Iirin kurssitusta

Iirin kielen nettikurssini ei nyt ole edennyt ihan niin nopeassa tahdissa kuin haluaisin, sillä halussani johdattaa opiskelijat (joita ilmeisesti on - nakatkaa rivi tai pari, jos luette tätä) iirin kielen oikeinkirjoituksen salaisuuksiin en ole vielä päässyt puusta pitkään itse kielen kanssa. Mutta asiahan on nyt niin ikävästi, että vaikka iirin oikeinkirjoitus on - kaikki murteiden kummallisuudetkin huomioonottaen - englantia säännöllisempi (mihin ei toki sinänsä paljoa tarvita) - sen periaatteisiin totutteleminen kysyy aikaa ja voimia, minkä tiedän omasta kokemuksesta. Tietysti voisi heittää kirveen (meinasin sanoa "kirveksen", sitä tämä pirun puolikielisyys teettää) järveen ja käydä suoraan kiinni itse asiaan eli kieleen, mutta toisaalta, aina ennen kun olen yrittänyt väsätä iirin kurssia nettiin - ja Panunetin kätköistä löytyy parikin keskenjäänyttä yritystä (joita tosin ette sieltä pysty kaivamaan esille, koska niitä ei ole linkitetty mihinkään), olen kompastunut tähän fonetiikkapuoleen. Se on pieni pakko opetella hoitamaan kondikseen, jos oikeasti aion joskus julkaista iirin oppikirjoja (ja sitä vartenhan tähän piru vie ruvettiin).

Iirin murteetkin otin puheeksi heti alkuvaiheessa, jotta kukaan ei sitten liikaa pelästyisi. Kymrin kielessähän niillä kuuluu olleen hankaluuksia siitä, että niiden piti kehitellä naurettava Cymraeg Bywnsa, joka ei ollut kenenkään äidinkieli - kirjakymriä ei kannattanut opettaa, koska sitä ei kukaan puhu, ja puhekielen puolella on kaksi päämurretta, joista valita, joten valopäät kehittelivät kirjakymrin ja puhuttujen murteiden kompromissin.

Iirissä onneksi kirja- ja puhekielen ero ei ole kovin suuri. Itse asiassa nykyiirin kirjakielen kehityksessä pääasiallisena periaatteena olikin caint na ndaoine - en malta olla irvailematta tässä kohtaa, että meillä Ulsterissa tietenkin kuuluu sanoa caint na ndaoiní, mutta yhtä kaikki tuo pelottavan näköinen ilmaus tarkoittaa vain "ihmisten puhetta", eli luontevaa puhekieltä - dem Volk ins Maul schauen, sanoi Lutheruksen Mara kun raamattua käänsi. Iskulause caint na ndaoine on peräisin isä Peadar Ua Laoghairelta, joka kuoli vanhana ukkona vuoden 1920 tienoilla ja perusti hyvin kansankielisillä kirjoillaan - hän käytti omaa munsterilaista (eteläistä) murrettaan - iirinkielisen nykykirjallisuuden. Ennen isä Peadaria iirinkielistä kirjallisuutta koki yritellä Risteard de Hindeberg -

oikeastaan Richard Henebry; "de Hindeberg" on iiriksi aika kummallisen näköinen nimi, ja itse kirjoittaisin sen mieluummin "de hIndebeirg", jos moinen tekele ylipäätään on iiriä; mutta silloin kun iirinkieliseksi rupeavalla ja nimensäkin iirintävällä irlantilaisella on englanninkielinen nimi, josta ei saa suoraan iirinkielistä Ó- tai Mac-alkuista versiota (kuten nimistä Sullivan -> Ó Súilleabháin, Keegan -> Mac Aodhagáin, Reilly -> Ó Rathaille, Costello -> Mac Oisdealbhaigh, Geraghty -> Mag Oireachtaigh, Guinness -> Mag Aonghusa), yleensä uskotellaan nimen olevan "normandianranskalainen" nimi, ja siihen tungetaan "de"-etuliite eteen (Roche -> de Róiste, Wallace -> de Bhailís, Hyde -> de hÍde, Brown -> de Brún)

- mutta hänellä oli tämä loisteliaan ääliömäinen idea, että uuden iirinkielisen kirjallisuuden tulisi kielioppiasioissa noudattaa 1600-luvun alkupuolella eläneen Geoffrey Keatingin (Seathrún Céitinn) standardia (mikä sinänsä ei ollut tyhmä ajatus, sillä vaikka Keating kirjoittaa klassista uusiiriä, hänellä on nykyiirinkin näkökulmasta sujuva kynä ja ymmärrettävä tyyli) sekä välttää murteellisuuksia ja puhekielisyyksiä (mikä jo oli typeryyden huippu, koska sillä periaatteella opeteltu ja kirjoitettu iiri oli kuollutta skolastista latinaa, sillä erotuksella että skolastinen latina oli oikeasti elävä kieli). Kun Peadar Ua Laoghaire omilla kansankielisillä kirjoillaan nousi kapinaan de Hindebergiä vastaan, hän tuli torpedoineeksi sen mahdollisuuden, että Keatingin kieleen olisi yhdistetty nykyiirin elävä murresanasto.

Ua Laoghaire, isä Peadar siis, kannatti kaikkien murteiden keräämistä talteen sekä myös niiden rohkeaa sekoittamista. Hän sanoi selväsanaisesti, että murresanat, pienten kylienkin ikiomat ilmaukset, tulisi säilyttää. Valitettavasti tulos ei ollut ihan toivotun tyyppinen. Se rohkea sekoittaminen unohtui.