivautuko. Toisaalta nainen olettaa, taaskin perustaen mielikuvansa samaiseen viihteeseen, että mies on aivan käsittämättömän törkeä ja ällöttävä sovinisti, josta millä hetkellä hyvänsä voi paljastua mitä kammottavia piirteitä tahansa - ei perussuomalainen kiltti ja naista ymmärtävä pehmo. Niinpä nainen odottaa koko ajan sitä miehen ensimmäistä harha-askelta, joka "paljastaa" miehen kuuluvan "peruuttamattomasti" johonkin "vastenmielisten ja huonojen miesten" kliseiseen peruskategoriaan. Mies sitten ennemmin tai myöhemmin menee sanomaan jotain varomatonta, jota hän jälkeenpäin itsekin älyää katua ja pyytää anteeksi.

Nainen ei kuitenkaan pysty ymmärtämään tätä mokana, jota mies vilpittömästi pahoittelee ja jollaisten tekemisestä hän - rakastamansa ja palvomansa naisen jalostavasta vaikutuksesta kiitollisena - todella haluaa sivistyä ja parantua pois; naiselle kyse on siitä, että mies on "paljastanut todellisen karvansa", että miehen sisäinen loka ja lieju on pulpahtanut pintaan ja että mies on lopullisesti, peruuttamattomasti ja ilman muutoksenhakuoikeutta osoittanut kuuluvansa johonkin epäcoolien, huonojen ja alempitasoisten miesten kategoriaan: nynnyihin, nörtteihin, koulukiusattuihin, lyhytpeniksisiin, huonoitsetuntoisiin, liian hyväitsetuntoisiin, liian keskinkertaisenitsetuntoisiin, mielisairaisiin, liian tervejärkisiin jotka eivät ymmärrä naisen luovaa ja tervettä hulluutta jne. Tämän jälkeen miehen yksilöllisyys ei tule enää ollenkaan käsittelyyn, vaan miestä käsitellään enää vain epäinhimillistetyn laumakategorian sieluttomana edustajana.

On vallan mahdollista, että suomalaiset ATM:t tulevat syrjäytetyiksi parisuhde-elämästä juuri näin: että suomalaiset naiset ovat antaneet aivopestä itsensä suomalaisen kulttuurin kannalta vieraaseen ja irrelevanttiin angloamerikkalaiseen mieskuvaan, ja siinä sivussa myös oppineet määrittelemään ATM:n - miehen, joka ei ole parisuhteen eikä seksin arvoinen - suomalaisen miehen kannalta epäoikeudenmukaisella ja loukkaavalla tavalla. Hieman yksinkertaistaen: Jos - tämä nyt on ihan teoreettinen jos - angloamerikkalaisissa sarjoissa esitetään kaikki pitkätukkaiset miehet juoppoina ja narkkareina, ja jos Suomessa on paljon pitkätukkaisia raittiita miehiä (minä ainakin), niin eikö ole epäoikeudenmukaista, jos suomalaiset naiset kieltäytyvät raittiista pitkätukkaisesta miehestä koska pitävät häntä narkkarina?

Naisten ohje miehelle tässä hypoteettisessa tilanteessa on tietenkin: leikkaa tukkasi, niin sinua ei enää pidetä narkkarina. (Ikään kuin tilanne koskaan edes olisi näin selvä ja yksiselitteinen!) Mutta kun naiset jatkuvasti inisevät siitä, miten he muka eivät kelpaa miehille sellaisenaan ja miten heidän muka pitää mennä kymmenelle mutkalle ja viidelletoista venkuralle vastakkaisen sukupuolen mieliksi (mikä ei edes pidä paikkaansa, sillä on olemassa paljon meitä ATMiä, jotka emme edes haaveile mistään kaunottaresta, vaan ainoastaan naisesta, jolla on hymy naamassa, sydän rinnassa, aivot päässä ja pimppa haarojen välissä) ja vaativat, että heidän tulisi kelvata sellaisenaan, niin näyttäkööt itse hyvää esimerkkiä ja kelpuuttakoot sen pitkätukkaisen raittiusmiehen.

Kuvaamassani teoreettisessa esimerkissä muuten - siis jos pitkä tukka olisi naisten mielessä yksiselitteinen viesti miehen juoppoudesta, narkomaanisuudesta ja rikollisuudesta - juoppo narkkariroisto, joka leikkauttaisi tukkansa lyhyeksi, saisi taatusti naisia - myös sellaisia naisia, jotka oikeasti inhoaisivat juoppoja, narkkareita ja rikollisia - paljon helpommin kuin raitis pitkätukkainen mies, koska naisille tyyli on aina substanssia tärkeämpi ja kelpo miehen näköinen hulttio aina parempi vaihtoehto kuin hulttion näköinen kelpo mies. Tämän esimerkiksi Tira ja Misu ovat omassa blogissaan varsin yksiselitteisesti myöntäneetkin.

Tässä saamme muuten taas yhden perusteen sille, miksi kutsun kaikkea tätä nuorten naisten fasistiseksi pahuudeksi. Erinomaisen teoksen A New History of the Third Reich kirjoittaja Michael Burleigh määrittelee natsi-Saksan eräässä kohdassa nimenomaan tyylin voitoksi substanssista (the triumph of style over substance). Natsi-Saksan tyyli oli komea, isänmaallinen ja ylevä. Mutta se, mikä natsi-Saksassa oli oleellista, substanssia, oli järjetön viattomien ihmisten rääkkääminen ja tappaminen. Sama pätee toki muutettavat muuttaen Stalinin Neuvostoliittoon: julkisivuna, tyylinä, olivat spartakiadeissa loikkivat salskeat työläisurheilijat, jotka leveällä virneellään todistivat, miten proletariaatti oli vapautunut sorron yöstä - mutta substanssi, todellisuus, oli se, että viattomalle ihmiselle ammuttiin devjat' gramm v zatylok turvallisuuselinten talon kellarissa, minkä jälkeen hänet kuopattiin joukkohautaan kaupungin ulkopuolelle. Tyylin, julkisivun, säilyttäminen oli molemmille systeemeille tärkeää jopa siinä määrin, että julmia tappotyöleirejä (Solzhenitsyn: istrebitel'no-trudovyje lagerja) kutsuttiin "parannustyöleireiksi" (ispravitel'no-trudovyje lagerja - Esa Adrian suomentaa "ojennustyöleiri"), tai Auschwitzin asemalle rakennettiin idyllistä pikkukaupunkia esittävät kulissit, tyttöorkesteri soitti iloisia säveliä junasta astuville uhreille ja kaasukammioittenkin ovella luki Brausebad - siis suihku, tai höyrykylpy.

Vastaavasti naiset esiintyvät mielellään miehiä herkempinä, hienostuneempina ja moraalisempina. Mutta tässä on kyse vain tyylistä, lavastuksesta. Naisen herkkyys on samanlainen ominaisuus kuin natsiupseerin kursailu, kun tämä ei kehtaa puhua juutalaisten tms. "tappamisesta", vaan käyttää ilmauksia "erikoiskäsittely", Sonderbehandlung, ja "tilitys" - Liquidierung, siis likvidointi - mutta lopputilin antamistahan se tarkoitti, ennen kuin sitä ruvettiin käyttämään kuvaannollisesti. (Puolaksi voidaan edelleenkin sanoa: Olemme likvidoineet Krakovan toimipisteemme henkilökuntineen - mutta se ei suinkaan tarkoita, että ketään olisi ammuttu konekiväärillä.) Kun hieman pintaa raapii, naisen - kuten nyt äskettäin Birdyn - saa kyllä lausumaan ääneen, että AT-miesten kuolema rör henne mindre i ryggen kuin hänen oman palkkapussinsa paksuus. Mutta juuri tällainen nainen, juuri Birdy, kiljuu kurkku suorana raivosta kun häntä kehdataankin sanoa äärioikeistolaiseksi. Hänellähän on osallistuvan intellektuellin kaikki ulkoiset tyylipiirteet, ja nehän ilman muuta riittävät todistamaan, ettei hän voi olla äärioikeistolainen - substanssista viis.