Spam Van Dong

Sarjassamme "Hänelle, jolla on jo kaikkea": sain juuri vietnaminkielistä roskapostia. Huomattava osa kirjeen merkeistä on väärän merkkijärjestelmän vuoksi kysymysmerkkiytynyt korjaamattomiin, mutta olettaisin, että sellaiset ilmaukset kuin va hang tram, xuyen ja dang co chuong trinh mua may ovat sitä kieltä. (Olen jättänyt näistä diakriittiset merkit pois.) Muuten olen kyllä sillä kannalla, että vietnamia voisi opetellakin, koska tonaalikieli, joka käyttää latinalaisia aakkosia, tekee jotenkin sympaattisen vaikutelman. Valitettavasti en tiedä vietnamilaisesta kulttuurista enkä kirjallisuudesta paljon mitään, paitsi että heikäläisillä on pitkä kansalliseepos, jonka nimi on jotain sellaista kuin Kim Van Kieu. Vietnamin kieleen on kyllä kiina vaikuttanut hyvin paljon, ja se on typologisesti samanlainen kieli (yksitavuinen tonaalikieli) vaikka ne eivät tietääkseni ole sukulaisia - maan nimikin, viet nam, "suuri etelä", on pantu kasaan kiinalaisista lainasanoista, jotka esiintyvät nykyisessä standardikiinassa muistaakseni muodossa yüeh nan. (En tiedä, onko tämä Wade-Gilesin translitteraation vai pinyinin mukainen muoto, mutta veikkaan ensimmäistä - jollen ihan väärin muista, olen löytänyt tämän viisauden Benedict Andersonin kirjasta Imagined Communities, jonka olen tietysti hankkinut itselleni ja lukenut melkein puhki.) Jos joku tietää paremmin, valistakoon.

Muuten Itä-Aasia on minulle aika vieras kohta maapallosta. Kiinan ja japanin kaltaiset kielet tietenkin kiehtovat vanhaa lingvistiä suurenmoisina haasteina, mutta olen jo huomannut erään asian: minulla on todella suuria vaikeuksia oppia kieliä, joiden kirjoitusjärjestelmä poikkeaa liikaa latinalaisesta aakkostosta. En vieläkään muista heprean kirjainten sofit-muotoja enkä heprean aakkosjärjestystä, ja sotken kirjoitus- ja painokirjaimet. (Kyllä vain, hepreassa tehdään ero kirjoitus- ja painokirjainten välillä, ja lisäksi on olemassa erityinen rabbiininen tyyli, ns. rashi, jota käytetään käsittääkseni vain Talmudin kommenttiosiin. Saattaa jopa olla, että rashilla painetaan vain jonkin tietyn rabbiinikoulukunnan tai aikakauden kommentaarit Talmudiin, mutta en ole tästä ihan satavarma. Arabian kirjaimisto ei ole sekään maailman helppolukuisin, mutta vanhana kalligrafina nautin paljon arabian kirjoitusharjoituksista ja arabialaisesta kalligrafiasta ylipäätään. Itse asiassa kalligrafia olisi oikein hyvä tekosyy myös kiinan opetteluun.) Venäjääkään en vieläkään lue niin paljon kuin minun pitäisi, ottaen huomioon että teoriassa olen osannut sitä jo vuosikymmenen ajan (vaikka oikeasti lähinnä vain ymmärrän sitä, en uskalla puhua, hyvä jos kirjoittaa) - mutta valitettavasti vieraiden aakkosten lukeminen ottaa koville, siitäkin huolimatta että osasin kyrilliset aakkoset kauan ennen kuin tutustuin itse kieleen. Jos jokin tonaalikieli pitäisi oppia, niin sitten varmaankin vietnam, koska sen kirjoitus ei ole pelottavan vieras. Vietnamin nykyinen kirjoitustapa on muistaakseni jonkun ranskalaisen lähetyssaarnaajan keksimä; aiemmin sitä on kirjoitettu kiinalaisilla kirjaimilla, ja tietääkseni yliopistoissa ja paremmissa lukioissa vietnamilaisille vieläkin opetetaan kielen kirjoittaminen kiinalaisin merkein, koska tämä toimii käytännössä johdantokurssina kiinan lukemiseen, puhumattakaan siitä että niitä merkkejä toki käytetään Japanissa ja Etelä-Koreassakin.

Yleisesti ottaen korean kieltä kuitenkin on tapana kirjoittaa korealaisten omalla kirjaimistolla, jossa äännekirjaimet on aseteltu tavuittain kiinalaisten merkkien näköisiksi ryhmiksi. Järjestelmä on todella ovela ja hauska, kun siihen tutustuu, mutta se ei ole enää nykykielen kannalta yksi yhteen äänteenmukainen kirjoitustapa, koska korean lausefonetiikkaan kuuluu kaikenlaisia äänteenmuutoksia ja assimilaatioita, jotka eivät oikeinkirjoituksessa näy. Valitettavasti en ole löytänyt mistään korean kielen oppikirjaa. Korealaisia ihmisiä olen tavannut harvoin, mutta yleisesti ottaen olen pitänyt heikäläisistä, koska he vaikuttavat oikeasti uteliailta, älykkäiltä ja maailmasta kiinnostuneilta, eivätkä tunnu eristäytyvän sillä tavalla kuin kiinalaiset ja japanilaiset omiin porukoihinsa. Kymmenisen vuotta sitten olin venäjän kurssilla Moskovassa - sen koommin en Ryssänmaalle olekaan jalallani astunut - ja yksi harvoista hyvistä muistoista olivat mukavat eteläkorealaiset opiskelijat, jotka puhuivat minua paremmin venäjää.